maanantai 26. elokuuta 2019

Velho 13 viikkoa (ja melkein 3 kuukautta)

Auts, tässä hurahti muutama viikko ilman, että tuli kirjoitettua blogiin mitään. No, eipä siinä, ei meillä mitään uutta mullistavaa kerrottavaa olekaan. Ollaan vaan ihmetelty ja opeteltu elämää pikkuhiljaa. Tänään Velho täytti 13 viikkoa.

Täytyy kyllä sanoa, että ekojen päivien ajoittainen syömättömyys on enää muisto vain, sillä Velho on nykyään todella ahne, ja syö kaiken mitä annetaan. Ruokinnassa mulla on tällä hetkellä kolme eri juttua: perinteinen yrjölänpuuro kasvattajien ohjeen mukaan, Canaganin nappula sekä Maukkaan raakatäysravintopullat. Välillä annan vain jotain näistä kerrallaan, välillä kahta sekaisin. Kaikki menee suurella innolla. Iltapalaksi Velho sitten saa kasvattajan perinteisen ohjeen mukaan viiliä ja Weetabixin, mikä on musta jotenkin tosi söpöä ja symppistä. Sekin maistuu todella hyvin! Treeninameina käytetään kuivanameja, juustoa ja nakkia - tosin jälkimmäistä hyvin pieniä paloja kerrallaan suolaisuuden takia. Se on kuitenkin se Velhon superherkku.

Viime torstaina käytiin ekoilla rokotuksilla, jossa Velho todettiin kaikin puolin perusterveeksi. Velho oli reipas poika ja itse piikkiä se ei tuntunut huomaavan ollenkaan. Puntarilla se oli tasan 8kg, ja se on viimeisin kerta kun Velho on punnittu. Kolme kiloa on siis tullut lisää näiden viiden viikon aikana kun Velho on ollut mulla. Säkää yritin kerran mitata, mutta ei siitä tule mitään kun ei ole kunnollista säkämittaa. Ensi viikolla mennään kasvattajien luo Porvooseen näytille ja trimmiin, silloin saadaan sitten sen hetkinen säkäkin 😊.

Ollaan me vähän trimmijuttuja harjoiteltu kotonakin, sekä Velho että omistaja kun kaipaa harjoitusta siihen. Pari kertaa Velhoa ollaan nypitty, anturanvälien karvaa on leikattu useaan otteeseen, ja eilen tehtiin myös ekat ajelut: korvat, posket, kaula ja peppu. Olin ekaa kertaa itse trimmikoneen puikoissa - nyppimisestä ja saksimisesta on jo kokemusta Ukon kanssa - ja vähän jännitti, etten vaan tee sille mitään haavoja, mutta ihan hyvin se meni. Kasvattajat saa sitten siistiä tätä mun amatöörijälkeä.

Näiden viiden viikon aikana on tullut opeteltua ja opittua kaikenlaista: on matkustettu autolla, bussilla ja metrolla, on lenkkeilty hihnassa taajamassa ja vapaana metsässä, on tutustuttu Helsingin keskustan hälinään ja toisaalta mökin järvimaisemiin, on opeteltu trimmattavana olemista ja trimmipöydällä seisomista, on tavattu muita koiria - niin aikuisia kuin pentuja -, on opeteltu yksinoloa (ennätys tällä hetkellä 3h 35min), on pesty hampaita ja leikattu kynsiä. Erilaisia käskyjä ollaan myös pikkuhiljaa treenattu: Velho osaa jo hienosti istua, seistä, olla paikassa (okei, tämä vaatii kyllä vielä lisää treeniä), tulla luokse, mennä maahan, oman nimensä/kontaktin, jättämisen (tarvitsee myös lisää varmuutta), käsikosketuksen, tassun annon ja kontaktissa seuraamisen. Toki kaikki nämä vaativat silti lisää ja vielä lisää toistoja, vaikka toiset ovatkin varmempia kuin toiset. Naksutintakin ollaan opeteltu ja Velho on hoksannut sen idean nopeasti. Täytyy kyllä myöntää, että esimerkiksi lenkille ei tule otettua naksutinta käytännössä koskaan, sillä koen että mulla ei vaan riitä kädet, kun samalla pitäisi olla naksauttamassa, kaivamassa namia taskusta, syöttämässä namia ja pitämässä hihnasta kiinni. Siksi meidän naksutinkoulutus on vähän sellaista silloin tällöin -meininkiä.

On mulla kerran jo tullut sellainen väsymyksen hetkikin, kun oli pakko soittaa iskälle ja laittaa Velho sinne loppupäiväksi hoitoon, että saan vähän omaa aikaa. Ei Velho ole mitenkään erityisen hankala pentu, mutta ainahan se vaatii paljon kun on yksin vastuussa pienestä 24/7. Mun unen laatu ja määrä on huonontunut Velhon tultua, ja se että joku on melkein koko ajan vaatimassa mun huomiota väsyttää lisäksi. Yksi päivä sitten tuli sellainen hetki, kun Velho puri puolivahingossa kivuliaasti reiteen ja aloin itkeä pillittämään siitä. Tunsin itseni ihan kuolemanväsyneeksi, ja silloin oli tosiaan vaan pakko laittaa Velho hoitoon ja ottaa vähän aikaa itselle. Tunsin kauheaa huonommuutta siitä, mutta lopulta ymmärsin, että kyllä mulla on oikeus myös omaan aikaan, eikä se ole mikään ihme, että neljä viikkoa yötä päivää yksin pennusta huolehdittua tarvitsee sitä. Olen sittemmin yrittänyt tehdä asioita vähän helpommin, laskea omia suorituspaineita ja ottaa sitä omaa aikaa myös silloin kun Velho ei ole hoidossa - ei sitä tarvitse olla koko ajan aktivoimassa kun se on hereillä.

Kohta pitäisi varmaan alkaa katsomaan jotain pentukurssia. Suosituksia hyvistä Espoossa toimivista koirakouluista otetaan vastaan. Ukon kanssa on mahtavat kokemukset Taitoa Tassuihin -koirakoulusta, mutta niillä on useimmat kurssit Konalassa, ja mieluusti haluaisin vähän lähemmäksi. Saattaa kyllä olla, että siitä huolimatta päädytään jollekin niiden kurssille 😊.

Velhon emänisä Eddy (Mihan Neljän Suora) kävi muuten kuun alussa luonnetestattavana, ja sai mahtavan tuloksen 142+++. (Tarkemmat yksittäisten osioiden tulokset näkee koiranetistä). Onnea Eddy ja Tuula!

Eilen otin Velhosta seisontakuvia, jotka ensimmäisen kerran onnistui. Kaikista aiemmista yrityksistä on tullut ihan kauheita kuvia, mutta nyt ollaan viime aikoina harjoiteltu "seiso" ja "paikka" -käskyjen avulla sitä paikallaan asennossa seisomista, ja se onnistuu jo pienen hetken ajan kerrallaan. Niinpä räpsin eilen kuvia hulluna samalla kun Anni seisotti, ja parit oikein hyvätkin sieltä saatiin tallennettua! Tässä siis 13 viikon kunniaksi seisontakuvia:



Oikein komea, tasapainoisen ja sopusuhtaisen näköinen poika minusta! 💛

sunnuntai 4. elokuuta 2019

Pari viikkoa Velhoa takana

Huomenna tulee kaksi viikkoa Velhomaista elämää täyteen, ja samalla Velho täyttää 10 viikkoa. Otankin varmaan huomenna ekaa kertaa kymppiviikon kunniaksi itse seisotuskuvat Velhosta - mikäli saan ton Annin mukaan auttamaan. Jaan niitä sitten myöhemmin blogissa. Huomenna päästään myös leikkitreffeille tapaamaan kaverin espanjanvesikoiraa! Se onkin koiratyyppi, jota Velho ei ole vielä nähnyt.

Kallio Block Party
Päivät vaan kuluu enkä itsekään oikein pysy kärryllä mitä kaikkea tässä nyt on tullut tehtyä viime postauksen jälkeen. No, eilen ainakin oltiin Velhon kanssa illalla Kallio Block Partyssa Helsingissä kavereideni kanssa. Tämä oli loistava sosiaalistumistilaisuus! Eteneminen Kalliossa oli hidasta - Velho taisi olla jo vähän väsynyt metroilusta ja  uuteen paikkaan tulosta, joten jumitti vähän väliä, ja siksi jouduin kantamaan sitä suurimman osan ajasta. Ei sillä, Velho kyllä jumittaa tavallisillakin kävelyillä, mutta tuolla en voinut mitenkään päästää sitä vapaaksi vauhdittaakseni menoa, enkä koko ajan halunnut syöttää namiakaan. Istuttiin iltaa Om'pussa parisen tuntia, ja Velho väsähti aika nopeasti, nukkui ihmisten syleissä ja lattialla. Eipä se baarista ja sen hälystä tuntunut hötkyilevän lainkaan, otti rennosti vaan. Kun käveltiin takaisin metroon - Velho mun sylissä - jäi mieleen eräs kohtaaminen parin nuoren naisen kanssa, joista toinen sanoi Velhon olevan söpöin koira jonka hän on eläissään nähnyt 😃.
💚

Tuolla reissulla metromatka ei ollut kyllä Velhon ensimmäinen, sillä me ehdittiin jo aiemmin käydä Helsingin keskustassa ja metroilla samalla. Nyt on siis julkisista bussi ja metro koettu, juna ja spora vielä kokematta. Reippaasti Velho on ollut joka paikassa! Keskelle Mannerheimintietä jätti merkkinsäkin (ei se kyllä oikeasti vielä varsinaisesti merkkaile) 😄.

Kaupunkisosiaalistamisen lisäksi ollaan käyty tutustumassa pari kertaa lyhyillä lenkeillä myös metsään! Velho on saanut kulkea maastossa vapaana, ja pysynytkin hyvin poluilla ja ylipäätään mun lähellä - aika paimenkoiramainen ominaisuus. Tosin tämä voi kyllä vielä muuttua sen kasvaessa 😆 mutta ollaanhan me kyllä näiden kahden viikon aikana vahvistettukin kontaktia ja luoksetuloa tosi paljon, ja toivon, että noista tulee sen vahvuuksia sen kasvaessa.

Syöminen Velholla on onneksi parantunut hienosti ekoista päivistä. Nyt se on tosi ahne, ja namiakin voi kouluttaessa käyttää, mutta silti se syö kaiken ruokansa hyvällä ruokahalulla. Toisten koirien ohittamiseen olen taas ottanut viime kerran jälkeen uuden lähestymistavan. Aina ei voi kaikkia moikata ja haluan myös opettaa Velhon ohittamaan toiset. Päätinkin ostaa nakkia superherkuksi, ja sellaiseksi se osoittautuikin. Kun näemme koiran, pyydän Velhon kontaktia (siis kutsun sitä nimeltä), ja tarjoan pientä nakinpalaa. Tämä on toiminut! Isot kehut saa tietysti nakin lisäksi. Juustonpalat tai kuivanamit eivät saaneet Velhoa luopumaan toiselle koiralle tuhahtelusta/haukkumisesta, mutta nakilla saan sen huomion. Toki se kääntää heti sen jälkeen katseensa toiseen koiraan, mutta pyydän huomiota aina vaan uudestaan, ja olen sen saanut. Vaikka tämä on nyt toiminutkin, niin kyllä mä silti haluaisin saada siitä ylipäätään sellaisen, ettei se kokisi mitään tarvetta reagoida toiseen koiraan. Tällä hetkellä nyt pyrin ainakin vahvistamaan sen kontaktin ottoa tilanteessa, jossa se näkee toisen koiran hihnalenkillä. Silloinkin kun moikataan, olisi kiva jos se ensin ottaisi kontaktin, ja vasta luvan saadessaan moikkaisi. Tähän on kyllä vielä pitkä matka 😆. 

Eilen tuli kiva uutinen: Velhon isästä Graysta oli tullut kansainvälinen muotovalio! Nyt on molemmat vanhemmat inttivalioita, toivottavasti Velhokin sitten joskus... no, ei mennä vielä asioiden edelle. 

Nallen kanssa on hyvä 💚
Kivaa meillä on ollut, mutta on tää työlästä myös! Vaikka Velho onkin ihan sairaan söpö pulloharjapartansa kanssa, niin odotan myös sitä, kun se kasvaa aikuiseksi, osaa jo jotain ja elämä asettuu uomiinsa. Nyt on vaan tehtävä se pohjatyö loppuelämää ajatellen 😊.

Velho 2v ja erkkari

Pitihän mun kirjoittaa Velhon 2v -postaus jo paljon aiemmin, mutta oon taas löysäillyt tän blogin kanssa. Velholle tuli siis täyteen kaksi v...