maanantai 30. joulukuuta 2019

Velho 7 kk




Velho täytti viime viikolla jo 7 kuukautta! Fyysinen kasvu on kyllä jo selkeästi hidastumaan päin, henkinen tulee perässä 😂. Velholla on viime aikoina ollut nähtävillä vähän mörköikää. Hassut asiat, kuten keskellä lammikkoa olevat kivenmurikat ovat yhtäkkiä sen mielestä kauhean epäilyttäviä ja niille pitää varmuuden vuoksi haukkua ja murista. Ei tää mörköily onneksi ole kuitenkaan ainakaan vielä ihan kauhean pahaa ollut, mitä nyt välillä saan ihmetellä, että mitä se nyt tostakin sai kiksejä.

Viime päivinä oon kyllä taas miettinyt, että on mulla vaan niin makee pentu! Sillä tuntuu olevan melko hyvä luontainen on-off -nappi, sillä riittää saalisviettiä ja taistelutahtoa (harrastuksia ajatellen), se on hyvä leikkimään ja sen kanssa leikkiminen on myös mukavaa eikä mene yli. Se on reipas ja utelias tyyppi, nopea oppimaan ja hyvä ottamaan kontaktia, ja kauhean iloinen pieni pomppukone - tai pyörremyrsky, kuten oon viime aikoina sitä kutsunut. Oma pikku Vekkuli 💛. Ainoa juttu, joka aiheuttaa mulle harmaita hiuksia on se toisten ohittaminen lenkillä. Vetäminen ja hönkiminen on vaan sille se juttu kun näkee toisen koiran, ja välillä myös ihmisen. Huoh. Itselläni on myös kyllä paljon petrattavaa kärsivällisyydessä. Mulla palaa pinna ihan liian helposti kaikkeen perseilyyn, ja alan yrittää korjata tilannetta ihan epäterveillä tavoilla kuten hihnasta nykimällä tai ääntä korottamalla, jos en saa parin yrityksen jälkeen kontaktia muuten. Juuri tässä viikonloppuna yhden tilanteen jälkeen tuli kauheat omantunnontuskat ja pelko, että pilaanko mä itse tän koiran, kun aloin tiuskia kovaäänisesti ja vihaisen kuuloisena jätä -käskyä sen jälkeen kun Velho ei parin ystävällisen käskyn jälkeen totellut tai ottanut mitään kontaktia. Sitten se varmaan mun hermostumisesta koki, että nyt on joku syy hermostua ja alkoi vähän haukahdella/murista ohitettavalle sen perus vetämisen ja hönkimisen lisäksi. No ihan typerästi käyttäydyin itse. Ne tilanteet vaan tulee niin nopeasti ja mun on niissä vaikea jotenkin rauhoittua ja hillitä itseäni. Tästä siis uudenvuoden lupaus, että koitan olla jatkossa paremmin pää kylmänä. Voi vitsi kun en halua pilata tätä omalla kärsimättömyydelläni ja lyhyellä pinnallani!

Meillä on harrastusrintamalla tulossa taas aktiviteettia heti tammikuussa. Meillä kävi rallyn alkeiskurssin kanssa vähän hassusti, ettei päästy viimeiselle tunnille sisään, kun työntekijöillä oli käynyt joku lapsus ja ulko-ovi oli kiinni, eikä kukaan kuullut meidän koputteluita (tai ennemminkin oven hakkaamista 10 minuuttia...😬). Niinpä me saatiin tästä korvaukseksi kaksi korvaavaa kertaa ensi kuussa olevalle alkeiskurssille. Niistä kirjoittelen myöhemmin sitten lisää! 😊 Tänään tehtiin Velhon kanssa ihan muuten vaan kaikki alokasluokan liikkeet läpi (spiraalia ja pujottelua lukuunottamatta, mutta nehän on oikeastaan vain seuraamista), ja kyllä meillä on ne aika hienosti hallussa. Velho on niin pätevä pikkukaveri! Palan halusta päästä tekemään ratoja ja pikkuhiljaa pidentämään myös sitä palkkausväliä. Kyllä Velho pystyy jo nyt ainakin muutaman liikkeen verran putkeen keskittyä tekemään ilman palkkaa, mutta näitä nyt vaan lopulta pitää vielä vahvistaa ja pidentää, jos kisaamaan meinaa joskus mennä. (Kehupalkkaa toki saa koko ajan, mutta puhun nyt siitä namipalkasta - lelupalkan taas saa aina vasta pidemmän suorituksen jälkeen). Kun ollaan käyty nämä korvaavat kerrat, niin sitten haluaisin jatkaa jo pian jollekin jatkokurssille tai ihan jatkuvaan ryhmään. Täytyy alkaa katsella niiden tarjontaa. Rallyn lisäksi meillä on nyt ensi kuussa tiedossa myös agilitya - itse asiassa maaliskuun loppuun saakka. Näistä treeneistä en nyt tule sen kummemmin postaamaan ryhmän yhteisten yksityisyyssääntöjen vuoksi. Saa nähdä tämän kevätkauden kokeilun jälkeen, että mitä tehdään tuon agin kanssa - jatketaanko, ja jos jatketaan niin tuossa samassa ryhmässä vai jossain muussa. Viikonloppuna klo 9 alkavat treenit vähän kirpaisee tällaista super-aamu-unista ihmistä - olisin tuohon aikaan mieluiten vielä vällyjen välissä - ja tokihan musta olisi myös kiva kirjoitella treeneistä tänne blogin puolelle. Joka tapauksessa oon innoissani tämänkin harrastuksen aloituksesta ainakin kokeilutasolla, koska se vaikuttaa kyllä tosi hauskalta.

Näyttelypuolella on tulossa myös aktiviteettia ensi kuussa. Velho on ilmoitettu Lahden ryhmänäyttelyyn pentuluokkaan ja nyt jo ihan hirvittää, että mitä siitä oikein tulee 😅. Me ollaan oikeasti treenattu ihan luokattoman vähän! Mätsäreitä tässä lähistöllä ei oikein tunnu nyt olevan, joten oon yrittänyt bongailla somesta näyttelytreenejä mihin mennä. Kun ajattelee, että mä otin itelleni näyttelykoiraa, niin ollaan kyllä ihan huonosti tehty sen suuntaisia juttuja. Viimeisen parin kuukauden aikana ollaan treenattu kotona ehkä muutamia hassuja kertoja. Mätsäreissä ollaan käyty tasan yhdessä, silloin lokakuussa, jolloin esiintymispuoli meni aika lailla penkin alle kun Velho oli vielä niin pieni ja kokematon. Näyttelytreeneissä ei olla käyty yksissäkään, eikä pentunäyttelyissä vielä. Kääk! Kohtahan se on jo junnuiässä, ja mulla oli suunnitelmissa viedä sitä mm. Baltiaan katsomaan jos irtoaisi jotain junnuvaliotitteliä. Jestas, meidän pitää ryhdistäytyä tässä asiassa. Velhon karva on juuri nyt myös valitettavasti aika huonossa kunnossa. Se on päässyt liian pitkäksi, kun se ei oikein aiemmin vielä irronnut niin hyvin. Nyt irtoaisi, muttei sitä nyt tuon Lahden näyttelyn takia voi alaskaan vetää. Pohjavillaa sille on myös kertynyt ihan uskomattomia määriä, viimeisen parin viikon aikana projektina on ollut harjata sitä irti Twin Kingin pohjavillaharjalla aina muutaman päivän välein, ja aina sitä on vaan lähtenyt paljon. Tuo Twin King on ollut mulla lainassa Annilta. Itselläni on Andiksen pohjavillaharja, joka toimii ilmeisesti toisille tosi hyvin. Toimiihan se meillekin siinä pohjavillatarkoituksessa, ottaa sitä tosi hyvin, mutta samalla se myös katkoo Velhon karkeita karvoja. Muutama viikko sitten vedin sen sillä Andiksella kokonaan läpi perusteellisesti, ja sen jälkeen poitsu on ollut vähän turhan vaalea yleisväriltään, kun se harja katkoi siltä niitä pippuripäitä karvoista. Liian pitkä ja kypsä karva, kauheasti pohjavillaa, ja vaalea yleisilme kun pippuripäitä on katkottu - siinäpä loistava resepti snautserin kehämenestykselle 😂. Tähän kun lisää vielä kokemattoman, pentuikäisen koiran, niin avot.

Hyvää uutta vuotta kaikille ja toivottavasti itse kunkin koirat osaisivat suhtautua paukkuihin neutraalin välinpitämättömästi!


tiistai 24. joulukuuta 2019

Hyvää joulua!

Näiden Velhosta ja Ukosta otettujen joulukuvien myötä haluan toivottaa kaikille blogin lukijoille ihanaa ja onnellista joulua ja uutta vuotta! 😊💝







tiistai 10. joulukuuta 2019

Huh mikä Messari!

Olipas aikamoinen viikonloppu! Ukko oli tosiaan ilmoitettu koiramessujen voittaja-näyttelyihin pidemmän näyttelytauon jälkeen, ja vaikka se periaatteessa jahtasi sitä viimeistä valioittavaa sertiä, niin ei me odotettu että se sitä tuolta saisi kun kilpailu on niin kovaa. Joten lähdettiin vaan tsekkailemaan meininkiä ja pitämään hauskaa Ukon kanssa, kun se tykkää kehäilystä. Velhoa en ilmoittanut viikonlopun pentunäyttelyihin siltä varalta, että pentujen ja aikuisten kehät menisivät päällekkäin ja siitä tulisi säätöä (plus halusin itse päästä esittämään molemmat koirat, mikäli molemmat olisi ilmoitettu - mä siis esitän Ukon näyttelyissä, koska Anni totesi aikoinaan sen ensimmäisessä pentunäyttelyssä, ettei viihdy itse kehässä). Ja onhan messari aika hektinen paikka ensikertalaiselle pennulle. Niinpä me vietettiin viikonloppu vanhempien luona ja Velho jäi meidän äidin kanssa kotiin molempina päiviä kun me muut herättiin törkeän aikaisin ja pakattiin kimpsut ja kampsut ja lähdettiin viemään Ukkelia näytelmiin.

Molempina päivinä tuomareina olivat rodun erikoistuomarit, jotka myös vastaanottavat rodun uusien ulkomuototuomareiden arvostelukokeet: lauantaina Anneli Alfthan, joka on kouluttanut snautserituomareita ymmärtääkseni vuosikymmeniä ja sunnuntaina Päivi Takkinen, joka on myös kasvattajatuomari. Molempina päivinä meidän kehä alkoi myös aikaisin, lauantaina klo 10 ja sunnuntaina klo 9.45. Onneksi sentään ei tarvinnut tulla yhtään sen kauempaa kun Espoosta, herääminen kello kuudelta tähän pimeään aikaan vuodesta viikonlopun molempina päivinä sattui muhun ihan tarpeeksi 😃.

Lähdettiin viikonloppuun tosiaan ilman kummempia odotuksia, muuta kuin ehkä se, että olisi kiva saada ERI, ja että EH-putkeen meneminen olisi kyllä vähän pettymys. Ja vaikka tiedetään, että Ukko on laadukas koira niin tuolta ei meidän mielestä kannattanut lähteä liikoja odottelemaan, onhan kyseessä vuoden isoimmat/tärkeimmät näyttelyt (ehkä erkkaria lukuunottamatta) ja tittelinäyttelyihin tulee aina paljon koiria, ja paljon laadukkaita sellaisia. Ja kun tuomareita ja mielipiteitä on niin monia, niin mitä turhaan lähteä tuommoiseen kauhean suurin odotuksin.

Lauantaina Helsinki Winneriin oli ilmoitettu 41 pippuri&suola snautseria, ja urosten avoimessa luokassa oli Ukon lisäksi kaksi muuta. Ukko esiintyi ihan hirveän kivasti ja mulla oli hauskaa juosta sen kanssa. Yksilöarvostelusta tuli ERI, joten voitiin olla tyytyväisiä. Sitten Ukko vielä voitti luokkansa ja sai SA:n, joten siinä viimeistään kaikki tavoitteet oli kyllä täytetty ja paras uros -kehään voitiin lähteä rennosti kattelemaan. Lopulta Ukko sijoitettiin uskomattomasti PU-kehässä kolmanneksi juniorin ja nuorten luokan uroksen jälkeen, jättäen siis esimerkiksi kaikki valiot taakseen 😦. Sertiä tai varaa ei siis kuitenkaan tullut, ne menivät edellä oleville. Kaiken kukkuraksi neljänneksi PU-kisassa hienosti sijoittui Mihan kennelin Puolan tuonti -junnu Ropi (Robinson Mihan Z Rozkoszowskiej Chaty)! Oltiin ihan hirveän iloisia, yllättyneitä ja tyytyväisiä ja ajateltiin, että seuraavana päivänä jos vaikka tuleekin se EH tai jotain, niin ei edes ole pettymys.

Ukon arvostelu:
"Erinomaista rotutyyppiä edustava maskuliininen uros, jolla erinomainen pää. Kauniisti asettuneet korvat. Kaunis kaula. Selän tulee olla suorempi ja tiiviimpi, aavistuksen notkolla ajoittain sään takaa. Hyvä tilava runko. Hieman suora aavistuksen sisäänkääntynyt olkavarsi. Kaunis leveä reisi ja hyvä kinnerkulmaus. Hyvät liikkeet, joihin toivoisin hieman enemmän voimaa. Erinomainen karvapeite."
AVO-ERI1 SA PU3

Ukko





Nartuissa meillä riitti vielä jännitettävää, kun valioluokassa kisasivat Ukon sisko Narri (Mihan Lunaria) ja täti Takku (Mihan Isotakiainen) sekä Velhon ihana emä Vippi (Mihan Mittumaari). Kaikille kolmelle ERI:t, ansaitusti. Narri ja Takku jäivät sitten kuitenkin ilman luokkasijoitusta, kun taas Vippi veti pisimmän korren ja voitti koko luokan, joka oli muuten tosi iso - taisi olla 13 koiraa. Vipille tietysti myös SA. PN -kehässä Vippi vaan jatkoi voittokulkuaan voittaen senkin, ja sama lopulta ROP-kehässä, eli Vippi siis voitti koko rodun ja sai näin Helsinki Winner 2019 -tittelin. Ja aivan ansaitusti mun mielestä! Mun ei tarvitse edes pitää mitään Mihan-laseja silmillä sanoakseni, että Vippi oli päivän kaunein 💛.

Vippi




Me lähdettiin tämän jälkeen kotiin lepäämään, mutta piti kotisohvalta tietysti katsoa suorasta lähetyksestä Vipin ja Riikan menoa isossa kehässä. Ja voi vitsi! Kun tuomari otti Vipin jatkoon seitsemän parhaan joukkoon, me kyllä kiljuttiin ja tuuletettiin sen verran, että Ukko ja Velhokin pomppasivat pystyyn ja tulivat paikalle hääräämään 😂 Ei nimittäin kyllä pippuri&suola snautserit kauhean usein pääse ryhmässä jatkoon, varsinkaan messarissa. Siellä se Vippi sitten iloisena tepsutteli parrasvaloissa kaiken kansan edessä yksilöarvioinnissa ja Riikka esitti sen niin uskomattoman nätisti ja rauhallisesti. Meidän harmiksi Vippi ei kuitenkaan sitten sijoittunut ryhmässä, mutta ihan mahtavaa menestystä joka tapauksessa!

Sunnuntaina taas aikainen herätys ja kohti messukeskusta. Kisaan oli ilmoitettu 39 p&s snautseria. Tähän jos mihin päivään lähdettiin todellakin ilman odotuksia. Tietysti mua silti jännitti ennen kehää, kuten aina - mä oon ihan todella suuri jännittäjä. Ja tottakai sekin vähän jännitti, että mitähän päivän kasvattajatuomari mahtaa Ukosta tuumata. Tällä kertaa vain toinen Ukon edellisen päivän avoimen luokan kilpakumppaneista oli mukana, eli kaksi koiraa vain tuossa luokassa. Mentiin Ukon kanssa kehään ja huomasin kyllä, että se oli ehkä vähän levottomampi kuin edellisenä päivänä - varmaan vähän turnausväsymystä. Tuomari jutteli ihanasti Ukolle sitä tutkiessaan, ja totesi sille heti alkuun jotain, että "sä ootkin oikein äijä" 😃 ja onhan Ukko hieno maskuliininen rotunsa edustaja. Kuulin sen verran arvostelun sanelua, että arvasin että ERI tulee, vaikka kuulemma samaan aikaan kehän laidalla Anni oli ollut sitä mieltä että nyt ei mee hyvin kun Ukko hänen mielestään seisoi koko ajan huonossa asennossa 😄. Olin kuitenkin oikeassa, ERI napsahti taas ja jälleen voitiin olla tosi iloisia ja tyytyväisiä. Ukko voitti taas sitten myös luokan, toisen koiran saatua EH:n, ja taas sille annettiin myös SA! Jälleen tässä kohtaa oltiin sitä mieltä, että tavoitteet viikonlopulle ovat enemmän kuin täytetyt.

Ukko


Tässä kohtaa tarina sitten muuttuukin todella uskomattomaksi!

PU-kehään mentiin viiden muun uroksen kanssa, SA:t oli olleet siis melko tiukassa. Kaksi junnua, Ukko, kaksi valioa ja yksi veteraani. Laskettiin, että serti menee joko jommallekummalle junnuista (Ropi ja venäläinen uros) tai Ukolle, valioitumismahdollisuudet alkoivat olla siis jo melko hyvät. Sitten tajuttiin, että venäläiselle urokselle serti ei tule menemään, koska se jäi junnuluokassa Ropille kakkoseksi ja näin Ropi olisi joka tapauksessa sen edellä. Eli serti oli tulossa meidän tiimiin joka tapauksessa.

Meitä seisotettiin ja juoksutettiin, ja sitten venäläinen uros ja veteraani käteltiin pois ja neljä parasta jäi, oltiin siis PU-sijoilla! Tämän jälkeen Ropi siirrettiin meidän edestä neljänneksi ja tuomari pyysi kaikkia taas juoksemaan kierroksen. Tajusin hyvin, että me ollaan nyt tällä hetkellä ykkösenä, mutta ajattelin että kyllä se varmaan vielä muuttaa järjestystä tämän kierroksen jälkeen. Mutta mitä vielä, kierroksen juostuamme tuomari osoitti meidät ykköseksi! Jälkikäteen katsoin PU-kehästä videota ja huomasin tuulettaneeni saman tien, ja Ukko myös innostui ja ykköspallilla seistessämme vain hyppeli mua vasten iloisena 💛 Muistan myös tuosta tilanteesta sen kuinka kuuliin meidän jengin hurraukset kehän laidalta heti kun meidät osoitettiin ykköseksi. Ikimuistoinen hetki! Ukko siis sai siltä seisomalta heti kaksi titteliä, Suomen muotovalio ja Voittaja 2019, ja nyt meillä on siis virallisesti FI MVA V-19 Mihan Luikka. Ihan uskomatonta, paras uros messarissa, sert ja cacib, ja vielä valioituminen tollaisessa kisassa! Saatiin todella niin paljon enemmän kuin mitä oltiin lähdetty hakemaan.

Ukko


Ukon päivä siis jatkui vielä ROP-kehässä, mutta ensin piti jännittää läpi nartut. Takku, Narri ja Vippi olivat taas valioissa, ja veteraaneissa oli Ukon ihana mummi ja Velhon isomummi Risu (Mihan Värisuora) näyttelyssä jonka piti olla sen viimeinen - paitsi että se sai kutsun vuoden alussa pidettävään Champion of Champions ja Veteran of Veterans -kisaan, joten eipä ollutkaan. Takku, Narri ja Vippi kaikki saivat jälleen tosi isossa valioluokassa ERI:t, ja tällä kertaa Narri sijoittui luokan kakkoseksi ja Vippi neljänneksi, molemmat SA:lla. Risu sijoittui veteraaniluokassa kakkoseksi myös SA:lla, vaikka omasta mielestäni tämä meni kyllä väärin ja olisin itse ehdottomasti laittanut Risun ykköseksi. Noh, olen ehkä puolueellinen sanomaan, ja toisaalta oli voittava narttukin todella hieno. PN-kisassa sitten Narri sijoitettiin upeasti kakkoseksi vara-cacibilla! Tuomari taisi tykätä näistä sisaruksista.

Tämän jälkeen sitten mentiin takaisin ROP-kehään kisaamaan parasta narttua, Ukon ikätoveri Safia (Ferdinan Wannabe Safir), vastaan. Ukko oli jo aika väsynyt pitkästä näyttelyviikonlopusta, eikä oikein jaksanut esiintyä kauheasti enää - myöhemmin kävi myös ilmi, että sillä oli ollut ROP-kehän aikana kova pissahätä, mikä myös vähän selitti levotonta ja kärsimätöntä käytöstä. Oikeastaan toivoin kyllä tässä vaiheessa sitä VSP:tä, koska sekä minä että koira oltiin jo niin väsyneitä ja mua hirvitti ajatus messarin isoon kehään menemisestä. Enpä saanut toivomaani (😂), koska jälleen kerran tuomari tykkäsin Ukkelista niin paljon, että ojensi ROP-ruusukkeen meille! Ikään kuin ei oltaisi jo tarpeeksi saatu aiemmin, niin nyt sitten vielä kirsikkana kakun päällä Ukko oli rotunsa paras. Siis rotunsa paras maailman toiseksi suurimmassa koiranäyttelyssä Cruftsin jälkeen! Edelleen hoen, että ihan uskomatonta, eikä ollenkaan kyllä lähdetty odottamaan tuota. Oltiin iloisia, häkeltyneitä, yllättyneitä ja onnellisia. Tuomari myös totesi siinä onnitellessaan, että "aivan älyttömän hieno koira", mikä lämmitti kyllä mieltä.

Ukko


Ja samalla olin ihan kauhuissani ryhmäkilpailuun menemisestä 😄. Ehdittiin jo sopia että Riikka vie Ukon, mutta sitten Raili tajusikin, että hehän ehtivät vielä ajaa samana päivänä kotiin Kempeleeseen, joten esittäminen jäi kuitenkin lopulla mun vastuulle. Päätettiin kuitenkin lopulta, että pakkohan sinne on mennä, kun messarin isoon kehään pääseminen on niin once in a lifetime -juttu.

Ukon arvostelu:
"Erinomainen koko ja tyyppi. Todella kaunislinjainen joskin aavistuksen pitkä uros. Kauniisti laskeutuva ylälinja. Pää saisi olla kallolinjaltaan jalompi ja tasaisempi. Tasapainoisesti kulmautunut sekä edestä ja takaa. Ideaali rungonmalli. Pitkä rintakehä. Yhdensuuntaiset etu- ja takaliikkeet. Ylälinja pysyy myös sivuliikkeessä laskevana. Erinomainen turkki, väri ja miellyttävä käytös."
AVO-ERI1 SA PU1 SERT CACIB ROP --> FI MVA & V-19

Ukko


Tietysti kakkosryhmän kisa oli aivan vihoviimeisenä, joten siinä sitten kulutettiin tunteja odotellessa esiarvostelukehää ja lopulta varsinaista kisaa. Isoissa kehissähän siis koirat oikeasti arvostellaan ennen varsinaista kisaa backstagella esiarvostelussa, jossa tuomari ehtii perehtyä jokaiseen ryhmän koiraan tarkemmin. Itse kilpailu on sitten enemmän sitä showta, tuomari on siinä vaiheessa jo todennäköisesti päättänyt jatkoon otettavat koirat. Kakkosryhmän tuomari oli harvasanainen kroatialainen herra, Boris Spoljaric. Hän katsoi koirat läpi ja juoksutti yksitellen esiarvostelussa. Ukko jaksoi väsymyksestään huolimatta vielä tsempata hienosti, vaikka aiemmin ROP-kehässä oli ollut jo vähän vaikeaa. Ryhmän lopulta voittanut bokseri oli esiarvostelussa meidän takana, se vaikutti aika hauskalta ja vilkkaalta luonteelta ja sillä oli mukava ystävällisesti jutteleva handleri. Onnea heille.

Lopulta sitten tuli meidän vuoro mennä isoon kehään, kun päivä oli kestänyt jo noin kaksitoista tuntia! Tajusin, että ei musta olisi kyllä sellaisen koiran handleriksi joka ihan jatkuvasti menestyy noissa karkeloissa ja käy melkein jokaisessa näyttelyssä kisaten vuoden näyttelykoiran tittelistä. En vaan jaksaisi tuommoisia noin pitkiä näyttelypäiviä jatkuvasti, eikä se totuuden nimissä ole musta niin kauhean reilua koirallekaan. Ukko kyllä rakastaa näyttelyitä ja esiintymistä, ja se on aina hyvin virittynyt kehässä - häntä heiluu ja se on ihan eri tavalla ryhdikäs kuin vaikka jos siitä yrittää ottaa seisontakuvia kotona. Mutta siinä virittyneisyydellä on myös se puoli, että se väsähtää siitä, eikä häkissäkään näyttelypaikalla saa samanlaista rauhallista lepoa aikaiseksi kuin omassa kodissa pedissään.

Joka tapauksessa, isoon kehään meidät kuulutettiin heti pinserinartun perässä. Pinserin taloudessa toisella nartulla oli kuulemma juoksut, ja pari koiraa sitä edellä oli koira jolla oli juuri juoksut meneillään. Ukko oli siis aika hurmiossa näistä, ja isoon kehään juokseminen oli siksi vähän vähemmän tyylikästä - Ukko veti ja meinasi laittaa laukaksi koko ajan 😄. Ei todellakaan odotettu jatkoon pääsyä koska tuomari ei kyllä ollut esiarvostelussa edes kahdesti vilkaissut meihin, eikä me sitä jatkoon pääsyä toivottukaan (mua olisi jännittänyt aivan liikaa jäädä sinne kaiken kansan ja tuhansien livelähetyksen katsojien eteen yksilöarvosteluun). Niinpä olin aivan tyytyväinen kun tuomari vaan käveli meidän ohi (ja otti meidän vierestä kääpiösnautserin jatkoon), ja näin me saatiin lähteä muun porukan mukana pois ja näyttelypäivä oli vihdoin pulkassa. Mutta olipahan päivä! Ihan uskomaton ja odottamaton voitto Ukolta, ja tottakai messarin isossa kehässä oleminen oli myös ikimuistoinen kokemus.

Ei voi muuta sanoa kyllä kuin, että huh mikä ikimuistoinen viikonloppu! Kyllähän siinä vähän meinasi itkukin tulla, kun Ukko sunnuntaina voitti urokset. Niin, ja saihan se myös saman tien kaksi FinnSieger -pistettä, kun voitti erikoistuomarien alla luokkansa SA:lla kaksi kertaa. On se vaan niin 💛


Postauksen kuvat Ukosta ovat Petra Tiittasen ottamia, kuvat Vipistä ja Ukon ruusukkeista ovat minun. Kaikki kuvat kehistä ovat lauantailta.

keskiviikko 4. joulukuuta 2019

Kuulumisia ja sekalaista pohdintaa harrastamisesta, koulutuksesta ja elämästä



Nämä viime aikojen kuulaat, lumiset pakkaspäivät ovat olleet aivan ihania, paitsi yleisesti, myös koiran kanssa ulkoiluun. Mutta tänään mentiin sitten takaisin tähän Etelä-Suomen alkutalven tyypilliseen öhnömöhnö-säähän. Höh. No, koiran kanssa on ulkoiltava silti!

Mä olin positiivisesti yllättynyt Velhon menosta tämän viikon rally-toko -treeneissä. Tultiin paikan päälle vähän myöhässä, Velho tietysti omaan tyyliinsä kauheasti hökeltäen ja joka suuntaan vetäen, ja arvelin jo etukäteen että nyt kun myöhästytään, niin Velhon on varmasti vaikeampi hallita virettään ja rauhoittua treenaamaan. Mutta eipäs ollutkaan! Tein siinä heti alkuun pientä saalis/taisteluleikkiä Velhon kanssa sen lelupalkalla (kasvattajalta pentupaketissa mukaan saatu köysi/solmulelu, josta se tykkää kovasti), ja sen jälkeen kun tuli meidän vuoro mennä tekemään harjoiteltavaa liikettä, keskittyi Velho heti oikein hyvin siihen tekemiseen. Toki se alkutunnin aikana omaa vuoroaan odottaessaan oli vähän ylivirittyneempi ja herkemmin muihin reagoivampi, mutta sekin siitä sitten rauhoittui kyllä. Pari viikkoa aiemmin - sillä kerralla kun Velhon nenä meinasi mennä maahan koko ajan ja keskittyminen oli vaikeampaa - kurssin ohjaaja oli antanut meille neuvon, että kannattaa tulla hyvissä ajoin (eipä onnistunut tällä kertaa) ja leikkiä Velhon kanssa aluksi lelulla, jotta se tajuaa keskittyä muhun ja että tänne tultiin tekemään yhdessä. On se tuntunut toimivan nyt näillä viime kerroilla, ja varmaan Velho muutenkin ymmärtää aina paremmin, että tuonne mennään treenaamaan yhdessä rally-tokoa. Mutta olin kyllä nyt tällä viimeisellä kerralla silti tosi positiivisesti yllättynyt sen keskittymisestä ja vireenhallinnasta, koska se myöhästyminen ja kesken kaiken paikan päälle pamahtaminen ei luvannut hyvää. Ehkä me aletaan molemmat pikkuhiljaa tajuamaan toisiamme paremmin. Ja nyt kun sanon tän, niin ensi kerralla meno on varmaan sitten ihan kauheeta 😃.

Velhon paikan päälle tuleminen ja paikalta poistuminen on kyllä edelleen ihan hirveetä katsottavaa, kun en vaan tunnu saavan siihen kontaktia ja hallintaa mitenkään. Se vaan vetää kierrokset ja hönkii, läähättää ja vetää joka suuntaan, ja toisten koirien ohittaminen ja kohtaaminen eteisessä nätisti tuntuu olevan aivan mahdotonta. Arvatkaa vaan, että otan tuonne aina mahdollisimman helpot kengät mukaan - kesäkaudella birkenstockit ja nyt talvella kumpparit - koska ne pitää pystyä saamaan jalasta pois ja jalkaan mahdollisimman nopeasti ja helposti samalla kun toinen vetää kierrokset vierestä menevälle koirakolle. Voi meitä, no ehkä joku päivä tääkin alkaa onnistua paremmin. 

Tehtiin eilen Velhon kanssa kaikki rallyn alokasluokan liikkeet läpi kotona (okei, ehkä juosten seuruu ei ihan toiminut sisätiloissa), ja kyllä ne suurimmaksi osaksi on aika lailla hallussa! Suoraan liikkeestä maahanmeno on se, joka ehkä eniten tuottaa vielä haasteita ja kaipaa paljon hiomista. Mutta kyllä tää mun fiksu pieni Vekkuli osaa ihan hirveästi. Pikkuhiljaa olisi kiva pidentää palkkausväliä, niin ehkä joku kaunis päivä joskus uskaltaisi mennä kisoihinkin. Se ei siis vielä ole mitenkään ajankohtaista (eikä Velholla nyt vielä edes riitä ikä). 

Seuruusta olen kyllä tässä viime aikoina tajunnut ärsyttävän jutun! Olen nimittäin nyt aivan huomaamatta pidemmän aikaa tehnyt seuruuta Velhon kanssa pelkästään namia käyttäen, eli siis joko niin, että nami on kädessä tai että namikäsi on taskussa. Viime päivinä oon koittanut laittaa sen seuraamaan ilman namia, ja kas kummaa, se yrittää seurata vain heiluvaa kättä. Jos näytän, ettei kädessä ole mitään, menetän kontaktin eikä sitä enää kiinnosta. Perhana! Velho osasi ihan oikean kontaktiseuruun aiemmin, mutta täysin huomaamatta, ajattelematta ja tiedostamatta oon mennyt tekemään todellisen virheen, ja ehdollistanut sille namin seuraamisen mun seuraamisen sijasta. Nyt sitten oon yrittänyt sitä muutaman kerran saada seuraamaan niin, että pidän sitä mun namikättä (ilman namia) otsallani, jotta se tajuaisi, että se kontakti pitää ottaa minuun ja minun kasvoihin. Pieni pätkäkin jos onnistuu, niin kehut ja namit naamaan. Mutta kyllä tämän jutun korjaamisessa tulee varmaan vielä riittämään työsarkaa. Ottaa päähän kunnolla, että oon ollut itse niin tyhmä tämän asian kanssa. Vinkkejä asian treenaamiseen ja korjaamiseen otetaan vastaan. 

Näkee kyllä, että snautseri ei ole niin kiinnostunut pelkästä kehusta palkkana - kyllä sen palkan pitää olla jotain ihan aineellista, jotta saadaan kunnon motivaatio aikaan. Kyllä ne kehutkin on sen mielestä kivoja, mutta ne itsessään ei riitä vielä ihan kauhean korkeaan motivaatioon. Sellaista se on, snautserin olen ottanut ja sen kanssa haluan harrastaa 😊. Ja mitä kovempi työ jonkun onnistumisen takana on, sitä palkitsevampaa se on. Välillä sitä vertaa itseään muihin ja siihen miten nopeasti muut ovat edistyneet ja saaneet tuloksia missäkin. Esimerkiksi Pehkon elämää -blogin Kelmi suoritti yksivuotispäivänään BH -kokeen, ja nyt alle puolitoistavuotiaana sillä on jo kasassa rallysta puhtaalla suoralla RTK3 -koulutustunnus ja pääsylippu (korkeimpaan) mestariluokkaan sekä tokosta TK1. Toisaalta Kelmi on collie ja on omistajalleen toinen harrastuskoira. Velho on snautseri ja mun eka harrastuskoira ja koira ylipäätään. Turha sitä on oikeasti verrata ja kuvitellakaan, että me pystyttäisiin esimerkiksi tuommoiseen suoritustahtiin. Kivointa on muutenkin sen onnistumisen tunne, koiran ilo ja yhdessä puuhaaminen, eikä ne erilaiset kirjainyhdistelmät nimen edessä. Kyllä mä kuitenkin valehtelisin, jos sanoisin että harrastan ihan vaan siitä yhdessä tekemisen ilosta. Mulla pitää olla jotain konkreettista tavoitetta, että motivoidun, vähän niin kuin Velholla pitää olla konkreettista palkkaa 😃. Jossain kaukana tulevaisuudessa on haave rally-tokovaliosta, mutta asia kerrallaan nyt kuitenkin. Saa nähdä mihin meidän rahkeet riittää. 


Asiasta toiseen, viime postauksen jälkeen Velholle on muuten saatu taas lisää kokemuksia vieraista ihmisistä ja niiden tapaamisesta. Viime viikonloppuna meidän vanhemmat olivat kutsuneet kotiinsa lähisukua glögeille, ja paikan päälle tulikin ihan kunnolla porukkaa. Myös viisi kappaletta 1-7v lapsia, serkkujeni jälkikasvua. Velholla on aika vähän kokemusta lapsista, lähinnä ne rajoittuvat pikkupentuajan lapsisilittelijöihin täällä meidän asuinalueella. Kovasti se on kuitenkin aina ollut lapsista kiinnostunut, ja lenkillä vetää niiden luo kovasti. Vekku oli kuitenkin viikonloppuna tosi kivasti serkkujeni lasten kanssa. Myös muut sukulaiset sitä silittelivät ja rapsuttelivat kunnolla ja Velho suhtautui ystävällisesti ja avoimesti, ei mitään merkkejä mistään ujostelusta. 

Pari päivää sitten otin Velhon mukaan myös mun ja kavereideni kirjakerhoiltamaan. Siellä oli paikanpäällä paitsi koko joukko uusia ihmisiä, myös kaverini havannankoira Tove. Tove ei ihan hirveästi arvostanut Velhon riehakkaan rajua lähestymistapaa, joten siinä oli sitten katsomista, että saadaan pidettyä Velho pois Tovea kiusaamasta. Rauhoittumisessa kesti Velholla tämän takia aika kauan, kun se ei ole koskaan aiemmin ollut tällä tavalla samassa pienessä tilassa toisen koiran kanssa saamatta leikkiä sen kanssa. Niinpä se sinnikkäästi yritti päästä sohvan uumenissa ihmisten ja tyynyjen välissä chillaavaan Toven luo. Kyllä se sitten lopulta malttoi rauhoittua makaamaankin. Ihmisten kohtaaminen sujui taas iloisissa tunnelmissa, ja pusuja Velho jakeli kaikille yllin kyllin. Hyvää treeniä taas, monessakin suhteessa. 

Mukavaa joulukuun jatkoa kaikille tätä lukeville! 😊


keskiviikko 27. marraskuuta 2019

Velho 6 kk ja asiaa sosiaalistamisesta ja ulkomaisista koiranäyttelyistä

Puoli vuotta tuli täyteen tänään! Maanantaina käytiin trimmissä kasvattajalla Porvoossa, Velho trimmattiin ihan muuten vaan puolivuotispäivän kunniaksi ja Ukko trimmattiin messarikuntoon. Samalla otettiin myös Velhon säkäkorkeus, joka on nyt vähän päälle 45 cm. Kävin samana päivänä punnitsemassa Velhon Mustissa ja Mirrissä ja paino oli nyt 15,3 kg. Sopusuhtainen ja hyvä, mutta taitaa olla kaikkia veljiään hieman pienempi tällä hetkellä. Saimi (kasvattaja) ennusti, että Velhosta tulee noin 48-senttinen aikuinen, mikä olisi mun mielestä varsin passeli (rotumääritelmä 45-50 cm), joten toivotaan, että veikkaus osuu oikeaan.

6 kk seisotuskuvia:




Viikonloppuna pohjoisesta tänne pääkaupunkiseudulle saapuivat käymään kasvattimammat Raili ja Riikka (lasken nyt Riikankin tähän vaikkei se virallisesti kasvattaja olekaan) mukanaan myös mihalaisia omistava Petra. He osallistuivat sunnuntaina rotujärjestön näyttelytrimmikurssille. Raili pyysi, että toisin Velhon pikaisesti näytille sinne, kun hän ei tosiaan ole päässyt näkemään sitä luovutuksen jälkeen. Niinpä kurvasin Vekun ja hoidossani olleen Ukon kanssa sinne ja kolmikko tuli ulos poikia tapaamaan, mukana neljäntenä myöskin mihalaisia omistava Pia. Velho tarkastettiin heti hampaista häntään, ja tämän jälkeen niin omaksi kuin muidenkin yllätykseksi se vähän ujosteli heitä. Se kai jotenkin kuormittui siitä, että (heidän omien sanojensa mukaan) "akkalauma" tuli päälle ja rupesi samantien kaivelemaan suuta auki, vaikka se antoikin nätisti hampaat ym. katsoa. Tästä tyylilleni uskollisena huolestuin tietysti, että joko mä nyt sitten ehdin pilata pentuni, kun tajusin vieraiden ihmisten tapaamiseen ja kopelointiin sosiaalistamisen jääneen viimeisen parin kuukauden ajan lähelle nollaa. Ei se Velho nyt mitenkään paniikkiin mennyt tai mitään sellaista onneksi, vähän vaan ujosteli niin, että sitä joutui houkuttelemaan lähelle. Silti, ei se ole Velhon tyylistä ollenkaan, kun se on yleensä suhtautunut kaikkeen niin reippaasti.


Jotenkin oon vaan viime aikoina keskittynyt niin vahvasti kodin ulkopuolella siihen hihnassa ohittamiseen sekä häiriöisessä tilassa rauhassa olemiseen, että tuo asia oli täysin jäänyt paitsioon, ja ihan huomaamattani! Tästä note to self, ja kaikille muillekin, että kannattaa aina säännöllisin väliajoin katsoa sitä isoa kuvaa ja muistutella itseään kaikesta siitä mihin on tärkeää pentu totuttaa ja opettaa. Nyt sitten Railin ohjeen mukaan yritän saada Velhoa tarkoituksella vietyä tilanteisiin, joissa se pääsee tapaamaan vieraita ihmisiä ja joutuu kopeloitavaksi. Heti seuraavana päivänä Mustissa ja Mirrissä ollessani pyysin myyjää katsomaan Velhon hampaat ja kopeloimaan läpi, mikä meni ihan hyvin.

Täytyy kyllä sanoa, että yllättävän vähän arjessa oikeasti tulee eteen tilanteita, joissa pääsisi sosiaalistamaan pentua vieraisiin! Olen itse sen verran introvertti ja kotihiiri, että mun luona harvemmin käy vieraita, viimeksi on tainnut käydä ihan pikkupentuaikana. Ulkona ja kaupungilla kukaan ei enää oikein lähesty meitä ja pyydä päästä moikkaamaan Velhoa - tämä johtuu varmaan osittain siitä, että se on kasvanut yli siitä "parhaimmasta" pentusöpöydestä, ja osittain siitä Velhon ohittamisen vaikeudesta, kun se saattaa yrittää singahtaa kohti (joku saattaa pitää tätä aggressiivisena?) ja koska sen takia sitten treenaan sitä käskemällä sen jättää (omistajan "jätä" -käskyn hokeminen ei varmaan ole se suurin kutsu tulla moikkaamaan). Olen yrittänyt nyt viime päivinä tietoisesti vähentää tuota jätä -käskyn käyttöä, vaikka se ehkä saattaa tehdäkin hallaa ohittamisen oppimiselle. Ventovieraita ihmisiä en taas itse kehtaa kysyä moikkaamaan Velhoa, kun ei kaikki tykkää koirista. Paras tilanne on varmaan tuo eläinkaupassa käyminen, ja sitten täytyy vaan alkaa ottaa Velhoa myös enemmän mukaan, kun näen kavereita. Ja katsoa, josko tässä lähiaikoina olisi jotain sopivia mätsäreitä mihin mennä.

Tällä viikolla päästiin rally-tokossa tekemään ekaa kertaa pientä rataa, ja se oli tosi hauskaa! Velho oli muutenkin hyvällä fiiliksellä liikenteessä; vaikka maan hajut edelleen kovasti kiinnosteleekin, sai se ohjaajaltakin kehuja kuinka hyvällä motivaatiolla oli mukana koko treenin ajan. Jatketaan siis vaan treenaamisen treenamista tuolla kurssilla, ja samalla tulee sitä itse lajiakin sitten mukaan 😃


Täytyy muuten hieman oikaista ja avata ajatuksiani liittyen taannoiseen postaukseeni Snautserikerhon jalostusviikonlopusta. Kommenttini liittyen Vuoden Näyttelysnautserikisan uusittuihin sääntöihin, joihin ei enää oteta mukaan ulkomaisia näyttelyitä muutamia arvonäyttelyitä lukuun ottamatta, sai ilmeisesti aikaan jonkun verran keskustelua ja ihmetystä joissain piireissä. Olin sitä mieltä, että tämä uusi sääntö on ihan hyvä, koska "tietyistä ulkomaisista näyttelyistä (ja etenkin tietyistä maista) voi käsittääkseni saada voittoja ja hienoja tuloksia aika "helpolla", sellaisellekin koiralle joka ei niin Suomessa menestyisi." Haluan oikaista mikäli joku on ymmärtänyt asian väärin, että en missään nimessä ole ulkomailla näyttelyissä käyntiä vastaan. Mulla on Velhonkin kanssa suunnitelmissa mennä aikanaan ulkomaille näyttelyihin. Mulla ei kuitenkaan ole vielä mitään henkilökohtaista kokemusta ulkomaisista näyttelyistä, vaan tämä käsitykseni niistä perustuu puhtaasti siihen, mitä olen parin viime vuoden aikana lukenut somessa koiranäyttelypiireissä, ja jonkun verran varmaan livenäkin kuullut ihmisiltä - siksi käytinkin tuossa termiä "käsittääkseni". Selventääkseni vielä, Velhon kasvattajat eivät ole opettaneet minulle tällaista, enkä halua että kenellekään jää tästä blogista mitään negatiivisia fiiliksiä meidän kasvattajia kohtaan, vaikka sitten minua kohtaan olisikin.

On aivan totta, että ulkomailla näyttelyissä pyörii osittain samat tuomarit, joten ainakaan sen perusteella eroa ei pitäisi olla. Samalla myös olen ollut (ja olen edelleen) siinä käsityksessä, että jokaisessa maassa käytetään kuitenkin eniten niitä oman maan ja oman alueen tuomareita, tuleehan se halvemmaksikin. Suomessa ainakin on tällainen sääntö näyttelyjärjestäjille. Euroopastakin löytyy paljon maita, joissa rotukoira- ja kennelharrastus on vielä suhteellisen nuori ja melko pientä ainakin verrattuna Suomeen, joten ihan jo kilpailun vähäisyys on kaiketi se, miksi osalla maista on sellainen maine, että sieltä saa "helpommalla". Toinen on sitten se, että ilmeisesti monissa maissa tuomarikoulutus on paljon vähäisempi ja hasardimpi kuin täällä Pohjoismaissa ja tuomarioikeudet helpompi saada, ja näin tuomarien asiantuntemuskin roduista voi vaihdella. Sitten muistan vielä joskus lukeneeni siitäkin, että monissa kulttuureissa tuomarin on vaikeampi antaa koiralle laatuarvosanaksi huonompaa kuin erinomaista ihan kohteliaisuussyistä, ja siksi myös useimmat saavat SA:t. En sitten tiedä kuinka hyvin tuo pitäisi paikkaansa. Olen kuitenkin siinä käsityksessä, että pohjoismaista tuomarikoulutusta arvostetaan maailmalla korkealle ja pohjoismaisia tuomareita pidetään tiukkoina - siksi mainitsin koirista, jotka eivät välttämättä niinkään pärjäisi Suomessa, mutta saattavat sitten joistain muista maista saada parempia tuloksia.

Ei mulla silti ole sinänsä mitään tätä vastaan - näyttelythän on harrastus ja harrastaminen on aina kivempaa jos saa hyviä tuloksia, joten miksi ei sitten lähtisi vaikka ulkomailta niitä hakemaan, jos sieltä tuntuu saavan paremmin. Ja tarkoitus ei ollut missään nimessä yleistää "helpompia voittoja" kaikkiin ulkomaihin, kaikkiin näyttelyihin siellä ja kaikkiin tuomareihin. Ylipäätään tuo koko alkuperäinen kommenttini oli tarkoitettu vain sellaiseksi pieneksi off hand -sivuhuomautukseksi, enkä odottanut tai tarkoittanut aiheuttaa sillä mitään sen kummempaa keskustelua. En myöskään tahdo loukata ketään, jonka koira on menestynyt ulkomailla. Eihän se tarkoita, etteikö koira olisi hyvä. Päinvastoin, voisi kuvitella sen tarkoittavan päinvastaista, ja hyvin todennäköisesti tarkoittaakin 😃. Aikomus on Velhonkin kanssa lähteä reissaamaan, ja musta on kiva kun ihmiset jaksavat olla aktiivisia ja käydä kisaamassa ulkomaillakin. Koin vain ihan hyväksi, että rotujärjestön vuoden näyttelysnautserikisassa otetaan mukaan vain suomalaiset näyttelyt, sillä onhan kyseessä pelkästään Suomen rotujärjestö, ja koska oman käsitykseni mukaan silloin saadaan ehkä ne oikeat huiput sieltä paremmin esille. En toisaalta kyllä keksi myöskään viime vuosien menestyjistä kisassa yhtään esimerkkiä joka ei olisi oikeasti huippu ja menestynyt myös Suomessa, joten sikäli asia on kyllä ihan se ja sama. Ei kai tämä uusi sääntö kuitenkaan keltään ole oikeasti poiskaan? Tai jos on ja oma koira ei menesty Suomessa, niin ehkä se ei sitten ansaitse myöskään sijoittua Suomen rotujärjestön kisassa.

Sellaisia ajatuksia tällä kertaa. Ihanaa joulunodotusaikaa kaikille, me Velhon kanssa ainakin aiotaan nauttia siitä, ja yrittää tavata mahdollisimman monia vieraita samalla!


Ps. Olen vihdoin saanut kirjoiteltua itsestäni jotain "omistaja" -osioon, ja myös "koira" -osioon on päivitetty Velhon kasvukuvia.

keskiviikko 20. marraskuuta 2019

Velho 5,5 kk ja asiaa rally-tokosta, agilitysta ja jalostustoimikunnasta







No siinäpä vierähti viikko jos toinen jos kolmaskin, että blogi jäi täysin huomiotta. Täällä kuitenkin ollaan. Velho on nyt oikeastaan jo viikon päästä puolivuotias, mutta otin viiden ja puolen kuukauden kunniaksi taas tuossa puolisentoista viikkoa sitten kasvukuvat, joten sillä perusteella nyt otsikkokin 😃.

Mulla ei ole tällä hetkellä mitään hajua Vekun korkeudesta ja painosta, mutta eiköhän se ole kasvanut tuon viimeisen jälkeen. Pitäisi mitata taas. En itse kyllä nyt huomaa mitään silminnähtävää kasvua, mutten silti epäile etteikö kasvua olisi kuitenkin tapahtunut. Tässäpä näitä 5,5 kk seisontakuvia:


En saanut tälläkään kertaa mitään ihan superhyviä kuvia. Tuntuu, että Velho poseerasi paremmin siinä noin kolmen kuukauden iässä kuin nyt! Näissä kuvissa takakulmaukset näyttää jotenkin suorilta, vaikkei ne sitä oikeasti ole. Olin juuri tehnyt tehnyt kotitrimmiä sille (nypintäkumit, sakset, ajelukone, the whole shabang) ja voi olla että vaan trimmasin nuo jalat jotenkin huonosti? Ja toisaalta ne on myös vähän huonosti asettuneet joka kuvassa. Mutta ei mahda mitään, ensi kerralla yritys parempaan. Onneksi Velho pääsee taas ensi viikon alussa Mihalaan trimmiin, saadaan ihan kunnollinen tip top karva sille sopivasti puolivuotispäivää varten!

Me aloitettiin viime viikolla rally-tokon alkeiskurssi. Nyt on siis kahdella tunnilla käyty. Molemmilla kerroilla meillä oli eniten petrattavaa paikan päälle tulossa ja paikalta poistumisessa. Velho tulee niin kauhealla innolla ja hökellyksellä, vetää, hönkii ja menee nenä maassa eikä lainkaan ota kontaktia vaikka kuinka yrittää. Tietysti se paikka, ne hajut ja etenkin ne muut koirat saa sen kierrokset nousemaan. Ekalla tunnilla Velho malttoi kuitenkin treenatessa keskittyä yllättävänkin hyvin, ja teki kuin pro. Me ollaankin itseksemme treenailtu melkein kaikkia alokasluokan liikkeitä jo, joten siellä ei sinänsä ole sisällöllisesti kauheasti uutta. Toisella kerralla tällä viikolla oli enemmän haasteita maan hajujen kanssa, nenä meinasi vaan mennä maahan ja oli vaikeampi saada se kontaktiin - ja pysymään kontaktissa. Jossain määrin siellä näytti olevan maassa muiden namien jämiä, joten sikäli ymmärrettävää, varsinkin kun muutenkin on kyseessä pentu joka on innostunut ja hieman kierroksilla. Mutta kyllä meillä tulee olemaan tällä kurssilla eniten harjoittelemista nimenomaan siinä itse treenaamisessa, kontaktissa ja treenipaikalla olossa. Tällä toisella kerralla ohjaaja huomautti tunnin lopulla, että huomaa että mitä pidemmälle tunti etenee niin sitä paremmin Velho malttaa keskittyä. Näinhän se on, pentuintoa vaan löytyy hyvistä treeninameista ja treeniä edeltävästä lenkistä huolimatta, ja varsinkin kun Velho on kuitenkin osoittautunut suhteellisen häiriö- ja reaktioherkäksi kaveriksi.

Sain tänään varmistuksen, että me saatiin ensi kevätkaudeksi paikka snautserien agility-ryhmään! Vuoden alussa aletaan siis harrastamaan myös sitä. Se on kivaa, ja musta on mukavaa päästä treenaamaan snautseriporukkaan, koska siellä ainakin ymmärretään rodun mielenlaatua 😆. Saa nähdä, miten Velhon keskittyminen ja oman vuoron rauhassa odottaminen siellä sitten. Treenit on sunnuntaisin kello yhdeksältä aamulla, joten saa myös nähdä miten meikäläinen jaksaa siellä kipitellä. Mä olen nimittäin ihan tosi aamu-uninen ihminen, ja myöskin hitaasti aamuisin käynnistyvä. Sen takia täytyykin vähän katella, että miten toi aikaisin aamulla treenaaminen sopii mulle, ja jos se on ihan liian takkuista niin täytyy varmaan sitten harkita kevään jälkeen jonkun muun ryhmän etsimistä. Tällä nyt kuitenkin lähdetään liikkeelle, kivaa!


Sellainen juttu myös kävi, että mut valittiin tässä viikonloppuna Suomen Snautserikerhon jalostustoimikunnan jäseneksi (ja myös kokoussihteeriksi). Ihan supermielenkiintoista päästä näkemään rodun jalostukseen liittyvää työtä ihan aitiopaikalta, ja myös päästä mukaan oppimaan ja vaikuttamaan. Muut jäsenet ovatkin sitten kasvattajia tai pitkän linjan harrastajia/rotujärjestötoimijoita, joten olen siellä edustamassa sitä noviisipuolta 😁. Tämä tarkoittaa sitä, että erilaisiin Kennelliiton koulutuksiin yms. on myös mentävä tulevaisuudessa, joten sellaisistakin tulee varmaan sitten juttua blogiin ajan myötä. 

Huvittavaa kyllä, en olisi ikinä uskonut nuorempana itseäni järjestöaktiivi-ihmiseksi. Mutta yliopisto muutti sen, ja nyt kun olen sen puolen järjestötoiminnasta päässyt, niin näköjään en malta olla tunkematta itseäni jo seuraavaan 😂. Ehdottomasti olen kuitenkin ihan aidosti kiinnostunut ja innostunut tästä jalostustoimikuntajutusta, joten eteenpäin vaan!

Viikon päästä oma pikku Vekkuli täyttää sitten jo puoli vuotta, iik miten aika kuluukin nopeasti!


maanantai 28. lokakuuta 2019

Velho 5 kk ja Houkutusten Highway

Velho täytti eilen kokonaiset viisi kuukautta! Kylläpä aika menee nopeasti. Velhon paino oli eilen 13,4 kg Mustin ja Mirrin vaa'alla ja säkäkorkeus tänään kotimittauksella 44,5 cm. Rotumääritelmän alarajaa aletaan siis lähestyä! Senttejä ja kiloja saa kyllä tulla vielä useita lisää ja varmasti tuleekin.

Käytiin eilen Velhon ja Ukon kanssa Tapiolan Mustin ja Mirrin järjestämässä Houkutusten Highway -kisassa. Ideana oli siis tulla omistajan luo mahdollisimman nopeasti ja samalla matkan varrella oli houkutukseksi nameja ja leluja. Kisa oli tosi suosittu, paikalla oli paljon koiria ja yleisössä etenkin lapsia. Ukko meni meidän pojista ensin ja tyylilleen uskollisena pysähtyi ruokailemaan antaumuksella usealta lautaselta ennen kuin lopulta meni Annin luo 😂 Tarjosi kyllä viihdettä ja nauruja yleisölle oikein kunnolla! Velhon vuoro oli heti Ukon jälkeen ja sepä pinkaisi heti kutsusta mun luo! Ei se kyllä sinällään yllättänyt, koska meillä oli pentukurssilla samantyyppisiä houkutus/luoksetulo -harjoituksia ja ne sujui aina tosi hyvin. Lopulta palkintojenjaossa Velho julistettiin kisan kolmanneksi. Saatiin siitä diplomi ja ilmainen pehmolelu Mustin ja Mirrin liikkeestä, ja osallistujapalkintona molemmille pojille pienet purutikut ja Mustin ja Mirrin alennuskuponki. Mutta olipas hauska kisa, ja ylipäätään hyvää sosiaalistumista ja häiriötreeniä Velholle taas hengailla kauppakeskuksen tungoksessa.

Tehtiin kyllä viime viikolla vain muutamaa päivää aiemmin Velhon kanssa ihan muuten vaan samantyyppinen kauppakeskustreenireissu. Mentiin bussilla Isoon Omenaan, ja siellä sitten ihan vaan istuttiin vilkkaan käytävän varrelle. Velho käänteli päätään usein ohikulkevia kohti, mutta käänsi sitten aina nopeasti takaisin muhun päin, ja siitä hyvästä sitten aina naksautin naksutinta ja annoin namia. Tosi rauhallisesti se pääasiassa osasi olla siinä, ei sinkoillut kummempia. Olisin toivonut, että ohi olisi mennyt muita koiria, mutta nyt ei yhtään koiraa sattunut tuolle reissulle. Istumisen jälkeen käveltiin vielä ympäri kauppakeskusta, istuttiin vielä vähän lisää ja lähdettiin takaisin kotiin. Hyvä sosiaalistumis- ja häiriötreeni.

Velholla on nyt viime kuukauden aikana lähtenyt hampaita ihan urakalla, mutta vasta eilen 5-kuukautispäivän kunniaksi lähti ensimmäinen kulmuri. Olisin toivonut, että se olisi ollut alakulmuri, koska ne ovat olleet Velholla hieman kapeasti asettuneet (pikkuisen osuvat yläikeniin) ja kaivanneet venyttelyä. Parempi olisi, jos lähtisivät ennen kuin varsinaiset kulmurit puhkeaa, ettei sitten tule riskiä että ne menee väärään asentoon, tai tule tylsiä hampaanpoisto-operaatioita. No, tämä ensimmäiseksi lähtenyt oli nyt kuitenkin oikea yläkulmuri. Toivotaan kuitenkin, että loput kulmurit seuraavat pian perässä, nyt kun ns. ketsuppipurkki on auennut.

Ilmoitin muuten Velhon joku aika sitten rally-tokon alkeiskurssille, joka alkaa ensi kuussa! Oon nyt jo innoissani, tosin vähän myös jännitän Velhon keskittymiskykyä häiriössä. Alkeiskurssin jälkeen haluaisin jatkaa joko jatkokurssilla tai jatkuvassa ryhmässä, riippuen mitä meille suositellaan. Villeimmissä unelmissani me päästään korkkaamaan kisat hyväksytyillä tuloksilla jo ennen yhden vuoden ikää/sitä mahdollisesti pahinta murrosikää. Saa nähdä onnistuuko lainkaan 😂

Olen vähäsen trimmaillut, siistinyt, nyppinyt Velhoa tässä vähän väliä, mutta jotenkin näissä kuvissa se kyllä musta näyttää vähän "turaiselta", ei ihan tip top skarpilta. Täytynee varata aika kasvattajalle trimmiin kohtapuoliin, että saa skarpisti trimmatun pojan ja itse taas lisää oppia.

Eilen tosiaan piti tietysti ottaa viiden kuukauden kunniaksi näitä kuvia. Harmi vain, että taivaalta satoi jalkarätin kokoisia räntäkimpaleita, joten se kyllä näkyy kuvissa 😃 Tuo toinen seisontakuva on musta yksi parhaista, mitä Velhosta on otettu, mutta tietenkin juuri siinä se pitää häntää alhaalla! Sillä on vähän taipumusta laskea häntäänsä kun se keskittyy seisomiseen, joten sitä saa aina vähän väliä innostaa, että häntä nousee taas ylös. Sitten siinä vaiheessa, kun se on saanut hyvän asennon, on häntä tietysti taas ehtinyt laskea, tai laskee juuri ennen kuin kuvan saa napattua. Voi olla, että joudun Velhon kanssa aikanaan näyttelykehissä häntähommiin. Ukon hännästä ei koskaan ole tarvinnut murehtia tai mitenkään käsin pitää sitä oikeassa asennossa, koska se pitää sen aina ylhäällä ihan itsestään.





Velho 7 kk

Velho täytti viime viikolla jo 7 kuukautta! Fyysinen kasvu on kyllä jo selkeästi hidastumaan päin, henkinen tulee perässä 😂. Velho...