Velhon luustokuvat

Käytiin Velhon kanssa viime keskiviikkona 11.11. Mevetissä Lotta Axelsonin kuvattavana. Velholta kuvattiin kyynärät ja lonkat - päätin kuvauttaa selän vasta sen jälkeen, kun Velho on täyttänyt 2 vuotta spondyloosilausunnon saamiseksi. Meillä oli ryhmätarkkiaika ja mukana oli myös Velhon "käppänäsisko" Pimpula eli Mihan Mini-Enne (Pimpula siskoineen syntyi päivää ennen Velhoa samalla kasvattajalla) sekä isänpuoleiset puoliveljet Aramis (Mihan U Kaksi) ja Elmo (Mihan Umo). Kaikilta kuvattiin lonkat ja kyynärät ja veljiltä peilattiin myös silmät, kun taas Velholta ja Pimpulalta silmät oli todettu puhtaiksi jo aiemmin. Myös veljillä silmät oli terveet. 

Silmäpeilin jälkeen jengi rauhoitettiin kuvia varten. Velho oli aivan intopiukkana, kunnes peppuun isketty rauhoituspiikki alkoi vaikuttaa. Se rakasti lääkäreitä ja hoitajia, jotka siellä hyöri. Hoitaja, joka tuli kuuntelemaan sen sydämen ja laittamaan rauhoituspiikin sai innokasta rakkautta ja sanoi vaan Velholle, että "pidä toi luonne!". Hän myös totesi toisille Velhon rauhoituttua "Velho oli kyllä niin rakastava pakkaus - se vaan tykkäsi ihan kaikesta". Tästä tuli hyvä mieli - perus Velhoa. 

Velho oli kuvissa vuorossa heti ekana. Kuvaushuoneeseen näki ovessa olevasta ikkunasta ja siinä odotellessani ja välillä vilkuillessani huomasin kuvien tulevan näytöille ja ehdin nähdä sen verran, ettei ne lonkat musta ihan priimalta näyttäneet (kyynäriä mä en oikein osaa katsoa). Muistan sen muljahduksen tunteen mahassani, ja käännyin pois etten katsoisi ja analysoisi sen enempää vaan odottaisin lääkärin arviota.

Kun partakaverit oli kuvattu, saatiin sitten nähdä kuvat ja lääkärin arvio niistä. Velhon lonkat oli hänen mukaansa aivan kelvot ja sievät, mutta hieman matalat, etenkin vasen lonkka (joka röntgenkuvassa on oikeanpuoleinen), ja siksi hän veikkasi, että ne tulisivat olemaan C/B. Kyynäristä hän sanoi heti varmana, että ovat 0/0 enkä tuota lähtenyt kyseenalaistamaan 😃. Mitään sinänsä hälyttävää tai nivelrikkoa ei lonkista löytynyt, mutta eivät vaan olleet ihan priimat. Olin tuosta C/B arviosta itse samaa mieltä. En tietenkään ole mikään eläinlääkäri tai millään muotoa muutenkaan ammattilainen, mutta sen verran on tullut erilaisia lonkkakuvia katseltua, että luotan, että osaan jonkin verran silmämääräisesti arvioida. Joka tapauksessa lonkat olivat kyllä mulle itselleni kovasti pettymys, ei sille mitään voi. Eihän ne Velhoa tule varmaan mitenkään haittaamaan, mutta itseäni tuo C haittaa. Vaikka vain kirjain onkin. 

Kennelliiton virallisia lausuntoja odoteltiin noin viikon sisään ja ne tulivatkin nopeasti perjantaina. Velhon lonkat ja kyynärät lausui Anu Lappalainen ja tulokset olivat kyynärät 0/0 ja lonkat C/C. Siihen on tyytyminen. Voisin tietysti viedä lonkat PKU:n paneeliin, mutten koe sitä sen arvoiseksi. En mitenkään usko, että ne tulisivat sieltä parempana kuin C/B (eikä niiden omasta mielestänikään kuuluisikaan), ja tuo C siellä olisi joka tapauksessa. Esim. jalostuksellisessa mielessä sillä ei juuri ole väliä, ovatko lonkat C/C vai C/B, kun ne laskettaisiin C:ksi kuitenkin kun menevät aina huonomman mukaan. Joten C/C:ksi jääköön. 

Velhon C/C -lonkat. Hienoisen mataluuden lisäksi vasemman lonkan (kuvassa oikella) yläreuna hieman irvistää.

Vasen kyynärä 0

Oikea kyynärä 0

Tietysti olen tosi iloinen, että kyynärät olivat puhtaat ja mieluummin otan C-lonkkaisen koiran kuin priimalonkkaisen jolla on rikkinäiset kyynärät. Kun koira on etupainoinen, niin niistä kyynäristä olisi todennäköisesti paljon enemmän riesaa. Mutta valehtelisin, jos sanoisin että C-lonkat on mulle ihan ok. Joo, tiedän ettei C-lonkat lähes koskaan tässä rodussa vaivaa koiraa (ja Velho on vieläpä onneksi suhteellisen pienikokoinen ja kevyt uros), mutta mua harmittaa se, että rodussa ylipäätään on niin paljon C-lonkkaa ja että terveet lonkat eivät ole snautserille itsestäänselvyys. Tottakaihan sen pitäisi olla, vaikka C-lonkat ei todennäköisesti vaivaisikaan. 

Jos nyt jalostusta hieman kosketaan, niin se (jalostus) on hirveän vaikeaa. Pelkkää lonkkaa ei voi mitenkään jalostaa ja kompromisseja on aina tehtävä. Tärkeintä on, että koira on käytännön elämässä terve eikä oireile. Mutta toisaalta ainakin omasta mielestäni lonkkatilanteeseenkin on kiinnitettävä huomiota, koska helposti se on sellainen ns. slippery slope. Jos C-lonkkaa ei pidetä lainkaan ongelmallisena ja se lisääntyy niin kohta helposti lisääntyy myös se astetta huonompi eli D, ja siitä sitten taas astetta huonompi E... ja mitä huonommat lonkat niin tietysti sitä todennäköisemmin koira siitä kärsii. Hyvään olisi pyrittävä, muttei snautserissa ainakaan voi jalostaa pelkkää A-lonkkaa (A-lonkkaisia ei ole tarpeeksi), eikä edes pelkkää A- tai B-lonkkaa, kun silloinkin kyllä geenipooli supistuisi liikaa. Hirveän vaikeaahan se on, ja jatkuvaa tasapainottelua ja kompromissien tekoa. Kasvattajille nostan hattua. 

Mutta hitsi, kyllä mua silti harmittaa ja mietityttää, että meillä on populaatiossa enemmän C- kuin A-lonkkaisia. 

Velhon kanssa me jatketaan elämää ja harrastamista entiseen malliin, mutta mä oon sellainen huolehtija ja huolestuja, että heti huomaan olevani jotenkin varovaisempi, ettei se vahingossa esim. Ukon kanssa riehuessaan (ja Ukon jalkoihin jäädessään) jotenkin telo niitä lonkkiaan. Jos olisivat A- tai B-lonkat niin voisin jotenkin olla huolettomampi. Mutta ehkä tälläisetkin huolet tästä arjesta pikkuhiljaa karisee, kun huomaan että elämä jatkuu samaan tapaan ja Velholla on asiat ihan hyvin. Sivumennen sanoen täytyy kyllä olla onnellinen, että Ukolla on B/A -lonkat, kun se on kaikessa menemisessä ja tekemisessään vielä paljon Velhoa rajumpi.

Tässä kohtaa ennen kuin jatkan, haluan korostaa, että Velho on tietysti ensisijaisesti mun lemmikki ja paras karvainen ystävä, eikä jalostuseläimeksi hankittu "esine". Mutta mä olen haaveillut, että ehkä joskus voisin saada itselleni Velhon jälkeläisen. Ei se tietenkään todellakaan mikään itsestäänselvyys ole aiemminkaan ollut, kun siihen liittyy niin monta muuttujaa, mutta nämä lonkat kyllä mutkistaa asiaa entisestään. Velhossa on mun makuun paljon sellaisia ominaisuuksia joita haluisin mielelläni viedä eteenpäin, ja olen sitä mieltä, että sillä olisi rodulle paljon annettavaa. Mitä ominaisuuksia nämä sitten on? No mä tykkään siitä, että se on aina ollut aika helppo, kiltti ja kuuliainen koira. Mutkaton. Ei se tietenkään täydellinen ole - meidän ohitushaasteista esim. olenkin täällä tuskaillut välillä. Ja liukkaista alustoista se ei oikein tykkää. Mutta eihän kukaan täydellinen olekaan. Mä tykkään myös Velhossa erityisesti siitä, miten työteliäs ja ihmisorientoitunut se on. Se tykkää tehdä mun kanssa juttuja ja oppii nopeasti ja helposti. Urokseksi erityisesti mun mielestä kyllä aika sellainen "miellyttämisenhaluinen" ja helposti koulutettavissa. Hyvät harrastusominaisuudet. Tämä yleinen helppous ja kiltteys ja hyvät harrastuskoiran ominaisuudet on niitä, joita itse haluaisin tulevilta koiriltanikin ja mielelläni soisin snautsereissa olevan. (Toki mukana saa ja pitää olla hyvä annos snautserimaista luonteikkuutta ja omapäisyyttä, niin Velhossakin on). Näiden luonnejuttujen lisäksi tykkään sitten kyllä myös hirveästi sen ulkomuodosta ja tyypistä, joten senkin puolesta sillä olisi mun mielestä rodulle annettavaa. Todettakoon, että se on myös ollut ainakin tähän mennessä (ja toivottavasti myös tulevaisuudessa) täysin terve eikä eläinlääkärillä ole tarvinnut käydä kuin rokotuksilla ja noissa virallisissa tarkeissa. Sillä ei ole koskaan ollut edes mitään pientä tulehdusta missään. Maha on aina kestänyt hyvin kaiken ruoan jne. 

Mutta C-lonkkaisilla uroksilla on kuitenkin jalostusmarkkinoilla käsittääkseni yleensä aika vähän kysyntää. Enkä mä sitä itsekään ihan mihin vaan yhdistelmään antaisikaan. Kun Velhon lonkat eivät ole niin hyvät, niin nartulla niiden pitäisi olla, ja lonkkaindeksin pitäisi olla korkea. Plus sitten kaikki muutkin kriteerit luonteen, terveyden ja ulkomuodon osalta. Mutta siis ylipäätään, että kukaan sitä edes jalostukseen kysyisi on varmaan aika kortilla. Velhohan on aiemmin saanut ulkomailta jo kaksi kyselyä alustavasti tulevaisuutta varten (näistä en kerro nyt tämän enempää, kun eivät ole mitään julkisia juttuja). Mutta saa nyt nähdä. Monissa maissa C-lonkat on ihan kirous, kun lonkka-arviot on löyhempiä kuin Suomessa eikä C-lonkkaisia käytetä juuri kun melkein kaikki koirat ovat A- tai B-lonkkaisia. Eipä se tarkoita, että ne tulokset olisivat Suomessa samoja, mutta jokaisessa maassa omansa, ja se kyllä tietysti vähän vaikeuttaa kansainvälistä yhteistyötä, kun luustoarviot vähän vaihtelee maittain. Suomen arviot on tunnettuja tiukkuudestaan. 

C-lonkat siis harmittaa mua kovasti myös mahdollista tulevaa jalostusta ajatellen. Turhapa sitä on peitellä tai jättää sanomatta. Mä tykkään avoimuudesta kaikessa tekemisessä ja tässäkin olen avoin. Niin Velhon kaikkien tulosten jakamisessa kuin siinäkin mikä mua harmittaa ja mikä ilahduttaa. 

Ennen luustokuvia unelmoin tietysti aina ajatuksesta, että Velhon lonkat olisi täysin priimat A/A, mutta että ne olisivat vähintään B/B. Sitähän voisi odottaa, kun vanhempien ja isovanhempien tulokset ovat A:ta ja B:tä. Ajattelin aina, että C-lonkat olisi tosi huonoa tuuria ja pelkäsin, että niin ehkä voisi käydä. Nyt kävi juuri se huono tuuri siinä kohtaa. Mutta kuten Perusasento -podcastissa oivasti todettiin, on pelattava niillä korteilla, jotka on jaettu. 

Helsinki KV, Lahti RN, Sastamala RN, harrastuksia ja muita kuulumisia!

 Nyt tulee varmaan hirveä pläjäys, kun haluan kirjoittaa kaiken tänne muistiin, ja tässä ollaan ehditty tehdä yhtä sun toista edellisen postauksen jälkeen. 

Syyskuussa käytiin Velhon kanssa kolmena peräkkäisenä viikonloppuna näyttelyissä. Ensimmäisenä oli vuorossa Helsingin KV-näyttely 12.9. Täällä oli myös Ukko mukana. Mä olin ollut kaksi päivää aiemmin leikkauksessa, kun mun sormesta poistettiin enkondrooma (hyvälaatuinen kasvain) ja tuona näyttelypäivänä sattui satamaan, joten paikan päällä tuli oltua varsinaisessa varustuksessa. Käsi paketissa ja muovipussin sisässä (johon olin leikannut etusormen ja peukalon kohdalle reiät namittamista varten), sadetakki ja kumpparit päällä ja panacodeilla lääkittynä. 

Velho oli taas ilmoitettu nuorten luokkaan, koska kyseessä oli KV-näyttely, ja se oli taaskin nuorten luokassa ainoana. Tuomarina oli Leni Finne. Tuomari kysyi heti siinä koiraa esittäessäni, että mitä sun kädelle on sattunut ja kun kerroin olleeni juuri leikkauksessa ja nyt panacodeissani, niin hän vaan tokaisi jotain, että hyvänen aika, ja silti tulit näyttelyyn! Mumisin siihen vaan jotain, että kun kerran olin koiran ilmoittanut... Velho oli taas hyvin tuttavallinen ja innokas tuomaria kohtaan ja halusi hyppiä häntä päin, mutta tämäkään tuomari ei onneksi pannut pahakseen. Kopeloi Velhon läpi, juoksutti, saneli arvostelua ja kun kävi vinkulelun kanssa katsomassa Velhon ilmeen, niin huudahti ääneen "Oho! Onpa sillä vielä pentumainen ilme!" Tällöin arvelin mielessäni, että taitaa jäädä meiltä tänään SA saamatta. Näin kävikin, Velho sai ERI:n ja voitti luokkansa, mutta SA:ta ei tällä kertaa tullut. 

Mulla ei ollut mikään maailman paras olo, varmaan leikkauspotilaana olosta johtuen, joten Anni lähti ekaa kertaa ikinä viemään Ukkoa yksilöarvosteluun. Kertoi tuomarille olevansa ekakertalainen ja tämä suhtautui ymmärtäväisesti. Ukko oli aika hyrränä, se on muutenkin helposti vähän levoton esiintyjä kun on niin innoissaan, mutta homma saatiin kunnialla hoidettua ja Ukollekin ERI. Ukko sijoittui valioluokassa kakkoseksi hienon puoliveljensä Rokin (Möllerhaus New Life With Mercy) jälkeen, mutta jäi Ukollakin SA tällä kertaa saamatta. Loppujen lopuksi taisi koko näyttelyssä vain kaksi urosta ja kaksi narttua saada SA:t. Hilu (Mihan Savonmuanhilima) oli taas kolmantena mihalaisena mukana narttujen veteraaniluokassa ja oli ROP-vet ja PN2. ROP oli lopulta Bonzen Ganesha "Severi" ja VSP emänsä Bonzen Cecilia "Martta", hienoja koiria kumpikin. 

Velhon arvostelu: "Oikeat mittasuhteet, riittävä luusto, hieman erisuuntaiset pään linjat, hyvät tummat silmät, vielä hieman pentumainen ilme. Hyvät korvat, kaula, ylälinja. Sopiva eturinta, oikeanmallinen rintakehä, niukahkot etukulmat, ok takana. Erinomainen karvanlaatu, oikea askelpituus." NUO-ERI1

Ukon arvostelut: "Riittävät mittasuhteet, riittävä luusto, hieman erisuuntaiset pään linjat, hyvät tummat silmät, hyvät korvat, kaula, ylälinja. Sopiva eturinta, oikeanmallinen rintakehä, hieman pitkä lanneosa, saisi olla hieman voimakkaammin kulmautunut. Oikea karvanlaatu, riittävä askelpituus, hieman niukka maski." VAL-ERI2

Siitä viikon päästä 19.9. lähdettiin sitten Velhon kanssa kahdestaan Lahden ryhmänäyttelyyn. Käsi vielä paketissa, mutta olo jo parempi. Sain onneksi iskältä kyydin, kun en voinut vielä ajaa itse, mutta näyttelyssä oltiin sitten kahdestaan. Tuohon näyttelyyn oli ilmoitettu vain kuusi p&s snautseria ja Velhon olin nyt laittanut junnuluokkaan. Tällä kertaa sillä oli junnuissa kilpailijanakin toinen uros. 

Tuomari tässä näyttelyssä oli Maarit Hassinen. Hän jutteli Velholle ystävällisesti kun Velho meni taas täydellä höyryllä tervehtimään. Vähän oli Velholla ravaamisen kanssa vaikeuksia, kun kentän laidalla oli sen verran paljon muita ihmisiä ja koiria jotka kiinnosti, mutta kyllä mä sieltä liikkeetkin lopulta sain esille. Velho sai ERI:n ja voitti lopulta luokkansa ja sai SA:n. Koska muissa luokissa ei ollut uroksia, oli Vekku sitten samantien myös PU1 ja sai ensimmäisen sertinsä, jihuu! ROP-kehässä oli sitten vastassa veteraaninarttu Merdico Meteli, joka pesi Velhon ja näin Velho oli lopulta VSP. Olin oikein tyytyväinen, koska tässä näyttelyssä järjestettiin myös ryhmäkisat ja useammastakin syystä (vallitseva koronatilanne, pitkähkö matka kotiin, ja se, että mulla oli iskä siellä kyydittäjänä odottelemassa) ei mua olisi kauheasti huvittanut jäädä loppupäiväksi odottelemaan ryhmiä. VSP oli siis meille ihannetulos! Tässä näyttelyssä myös valioitui PN2 ollut Raappavuoren Kimurantti, onnea!

Velhon arvostelu: "Erinomainen tyyppi. Tiivisrunkoinen uros. Hyvät mittasuhteet. Erinomaiset pään linjat. Miellyttävä ilme, joskin alas kiinnittyneet korvat. Kaunis kaula, ylälinja. Hyvin kulmautunut ja sujuva liike kun malttaa. Karkea turkki. Tasainen pippuri/suola väri. Mukava luonne." JUN-ERI1 SA PU1 SERT VSP

Siitä viikon päästä 26.9. lähdettiin Velhon kanssa vielä Sastamalan ryhmänäyttelyyn, tällä kertaa sain jo itse ajaa kun käsi oli vapautunut, joten tehtiin ihan vain kahdestaan roadtrippi. Tuomarina oli taas Maarit Hassinen. Tämä mua oli vähän harmittanut, kun aikataulut julkaistiin. Alun perin tässä näyttelyssä tuomarina piti olla snautserispesialisti Marianne Holm, jonka estyminen kuitenkin ilmoitettiin varhain, ja tilalle tuli Harto Stockmari. Hänelle luulin Velhoa vieväni, kunnes ihan yllättäen tuomari sitten oli taas vaihtunut. Laitoin tästä vähän hämmentynyttä palautetta näyttelynjärjestäjälle, kun heidän nettisivuillaan tuomarilistassa kuitenkin luki loppuun saakka Stockmari, ja Hassinen oli juuri viikkoa ennen arvostellut saman rodun... en saanut kuitenkaan koskaan vastausta. Eipä yllätä. 

Lähdettiinpä kuitenkin, jos ei muuten niin ihan vaan harrastuksen vuoksi. Paikalle taisi olla ilmoittautunut kymmenisen snautseria. Velhon lisäksi junnuluokassa oli toinenkin uros. Vekku malttoi jo esiintyä ihan suht kivasti toisenkin kanssa samaan aikaan. Yksilöarvostelussa tuli taas ERI, ja Velho voitti luokkansa ja sai SA:n - ei yllättänyt, kun kerran sama tuomari oli viikkoa aiemminkin palkinnut Velhon korkealle. PU-kehässä Velho tällä kertaa kuitenkin hävisi toiselle SA:n saaneelle urokselle, nuorten luokan Raappavuoren Latausvirralle. Latausvirta sai ensimmäisen sertinsä ja Velholle siis vara-serti. Eipä haittaa, kun ei toisesta sertistä olisi ollut nyt mitään hyötyäkään kun valioitumiseen tarvittavien sertien pitää kaikkien olla eri tuomareilta. Tuomari totesi mulle PU-kehässä koirat sijoitettuaan, että muistaa palkinneensa Velhon viime viikolla, mutta tällä kertaa meni nyt näin päin, mutta molemmat komeita koiria. Raappavuoren Latausvirta oli myös lopulta ROP, VSP oli Brozen's Aint It Funny. Nämä kolme taisivatkin olla sitten ainoat SA:n saaneet tuossa näyttelyssä. 

Velhon arvostelu: "Tanakkarunkoinen, neliömäinen uros, jolla hyvät pään linjat. Vahva kuono. Hieman kaulanahkaa. Hyvä kaula ja ylälinja. Tasapainoiset kulmaukset. Yhdensuuntaiset liikkeet. Erinomainen karkea turkki, tasainen pippuri & suola väri." JUN-ERI1 SA PU2 VARA-SERT

Voisi sanoa, että ihan hyvin piti tällä tuomarilla siis linja. 😊

Siinä olikin sitten tämän vuoden näyttelyt, seuraavan kerran mennään kehään todennäköisesti vasta aikaisintaan ensi keväänä. Talvella keskitytään sitten muihin harrastuksiin, ja ollaanhan me jo nytkin tietysti muutakin tehty kun vain näytelty! Agilitykausi alkoi syyskuun alussa ja samoin rally-tokon jatkuva treeniryhmä, tosin siihen liityttiin mukaan vasta syyskuun puolessa välissä ton mun käden takia. Vitsi, että oon innoissani siitä, miten hyvä meininki meillä on Velhon kanssa ollut molempien lajien treeneissä! Tuntuu, että ollaan ehkä päästy enimmän teini-iän ohi (en sano pahimman, koska ei se oo ollut oikeasti mitenkään erityisen paha), koska edistystä tapahtuu taas huimaa vauhtia. Rallyssa Velho malttaa taas hallissakin keskittyä meidän omaan tekemiseen ihan uudella tavalla toisten koirien läsnäolosta huolimatta. Viimeksi alkukeväästä ennen koronahomman puhkeamista se oli ajoittain aika hankalaa, mutta nyt tilanne on sen suhteen oikein hyvä. Kotona ollaan myös itseksemme treenattu naksuttimen kanssa perusjuttuja kuten eteenmenoa ja sivulle tuloa sekä vasemmalta että oikealta, tavoitteena häivyttää käsiavut. Tosi hyvin edistyy! Se on myös hiffannut askeleen oikealle ihan uudella tavalla. Tämän viikon ohjatuissa treeneissä tehtiin kokonainen avoimen luokan rata niin, että palkkasin vasta lopussa, ja ohjaaja sanoi että olisi kisoissa mennyt helposti läpi. Se oli aika rohkaisevaa! Puhuin hänen kanssaan siitä, miten haluaisin seuraamisen ja kontaktin vielä tiiviimmäksi ja miten ollaan sitä kesän aikana imuttamalla treenattukin, joten ensi kerralla saan siihen lisää treenivinkkejä. 

Agilityssä vaihdettiin hallia isompaan ja hienompaan ja meidän treenivuoro siirtyi kevään aamuyhdeksän sijaan yhteentoista, mistä tämä aamu-uninen kiittää. Kyllä meitä on varmaan auttanut se, että loppukesästä enemmän kotona ollessani tehtiin Velhon kanssa meidän vanhempien takapihalle hankkimillani muutamalla esteellä höntsäilytreenejä. Velho oli kokeillut keppejä alkuvuodesta ihan vain pari kertaa hitaasti, ja nyt se alkoi takapihatreeneissä ottamaan niitä ihan uudella tavalla haltuun! Takaakierrot myös sujuu ihan kivasti. Sillä on kyllä tosi upeesti draivia ja vauhtia tekemiseen ja siitä tulee vielä nopea koira. Mun pitää vaan itse vähän malttaa eikä ahnehtia kaikkea. Kovasti haluaisin itse nyt saada sen irtoamista esteille paremmaksi, niin että voin ohjata sitä vähän kauempaa kuin nyt. Tämän lisäksi pitäis saada kepit kuntoon ja ottaa kontaktiesteet haltuun. Ei meiltä treenauskohteet lopu! Mutta hirveän hienosti Velho edistyy ja tekee niin innokkaasti. Välillä se väläyttelee tosi upeeta menoa, kuten putkelta vauhdikas ja sujuva in-in ja suoraan puomille. Tuntuu, että jotain asiaa kun treenataan, niin seuraavaan kertaan mennessä se on jotenkin sisäistänyt sen ja osaa jo hienosti. 

Viime päivinä meillä on mennyt lenkeillä muiden koirien ohituksetkin jotenkin hirveän hienosti. Tai siis, tuntuu, että Velho edistyy siinäkin ihan konkreettisesti. Onhan tässä jo hemmetti hakattukin päätä seinään tämän asian kanssa aika kauan. Tosin en nyt vielä uskalla juhlia, tämähän voi olla joku tämmöinen vaikka viikon mittainen vaihe ja kohta mennään taas normaaliin. Enkä mä sano, että se ohittaa tuosta noin vaan ilman mitään apuja, ja jotkut tilanteet on tietty hankalampia kuin toiset, mutta tuntuu että vihdoin oon saanut vähän edistystä siinä sen rauhallisen mielentilan työstämisessä. 

Aiemminhan on ollut aina se tilanne, että tuntuu että mitään edistystä ei ole tullut. Tarkoitan sillä sitä, että olen toki pystynyt tekemään ns. ennalta ehkäisevää työtä, eli uskon että jos en olisi koskaan tehnyt mitään Velhon ohituksille, niin se olisi todennäköisesti tässä vaiheessa remmirähjä. Mutta koska ollaan työstetty tuota sen kiihtymistaipumusta alusta lähtien, niin se ei ole mennyt siihen, vaan Velho todella harvoin pitää ääntä tai alkaa riekkumaan ohituksissa. Se vaan kiihtyy ja vetää ja hönkii. Koin kuitenkin, että en ollut saanut aikaan varsinaista edistystä, koska en vaan ollut päässyt kiinni tuohon sen perusimpulssiin kiihtyä aina toisen koiran nähdessään. Vaikka saisinkin pidettyä sen kiihtymisen jotenkin kurissa, niin se kiihtyminen on kuitenkin siellä. Ja se on ollut tosi turhauttavaa, kun on tuntunut että ei ole osannut tehdä sille mitään. Nyt viime päivinä kuitenkin on oikeasti tuntunut, että se on alkanut hiffaamaan sen, että kannattaa rauhoittua, tai jos toisen koiran nähdessään tekee mieli kiihtyä, niin oikeastaan se kannattaa heti kääntää huomioksi muhun koska sillä saa namia ja kehua. Saa nyt nähdä miten tämä jatkuu pidemmän päälle, jään mielenkiinnolla seuraamaan. 

Yksi ihana koirauutinen viime ajoilta on ollut se, että Ukko sai pennut syys-lokakuun vaihteessa! Ukko astui elokuun alussa ihanan Likan (Nettl Greit Prime Rose Mihan's). Pääsin itsekin ekaa kertaa seuraamaan tuota prosessia, ja astutukset sujui hienosti ja luonnollisesti molemmilta ensikertalaisilta. Likka synnytti 30.9. kahdeksan pentua, neljä pikku-Ukkoa ja neljä pikku-Likkaa, Mihan B-pentue, joka on myös samalla Mihan keskaripentue numero 100, juhlapentue siis! Sekä pennut että emä voivat oikein hyvin ja pennut ovat kaikki tarmokkaita ja terveitä. Mielenkiinnolla seurataan, mitä niistä kasvaa. Meidän perhepiiriin ei ole tulossa näistä nyt yhtäkään. Varmaan muutaman viikon päästä matkustetaan Annin, isä-Ukon ja Velhon kanssa Kempeleeseen pentuja katsomaan. 😍

Loppuun vielä parit seisontakuvat, jotka otin niihin aikoihin kun Velho täytti 15 kuukautta. En saanut mitään kauhean täydellisiä kuvia. Näistäkin toisessa takajalat on liian kauas venytetty ja toisessa pää on huono. No, elämä on.

Riihimäki KV ja Velhon ensimmäiset viralliset terveystulokset

Velho korkkasi virallisen näyttelyuransa viikonloppuna Riihimäen KV-näyttelyssä. Tällaiselle aamu-uniselle ihmiselle riemukkaasti snautserit oli tottakai laitettu kehään heti yhdeksältä aamulla, joten herätys oli aikainen ja olo ei mikään maailman paras (mä en koskaan voi aikaisin aamulla kovin hyvin, varsinkaan jos jännitän jotain). Ukko oli ilmoitettu myös mukaan, ensimmäistä kertaa valioluokkaan. Velho oli tullut juuri sopivasti paria päivää aiemmin 15 kuukauden ikään, mikä tarkoitti että sen voisi ilmoittaa nuorten luokkaan, jolloin se voisi kisata myös cacibista. Niinpä olin sen nuorten luokkaan ilmoittanut, koska vaikka se onkin aika junnu vielä, niin en kokenut, että siinä olisi mitään menetettävää kun kyse oli KV-näyttelystä. Olin edellisenä iltana ekan kerran näyttelykuoren avatessani ollut aivan ällikällä lyöty, kun siinä ilmoitettiin Velhon olevan ensimmäinen koira kehässä. Mitä, eikö Severi tulekaan? Olin ollut aivan varma, että Velhon "puoli-eno" Severi eli Bonzen Ganesha on paikalla, minkä takia olin laskenut meidän mahdollisuudet sertiin aika pieniksi, kun Severi on niin menestynyt ja Velhoa kahdeksan kuukautta vanhempana tässä vaiheessa toki paljon valmiimpi paketti. Mutta sitten tajusin, että voihan se olla avoimessa. Ja näinhän se olikin, aamukuudelta herätessäni tarkistin heti ensimmäisenä juuri julkaistun näyttelyluettelon sovelluksesta, ja Velho oli ainoa uros nuorissa, Severi ainoa avoimessa ja valioluokassa sitten Ukon lisäksi viisi muuta urosta. Junnuissa ja veteraaneissa ei yhtään, kaikki selvästi cacib-jahdissa. 

Aamu oli ikävästi tosi sumusateinen, mutta onneksi näyttelypaikalla oli enää korkeintaan pientä tihkua. Koska Vekku oli yksin nuorten luokassa, niin saatiin mennä kehään ihan keskenämme ja Velho käyttäytyi varsin ok. Varsinkin, kun ottaa huomioon, että se oli näyttelypaikalle tullessa aivan intomielenä ja veti kuin höyryjuna, ja kesti hetken, että se malttoi rauhoittua omaan häkkiinsä ja lopettaa piippaamisen. Uusi paikka, paljon muita koiria ja niin hurjan mielenkiintoisia hajuja! Kehässä oli kuitenkin sitten aivan mallikkaasti, tai miten nyt nuorelta ekakertalaiselta voi odottaa. Tuomarina oli Kimmo Mustonen, jonka Velho olisi halunnut vallan pussailla läpi. Onneksi tuomaria ei vaikuttanut haittaavan toisen innokkuus. Velho malttoi seistä ja ravata kivasti, ja lopulta kehis ilmoitti sen saaneen ERI:n ja SA:n. Jihuu, olin jo siihen tosi tyytyväinen!

Ukon kanssa menin sitten melkein heti perään kehään, kun valioluokka alkoi. Ukolla meinasi alussa ryhmässä ravatessa mennä ihan yllättäen maan nuuskimiseksi ja laukkaamiseksi. Kun tuli yksilöarvostelun vuoro, se esiintyi kuitenkin taas ihan hienosti ja keskittyi hommaan. Ukko-rakas niin rakastaa näyttelyitä, sen häntä heiluu ihan koko ajan. Se ei vaan tiedä mitään parempaa kuin huomion keskipisteenä oleminen ja esiintyminen (usein ollaan puhuttu, että Ukko on maailman ekstrovertein otus - ihan oikeasti onkin). Ukko sai yksilöarvostelussa myös ERI:n. Kilpailuluokassa Ukko nostettiin sitten luokkakakkoseksi, mitä arvostin todella, sillä luokassa oli kova kilpailu laadukkaiden koirien kesken. Ukko ja muut sijoittuneet sai SA:n, joten jouduttiin siihen tilanteeseen, mihin oltiin jo Annin kanssa varmuuden vuoksi etukäteen valmistauduttu - että molemmat pojat saavat SA:n ja Anni joutuu kehään paras uros -kisaan. Annihan kokeili esittämistä joskus Ukon ihka ensimmäisessä pentunäyttelyssä, ja totesi ettei tykännyt hommasta. Eikä ole sen koommin esittänyt. Nyt jouduttiin sitten tulipalokiireellä kehän laidalla vaihtamaan koirat ja kiinnittämään oikeat numerolaput, ja juostiin viimeisenä PU-kehään. Anni oli pihalla ja kysyi multa siinä juostessa, että mihin mä meen. Totesin, niin kuin olin aiemminkin hänelle kertonut, että tohon Delonnix Cormickin (valioluokan voittajan) taakse. Anni ei kuitenkaan ole lainkaan yhtä hyvin perillä näistä jutuista, eikä osaa tunnistaa koiria kovin hyvin, joten kysyi vaan uudestaan että siis mihin? Johon meikäläinen siinä paikalle juostessa sitten vaan karjaisi, että no TOHON ja osoitin selvää tyhjää koloa, joka siihen oli Ukolle jätetty 😃. Voisi sanoa, että loppuajan Anni pärjäsi sitten Ukon kanssa yksin oikein hyvin, koska Ukko sijoittui lopulta PU-kehässä toiseksi! Ykkönen oli mainittu Delonnix Cormick, joka sai cacibin. Se on kuitenkin jo kansainvälinen valio, joten Ukon kakkosena saama vara-cacib muuttuu varsinaiseksi cacibiksi! Koska Ukko sai messarissa ensimmäisen cacibinsa, niin tämä tarkoittaa sitä, ettei Ukolla ole Suomesta enää kansainväliseen valionarvoon mitään saavutettavaa, vaan loppuja kahta cacibia lähdetään sitten jossain vaiheessa metsästämään ulkomailta, kunhan uskaltaa ja saa matkustaa. Aika epeli se Ukko kyllä, sai heti ensimmäisillä yrittämillään molemmat kotimaan cacibinsa. PU3 oli sitten aiemmin mainittu Severi, joka sai sertin niin kuin olin alunperin uumoillutkin ja PU4 valioluokasta Raappavuoren Könsikäs, joka on Ukon kanssa samaa ikäluokkaa. Nuo kaksi kisasivat jo junnuina samoissa näyttelyissä voittaen vuorotellen toisensa. Tällä kertaa oli nyt Ukon vuoro. 

Vekku jäi PU-sijoitusten ulkopuolelle yhdessä toisen uroksen kanssa, mutta sai ns. epävirallisen viidennen sijan, sillä tuomari halusi antaa sille vara-sertin. Käy meille, Vekku toi heti ensimmäisestä näyttelystään siis ruusukkeen kotiin! PU-kehässä Velhon esiintyminen oli paljon huonompaa kuin yksilöarvostelussa, kun se otti varsinkin siinä ravatessa kovasti häiriötä toisista koirista ja olisi halunnut kääntyä taakse niitä kohti koko ajan. Oppirahoja kaiketi. Toivottavasti se pikkuhiljaa oppii olemaan rauhallisempi kun ollaan kehässä yhdessä muiden kanssa. Hän on vaan niin intomieli. 

Varat tuli siis meidän pojille ja oltiin molemmat oikein hyvillä mielin. Kuvasin vielä nartut, joista ykköseksi ylsi ei-niin-yllättäen todella menestynyt narttu Bonzen Cecilia. ROP-kehässä oli siis ihan klassinen pari, Delonnix Cormick ja Bonzen Cecilia, joista ensimmäinen vei tällä kertaa voiton. Narttujen sertin vei Bonzen Galatea, yksi niistä nartuista joihin olen itse oikein silmäni iskenyt ja ihastunut, että on todella kaunis 😊. Narttujen puolella mukana oli vielä kolmas Mihan koira, Hilu eli Mihan Savonmuanhilima, joka esiintyi ainoana veteraaniluokassa ja veti tyylikkäästi SA:n ja ROP-veteraaniruusukkeen kotiin. 

Velhon arvostelu:

"Tyypiltään ja mittasuhteilta oikea nuori uros. Hyvä purenta. Hyvät pään linjat. Tyypillinen ilme, hyvät silmät ja korvat. Erinomainen ylälinja. Hieman niukasti kulmautunut edestä. Runko saa vielä täyttyä. Erinomainen karvanlaatu, kirkas väritys. Yhdensuuntaiset kevyet liikkeet. Miellyttävä käytös." NUO-ERI1 SA VARA-SERT

Ukon arvostelu:

"Tasapainoisesti rakentunut, laadukas valiouros. Oikealinjainen pää. Hyvät silmät ja korvat. Tyypillinen ilme. Erittäin hyvä ylälinja. Hieman niukasti kulmautunut edestä. Sopiva vahvuus. Erinomainen karvanlaatu ja kunto, kirkas väri. Sujuvat yhdensuuntaiset liikkeet. Miellyttävä käytös." VAL-ERI2 SA PU2 VARA-CACIB --> CACIB

Meitä vähän nauratti tuo, että molemmille pojille tuli tuo tismalleen sama "niukasti kulmautunut edestä". Oikeasti Velho on kyllä edestä meidän mielestä tosi hyvin kulmautunut ja paremmin kuin Ukko, joka ehkä onkin vähän niukasti kulmautunut. Mutta mä varmaan seisotin sen jotenkin epäedullisesti siinä sitten. Eikä tuo nyt mitenkään isosti jäänyt häiritsemään, vähän vaan naureskeltiin sitä. Mä olen sinällään ihan tyytyväinen tuomarin antamaan tuomioon. 

Käytiin tuossa pari viikkoa sitten Velhon kanssa Lempäälässä järjestetyssä snapirotujen joukkotarkissa, jossa ohjelmassa oli silmäpeilausta sekä polvi- ja sydäntutkimusta. Nuo polvet ja sydän ei ehkä ole aivan niin olennaiset snautserille kuin nyt esimerkiksi silmät, mutta koska mä olen laajojen terveystutkimusten puolestapuhuja ja tuolla joukkotarkissa ne sai halvemmalla hinnalla, niin otin koko paketin. Lääkärinä oli spesialisti Lotta Axelson, joka aikanaan on myös kuvannut Ukon lonkat ja kyynärät ja peilannut silmät. Hänelle Mevetiin vien todennäköisesti Velhon myöhemmin syksyllä sitten myös luustokuviin. Mitään yllätyksiä meille ei onneksi tässä tarkissa tullut ja kaikki oli puhdasta:

Silmät: ei todettu perinnöllisiä silmäsairauksia

Polvet: 0/0

Sydän: terve, ei sivuääniä

Silmät eivät näköjään ole vieläkään tulleet näkyville koiranettiin, mutta toisaalta Velhon Vippi-emäkin oli käynyt silmätarkissa (jossa myös sen silmät todettiin puhtaiksi) heinäkuussa ja tulivat vasta muutama päivä sitten sinne näkyviin. Vippi kävi muuten myös luonnetestissä viikonloppuna mainioin tuloksin 110p, laukausvarma. Kaikki muut osiot olivat plussalla paitsi taisteluhalu, joka painui juuri miinuksen puolelle. Noh, tällä saattaa olla jotain tekemistä isossa laumassa asumisen kanssa. Tai sitten ei, enpä mä osaa sitä tarkasti sanoa. Veikkaisin, että poikansa saisi tuosta kyseisestä osiosta varmaan paremman, koska Velho taistelee kivasti. Ei tosin sekään niin kovasti kuin Ukko, jonka taisteluhalu on kyllä todella hyvä. Mulla on jo vähän veikkausta, että mitä Velholle saattaa tulla tuloksiksi kun joskus tulevaisuudessa vien sen luonnetestiin. Veikkaisin, että sillä menee kovuus-osiossa miinuksen puolelle eli että olisi "pehmeä", koska on se pehmeämpi kuin mitä suurempi osa snautsereista joita yhtään tunnen. En sinällään pidä sitä itsessään negatiivisena tai positiivisena, vaan näen siinä sekä hyvät että huonot puolet. Vekku on helpommin ohjattavissa ja koulutettavissa ja on aika kuuliainen snautseriuros, mutta toisaalta se paineistuu herkemmin ja saattaa jännittää joitain uusia tai muuten vähän jänskiä tilanteita/asioita. En kuitenkaan ole koskaan nähnyt livenä yhtäkään luonnetestiä, joten voi hyvin olla, että siinä vaiheessa kun siellä ollaan niin kaikki mun ennustukset menee sitten romukoppaan ja koko tilanne aukeaa ihan eri tavalla kuin pelkästään kuvailujen ja videoiden katsomisen perusteella. 

Velholla on mun mielestä joka tapauksessa tosi kivat harrastussnautserin ominaisuudet, se on innokas ja työhaluinen, tykkää tehdä mun kanssa asioita, nopeasti oppiva ja aika miellyttämishaluinen - toki miellyttämishalusta puhun nyt snautseritasolla, en millään bordercollietasolla 😃. Ja harrastusominaisuuksista puhunkin, koska meillä on alkamassa nyt aika mukavan tiivis harrastussyksy. Agilitytreenit alkavat taas snautseriryhmässä tällä viikolla, ja ilmoitin meidät myös ekaa kertaa jatkuvaan rally-tokon treeniryhmään meidän luottokoirakoulu Taitoa Tassuihin (:iin? miten tuon voi taivuttaa?). Nyt vaan sormet ristissä, ettei koronatilanne tästä radikaalisti pahene, että uskaltaa harrastaa. 

Kuvituksena ottamani ROP/VSP-kuva näyttelystä ja pari kuvaa pojista viimeisenä kunnon kesäiltana mökillä.

Velhon geenitesti ja mätsäri & Ukon MH-luonnekuvaus (mukana video kuvauksesta)

Aloitetaan Velhon jutuilla. Tein Velholle MyDogDna -geenitestin heinäkuussa ja tulokset tulivatkin nopeammin kuin olisin osannut arvatakaan. Lähinnä halusin tuon testin tehdä DCM:n vuoksi, ja tämän lisäksi ihan vain huvikseni. Ukolle tehtiin tuo testi pari vuotta sitten ihan ilmaiseksi, kun Annin eläinlääkiksessä opiskeleva kaveri halusi Ukon testin jotain kouluprojektia varten, ja sieltä löytyi sairauksien (jotka olivat siis Ukolla kaikki puhtaat) testauksen lisäksi kaikenlaista hauskaa ja mielenkiintoista. 

DCM eli dilatoiva kardiomyopatia on sellainen sydänrappeumasairaus, joka voi tulla mille tahansa koiralle, mutta joka on snautsereilla todettu olevan perinnöllistä. Se johtaa poikkeuksetta varhaiseen kuolemaan. Suomessa ei oman käsitykseni mukaan rutiinisti testata DCM:n osalta, koska ilmeisesti sitä ei täällä juuri esiinny. Sen sijaan tiedän, että jenkeissä jalostuskoirilta (siis snautsereilta) otetaan aina DCM-testi, joten mitä ilmeisimmin sitä esiintyy heidän linjoissaan enemmän ja on heille todellinen huoli. Halusin tietää, voisiko Velho mahdollisesti olla DCM-kantaja, joten sen takia otin testin. No, tulokset olivat, ehkä odotetustikin, hyviä: Velho testattiin terveeksi ja ei-kantajaksi niin DCM:n, kuin myös DM:n (degeneroiva myelopatia, neurologinen sairaus) sekä MDR1:n (lääkeaineyliherkkyys) osalta. 

Tämän lisäksi testi osasi kertoa kaikenlaista muutakin Velhosta. Se muun muassa tiesi, että Velho on väriltään harmaa ja sillä on tumma maski. Se kertoi myös, ettei Velho kanna albiinogeeniä (hyvä tietää sekin). Testi osasi kertoa, että Velholla on piileviä brakykefaalisia (lyttykuono) geenejä, jotka ei vaan tule esille ilmiasussa. Aika uskomattoman tuntuista, mutta näin todella on. Ilmeisesti siis jos Velhon yhdistäisi braky-koiran kanssa, niin jälkeläiset olisivat brakyja myös. Snautsereilla tämä ei tietenkään tule ilmi, kun snautsereilla on aina dominoivia pitkäkuonoisuuden aiheuttavia geenejä, kuten Velhollakin. Tämän lisäksi testi myös ilmoitti, että Velholla ei ole jotain tiettyä luppakorvaisuutta aiheuttavaa geeniä, ja että siksi Velho on todennäköisesti pystykorvainen. No, tämä ei ihan mennyt nappiin!

Me käytiin Velhon kanssa pari päivää sitten Nummelassa pentu- ja juniorimätsärissä. Kyseisen mätsärin osallistujamäärä oli rajoitettu neljäänkymmeneen koronan takia, ja kaikki koirat olivat samassa luokassa. Oltiin aika ajoissa paikalla ja saatiin odotella omaa vuoroa noin tunnin. Tämä oli eka kerta, kun olin näyttelyssä tai mätsärissä ihan kahdestaan yksin koiran kanssa, ja olen iloinen miten hyvin se meni. Vähän olin mielessäni etukäteen arponut, että jaaha, miten mahtaa mennä esimerkiksi häkin pystytys, kun samalla pitäisi pitää intoa puhkuvaa junnukoiraa ruodussa. Mutta kaikki meni ihan hyvin. Mentiin Vekun kanssa lopulta kehään toiseksi viimeisessä parissa nätin pitkäkarvaisen collien kanssa. Ennen meidän vuoroa oltiin vähän harjoiteltu kehän ulkopuolella ja Vekku meni tosi kivasti ja verrattain rauhallisesti, mutta kehään mennessä iskikin sitten tottakai uudenlainen snautseri-vallattomuusvaihde päälle ja tuomarikin totesi, että "tää onkin tämmönen hyrrä" 😃. Omaksi yllätyksekseni tuomari antoi meille kuitenkin punaisen. 

Punaisten ryhmässä tuomari sitten valitsi Velhon kahdeksan parhaan joukkoon. Vautsi, ajattelin! Sieltä karsittiin vielä neljä pois ja neljä parasta, sijoitettavaa koiraa jäi jäljelle. Tuomari sijoitti neljännen ja kolmannen ja lopulta oltiinkin jäljellä enää me ja kaunis irlanninterrieri! Tuomari totesi tässä vaiheessa, että "te ootte kyllä ihan samalla viivalla" ja että on niin vaikea valita. Sitten hän kuitenkin ojensi kakkospaikan ruusukkeen meille ja irlanninterrieri voitti. Oli kyllä tosi hieno fiilis, ei yhtään lähdetty tuonne menestymään tai mitään, koko homman tarkoitus oli vain olla harjoituksena tulevia näyttelyitä varten. Ei Velhoa oltu tuonne mitenkään trimmattukaan tai mitään sellaista. Tietysti mätsäri on aina mätsäri, eihän se kerro mitään tulevasta näyttelymenestyksestä enkä sitä ajattelekaan. Näyttelyihin lähdetään sitten taas ihan puhtaalta pöydältä. Mutta kyllähän se tuntui mukavalta tuolla menestyä ja kyllä se yllättikin!

Tähän väliin myös suuret onnittelut Velhon sisaruksille Pepsille (Mihan Aikapaha), Turolle (Mihan Aaroninparta) ja Sandralle (Mihan Atsalea), jotka kävivät viikonloppuna korkkaamassa virallisen näyttelyuransa Kajaanissa ja saivat ruusukkeet kotiinviemisiksi. Pepsi ja Sandra pokkasivat sertit, ja Turo sai vara-sertin. 

Sitten toiseen aiheeseen: Ukon MH-luonnekuvaus. Se järjestettiin viime lauantaina Hausjärvellä, järjestäjinä jackrusselinterriereiden, vanhaenglanninlammaskoirien ja snautserien rotujärjestöt. Mä menin mukaan sekä kuvaamaan, että ihan muuten vaan kiinnostuksesta, kun en ole koskaan aiemmin mitään luonteen testauksia livenä nähnyt. Ja tottakai kiinnosti nähdä nimenomaan Ukon kuvaus. Anni (siskoni) omistajana oli tietysti Ukon ohjaajana kuvauksessa. 

Joitakin päiviä etukäteen järjestäjiltä tarkempia ohjeita saaneena Anni vähän mietiskeli, että toivottavasti Ukko antaa kiinni osioiden jälkeen tarpeeksi nopeasti, sillä MH-kuvauksessa koira päästetään monessa osiossa vapaaksi. Sääntöjen mukaan koira pitää saada kytkettyä aina kahdessa minuutissa. No, Ukko voi olla vähän hasardi luoksetuloissa, kun sillä on sellaista snautserimaista jääräpäisyyttä, että "kuulin kyllä, tulen sit kun oon hoitanut nää mielenkiintoiset hommat", eli toisin sanoen jos joku asia, vaikkapa haju, kiinnostaa sitä kovasti, niin ei se välttämättä tottele heti luoksetulokutsua. Ukolla on myös taipumusta tarpeensa mukaan väistää, kun sitä yritetään ottaa kiinni, joten jännitettiin vähän, että mitenhän tämä tulee menemään 😃. Anni vähän pelkäsi, että toivottavasti ei kuvausta jouduta keskeyttämään siksi, että Ukkoa ei saataisi jossain kohtaa tarpeeksi nopeasti kiinni.

Eipä kyllä oltaisi uskottu, mitä tuleman pitää.

Kuvaus alkoi kontakti-osiolla, jossa testinohjaaja tervehtii koiraa, ottaa sen mukaansa ja sen jälkeen kopeloi koiraa. Ukko omaan tyypilliseen avoimeen ja sosiaaliseen tapaansa heilutti iloisesti häntää ja otti kontaktia testinohjaajaan, eikä osoittanut mitään ongelmaa mukaan lähtemisessä tai kopeloinnissa. Häntä vaan heilui.

Seuraavaksi tuli leikkiosio, jossa Anni ja testinohjaaja heittelivät patukkaa keskenään ja hetsasivat Ukkoa sillä, ja sitten patukka heitettiin Ukolle. Tämä tehtiin kahdesti. Sen jälkeen testinohjaaja otti patukan ja sitä heilutellen kutsui Ukkoa leikkimään testaten puruotetta ja taisteluhalua. Tämä osio meni myös Ukolle hyvin tyypillisesti innokkaasti ja iloisesti: Ukko lähti heti leikkiin mukaan ja oli innokkaasti mukana koko ajan, haki sille heitetyn patukan, ja heti kun se päästettiin taistelemaan, ryntäsi se ottamaan patukasta kiinni ja taistelemaan siitä testinohjaajan kanssa. Testinohjaajan pysähtyessä passiiviseksi, alkoi Ukko hieman korjailemaan otettaan, ja selvästi vähän ihmetteli että no mitäs nyt, leikitäänkö vai ei. Kuvauksen jälkeen yleisöstä kehuttiin Ukon taisteluhalua, joka tuntuu snautsereilla ehkä hieman hiipuneen - näin olen itsekin ollut huomaavinani luonnetesti- ja MH-videoita katsellessa.

Tämän jälkeen kuvaus jatkui takaa-ajo -osiolla, joka suoritettiin myös kaksi kertaa. Siinä koira päästetään irti jahtaamaan viehettä ja katsotaan mitä tapahtuu: jahtaako se ja ottaako kiinni. Ukko lähti vieheen perään molemmilla kerroilla, ei ihan tykin suusta, mutta kuitenkin innokkaasti. Ensimmäisellä kerralla vieheen pysähtyessä se jäi nuuskimaan sitä, muttei ottanut kiinni, toisella kerralla sitten juoksi jo ihan ohi, kun sitä ilmeisesti kiinnosti enemmän mennä katsomaan vieheen vetäjää - olihan tämä viehe jo nähty. 

Seuraavaksi mitattiin aktiviteettitasoa, eli toisin sanoen rauhoittumista. Tässä koira ja ohjaaja ovat vain paikallaan passiivisesti kolme minuuttia, ja katsotaan mitä koira tekee. Ukko otti rauhallisesti, istuskeli hellettä läähättäen ja taisi käydä jonkun viereisen puskan haistelemassa. Eipä sen kummempaa.

Tämän jälkeen vuorossa oli sitten etäleikki. Siinä huputettu etäleikkijä möyrii jonkun matkaan päässä ja koiran annetaan katsella sitä, jonka jälkeen leikkijä ottaa kaapunsa pois ja koira päästetään vapaaksi. Sitten leikkijä ottaa patukan ja alkaa kutsua koiraa leikkimään. Ukko katseli leikkijää aluksi kiinnostuneena, ja kun se päästettiin vapaaksi, juoksi se heti leikkijän luokse katsomaan mistä on kyse. Perille päästyään se kuitenkin kääntyi katsomaan takaisin ja huomasi, ettei Anni tullutkaan mukaan. Kun etäleikkijä alkoi kutsu Ukkoa leikkiin (hieman "oudolla" äänensävyllä, kuten varmasti jokainen MH-kuvauksessa ollut tai videolta nähnyt tietää), Ukko totesi, että tässä on jotain epäilyttävää, ja juoksi puolen matkaa takaisin ja alkoi haukkumaan. Tässä vaiheessa Ukko piti saada kiinni, ja Annilla oli siinä hieman vaikeuksia, mutta onnistui kuitenkin. Kiinni otettuaan he menivät katsomaan etäleikkijää ja tutustumaan, jolloin Ukko oli kiinnostunut ja heilutti häntää. Kuvauksen jälkeen tuomari totesi, että Ukko selvästi saa paljon tukea omistajastaan: se oli aluksi kiinnostunut, mutta kun huomasi, ettei omistaja lähtenytkään mukaan, alkoi se pohtimaan että onkohan tässä nyt joku koira haudattuna. Tuomari huomioi, että heti kun Ukko otettiin kiinni ja se oli omistajan kanssa, rentoutui sen olemus selvästi ja se selkeästi totesi, että eihän tässä nyt mitään olekaan kun on tukijoukot mukana. Ukko ja Anni saivat myös kuvauksen jälkeen palautetta, että selvästi heillä on suhde kunnossa ja hyvä luottamus. 

Seuraavaksi olikin sitten vuorossa yllätys-osio, eli toisin sanoen haalari. Ja tämä osio ja sen jälkimaininki oli se, mikä tässä kuvauksessa shokeerasi meidät. Haalariosiossa siis koira ja ohjaaja kävelevät yhdessä eteenpäin, kunnes aivan heidän edestään nostetaan yllättäen ("rävähtäen") pystyyn haalari. Tässä kohtaa ohjaajan tulee päästää irti koiran hihnasta ja katsotaan, miten koira reagoi. Tämän jälkeen katsotaan, kuinka nopeasti koira tulee tutustamaan haalariin, ja millä tavalla se sen jälkeen kävelee ohjaajan kanssa haalarin oikealta puolelta ohi ja takaisin toiselta puolelta, eli jääkö pelkoa/jännitystä. 

Ukko reagoi haalarin pystyyn rävähtämiseen pomppaamalla muutaman metrin taaksepäin ja pitäen katseensa haalarissa. Tämän jälkeen se alkoi hieman murista ja sitten haukkua haalarille samalla hieman perääntyen ja takapotkuja tehden. Annia käskettiin menemään seisomaan puoleenväliin haalaria kohti, ja sitten vähän ajan kuluttua ihan haalariin kiinni. Lopulta hänet käskettiin kyykkyyn houkuttelemaan koiraa haalarin luo (edelleen selin koiraan). Tämän jälkeen hänen käskettiin kääntyä koiraa päin ja houkutella edelleen luo. Ukko tuli aluksi jonkun matkaa haalaria kohti, mutta jäi kuitenkin kiertelemään vähän matkan päähän ja vähän väliä murahtelemaan ja haukahtelemaan. Annin kääntyessä sitä kohti ja houkutellessa se haukahteli hieman kiivaammin ikään kuin vastaukseksi, muttei tullut haalarin luo. Niinpä Ukko otettiin kiinni ja heidät ohjattiin kulman taakse samalla kun haalari laskettiin maahan taas mytyksi. Haalarin ollessa maassa Ukko meni Annin kanssa tutustumaan, ehkä hieman jännittäen, mutta kuitenkin ongelmitta ja kiinnostuneena nuuskien. Merkkasi vielä lopuksi haalarin viereenkin tomerien takapotkujen säestämänä. 

Tämän jälkeen Ukko ja Anni taas vietiin kulman taakse samalla kun haalari nostettiin takaisin pystyyn. Nyt koirakon oli tarkoitus ohittaa haalari oikealta puolelta, ja sitten tulla takaisin vasemmalta puolelta. Ukko käveli Annin kanssa haalaria kohti, mutta noin puolisentoista metriä ennen haalaria pysähtyi. Ottivat uudestaan "vauhtia" ja taas Ukko pysähtyi samassa kohtaa. Huomasin, että se oli juuri se kohta, jonka ohittamisen jälkeen haalari oli alunperin rävähtänyt pystyyn. Ukko ei selvästi halunnut tulla yllätetyksi uudestaan. Kolmannella kerralla Ukko meni ohi ja takaisin, mutta sillä tavalla haalarin ohi "pyrähtäen". Tämän jälkeen kokeiltiin ohi menemistä vielä kerran uudestaan, mutta Ukko pysähtyi taas saman kohtaan. Tässä kohtaa meidän yllätykseksi tuomarit päättivät keskeyttää kuvauksen. He katsoivat Ukon kuormittuneen haalarista sen verran, että kuvausta ei voisi jatkaa. Ja koska kuvaus oli tuomarin keskeyttämä, ei Ukko saa koskaan mennä myöskään uusimaan kuvausta. 

Me oltiin tosi yllättyneitä ja järkyttyneitä tästä käänteestä. Tuomari sanoi myös loppupalautteessa, että he yllättyivät todella, että haalari osoittautui Ukolle noin vaikeaksi, kun se oli muuten aiemmin ollut niin reipas ja innokas. Me yllätyttiin ensin Ukon reaktiosta - Ukko ei ole arjessa koskaan ollut noin vastahakoinen tulemaan jonkun jännittävän asian luo tai menemään sen ohi. Yleensä se ei edes juuri piittaa asioista, joiden voisi kuvitella olevan jännittäviä, tai jos piittaa, niin se pääsee niistä nopeasti yli. Ukko on juuri sellainen koira, joka on arjessa melko kova eikä me oltaisi ikinä voitu uskoa, että MH-kuvaus jouduttaisiin keskeyttämään tuollaisen asian vuoksi. Ajateltiin, että se kyllä vetäisi ne osiot läpi liput liehuen. Ennemminkin nimenomaan pelättiin, että se saatettaisiin joutua keskeyttämään sen takia, ettei Ukkoa saada kiinni tarpeeksi nopeasti (tuossa asiassa ei sitten juurikaan ollutkaan ongelmia). 

Toiseksi me sitten kyllä yllätyttiin siitäkin, että kuvaus todella keskeytettiin tuohon. Vielä siinä vaiheessa kun Anni tuli haalarilta pyydettäessä pois, hän oli vielä ihan hyvillä mielin eikä ymmärtänyt, että tässä olisi niin vakavasta tilanteesta kysymys, koska Ukko ei Annin silmissä näyttänyt niin pahasti stressaantuneelta. Mitä enemmän ollaan jälkikäteenkin pyöritelty videopätkiä tuosta ja muisteltu tilannetta, niin sitä enemmän ollaan oltu sitä mieltä, että Ukko ei ollut kyllä mitenkään ihan hurjasti kuormittunut tilanteessa ja että keskeytys tuli aika heppoisesti. Monet muutkin jotka ovat videopätkiä tilanteesta nähneet, ovat sanoneet, että eivät mitään ihan valtavaa kuormitusta tuossa kyllä näe. Siis tokikaan emme ajattele, ettei se olisi ollenkaan ollut kuormittunut - selvästi oli - mutta meidän mielestä ei kyllä ollut ihan keskeytyksen arvoisesti. Ja tottakai Ukko tuossa tilanteessa osoitti meille aivan yllättävää ja itselleen epäominaista pehmeyttä, sitäkään ei ole missään nimessä kiistäminen. Mutta ei se ollut mitenkään hätää kärsimässä siinä. Pää ja häntä pystyssä kulki Annin kanssa haalaria kohti, kunnes vain päätti pysähtyä siihen tiettyyn kohtaan ikään kuin sanoen "tuohon minua ei höynäytetä uudestaan, ei ollut kiva se sellainen yllätys kyllä". Vielä loppupalautteen jälkeen Ukko kokeili haalaria uudestaan, ja pysähtyi taas samassa kohtaa. Kun Anni päätti koittaa sitten kiertää haalarin toiselta, eli vasemmalta puolelta, kiersi Ukko sen aivan reippaasti ja ongelmitta. Go figure. Selvästi se ei vaan siitä yhdestä kohdasta halunnut mennä.

No mutta tällaista kuitenkin. Kuvaus keskeytettiin eikä sitä tosiaan voi enää uusia. Eipä tuolle mitään mahda, mutta tottakai se vähän harmittaa. Tuosta jää nyt kuitenkin koiranettiinkin ikuisesti merkintä, että kuvaus keskeytetty, eikä siihen tule mitään muita tietoja tai Ukon tuloksia sitä edeltävistä osioista. Helpostihan sitä ihmiset varmaan ajattelee, että tuossa on nyt aivan hermoheikko koira, kun ei MH:takaan päässyt läpi. Eikä se todellakaan ole sitä. Kasvattaja Saimikin totesi kun hänelle soitettiin asiasta, että hän ei jäisi tuota liikaa harmittelemaan, "sä tiedät, että sulla on arjessa helppo koira, joka on avoin ja sosiaalinen ja jonka kanssa voi mennä minne vaan, ja sehän se on tärkeintä". Niin tietysti onkin. Mutta kyllähän tuo vähän kaivelee, ja varmasti kaikki sen voi ymmärtää. Tottakai me kuitenkin tiedetään, että kyseessä ei ole mikään kilpailu, eikä kuvauksen keskeyttäminen ole mikään rangaistus tai tarkoita, että koira olisi huono, vaan tavoitteena on nimenomaan miettiä koiran hyvinvointia, eikä laittaa sitä tilanteisiin, jotka ovat sille liian rankkoja. Mutta se, oliko tuo tilanne nyt sitten Ukolle liian rankka, jäi meitä kovin mietityttämään.

Aika paljon jäi tämä kuvaus ja sen päätös mietityttämään myös ihan koirien luonneominaisuuksia ajatellen. Mistä näkee, että koira on todella kuormittunut? Ukkokin läähätti tuossa tilanteessa, mutta niin se kyllä läähätti läpi kuvauksen ja sitä ennenkin, koska oli todella kuuma ja helteinen päivä. Ja minkälainen pehmeys on hyvää ja mikä ei? Onko koira, joka kohtaa arjessa jännittävät tilanteet ongelmitta, mutta MH-kokeessa jää jumittamaan haalarille liian pehmeä? Miten sitten Velho, se on lähtökohtaisesti niin hyvässä kuin pahassakin Ukkoa pehmeämpi. Hyvässä siinä mielessä, että se on helpommin ohjattava ja koulutettava, taipuisampi ja miellyttämishaluisempi, ja pahassa siinä mielessä, että se jännittää helpommin asioita. Pääseekö Velho MH-kuvausta "läpi", jos kerran Ukko ei päässyt? Minkälaisia arjessa on sitten ne snautserit, jotka kuvauksen loppuun suorittavat? Kuinka kovia niiden täytyy olla? Onko Ukko muka oikeasti selvästi normaalia pehmeämpi? Tuo ajatus tuntuu jotenkin uskomattomalta, eikä sovi yhtään siihen, minkälainen koira Ukko on arjessa. Tässä tullaan sitten jo ihan niihin kysymyksiin, että kuinka paljon MH-kuvaus (ja luonnetestikin) kertovat siitä, minkälainen koira todellisuudessa on. Äärireaktioitahan ne tavallaan testaavat. Mutta kuinka paljon voit sanoa koiran luonteesta esim. katsomalla vain koiranetistä sen luonnetesti- ja MH-tulokset? Et kai sitten kovinkaan paljon. Jonkun verran nyt varmaan kuitenkin, ja yksilökohtaisesti. 

Ukolle suositeltiin tuon keskeytyksen jälkeen luonnetestiin viemistä joskus myöhemmin ihan tuomarinkin taholta. Hän oli sitä mieltä, että kyllä hän Ukon kaltaisen koiran sinne veisi ja se siitä selviää. Luonnetestissä ilmeisesti enemmän varioidaan intensiteettiä koiran mukaan kun taas MH-kuvauksessa ei. Luonnetestin alussa myös haastatellaan pidempään omistajaa, jotta saadaan selville millainen kyseinen koira on ja millaisessa ympäristössä se on elänyt, mikä taas vaikuttaa siihen, miten koiraa lähdetään testaamaan. Anni on nyt aluksi kokenut vähän shokkia ja traumaakin tuosta MH-kokeesta, kun pääsi sen päätös niin yllättämään, joten ei vielä ihan heti halua miettiä ja päättää, meneekö luonnetestiin. Mutta ehkä sitten myöhemmin. 

Käytiin läpi Ukon keskeytykseen mennessä saamat tulokset ja verrattiin niitä snautserien ehdotettuun (ei vielä hyväksyttyyn) ihanneprofiiliin. Ukko sai 9:ssä osiossa ihannetuloksen, 8:ssa osiossa hyväksyttävän tuloksen ja 2:ssa osiossa ei toivottavan. Yhdessäkään ei hylättyä. Toinen noista ei toivottavista on juuri tuosta haalaritilanteesta, toinen tuli leikkihalusta, mistä Ukko sai tulokseksi 5: leikkii - aloittaa erittäin nopeasti ja on hyvin aktiivinen. En nyt muista miksi se on laitettu ihanneprofiiliehdotuksessa ei toivottavaksi, mutta itse kyllä näen sen ennemmin hyvänä kuin huonona asiana. Tässä tarkat tulokset (suluissa ihanneprofiiliehdotuksen määritelmä):

1a Kontakti, tervehtiminen: 4, ottaa itse kontaktia tai vastaa siihen (ihanne) 1b Kontakti, yhteistyö: 4, lähtee mukaan halukkaasti, kiinnostuu testinohjaajasta (hyväksyttävä) 1c Kontakti, käsittely: 4, hyväksyy ja ottaa kontaktia (ihanne) 2a Leikki-1, leikkihalu: 5, leikkii - aloittaa erittäin nopeasti ja on hyvin aktiivinen (ei toivottava) 2b Leikki-1, tarttuminen: 3, tarttuu esineeseen viiveellä tai etuhampailla (ihanne) 2c Leikki-1, puruote ja taisteluhalu: 3, tarttuu, vetää vastaan, mutta irrottaa ja tarttuu uudestaan/korjailee otetta (ihanne) 3a Takaa-ajo 1. kerta: 3, aloittaa etenemisen hitaasti, voi lisätä vauhtia, seuraa koko matkan saalista (hyväksyttävä) 3b Tarttuminen 1. kerta: 2, ei tartu, nuuskii saalista (hyväksyttävä) 3a Takaa-ajo 2. kerta: 3, aloittaa etenemisen hitaasti, voi lisätä vauhtia, seuraa koko matkan saalista (hyväksyttävä) 3b Tarttuminen 2. kerta: 1, ei kiinnostu saaliista/ei juokse perään (hyväksyttävä) 4 Aktiviteettitaso: 2, tarkkailevainen, rauhallinen, voi istua, seistä tai maata (ihanne) 5a Etäleikki, kiinnostus: 3, kiinnostunut avustajasta, seuraa ilman taukoja (ihanne) 5b Etäleikki, uhka/aggressio: 1, ei osoita uhkauseleitä (ihanne) 5c Etäleikki, uteliaisuus: 1, ei saavu avustajan luo (hyväksyttävä) 5d Etäleikki, leikkihalu: 1, ei osoita kiinnostusta (hyväksyttävä) 5e Etäleikki, yhteistyö: 1, ei osoita kiinnostusta (hyväksyttävä) 6a Yllätys, pelko: 3, väistää kääntämättä pois katsettaan haalarista (ihanne) 6b Yllätys, puolustus/aggressio: 1, ei osoita uhkauseleitä (ihanne) 6c Yllätys, uteliaisuus: 1, menee haalarin luo, kun se on laskettu maahan/ei mene ajoissa (ei toivottava)

Tästähän olisi voinut tulla vaikka kuinka mainiot tulokset, jos Ukko ei vain olisi jäänyt jumittamaan haalarille ja kuvaus olisi suoritettu loppuun. Mutta ei auta jossittelu. 

Tähän loppuun vielä video koko MH-kuvauksesta. Jokainen voi siitä sitten itse päätellä, kuinka kuormittuneeksi näkee koiran tuossa haalaritilanteessa ja miltä kuvaus noin niin kuin muuten omaan silmään näyttää. Tuomarin loppukommenteista puuttuu valitettavasti osa, kun heräsin liian myöhään kuvaamaan. Mukana myös loppukommenttien jälkeinen haalariyritys, jossa Ukko kiersi haalarin reippaasti toiselta puolelta.

Kesäkuulumisia ja terveystarkastuspohdintaa

Kesä tuli ja välillä tuntui, että se ehti jo mennäkin, kun tähän kuun vaihteeseen osui sen verran myrskyiset ja kalsat säät ainakin meidän mökille. Koirat kyllä kiittää vähän viileämmästä säästä, niissä 30 asteen helteissä ei tuntunut ihan kauheasti riittävän energiaa päivisin riehumiseen. Me oltiin Velhon kanssa ekaa kertaa yli viikon erossa toisistamme, kun itse lähdin Raaseporiin juhannuksen viettoon kavereideni kanssa ja sen jälkeen karantenoin itseni joiksikin päiviksi varmuuden vuoksi. Velho oli koko tämän ajan mökillä hoidossa perheelläni. Ero sujui oikein hyvin, ei ollut Velho kummempia ikävöinyt. Toisaalta se ei kyllä ollut lutkuttanut nalleaan koko aikana, mutta kas kun palasin niin heti ekana iltana oli tarmokkaat lutkutussessiot käynnissä. Itse ikävöin Velhoa, mutta kyllä mä toisaalta ihan osaan nauttiakin siitä, jos välillä saa vähän vapaata toisen olennon tarpeiden huolehtimisesta. Oon vissiin sen verran itsekäs olento 😄.

Mä olin jo ihan sitä mieltä, ettei me nyt lähdetä ennen syksyä mihinkään ohjatuille kursseille tai ryhmiin tms. sekä koronan että Velhon teini-iän takia. En kuitenkaan osannut tätäkään päätöstä pitää (joku blogia alusta asti seurannut saattaa muistaa, kuinka uhosin syksyllä ettei ihan hetkeen olla todellakaan menossa mihinkään mätsäreihin, ja sit oltiinkin jo seuraavalla viikolla moisessa...), vaan ilmoitin meidät mukaan, kun bongasin somesta AST:n järjestämän rally-tokokurssin alokasluokkaan tähtääville. Mä olin sitä mieltä, että kun nyt kevään mittaan treenaaminen ja edistyminen on tuntunut ottaneen takapakkia teini-iän takia, niin tuollaiseen alkeisryhmään meneminen on ihan hyvä juttu meille, vaikka keväällä ehdittiinkin jo aloittaa jatkokurssi. Me käytiin kesäkuussa kaksissa treenissä, ja seuraavat (ja viimeiset) kaksi on sitten elokuun puolella. Mukana on meidän lisäksi kaksi nuorta työlinjaista australianpaimenkoiraa (joiden pentuetta olen sattumalta seurannut ja ihaillut somessa) ja agilitysta eläköitynyt sheltti. Velho on siellä siis kovassa harrastustykki-paimenten seurassa näyttämässä snautserienergiaa 😆.

Mä olin molemmilla treenikerroilla todella ylpeä ja yllättynytkin siitä, kuinka hienosti Velho käyttäytyi kun se sidottiin kentän laidalle aitaan kiinni sillä välin kun me ihmiset tutustuttiin rataan tai kun kävin vähän kauempana vaikka juttelemassa jonkun muun kanssa. Velho ei ole aiemmin ollut treeneissä tuollaisessa tilanteessa, ja varsinkin kun kevään treeneissä tuntui olevan erityistä vaikeutta olla ottamatta häiriötä muista koirista ja odotella omaa vuoroaan rauhassa, niin olin todella iloinen. Velho osasi olla pääosin tosi rauhallisesti ja hiljaa ja vaan odotella, eikä tempoillut, riehunut tai piipannut siinä mitään erityistä. Mulle tämä kertoo myös hyviä asioita siellä teineilyn ja nuoren koiran innon alla olevasta perusluonteesta ja temperamentista.

Itse rallyssa sain näiltä treenikerroilta jo arvokkaita huomioita siitä, mikä tällä hetkellä tuottaa haasteita ja mitä ja millä tavalla kannattaa harjoitella. Maahanmeno tai oikeastaan maassa pysyminen on muodostunut nyt suhteellisen huomaamattomasti haasteeksi. Tämä näkyy erityisesti siinä, kun koiran pitää mennä maahan ja pysyä siinä samalla kun ohjaaja kiertää sen ympäri. Velho lähtee herkästi nousemaan liian aikaisin, joten tosi paljon on sitten treenattu suoraan maahan palkkaamalla tehtävän eri vaiheissa ja ihan sitä, että koira malttaa odottaa perusasennossa mutta maassa, että se vapautetaan. Toinen juttu, mistä sain toisella treenikerralla ahaa-elämyksen oli se, että meidän seuruu ei ole tarpeeksi tiivistä. Vähän tuskailin siinä sitä, miten Velho ei malta pitää kontaktia pidempiä aikoja, vaan aina pitäisi vähän väliä vilkaista jonnekin eteenpäin tms. jos ei namiteta tarpeeksi usein. Ja tämä kontaktin rakoilu on muodostunut nyt aika usein ja pienellä välimatkalla tapahtuvaksi. Siinä sitten demonstroin treenien jälkeen ohjaajalle meidän seuruuta ilman namia, ja hän totesi, että se pitäisi nyt saada tiiviimmäksi, asia jota en ollut lainkaan huomannut. Hän sanoi, että Velho seuraa paljon lähempänä kun mulla on nami kädessä, mutta kun ei ole, niin välimatka meidän välillä menee heti löysemmäksi. Niinpä ollaan menty nyt omissa treenihetkissämme ihan perusjuttujen ääreen, ja harjoitellaan seuruuta imuttamalla. Samalla yritän treenata sille perusasentoon istumista suoraan (se tuppaa usein jäämään vähän vinoksi) ja sitä maahanmenoa ja siellä pysymistä tarpeeksi pitkään.

Mä olen alkanut jo varovaisesti katsella jotain näyttelyitä alkusyksylle. Se riippuu kyllä nyt ihan siitä, mihin tilanne koronan kanssa kehittyy ja räjähtääkö kesän jälkeen ihan käsiin kun ihmiset on ottaneet rennommin. Helsingissä on näkynyt terasseja tupaten täynnä ihmisiä ja muuta sellaista "kivaa", kyllä mua ainakin vähän kauhistuttaa tollainen huolettomuus kun kyseessä on kuitenkin maan epidemiakeskus ja toinen aalto luultavasti tulossa. Mutta jos tilanne pysyy nykyisenlaisena vielä alkusyksystä niin kyllä voisi muutaman näytelmän käväistä Velhon kanssa, tietenkin varovaisuutta ja mahdollisimman järkeviä välimatkoja muihin noudattaen. Mahdollisesti luvassa voisi olla myös syyskuun loppupuolelle siirretty erkkari. Saa nähdä.

Kaavailen käyväni Velhon kanssa myös virallisissa terveystarkeissa syksyn aikana. Velho täyttää marraskuussa puolitoista vuotta, ja joku voisi ehkä sanoa, että terveystarkit kannattaa tehdä vasta kaksivuotiaana (toisaalta olen kyllä kuullut, että tuo pitäisi vaan isompien rotujen kohdalla), mutta mä olen liian malttamaton odottamaan niin pitkälle ja toisaalta myös agilityharrastuksen takia haluan tietää luuston kunnosta (meidän agitreenit alkaa taas syksyllä). Olen pohtinut kannattaisiko mun kuvauttaa nyt lonkkien ja kyynärien lisäksi myös selkä ja ottaa siitä LTV ja VA -lausunnot ja vasta sitten kaksivuotiaana spondyloosilausunto kun sen voi saada. Mutta oon päätynyt siihen, että ehkä vähän turhaa sekä rahanmenon että röntgensäteiden takia kuvata selkää kaksi kertaa, joten ehkä maltan odottaa niitä selkätuloksia vasta sinne kaksivuotiaaksi ja otan nyt vain lonkat, kyynärät ja silmät, ja mahdollisesti polvet. Joka tapauksessa odotan ainakin syyskuukausille saakka tarkkeihin menoa ja annan Velhon vielä vähän kasvaa ja kehittyä.

Jännittää kyllä vähän, mitä tuloksia sieltä sitten tulee. Erityisesti mua jännittää lonkat, vaikka toisaalta ihan yhtä paljon voisin jännittää kyynäriä ja silmiä. Velhon lähisuvusta kyynärtulokset on ehkä yllättäenkin vain emällä Vipillä ja isoisällä Eddylla. Vipin kyynärät ovat 0/0 ja Eddyn 0/1, joten pientä huomauttamista siellä. Toisaalta Eddy ei ole yhdellekään kuvatulle jälkeläiselle periyttänyt tuota 1-kyynärää. Velhon isällä Graylla on myös 0/0 kyynärät, mutta ne on Venäjällä kuvatut, joten suhtaudun hieman varauksella. Vipin emällä ei ole kyynärtuloksia ja Vipin sisaruksia ei ole terveystutkittu, joten siinäpä se. Kauempana suvussakin löytyy kyynärtulokset oikeastaan vain Eddyn emällä Risulla (0/0). Ulkomaisista sukulaisista en toki välttämättä tiedä. Mutta siis, pointtina, että kyynärtuloksia löytyy suvusta yllättävän vähän ja ilmeisesti kyynärät ovat muodostuneet osaksi standarditutkimuksia suhteellisen hiljattain. Niinpä vaikka kyynärät ovat snautserilla harvemmin ongelmakohta ja yleensä ovat puhtaat, niin kyllähän siinäkin silti riittää jännitettävää. Varsinkin, kun suurempi osa koiran painosta on etupäässä ja siten kyynärillä, ja tulokset kyllä vaikuttaa esim. agilityn harrastamiseen.

Sitten silmät, lähisuvusta Vipin ja Eddyn silmät puhtaat kun taas Vipin emällä Bellalla on todettu PPM iris-iris ja PPM iris-kornea. PPM on siis sikiöaikaisten verisuonten jäänteitä iiriksessä ja tuo iris-iris -muoto on ihan harmiton. Iris-kornea taas on vakavampi, koska se liittyy sarveiskalvon sisäpintaan ja voi mahdollisesti vaikuttaa näkökykyyn, ja sitä ei itse asiassa suositella jalostukseen (no, ei mikään yllätys sinänsä). Bella ei näytä periyttäneen tuota PPM:ää, mutta toisaalta Vippi on sen ainoa tutkittu jälkeläinen, joten ei siitä kovin laajaa näyttöä tietysti ole.Vähän sen puolesta siis huolettaa, mutta ei onneksi ihan hirveästi, kun tuota diagnoosia ei löydy suvusta mistään muualta, ei myöskään Bellan vanhemmilta tai sisaruksilta. Velhon isän Grayn silmiä ei tietääkseni ole tutkittu (ainakaan en ole saanut tietää mitään tuloksia) enkä Grayn suvusta ole netistäkään löytänyt silmätuloksia, joten isän puolen suku on ihan kysymysmerkki sen osalta. Se tuo siis oman jännitysmomenttinsa silmiin. Onneksi Velholla on emän puolelta tuota Bellaa lukuunottamatta kivasti puhdasta, ei löydy kaihilinjoja eikä myöskään tyypillisintä silmähommaa eli distichiasista (joka nyt ei yleensä kyllä ole vakava juttu).

Ne lonkat sitten, ne mua eniten huolettaa, kuten sanottu. Graylla on Venäjällä kuvatut A/A lonkat, ja koska kyseessä on Venäjän tulokset, niin hieman varauksella suhtaudun. Tiedän kuitenkin historiasta tapauksia, joissa Venäjän ja Suomen tulokset on saattaneet erota radikaalistikin toisistaan. Eipä noi tulokset kuitenkaan voisi paremmatkaan olla, joten toivon vaan kovasti, että ne todella ovat a-luokkaa. Grayn isällä Top Target Non Stop Winnerilla on myös venäläiset A-lonkat ja Grayn emän isällä Art Platinum PR Nettl Greitilla on itse asiassa Suomessa lausutut A-lonkat (joita ei vain ole saatu koiranettiin näkyville, kun kyseessä on statukseltaan sukupuukoira), joten se hieman helpottaa, vaikka kyseiset lonkat ovat toki jo hieman pidemmällä sukutaulussa. Vipin lonkat ovat B/B eli ihan kelvot ja mulle riittävät ja sen vanhemmilla Eddyllä A/A ja Bellalla B/B. Kaikin puolin hyvät siis. Vanhempia ja isovanhempia katsottaessa ei siis löydy muuta kuin A- tai B-lonkkaa, joten senhän pitäisi luvata hyvää. Vipin isovanhemmilla on kuitenkin kaikilla joko B- tai C-lonkat eli astetta huonommat ja kuten sanottu, noista venäläisistä tuloksista en uskalla olla niin varma. Ja koska lonkat on snautserilla se yleisin ongelmakohta, niin tulokset kyllä jännittää. Tiedän ihan hyvin, että sieltä voi tulla oikeasti ihan mitä vaan. Onneksi snautsereilla ei kuulemani mukaan C-lonkat useimmiten oireile ja niiden kanssa voi harrastaa useimmiten agilityakin ihan ongelmitta. Uskoisin, että todennäköisimmin Velhon lonkat tulee olemaan A-C-akselilla. Hyvät lukijat, tiedätte sitten, että kun ne tulokset koiranettiin pamahtaa, niin jos lonkat ovat A = olen tyytyväinen, B = aavistuksen pettynyt mutta kuitenkin ihan tyytyväinen, C = olen pettynyt, ja huonompi kuin C = olen järkyttynyt ja luultavasti vannon etten ikinä enää ota koiraa vanhemmista, joista molemmilla ei ole suomalaista lonkkatulosta 😂. Noh nauru sikseen, kyllä se C:tä huonompi tulos olisi todella kova kolaus. Jos nyt rehellisiä ollaan, niin myös kyynärissä mikä tahansa muu kuin puhdas 0/0 on kolaus ja silmissä muu kuin puhdas tai lievä distichiasis. Mutta mitkä tahansa ne tulokset sitten ovatkin, niin niiden kanssa on elettävä. Koira itsessään ei miksikään muutu tuloksista huolimatta ja onneksi Velho on aivan ihana ja rakas kaveri, joka on myös ollut arjessa täysin terve tähän mennessä - lääkärissä ollaan käyty vain penturokotuksilla. Toivottavasti terveys jatkuu.

Kylläpä tästä tuli pitkä terveystarkkipohdinta! Mulla on vähän taipumusta ylianalysoida ja -miettiä kaikki, ja kun päästän itseni "ajattelemaan ääneen" tällä tavalla niin tuloksena on vähän käsistä lähtenyt romaani 😂.

En ole nyt hetkeen oikein ottanut uusia kuvia Velhosta, joten kuvituksena tässä postauksessa järveilyä toukokuun lopulta.

Velho 1v!

Vekku täytti viime keskiviikkona 27.5. jo vuoden! Ihan uskomattoman nopeasti aika kyllä kuluu, ei sitä voi käsittää. Synttäreitä juhlittiin mökillä viettäen päivä ulkona leikkien. Sen lisäksi Velho sai tietysti perinteisen koirakakun, eli rusinattoman maksalaatikon, johon oli tökätty nakki "kynttiläksi". Malttoi se siinä kakun edessä istua ja odottaakin, että sille laulettiin synttärilaulu 😄, vaikka kovan käskyn takana oli. Rusetti laitettiin kaulaan laulun ja kakkuilun ajaksi, ja sitten otettiin synttärikuvat, joita tässä postauksessa näette.

Me käytiin pari päivää ennen synttäriä mökiltä Pohjois-Karjalasta reissu kotona etelässä, kun Raili ja Riikka tulivat Mihalaan Porvooseen tekemään etelän kasvateille yksivuotistrimmiä. Kylläpä tuli upea trimmi Velholle, ja niin kaikki kasvattajat kuin itsekin olin sitä mieltä, että hirmu komea ja lupaava poika se on! Samalla päästiin näkemään myös Velhon emää Vippiä ja "puolitätiä" Likkaa, jotka Raili ja Riikka olivat tuoneet mukanaan. Ihmisten kesken toki pidettiin turvaväliä ja oltiin vaan pihalla.

Velho on nauttinut mökkeilystä ihan hirveästi! Ne ovat Ukon kanssa vetäneet rallia ympäri tonttia tanner tömisten päivittäin, käyttäneet järveä juomakuppinaan ja leikkipaikkanaan, ja vahtineet reviiriään tarmokkaasti ohikulkevilta melojilta ja vesilinnuilta. Järvessä olevien kivien päällä tasapainottelu on toiminut hyvänä luonnondoboiluna, joten ei haittaa vaikka dobotyynyä ei ole mukana ollut 😄. Velho pääsi myös ekaa kertaa ikinä venereissulle. Usein se saattaa aluksi vähän jännittää uusia juttuja, mutta veneilyä ei kyllä jännittänyt lainkaan, ja tuntui kovasti nauttivan kokemuksesta. Velholle löytyi oma pieni pelastusliivikin, kun Ukolle alunperin ostettu liivi osoittautui aikanaan pieneksi, ja sille piti ostaa uusi isompi. Tämä pienempi istui Vekulle kuin hanska.

Velholta otettiin Mihalassa säkä ekaa kertaa aikoihin ja tulos oli reilu 47 cm (n. 47,3). Ei ole iso poika Velho! Mutta aivan sopivasti just siinä rotumääritelmän rajojen puolivälissä. Juuri oikean kokoinen siis, ja juuri sopiva mulle 😊. Selkeän eron näkee koossa kuitenkin Ukkoon, joka 50-senttisenä on siellä koon ylärajoilla ja on usean kilon Velhoa painavampi. Ukko on myös vähän pitempirunkoinen kun taas Velho on neliömäinen, joten kokoeron näkee monelta kantilta.

Mä olin jo ihan päättänyt, että me ei mennä nyt teini/korona-aikana mihinkään kursseille tai treeniryhmiin vaan treenaillaan rauhassa itsekseen kotona. Mutta enpä voinut itselleni mitään, kun huomasin AST:llä (Agility Sport Team, espoolainen agilityseura) rally-tokokurssin alokasluokkaan tähtääville. Ilmoitin Velhon ja saatiin paikka, tässä meille siis pientä kesätreenailtavaa. Saa nähdä miten menee, lähinnä ton muista koirista häiriön ottamisen kannalta.


Velhon 1v-poseeraukset:

Velhomaisia juttuja (+ Velho 11 kk kuvat)

11 kuukautta tuli ja meni, ja kohta Velho täyttää jo vuoden. Meille ei kuulu oikeastaan mitään kummempia, joten ajattelin vähän kirjoittaa Velhon hauskoista ja ihanista tavoista, sellaisista nimenomaan sille tyypillisistä jutuista.

Kutsun Velhoa usein hymypojaksi ja sille on syynsä: se usein "hymyilee" sillä tavalla suu auki innokkaan ja onnellisen näköisenä. Sellaisella "voi vitsi, elämä on ihanaa" -ilmeellä. Ukko ei läheskään yhtä usein hymyile tällä tavalla, se on ihan Velholle ominainen juttu.

Toinen asia, miksi usein kutsun Velhoa, on pyörremyrsky. Sillä on usein tapana tulla luokse pyörremyrskyn lailla innokkaana päälle porhaltaen. Esimerkiksi jos se kuulee, että Ukkoa hellitellään, tulee pian yksi pyörremyrsky siihen hakemaan oman osansa. Samoin aina kun se näkee itselleen rakkaan ihmisen erossa olon jälkeen, porhaltaa pieni pyörremyrsky varmasti paikalle "pois alta risut ja männynkävyt" -tyyliin.

Yksi ihan Velholle ominainen juttu on "Vekku-asento". Se tarkoittaa asentoa, jossa se nostaa etutassunsa jotain - esim. sängyn reunaa tai istuvaa ihmistä - vasten ja seisoo siinä takajaloillaan. Se jaksaa olla Vekku-asennossa vaikka kuinka pitkään, ja se on sen lempparitapa saada hellyyttää. Aamuisin se usein herättää mut Vekku-asennossa pusuja jaellen ja sitten jää siihen rapsuteltavaksi ja siliteltäväksi. Sillä onkin tämän tavan ansioista aivan huiman reisilihakset, jotka näkyy pulleina takaa päin katsoessa 😄. Muistan jo joskus pentuikäisenä, kun käytiin Mihalassa trimmissä, niin Saimi kokeili sen reittä ja totesi "mitkä reisilihakset!".

Velho on pienestä pitäen rakastanut Aromadogin sinistä nalleaan, joka on sen unilelu. Nallea lutkutetaan hellästi. Jonkun lelun tms. lutkuttaminen on ainakin mihalaisille snautsereille ihan tyypillistä, se kertoo kuulemma siitä, että koira on tyytyväinen ja rauhallinen. Velhon emä Vippi ei tosin lutkutusta harrasta, eikä myöskään Vipin isä Eddy, mutta Eddyn emä Risu taas harrastaa. Meidän Ukko on myös kova lutkuttaja (sillä on siihen erityinen majava tai koala) ja moni Ukon sisaruksista lutkuttaa myös (löytyy siiliä, apinaa, Pentikin peittoa...😄). Velholle nalle on se lutkutuslelu, ja nallesta lutkutetaan nimenomaan sen kuonoa, joka on muotoutunut vähän nisän oloiseksi 😂. Nallen lutkuttaminen on Velhon iltarutiini, jolla se rauhoittaa itsensä uneen. Kaikista hellyyttävintä on, että se tämän jälkeen usein käy nukkumaan nalle kainalossa. Se saattaa myös nukkua kyljellään ja pitää nallea tiukasti etutassujensa välissä.

Yksi Velhon lempinimistä on Härski Hartikainen, koska se osaa olla välillä niin härski. Tämä liittyy osittain myös Velhon pyörremyrskyilyyn, se saattaa vaan aivan härskisti pyörremyrskyillä johonkin väliin, esim. juuri jos Ukkoa rapsutellaan (Ukko on onneksi hirveän kiltti eikä provosoidu tällaisesta). Velho on vähän sellaisella viattoman innokkaalla "tulen, näen, otan" -asenteella usein liikkellä, ja se osaa olla aika huvittava. Toki sitä ojennetaankin, jos se harrastaa Hartikailua ihan väärässä paikassa. Yksi hauska todiste Härskistä on video, jonka Anni postasi Ukon instagramiin. Anni halusi kokeilla pojille namihaastetta, jossa molemmille on omat suorat namijanat, niille annetaan lupa nameihin samaan aikaan ja katsotaan kumpi voittaa, eli saa oman janansa ekaksi syötyä. No, Velho aloitti kauhealla tohinalla ja siltä taisi alusta jäädä pari namia välistäkin, siinä missä Ukko söi järjestelmällisesti namin kerrallaan. Velho ehti sitten namijanansa loppuun ensin ja kääntyi siitä suoraan Ukon janalle ja söi sen nenän edestä sen jäljellä olevat namit. Ukko ihanuus ei tästäkään hermostunut, mutta meitä nauratti Velhon härskeily taas.

Velho on kaiken kaikkiaan aivan ihana persoona ja nämä sen hauskat tavat vain tuovat sitä persoonaa esiin. Velho Bruno Vekkuli Kammonen, Vekkulikerhon puheenjohtaja 💛

Tässä vielä Velho 11 kuukautta -posekuvia:

Koronakevät = teinikevät (Velho 10kk)

Tuntuu, että koko elämä on tauolla, mutta ehkä niin on hyväkin koska Velho on kyllä osoittanut sen verran teineilyn merkkejä. Älkää ymmärtäkö väärin, ei se nyt mikään teinihirviö ole ollut, mutta esimerkiksi harrastusten kannalta oikeastaan ihan jees, että nyt taukoillaan. Rallytreenehin en ole edes kaivannut, agilitykentälle tosin kyllä.

Velho on selvästi alkanut kiihtymään nopeammin, kovemmin ja vähemmästä. Se on ehkä selkein teini-ikäjuttu. Ohitukset menee vähän niin ja näin ja helposti kierrokset alkaa nousta jo kaukaa tai vaikka ison maantien toiselta puolelta näkyvälle koiralle. Muutkin pienet asiat kiihdyttää Velhoa herkemmin. Kierrosten laskeminen on myös vähän hankalampaa.

Keskittyminen tuntuu myös olevan lyhytjänteisempää. Ei jaksa tehdä esimerkiksi niin pitkiä liike/temppupätkiä ilman, että kiihtyy tai turhautuu. Hajutkin välillä vie ihan kesken kaiken ja sitten saa huhuilla ja heilutellä kättä naaman vieressä, että hei täällä ollaan ja nyt oltiin tekemässä jotain yhdessä.

Näiden takia oonkin tullut siihen tulokseen, että ehkä parempi, ettei nyt yritetä varsinaisesti edistyä missään, vaan tehdään enemmän helppoja tuttuja juttuja ja vahvistellaan niitä. Pienissä pätkissä mukavia asioita. Ei me kyllä sinällään ihan kauheasti olla nyt mitään treenailtukaan, mitä nyt välillä ollaan iltalenkillä pysähdytty tyhjälle koulun kentälle tekemään rallya. Se on kyllä ollut kivaa joka kerta kun sellainen mahdollisuus on tullut, koska Velho pysyy tyhjällä kentällä ihan mukavasti vapaana (kunhan itse pidän silmät auki ohikulkijoiden varalta) ja joku maasta löytyvä keppi kelpaa aina enemmän kuin hyvin palkaksi. Kepistä tosin kiihtyy välillä liikaa, joten ihan sellaista rauhoittumis/vire-treeniäkin on tullut sen osalta. Joka tapauksessa pienetkin yhteiset onnistumiset ja keppileikit on kivaa ja palkitsevaa meille molemmille.

Muuten me ollaan oikeasti lahnailtu tosi paljon. Lenkkeilyä joo, mutta totta puhuen aika paljon oon ollut siihenkin kypsynyt, kun välillä on tuntunut että koko elämä on pelkkää koiralenkkeilyä. Eikä se aina ole niin herkkua, jos Velho vetää tai sitä saa jatkuvasti olla nykimässä pois jostain kielletystä, tai se yrittää vääntää jotain painileikkiä Ukon kanssa kesken hihnalenkkeilyn. Mä oon jäänyt vanhemmilleni koronakarantenoimaan siskoni mukana (vaikka itse oon sen verran introvertti kotihiiri, että varmasti pärjäisin aika pitkään ihan yksinkin omassa kodissa ennen kuin seinät alkaisivat kaatumaan päälle), ja ollaan pääasiassa lenkkeilty siis yhdessä Ukon ja siskoni kanssa. Oon kyllä nyt huomannut, että se lenkkeilee nätimmin ja kiihtyy vähemmästä, jos mennään ihan vaan kahdestaan. Ohituksetkin menee paremmin. Ehkä pitää lisätä sitä siis, tulee itsellenikin vähemmän stressiä.

Kotitrimmailua on tullut aika paljon tehtyä viime aikoina. Tekemällä oppii aina paremmaksi ja paremmaksi trimmaajaksi. Aina sitä vaan kuitenkin löytyy omasta jäljestä parannettavaa ja koen itseni vielä hyvin kömpelöksi trimmaajaksi, vaikka snautserin trimmin pääasiat osaankin teoriassa.

Vekku ei kerta kaikkiaan tykkää kyllä yhtään trimmipöydällä olosta, ja kateellisena katson videoita snautsereista jotka vaan makoilee rauhassa nauttien kun niitä nypitään. Ei meidän Velho. En mä oikein tiedä mitä olisin voinut tehdä toisinkaan, alusta pitäen sitä on näihin hommiin totutettu, mutta ei se ole siitä oppinut yhtään nauttimaan. Jos sen haluaa esim. kyljelleen pöydälle niin siihen tarvitaan kaksi ihmistä, toinen joka pitää kiinni ja toinen joka nyppii. Itse en pysty tekemään molempia samaan aikaan. Sille tuli jossain vaiheessa ehkä loppusyksyllä joku ihme jännitys trimmipöydällä oloa kohtaan, enkä keksi sille mitään muuta selitystä kuin sen, että se kerran meinasi pudota pöydältä kotona kun liikuskeli siinä (toinen takajalka astui laidan yli, olisiko toinenkin melkein mennyt). Otin sen tietenkin samalla sekunnilla kiinni, mutta säikähdin kyllä itsekin ja annoin sen kuulua, ja sitten vähän toruinkin sitä siitä pöydällä liikuskelusta - se oli varmasti virhe, tein sen siinä oman säikähdyksen jälkeisessä tunnetilassa harkitsematta. Sen jälkeen se jännitti kovasti pöydällä oloa (voi tosin olla mörköikäjuttujakin), ja sitä joutui siihen pikkuhiljaa totuttamaan. No, jännitys saatiin pois, ainakin pääpiirteittäin, mutta vastenmielisyyttä trimmipöydällä ja trimmattavana oloa kohtaan ei. Tosin ei se siitä tuntunut kyllä tykkäävän ennen tuota pikku episodiakaan. Kaikista mukavinta sille on istua siinä pöydällä mutta välillä trimmaaminen vaatii myös seisomista tai kyljellään oloa, jota se varsinkin inhoaa.

No, jos ei muuta niin ainakin koira on saatu pidettyä pääpiirteittäin siistinä. Ja pohjavillaa lähtee edelleen ihan törkeät määrät joka kerta. Jos kaksi asiaa saisin muuttaa Velhon ulkoisista ominaisuuksista, niin ne olisivat kyllä hännänpään kiehkura ja pohjavillan määrä. Kovin montaa muuta asiaa en sitten muuttaisikaan.

Jos nyt tälle tielle mennään, niin jos jotain muuttaisin Velhon henkisistä ominaisuuksista, niin se saisi olla vähän tilannekovempi ja ehkä vähän läheisyydenkaipuisempi/sylikoirampi.

En mä siis kovinkaan paljoa tosta poitsusta muuttaisi. On se loppupeleissä vaan niin ihana ja rakas, mun oma Vekkuli 💛


Velhon 10kk seisontakuvat:

Kuulumisia (+ Velhon 9kk kuvat)

Eipä taida nyt oikein toteutua moni noista edellisessä postauksessa ylös kirjatuista tavoitteista tälle vuodelle, kiitos koronan. En kyllä valita, tässä maailmantilanteessa on nyt paljon tärkeämpiä asioita kuin perutut koiratapahtumat. Ehtiihän sitä niitä myöhemminkin.

Meiltä loppui nyt tietysti rally- ja agilitytreenit kuin seinään tämän koronatilanteen takia, joten ollaan vietetty ihan vaan hiljaista elämää kotosalla lenkkeillen ja välillä pienesti jotain treenaillenkin. Tavallaan ehkä ihan hyvä, koska olin alkanut viime aikoina huomata Velhossa teineilyn merkkejä treeneissä, ja teini-iässähän ei tunnetusti yleensä päästä kauheasti harrastuksissa eteenpäin. Joten nyt tehdään sitten jotain perusjuttuja vaan joka tapauksessa ja ehkä tauko varsinaisista harrastustreeneistä tekee ihan hyvää.

Teini-ikä on näkynyt Velhossa rallytreeneissä siinä, että se ottaa erityisen kovasti häiriötä muista ja sen on vaikea rauhoittua ja keskittyä vain muhun ja siihen tekemiseen, kun ne muut koirat kiihdyttää sitä niin kovasti. Ei se nyt ihan katastrofaalista ole ollut, mutta esimerkiksi oman vuoron odottaminen rauhallisena sillä aikaa kun joku muu tekee rataa on ollut Velholle vaikeampaa. Agilityssa meillä on onneksi ollut häkit missä odottaa omaa vuoroaan, ja niiden edessä näköesteet, joten siellä osaa hyvin rauhoittua. Mutta itse kentällä Velhon teineily on näkynyt ylimääräisenä höntyilynä ja keskittymisen vaikeutena. Noh, kuten sanottu, nyt pidetään vähän taukoa ja ennen pitkää tämänkin menee varmaan ohi - niin korona kuin Velhon teini-ikä.

Meillä olisi ollut Velhon ekat viralliset näyttelyt nyt menneenä viikonloppuna Latviassa, mutta ne nyt tietenkin peruttiin. Onneksi saatiin sekä majoituksesta että laivamatkasta rahat takaisin, ja Latvian kennelliitto antoi mahdollisuuden siirtää ilmoittautumisen myöhempään näyttelyyn. Eipä siis hirveästi hävitty. En myöskään ollut ehtinyt ilmoittaa Velhoa vielä mihinkään muuhun näyttelyyn niin Suomessa kuin ulkomaillakaan, joten mitään ylimääräistä rahaa ei tullut hassattua. Toukokuussa olisin halunnut mennä Helsingin KV-näyttelyyn ja Vantaan palveluskoiraerkkariin, mutta jäävät nyt menemättä.

Velhon karva ehti ehkä nippa-nappa valmiiksi menneen viikonlopun näyttelyitä varten, mutta ei kyllä vielä ole mitenkään parhaimmillaan, joten tavallaan senkin takia hyvä, ettei päästykään menemään. Se pukkaa kyllä edelleen hirveästi pohjavillaa, erityisesti kaulan/niskan alueelle, mutta oon nyt saanut aika hyvät vehkeet pohjavillataistoon: Twin Kingin pohjavillaharjan niin, että siihen laittaa kuminauhan lisäämään tehokkuutta, sekä Marsin trimmiveitsen, joka ei oikeastaan ole veitsi vaan ennemmin sellainen tiheän täikamman näköinen. Sillä lähtee pohjavillaa hyvin. Vaan kyllä sitä pohjavillaa tulee edelleen ihan hirveästi ja kovasti toivon, että se jossain vaiheessa hidastuu.

Eilen rullattiin Velhon karvaa ekan kerran alas nyppimisen jälkeen (joka tapahtui noin kaksi kuukautta sitten). Vaikkei karva mun mielestä ole vielä valmis, niin samalla se oli osittain ehtinyt kasvaa pitkäksi ja kypsäksi, joka lähti helposti irti. Kummasti kyllä taas jotenkin keveni ja siistiytyi poika yleisilmeeltään. Nyt toivon, että vastaisuudessakin ahkerasti rullailemalla saadaan Velhon karva lopulta hyvän näköiseksi.

Oon tässä muutenkin tehnyt viime päivinä vähän kotitrimmiä ja nythän sitä voi opetella ja mokailla rauhassa, kun ei näytelmiä ole hetkeen tiedossa. Korvat, kaula ja peppu tuli ajeltua ja saksitöitä tehtyä - silmäkulmia avasin ja partaa ja otsista yritin varovaisesti muotoilla. Jalkakarvat ja alalinja tuli ihan suht kunnialla saksittua (mä pidän alalinjaa kaikista vaikeimpana juttuna koko trimmissä) ja eturintaakin otin lopulta ohennussaksilla, koska Velho inhoaa siitä nyppimistä niin kovasti, vaikka karva onkin aika karkeaa. Häntääkin vähän saksittiin ja korvien reunakarvat siistittiin. Ihan ok trimmistä tuli muuten, paitsi kaula on aika hirveä. Ajelujälki on kömpelöä eikä linjat ole oikein puhtaita. Sen lisäksi se perhanan pohjavilla tekee ajelulinjasta entistä näkyvämmän ja paksumman ja koko kaulasta vähän lyhyen ja paksun näköisen.

Vekulla on sellainen Aromadogin vaaleansininen nalle, joka on sille tosi rakas, ja se on ollut erityisesti viime aikoina aivan hellyyttävä sen kanssa. Nallea lutkutetaan hellästi, ja se otetaan aina kainaloon tai tassujen väliin tai jotenkin muuten viereen nukkumaan mennessä. Ikuinen vauva 💛.

Tässä vielä melkein kuukausi sitten otettuja 9kk-seisontakuvia, jotka jäi julkaisematta aiemmin - tai oikeastaan koko yhdeksänkuukautispostaus jäi tekemättä. Muutaman päivän päästä Velho täyttää jo 10 kuukautta, sitten on jo otettava uudet kuvat 😁.