Auts, tässä hurahti muutama viikko ilman, että tuli kirjoitettua blogiin mitään. No, eipä siinä, ei meillä mitään uutta mullistavaa kerrottavaa olekaan. Ollaan vaan ihmetelty ja opeteltu elämää pikkuhiljaa. Tänään Velho täytti 13 viikkoa.
Täytyy kyllä sanoa, että ekojen päivien ajoittainen syömättömyys on enää muisto vain, sillä Velho on nykyään todella ahne, ja syö kaiken mitä annetaan. Ruokinnassa mulla on tällä hetkellä kolme eri juttua: perinteinen yrjölänpuuro kasvattajien ohjeen mukaan, Canaganin nappula sekä Maukkaan raakatäysravintopullat. Välillä annan vain jotain näistä kerrallaan, välillä kahta sekaisin. Kaikki menee suurella innolla. Iltapalaksi Velho sitten saa kasvattajan perinteisen ohjeen mukaan viiliä ja Weetabixin, mikä on musta jotenkin tosi söpöä ja symppistä. Sekin maistuu todella hyvin! Treeninameina käytetään kuivanameja, juustoa ja nakkia - tosin jälkimmäistä hyvin pieniä paloja kerrallaan suolaisuuden takia. Se on kuitenkin se Velhon superherkku.
Viime torstaina käytiin ekoilla rokotuksilla, jossa Velho todettiin kaikin puolin perusterveeksi. Velho oli reipas poika ja itse piikkiä se ei tuntunut huomaavan ollenkaan. Puntarilla se oli tasan 8kg, ja se on viimeisin kerta kun Velho on punnittu. Kolme kiloa on siis tullut lisää näiden viiden viikon aikana kun Velho on ollut mulla. Säkää yritin kerran mitata, mutta ei siitä tule mitään kun ei ole kunnollista säkämittaa. Ensi viikolla mennään kasvattajien luo Porvooseen näytille ja trimmiin, silloin saadaan sitten sen hetkinen säkäkin 😊.
Ollaan me vähän trimmijuttuja harjoiteltu kotonakin, sekä Velho että omistaja kun kaipaa harjoitusta siihen. Pari kertaa Velhoa ollaan nypitty, anturanvälien karvaa on leikattu useaan otteeseen, ja eilen tehtiin myös ekat ajelut: korvat, posket, kaula ja peppu. Olin ekaa kertaa itse trimmikoneen puikoissa - nyppimisestä ja saksimisesta on jo kokemusta Ukon kanssa - ja vähän jännitti, etten vaan tee sille mitään haavoja, mutta ihan hyvin se meni. Kasvattajat saa sitten siistiä tätä mun amatöörijälkeä.
Näiden viiden viikon aikana on tullut opeteltua ja opittua kaikenlaista: on matkustettu autolla, bussilla ja metrolla, on lenkkeilty hihnassa taajamassa ja vapaana metsässä, on tutustuttu Helsingin keskustan hälinään ja toisaalta mökin järvimaisemiin, on opeteltu trimmattavana olemista ja trimmipöydällä seisomista, on tavattu muita koiria - niin aikuisia kuin pentuja -, on opeteltu yksinoloa (ennätys tällä hetkellä 3h 35min), on pesty hampaita ja leikattu kynsiä. Erilaisia käskyjä ollaan myös pikkuhiljaa treenattu: Velho osaa jo hienosti istua, seistä, olla paikassa (okei, tämä vaatii kyllä vielä lisää treeniä), tulla luokse, mennä maahan, oman nimensä/kontaktin, jättämisen (tarvitsee myös lisää varmuutta), käsikosketuksen, tassun annon ja kontaktissa seuraamisen. Toki kaikki nämä vaativat silti lisää ja vielä lisää toistoja, vaikka toiset ovatkin varmempia kuin toiset. Naksutintakin ollaan opeteltu ja Velho on hoksannut sen idean nopeasti. Täytyy kyllä myöntää, että esimerkiksi lenkille ei tule otettua naksutinta käytännössä koskaan, sillä koen että mulla ei vaan riitä kädet, kun samalla pitäisi olla naksauttamassa, kaivamassa namia taskusta, syöttämässä namia ja pitämässä hihnasta kiinni. Siksi meidän naksutinkoulutus on vähän sellaista silloin tällöin -meininkiä.
On mulla kerran jo tullut sellainen väsymyksen hetkikin, kun oli pakko soittaa iskälle ja laittaa Velho sinne loppupäiväksi hoitoon, että saan vähän omaa aikaa. Ei Velho ole mitenkään erityisen hankala pentu, mutta ainahan se vaatii paljon kun on yksin vastuussa pienestä 24/7. Mun unen laatu ja määrä on huonontunut Velhon tultua, ja se että joku on melkein koko ajan vaatimassa mun huomiota väsyttää lisäksi. Yksi päivä sitten tuli sellainen hetki, kun Velho puri puolivahingossa kivuliaasti reiteen ja aloin itkeä pillittämään siitä. Tunsin itseni ihan kuolemanväsyneeksi, ja silloin oli tosiaan vaan pakko laittaa Velho hoitoon ja ottaa vähän aikaa itselle. Tunsin kauheaa huonommuutta siitä, mutta lopulta ymmärsin, että kyllä mulla on oikeus myös omaan aikaan, eikä se ole mikään ihme, että neljä viikkoa yötä päivää yksin pennusta huolehdittua tarvitsee sitä. Olen sittemmin yrittänyt tehdä asioita vähän helpommin, laskea omia suorituspaineita ja ottaa sitä omaa aikaa myös silloin kun Velho ei ole hoidossa - ei sitä tarvitse olla koko ajan aktivoimassa kun se on hereillä.
Kohta pitäisi varmaan alkaa katsomaan jotain pentukurssia. Suosituksia hyvistä Espoossa toimivista koirakouluista otetaan vastaan. Ukon kanssa on mahtavat kokemukset Taitoa Tassuihin -koirakoulusta, mutta niillä on useimmat kurssit Konalassa, ja mieluusti haluaisin vähän lähemmäksi. Saattaa kyllä olla, että siitä huolimatta päädytään jollekin niiden kurssille 😊.
Velhon emänisä Eddy (Mihan Neljän Suora) kävi muuten kuun alussa luonnetestattavana, ja sai mahtavan tuloksen 142+++. (Tarkemmat yksittäisten osioiden tulokset näkee koiranetistä). Onnea Eddy ja Tuula!
Eilen otin Velhosta seisontakuvia, jotka ensimmäisen kerran onnistui. Kaikista aiemmista yrityksistä on tullut ihan kauheita kuvia, mutta nyt ollaan viime aikoina harjoiteltu "seiso" ja "paikka" -käskyjen avulla sitä paikallaan asennossa seisomista, ja se onnistuu jo pienen hetken ajan kerrallaan. Niinpä räpsin eilen kuvia hulluna samalla kun Anni seisotti, ja parit oikein hyvätkin sieltä saatiin tallennettua! Tässä siis 13 viikon kunniaksi seisontakuvia:
Oikein komea, tasapainoisen ja sopusuhtaisen näköinen poika minusta! 💛
