maanantai 30. joulukuuta 2019

Velho 7 kk




Velho täytti viime viikolla jo 7 kuukautta! Fyysinen kasvu on kyllä jo selkeästi hidastumaan päin, henkinen tulee perässä 😂. Velholla on viime aikoina ollut nähtävillä vähän mörköikää. Hassut asiat, kuten keskellä lammikkoa olevat kivenmurikat ovat yhtäkkiä sen mielestä kauhean epäilyttäviä ja niille pitää varmuuden vuoksi haukkua ja murista. Ei tää mörköily onneksi ole kuitenkaan ainakaan vielä ihan kauhean pahaa ollut, mitä nyt välillä saan ihmetellä, että mitä se nyt tostakin sai kiksejä.

Viime päivinä oon kyllä taas miettinyt, että on mulla vaan niin makee pentu! Sillä tuntuu olevan melko hyvä luontainen on-off -nappi, sillä riittää saalisviettiä ja taistelutahtoa (harrastuksia ajatellen), se on hyvä leikkimään ja sen kanssa leikkiminen on myös mukavaa eikä mene yli. Se on reipas ja utelias tyyppi, nopea oppimaan ja hyvä ottamaan kontaktia, ja kauhean iloinen pieni pomppukone - tai pyörremyrsky, kuten oon viime aikoina sitä kutsunut. Oma pikku Vekkuli 💛. Ainoa juttu, joka aiheuttaa mulle harmaita hiuksia on se toisten ohittaminen lenkillä. Vetäminen ja hönkiminen on vaan sille se juttu kun näkee toisen koiran, ja välillä myös ihmisen. Huoh. Itselläni on myös kyllä paljon petrattavaa kärsivällisyydessä. Mulla palaa pinna ihan liian helposti kaikkeen perseilyyn, ja alan yrittää korjata tilannetta ihan epäterveillä tavoilla kuten hihnasta nykimällä tai ääntä korottamalla, jos en saa parin yrityksen jälkeen kontaktia muuten. Juuri tässä viikonloppuna yhden tilanteen jälkeen tuli kauheat omantunnontuskat ja pelko, että pilaanko mä itse tän koiran, kun aloin tiuskia kovaäänisesti ja vihaisen kuuloisena jätä -käskyä sen jälkeen kun Velho ei parin ystävällisen käskyn jälkeen totellut tai ottanut mitään kontaktia. Sitten se varmaan mun hermostumisesta koki, että nyt on joku syy hermostua ja alkoi vähän haukahdella/murista ohitettavalle sen perus vetämisen ja hönkimisen lisäksi. No ihan typerästi käyttäydyin itse. Ne tilanteet vaan tulee niin nopeasti ja mun on niissä vaikea jotenkin rauhoittua ja hillitä itseäni. Tästä siis uudenvuoden lupaus, että koitan olla jatkossa paremmin pää kylmänä. Voi vitsi kun en halua pilata tätä omalla kärsimättömyydelläni ja lyhyellä pinnallani!

Meillä on harrastusrintamalla tulossa taas aktiviteettia heti tammikuussa. Meillä kävi rallyn alkeiskurssin kanssa vähän hassusti, ettei päästy viimeiselle tunnille sisään, kun työntekijöillä oli käynyt joku lapsus ja ulko-ovi oli kiinni, eikä kukaan kuullut meidän koputteluita (tai ennemminkin oven hakkaamista 10 minuuttia...😬). Niinpä me saatiin tästä korvaukseksi kaksi korvaavaa kertaa ensi kuussa olevalle alkeiskurssille. Niistä kirjoittelen myöhemmin sitten lisää! 😊 Tänään tehtiin Velhon kanssa ihan muuten vaan kaikki alokasluokan liikkeet läpi (spiraalia ja pujottelua lukuunottamatta, mutta nehän on oikeastaan vain seuraamista), ja kyllä meillä on ne aika hienosti hallussa. Velho on niin pätevä pikkukaveri! Palan halusta päästä tekemään ratoja ja pikkuhiljaa pidentämään myös sitä palkkausväliä. Kyllä Velho pystyy jo nyt ainakin muutaman liikkeen verran putkeen keskittyä tekemään ilman palkkaa, mutta näitä nyt vaan lopulta pitää vielä vahvistaa ja pidentää, jos kisaamaan meinaa joskus mennä. (Kehupalkkaa toki saa koko ajan, mutta puhun nyt siitä namipalkasta - lelupalkan taas saa aina vasta pidemmän suorituksen jälkeen). Kun ollaan käyty nämä korvaavat kerrat, niin sitten haluaisin jatkaa jo pian jollekin jatkokurssille tai ihan jatkuvaan ryhmään. Täytyy alkaa katsella niiden tarjontaa. Rallyn lisäksi meillä on nyt ensi kuussa tiedossa myös agilitya - itse asiassa maaliskuun loppuun saakka. Näistä treeneistä en nyt tule sen kummemmin postaamaan ryhmän yhteisten yksityisyyssääntöjen vuoksi. Saa nähdä tämän kevätkauden kokeilun jälkeen, että mitä tehdään tuon agin kanssa - jatketaanko, ja jos jatketaan niin tuossa samassa ryhmässä vai jossain muussa. Viikonloppuna klo 9 alkavat treenit vähän kirpaisee tällaista super-aamu-unista ihmistä - olisin tuohon aikaan mieluiten vielä vällyjen välissä - ja tokihan musta olisi myös kiva kirjoitella treeneistä tänne blogin puolelle. Joka tapauksessa oon innoissani tämänkin harrastuksen aloituksesta ainakin kokeilutasolla, koska se vaikuttaa kyllä tosi hauskalta.

Näyttelypuolella on tulossa myös aktiviteettia ensi kuussa. Velho on ilmoitettu Lahden ryhmänäyttelyyn pentuluokkaan ja nyt jo ihan hirvittää, että mitä siitä oikein tulee 😅. Me ollaan oikeasti treenattu ihan luokattoman vähän! Mätsäreitä tässä lähistöllä ei oikein tunnu nyt olevan, joten oon yrittänyt bongailla somesta näyttelytreenejä mihin mennä. Kun ajattelee, että mä otin itelleni näyttelykoiraa, niin ollaan kyllä ihan huonosti tehty sen suuntaisia juttuja. Viimeisen parin kuukauden aikana ollaan treenattu kotona ehkä muutamia hassuja kertoja. Mätsäreissä ollaan käyty tasan yhdessä, silloin lokakuussa, jolloin esiintymispuoli meni aika lailla penkin alle kun Velho oli vielä niin pieni ja kokematon. Näyttelytreeneissä ei olla käyty yksissäkään, eikä pentunäyttelyissä vielä. Kääk! Kohtahan se on jo junnuiässä, ja mulla oli suunnitelmissa viedä sitä mm. Baltiaan katsomaan jos irtoaisi jotain junnuvaliotitteliä. Jestas, meidän pitää ryhdistäytyä tässä asiassa. Velhon karva on juuri nyt myös valitettavasti aika huonossa kunnossa. Se on päässyt liian pitkäksi, kun se ei oikein aiemmin vielä irronnut niin hyvin. Nyt irtoaisi, muttei sitä nyt tuon Lahden näyttelyn takia voi alaskaan vetää. Pohjavillaa sille on myös kertynyt ihan uskomattomia määriä, viimeisen parin viikon aikana projektina on ollut harjata sitä irti Twin Kingin pohjavillaharjalla aina muutaman päivän välein, ja aina sitä on vaan lähtenyt paljon. Tuo Twin King on ollut mulla lainassa Annilta. Itselläni on Andiksen pohjavillaharja, joka toimii ilmeisesti toisille tosi hyvin. Toimiihan se meillekin siinä pohjavillatarkoituksessa, ottaa sitä tosi hyvin, mutta samalla se myös katkoo Velhon karkeita karvoja. Muutama viikko sitten vedin sen sillä Andiksella kokonaan läpi perusteellisesti, ja sen jälkeen poitsu on ollut vähän turhan vaalea yleisväriltään, kun se harja katkoi siltä niitä pippuripäitä karvoista. Liian pitkä ja kypsä karva, kauheasti pohjavillaa, ja vaalea yleisilme kun pippuripäitä on katkottu - siinäpä loistava resepti snautserin kehämenestykselle 😂. Tähän kun lisää vielä kokemattoman, pentuikäisen koiran, niin avot.

Hyvää uutta vuotta kaikille ja toivottavasti itse kunkin koirat osaisivat suhtautua paukkuihin neutraalin välinpitämättömästi!


tiistai 24. joulukuuta 2019

Hyvää joulua!

Näiden Velhosta ja Ukosta otettujen joulukuvien myötä haluan toivottaa kaikille blogin lukijoille ihanaa ja onnellista joulua ja uutta vuotta! 😊💝







tiistai 10. joulukuuta 2019

Huh mikä Messari!

Olipas aikamoinen viikonloppu! Ukko oli tosiaan ilmoitettu koiramessujen voittaja-näyttelyihin pidemmän näyttelytauon jälkeen, ja vaikka se periaatteessa jahtasi sitä viimeistä valioittavaa sertiä, niin ei me odotettu että se sitä tuolta saisi kun kilpailu on niin kovaa. Joten lähdettiin vaan tsekkailemaan meininkiä ja pitämään hauskaa Ukon kanssa, kun se tykkää kehäilystä. Velhoa en ilmoittanut viikonlopun pentunäyttelyihin siltä varalta, että pentujen ja aikuisten kehät menisivät päällekkäin ja siitä tulisi säätöä (plus halusin itse päästä esittämään molemmat koirat, mikäli molemmat olisi ilmoitettu - mä siis esitän Ukon näyttelyissä, koska Anni totesi aikoinaan sen ensimmäisessä pentunäyttelyssä, ettei viihdy itse kehässä). Ja onhan messari aika hektinen paikka ensikertalaiselle pennulle. Niinpä me vietettiin viikonloppu vanhempien luona ja Velho jäi meidän äidin kanssa kotiin molempina päiviä kun me muut herättiin törkeän aikaisin ja pakattiin kimpsut ja kampsut ja lähdettiin viemään Ukkelia näytelmiin.

Molempina päivinä tuomareina olivat rodun erikoistuomarit, jotka myös vastaanottavat rodun uusien ulkomuototuomareiden arvostelukokeet: lauantaina Anneli Alfthan, joka on kouluttanut snautserituomareita ymmärtääkseni vuosikymmeniä ja sunnuntaina Päivi Takkinen, joka on myös kasvattajatuomari. Molempina päivinä meidän kehä alkoi myös aikaisin, lauantaina klo 10 ja sunnuntaina klo 9.45. Onneksi sentään ei tarvinnut tulla yhtään sen kauempaa kun Espoosta, herääminen kello kuudelta tähän pimeään aikaan vuodesta viikonlopun molempina päivinä sattui muhun ihan tarpeeksi 😃.

Lähdettiin viikonloppuun tosiaan ilman kummempia odotuksia, muuta kuin ehkä se, että olisi kiva saada ERI, ja että EH-putkeen meneminen olisi kyllä vähän pettymys. Ja vaikka tiedetään, että Ukko on laadukas koira niin tuolta ei meidän mielestä kannattanut lähteä liikoja odottelemaan, onhan kyseessä vuoden isoimmat/tärkeimmät näyttelyt (ehkä erkkaria lukuunottamatta) ja tittelinäyttelyihin tulee aina paljon koiria, ja paljon laadukkaita sellaisia. Ja kun tuomareita ja mielipiteitä on niin monia, niin mitä turhaan lähteä tuommoiseen kauhean suurin odotuksin.

Lauantaina Helsinki Winneriin oli ilmoitettu 41 pippuri&suola snautseria, ja urosten avoimessa luokassa oli Ukon lisäksi kaksi muuta. Ukko esiintyi ihan hirveän kivasti ja mulla oli hauskaa juosta sen kanssa. Yksilöarvostelusta tuli ERI, joten voitiin olla tyytyväisiä. Sitten Ukko vielä voitti luokkansa ja sai SA:n, joten siinä viimeistään kaikki tavoitteet oli kyllä täytetty ja paras uros -kehään voitiin lähteä rennosti kattelemaan. Lopulta Ukko sijoitettiin uskomattomasti PU-kehässä kolmanneksi juniorin ja nuorten luokan uroksen jälkeen, jättäen siis esimerkiksi kaikki valiot taakseen 😦. Sertiä tai varaa ei siis kuitenkaan tullut, ne menivät edellä oleville. Kaiken kukkuraksi neljänneksi PU-kisassa hienosti sijoittui Mihan kennelin Puolan tuonti -junnu Ropi (Robinson Mihan Z Rozkoszowskiej Chaty)! Oltiin ihan hirveän iloisia, yllättyneitä ja tyytyväisiä ja ajateltiin, että seuraavana päivänä jos vaikka tuleekin se EH tai jotain, niin ei edes ole pettymys.

Ukon arvostelu:
"Erinomaista rotutyyppiä edustava maskuliininen uros, jolla erinomainen pää. Kauniisti asettuneet korvat. Kaunis kaula. Selän tulee olla suorempi ja tiiviimpi, aavistuksen notkolla ajoittain sään takaa. Hyvä tilava runko. Hieman suora aavistuksen sisäänkääntynyt olkavarsi. Kaunis leveä reisi ja hyvä kinnerkulmaus. Hyvät liikkeet, joihin toivoisin hieman enemmän voimaa. Erinomainen karvapeite."
AVO-ERI1 SA PU3

Ukko





Nartuissa meillä riitti vielä jännitettävää, kun valioluokassa kisasivat Ukon sisko Narri (Mihan Lunaria) ja täti Takku (Mihan Isotakiainen) sekä Velhon ihana emä Vippi (Mihan Mittumaari). Kaikille kolmelle ERI:t, ansaitusti. Narri ja Takku jäivät sitten kuitenkin ilman luokkasijoitusta, kun taas Vippi veti pisimmän korren ja voitti koko luokan, joka oli muuten tosi iso - taisi olla 13 koiraa. Vipille tietysti myös SA. PN -kehässä Vippi vaan jatkoi voittokulkuaan voittaen senkin, ja sama lopulta ROP-kehässä, eli Vippi siis voitti koko rodun ja sai näin Helsinki Winner 2019 -tittelin. Ja aivan ansaitusti mun mielestä! Mun ei tarvitse edes pitää mitään Mihan-laseja silmillä sanoakseni, että Vippi oli päivän kaunein 💛.

Vippi




Me lähdettiin tämän jälkeen kotiin lepäämään, mutta piti kotisohvalta tietysti katsoa suorasta lähetyksestä Vipin ja Riikan menoa isossa kehässä. Ja voi vitsi! Kun tuomari otti Vipin jatkoon seitsemän parhaan joukkoon, me kyllä kiljuttiin ja tuuletettiin sen verran, että Ukko ja Velhokin pomppasivat pystyyn ja tulivat paikalle hääräämään 😂 Ei nimittäin kyllä pippuri&suola snautserit kauhean usein pääse ryhmässä jatkoon, varsinkaan messarissa. Siellä se Vippi sitten iloisena tepsutteli parrasvaloissa kaiken kansan edessä yksilöarvioinnissa ja Riikka esitti sen niin uskomattoman nätisti ja rauhallisesti. Meidän harmiksi Vippi ei kuitenkaan sitten sijoittunut ryhmässä, mutta ihan mahtavaa menestystä joka tapauksessa!

Sunnuntaina taas aikainen herätys ja kohti messukeskusta. Kisaan oli ilmoitettu 39 p&s snautseria. Tähän jos mihin päivään lähdettiin todellakin ilman odotuksia. Tietysti mua silti jännitti ennen kehää, kuten aina - mä oon ihan todella suuri jännittäjä. Ja tottakai sekin vähän jännitti, että mitähän päivän kasvattajatuomari mahtaa Ukosta tuumata. Tällä kertaa vain toinen Ukon edellisen päivän avoimen luokan kilpakumppaneista oli mukana, eli kaksi koiraa vain tuossa luokassa. Mentiin Ukon kanssa kehään ja huomasin kyllä, että se oli ehkä vähän levottomampi kuin edellisenä päivänä - varmaan vähän turnausväsymystä. Tuomari jutteli ihanasti Ukolle sitä tutkiessaan, ja totesi sille heti alkuun jotain, että "sä ootkin oikein äijä" 😃 ja onhan Ukko hieno maskuliininen rotunsa edustaja. Kuulin sen verran arvostelun sanelua, että arvasin että ERI tulee, vaikka kuulemma samaan aikaan kehän laidalla Anni oli ollut sitä mieltä että nyt ei mee hyvin kun Ukko hänen mielestään seisoi koko ajan huonossa asennossa 😄. Olin kuitenkin oikeassa, ERI napsahti taas ja jälleen voitiin olla tosi iloisia ja tyytyväisiä. Ukko voitti taas sitten myös luokan, toisen koiran saatua EH:n, ja taas sille annettiin myös SA! Jälleen tässä kohtaa oltiin sitä mieltä, että tavoitteet viikonlopulle ovat enemmän kuin täytetyt.

Ukko


Tässä kohtaa tarina sitten muuttuukin todella uskomattomaksi!

PU-kehään mentiin viiden muun uroksen kanssa, SA:t oli olleet siis melko tiukassa. Kaksi junnua, Ukko, kaksi valioa ja yksi veteraani. Laskettiin, että serti menee joko jommallekummalle junnuista (Ropi ja venäläinen uros) tai Ukolle, valioitumismahdollisuudet alkoivat olla siis jo melko hyvät. Sitten tajuttiin, että venäläiselle urokselle serti ei tule menemään, koska se jäi junnuluokassa Ropille kakkoseksi ja näin Ropi olisi joka tapauksessa sen edellä. Eli serti oli tulossa meidän tiimiin joka tapauksessa.

Meitä seisotettiin ja juoksutettiin, ja sitten venäläinen uros ja veteraani käteltiin pois ja neljä parasta jäi, oltiin siis PU-sijoilla! Tämän jälkeen Ropi siirrettiin meidän edestä neljänneksi ja tuomari pyysi kaikkia taas juoksemaan kierroksen. Tajusin hyvin, että me ollaan nyt tällä hetkellä ykkösenä, mutta ajattelin että kyllä se varmaan vielä muuttaa järjestystä tämän kierroksen jälkeen. Mutta mitä vielä, kierroksen juostuamme tuomari osoitti meidät ykköseksi! Jälkikäteen katsoin PU-kehästä videota ja huomasin tuulettaneeni saman tien, ja Ukko myös innostui ja ykköspallilla seistessämme vain hyppeli mua vasten iloisena 💛 Muistan myös tuosta tilanteesta sen kuinka kuuliin meidän jengin hurraukset kehän laidalta heti kun meidät osoitettiin ykköseksi. Ikimuistoinen hetki! Ukko siis sai siltä seisomalta heti kaksi titteliä, Suomen muotovalio ja Voittaja 2019, ja nyt meillä on siis virallisesti FI MVA V-19 Mihan Luikka. Ihan uskomatonta, paras uros messarissa, sert ja cacib, ja vielä valioituminen tollaisessa kisassa! Saatiin todella niin paljon enemmän kuin mitä oltiin lähdetty hakemaan.

Ukko


Ukon päivä siis jatkui vielä ROP-kehässä, mutta ensin piti jännittää läpi nartut. Takku, Narri ja Vippi olivat taas valioissa, ja veteraaneissa oli Ukon ihana mummi ja Velhon isomummi Risu (Mihan Värisuora) näyttelyssä jonka piti olla sen viimeinen - paitsi että se sai kutsun vuoden alussa pidettävään Champion of Champions ja Veteran of Veterans -kisaan, joten eipä ollutkaan. Takku, Narri ja Vippi kaikki saivat jälleen tosi isossa valioluokassa ERI:t, ja tällä kertaa Narri sijoittui luokan kakkoseksi ja Vippi neljänneksi, molemmat SA:lla. Risu sijoittui veteraaniluokassa kakkoseksi myös SA:lla, vaikka omasta mielestäni tämä meni kyllä väärin ja olisin itse ehdottomasti laittanut Risun ykköseksi. Noh, olen ehkä puolueellinen sanomaan, ja toisaalta oli voittava narttukin todella hieno. PN-kisassa sitten Narri sijoitettiin upeasti kakkoseksi vara-cacibilla! Tuomari taisi tykätä näistä sisaruksista.

Tämän jälkeen sitten mentiin takaisin ROP-kehään kisaamaan parasta narttua, Ukon ikätoveri Safia (Ferdinan Wannabe Safir), vastaan. Ukko oli jo aika väsynyt pitkästä näyttelyviikonlopusta, eikä oikein jaksanut esiintyä kauheasti enää - myöhemmin kävi myös ilmi, että sillä oli ollut ROP-kehän aikana kova pissahätä, mikä myös vähän selitti levotonta ja kärsimätöntä käytöstä. Oikeastaan toivoin kyllä tässä vaiheessa sitä VSP:tä, koska sekä minä että koira oltiin jo niin väsyneitä ja mua hirvitti ajatus messarin isoon kehään menemisestä. Enpä saanut toivomaani (😂), koska jälleen kerran tuomari tykkäsin Ukkelista niin paljon, että ojensi ROP-ruusukkeen meille! Ikään kuin ei oltaisi jo tarpeeksi saatu aiemmin, niin nyt sitten vielä kirsikkana kakun päällä Ukko oli rotunsa paras. Siis rotunsa paras maailman toiseksi suurimmassa koiranäyttelyssä Cruftsin jälkeen! Edelleen hoen, että ihan uskomatonta, eikä ollenkaan kyllä lähdetty odottamaan tuota. Oltiin iloisia, häkeltyneitä, yllättyneitä ja onnellisia. Tuomari myös totesi siinä onnitellessaan, että "aivan älyttömän hieno koira", mikä lämmitti kyllä mieltä.

Ukko


Ja samalla olin ihan kauhuissani ryhmäkilpailuun menemisestä 😄. Ehdittiin jo sopia että Riikka vie Ukon, mutta sitten Raili tajusikin, että hehän ehtivät vielä ajaa samana päivänä kotiin Kempeleeseen, joten esittäminen jäi kuitenkin lopulla mun vastuulle. Päätettiin kuitenkin lopulta, että pakkohan sinne on mennä, kun messarin isoon kehään pääseminen on niin once in a lifetime -juttu.

Ukon arvostelu:
"Erinomainen koko ja tyyppi. Todella kaunislinjainen joskin aavistuksen pitkä uros. Kauniisti laskeutuva ylälinja. Pää saisi olla kallolinjaltaan jalompi ja tasaisempi. Tasapainoisesti kulmautunut sekä edestä ja takaa. Ideaali rungonmalli. Pitkä rintakehä. Yhdensuuntaiset etu- ja takaliikkeet. Ylälinja pysyy myös sivuliikkeessä laskevana. Erinomainen turkki, väri ja miellyttävä käytös."
AVO-ERI1 SA PU1 SERT CACIB ROP --> FI MVA & V-19

Ukko


Tietysti kakkosryhmän kisa oli aivan vihoviimeisenä, joten siinä sitten kulutettiin tunteja odotellessa esiarvostelukehää ja lopulta varsinaista kisaa. Isoissa kehissähän siis koirat oikeasti arvostellaan ennen varsinaista kisaa backstagella esiarvostelussa, jossa tuomari ehtii perehtyä jokaiseen ryhmän koiraan tarkemmin. Itse kilpailu on sitten enemmän sitä showta, tuomari on siinä vaiheessa jo todennäköisesti päättänyt jatkoon otettavat koirat. Kakkosryhmän tuomari oli harvasanainen kroatialainen herra, Boris Spoljaric. Hän katsoi koirat läpi ja juoksutti yksitellen esiarvostelussa. Ukko jaksoi väsymyksestään huolimatta vielä tsempata hienosti, vaikka aiemmin ROP-kehässä oli ollut jo vähän vaikeaa. Ryhmän lopulta voittanut bokseri oli esiarvostelussa meidän takana, se vaikutti aika hauskalta ja vilkkaalta luonteelta ja sillä oli mukava ystävällisesti jutteleva handleri. Onnea heille.

Lopulta sitten tuli meidän vuoro mennä isoon kehään, kun päivä oli kestänyt jo noin kaksitoista tuntia! Tajusin, että ei musta olisi kyllä sellaisen koiran handleriksi joka ihan jatkuvasti menestyy noissa karkeloissa ja käy melkein jokaisessa näyttelyssä kisaten vuoden näyttelykoiran tittelistä. En vaan jaksaisi tuommoisia noin pitkiä näyttelypäiviä jatkuvasti, eikä se totuuden nimissä ole musta niin kauhean reilua koirallekaan. Ukko kyllä rakastaa näyttelyitä ja esiintymistä, ja se on aina hyvin virittynyt kehässä - häntä heiluu ja se on ihan eri tavalla ryhdikäs kuin vaikka jos siitä yrittää ottaa seisontakuvia kotona. Mutta siinä virittyneisyydellä on myös se puoli, että se väsähtää siitä, eikä häkissäkään näyttelypaikalla saa samanlaista rauhallista lepoa aikaiseksi kuin omassa kodissa pedissään.

Joka tapauksessa, isoon kehään meidät kuulutettiin heti pinserinartun perässä. Pinserin taloudessa toisella nartulla oli kuulemma juoksut, ja pari koiraa sitä edellä oli koira jolla oli juuri juoksut meneillään. Ukko oli siis aika hurmiossa näistä, ja isoon kehään juokseminen oli siksi vähän vähemmän tyylikästä - Ukko veti ja meinasi laittaa laukaksi koko ajan 😄. Ei todellakaan odotettu jatkoon pääsyä koska tuomari ei kyllä ollut esiarvostelussa edes kahdesti vilkaissut meihin, eikä me sitä jatkoon pääsyä toivottukaan (mua olisi jännittänyt aivan liikaa jäädä sinne kaiken kansan ja tuhansien livelähetyksen katsojien eteen yksilöarvosteluun). Niinpä olin aivan tyytyväinen kun tuomari vaan käveli meidän ohi (ja otti meidän vierestä kääpiösnautserin jatkoon), ja näin me saatiin lähteä muun porukan mukana pois ja näyttelypäivä oli vihdoin pulkassa. Mutta olipahan päivä! Ihan uskomaton ja odottamaton voitto Ukolta, ja tottakai messarin isossa kehässä oleminen oli myös ikimuistoinen kokemus.

Ei voi muuta sanoa kyllä kuin, että huh mikä ikimuistoinen viikonloppu! Kyllähän siinä vähän meinasi itkukin tulla, kun Ukko sunnuntaina voitti urokset. Niin, ja saihan se myös saman tien kaksi FinnSieger -pistettä, kun voitti erikoistuomarien alla luokkansa SA:lla kaksi kertaa. On se vaan niin 💛


Postauksen kuvat Ukosta ovat Petra Tiittasen ottamia, kuvat Vipistä ja Ukon ruusukkeista ovat minun. Kaikki kuvat kehistä ovat lauantailta.

keskiviikko 4. joulukuuta 2019

Kuulumisia ja sekalaista pohdintaa harrastamisesta, koulutuksesta ja elämästä



Nämä viime aikojen kuulaat, lumiset pakkaspäivät ovat olleet aivan ihania, paitsi yleisesti, myös koiran kanssa ulkoiluun. Mutta tänään mentiin sitten takaisin tähän Etelä-Suomen alkutalven tyypilliseen öhnömöhnö-säähän. Höh. No, koiran kanssa on ulkoiltava silti!

Mä olin positiivisesti yllättynyt Velhon menosta tämän viikon rally-toko -treeneissä. Tultiin paikan päälle vähän myöhässä, Velho tietysti omaan tyyliinsä kauheasti hökeltäen ja joka suuntaan vetäen, ja arvelin jo etukäteen että nyt kun myöhästytään, niin Velhon on varmasti vaikeampi hallita virettään ja rauhoittua treenaamaan. Mutta eipäs ollutkaan! Tein siinä heti alkuun pientä saalis/taisteluleikkiä Velhon kanssa sen lelupalkalla (kasvattajalta pentupaketissa mukaan saatu köysi/solmulelu, josta se tykkää kovasti), ja sen jälkeen kun tuli meidän vuoro mennä tekemään harjoiteltavaa liikettä, keskittyi Velho heti oikein hyvin siihen tekemiseen. Toki se alkutunnin aikana omaa vuoroaan odottaessaan oli vähän ylivirittyneempi ja herkemmin muihin reagoivampi, mutta sekin siitä sitten rauhoittui kyllä. Pari viikkoa aiemmin - sillä kerralla kun Velhon nenä meinasi mennä maahan koko ajan ja keskittyminen oli vaikeampaa - kurssin ohjaaja oli antanut meille neuvon, että kannattaa tulla hyvissä ajoin (eipä onnistunut tällä kertaa) ja leikkiä Velhon kanssa aluksi lelulla, jotta se tajuaa keskittyä muhun ja että tänne tultiin tekemään yhdessä. On se tuntunut toimivan nyt näillä viime kerroilla, ja varmaan Velho muutenkin ymmärtää aina paremmin, että tuonne mennään treenaamaan yhdessä rally-tokoa. Mutta olin kyllä nyt tällä viimeisellä kerralla silti tosi positiivisesti yllättynyt sen keskittymisestä ja vireenhallinnasta, koska se myöhästyminen ja kesken kaiken paikan päälle pamahtaminen ei luvannut hyvää. Ehkä me aletaan molemmat pikkuhiljaa tajuamaan toisiamme paremmin. Ja nyt kun sanon tän, niin ensi kerralla meno on varmaan sitten ihan kauheeta 😃.

Velhon paikan päälle tuleminen ja paikalta poistuminen on kyllä edelleen ihan hirveetä katsottavaa, kun en vaan tunnu saavan siihen kontaktia ja hallintaa mitenkään. Se vaan vetää kierrokset ja hönkii, läähättää ja vetää joka suuntaan, ja toisten koirien ohittaminen ja kohtaaminen eteisessä nätisti tuntuu olevan aivan mahdotonta. Arvatkaa vaan, että otan tuonne aina mahdollisimman helpot kengät mukaan - kesäkaudella birkenstockit ja nyt talvella kumpparit - koska ne pitää pystyä saamaan jalasta pois ja jalkaan mahdollisimman nopeasti ja helposti samalla kun toinen vetää kierrokset vierestä menevälle koirakolle. Voi meitä, no ehkä joku päivä tääkin alkaa onnistua paremmin. 

Tehtiin eilen Velhon kanssa kaikki rallyn alokasluokan liikkeet läpi kotona (okei, ehkä juosten seuruu ei ihan toiminut sisätiloissa), ja kyllä ne suurimmaksi osaksi on aika lailla hallussa! Suoraan liikkeestä maahanmeno on se, joka ehkä eniten tuottaa vielä haasteita ja kaipaa paljon hiomista. Mutta kyllä tää mun fiksu pieni Vekkuli osaa ihan hirveästi. Pikkuhiljaa olisi kiva pidentää palkkausväliä, niin ehkä joku kaunis päivä joskus uskaltaisi mennä kisoihinkin. Se ei siis vielä ole mitenkään ajankohtaista (eikä Velholla nyt vielä edes riitä ikä). 

Seuruusta olen kyllä tässä viime aikoina tajunnut ärsyttävän jutun! Olen nimittäin nyt aivan huomaamatta pidemmän aikaa tehnyt seuruuta Velhon kanssa pelkästään namia käyttäen, eli siis joko niin, että nami on kädessä tai että namikäsi on taskussa. Viime päivinä oon koittanut laittaa sen seuraamaan ilman namia, ja kas kummaa, se yrittää seurata vain heiluvaa kättä. Jos näytän, ettei kädessä ole mitään, menetän kontaktin eikä sitä enää kiinnosta. Perhana! Velho osasi ihan oikean kontaktiseuruun aiemmin, mutta täysin huomaamatta, ajattelematta ja tiedostamatta oon mennyt tekemään todellisen virheen, ja ehdollistanut sille namin seuraamisen mun seuraamisen sijasta. Nyt sitten oon yrittänyt sitä muutaman kerran saada seuraamaan niin, että pidän sitä mun namikättä (ilman namia) otsallani, jotta se tajuaisi, että se kontakti pitää ottaa minuun ja minun kasvoihin. Pieni pätkäkin jos onnistuu, niin kehut ja namit naamaan. Mutta kyllä tämän jutun korjaamisessa tulee varmaan vielä riittämään työsarkaa. Ottaa päähän kunnolla, että oon ollut itse niin tyhmä tämän asian kanssa. Vinkkejä asian treenaamiseen ja korjaamiseen otetaan vastaan. 

Näkee kyllä, että snautseri ei ole niin kiinnostunut pelkästä kehusta palkkana - kyllä sen palkan pitää olla jotain ihan aineellista, jotta saadaan kunnon motivaatio aikaan. Kyllä ne kehutkin on sen mielestä kivoja, mutta ne itsessään ei riitä vielä ihan kauhean korkeaan motivaatioon. Sellaista se on, snautserin olen ottanut ja sen kanssa haluan harrastaa 😊. Ja mitä kovempi työ jonkun onnistumisen takana on, sitä palkitsevampaa se on. Välillä sitä vertaa itseään muihin ja siihen miten nopeasti muut ovat edistyneet ja saaneet tuloksia missäkin. Esimerkiksi Pehkon elämää -blogin Kelmi suoritti yksivuotispäivänään BH -kokeen, ja nyt alle puolitoistavuotiaana sillä on jo kasassa rallysta puhtaalla suoralla RTK3 -koulutustunnus ja pääsylippu (korkeimpaan) mestariluokkaan sekä tokosta TK1. Toisaalta Kelmi on collie ja on omistajalleen toinen harrastuskoira. Velho on snautseri ja mun eka harrastuskoira ja koira ylipäätään. Turha sitä on oikeasti verrata ja kuvitellakaan, että me pystyttäisiin esimerkiksi tuommoiseen suoritustahtiin. Kivointa on muutenkin sen onnistumisen tunne, koiran ilo ja yhdessä puuhaaminen, eikä ne erilaiset kirjainyhdistelmät nimen edessä. Kyllä mä kuitenkin valehtelisin, jos sanoisin että harrastan ihan vaan siitä yhdessä tekemisen ilosta. Mulla pitää olla jotain konkreettista tavoitetta, että motivoidun, vähän niin kuin Velholla pitää olla konkreettista palkkaa 😃. Jossain kaukana tulevaisuudessa on haave rally-tokovaliosta, mutta asia kerrallaan nyt kuitenkin. Saa nähdä mihin meidän rahkeet riittää. 


Asiasta toiseen, viime postauksen jälkeen Velholle on muuten saatu taas lisää kokemuksia vieraista ihmisistä ja niiden tapaamisesta. Viime viikonloppuna meidän vanhemmat olivat kutsuneet kotiinsa lähisukua glögeille, ja paikan päälle tulikin ihan kunnolla porukkaa. Myös viisi kappaletta 1-7v lapsia, serkkujeni jälkikasvua. Velholla on aika vähän kokemusta lapsista, lähinnä ne rajoittuvat pikkupentuajan lapsisilittelijöihin täällä meidän asuinalueella. Kovasti se on kuitenkin aina ollut lapsista kiinnostunut, ja lenkillä vetää niiden luo kovasti. Vekku oli kuitenkin viikonloppuna tosi kivasti serkkujeni lasten kanssa. Myös muut sukulaiset sitä silittelivät ja rapsuttelivat kunnolla ja Velho suhtautui ystävällisesti ja avoimesti, ei mitään merkkejä mistään ujostelusta. 

Pari päivää sitten otin Velhon mukaan myös mun ja kavereideni kirjakerhoiltamaan. Siellä oli paikanpäällä paitsi koko joukko uusia ihmisiä, myös kaverini havannankoira Tove. Tove ei ihan hirveästi arvostanut Velhon riehakkaan rajua lähestymistapaa, joten siinä oli sitten katsomista, että saadaan pidettyä Velho pois Tovea kiusaamasta. Rauhoittumisessa kesti Velholla tämän takia aika kauan, kun se ei ole koskaan aiemmin ollut tällä tavalla samassa pienessä tilassa toisen koiran kanssa saamatta leikkiä sen kanssa. Niinpä se sinnikkäästi yritti päästä sohvan uumenissa ihmisten ja tyynyjen välissä chillaavaan Toven luo. Kyllä se sitten lopulta malttoi rauhoittua makaamaankin. Ihmisten kohtaaminen sujui taas iloisissa tunnelmissa, ja pusuja Velho jakeli kaikille yllin kyllin. Hyvää treeniä taas, monessakin suhteessa. 

Mukavaa joulukuun jatkoa kaikille tätä lukeville! 😊


keskiviikko 27. marraskuuta 2019

Velho 6 kk ja asiaa sosiaalistamisesta ja ulkomaisista koiranäyttelyistä

Puoli vuotta tuli täyteen tänään! Maanantaina käytiin trimmissä kasvattajalla Porvoossa, Velho trimmattiin ihan muuten vaan puolivuotispäivän kunniaksi ja Ukko trimmattiin messarikuntoon. Samalla otettiin myös Velhon säkäkorkeus, joka on nyt vähän päälle 45 cm. Kävin samana päivänä punnitsemassa Velhon Mustissa ja Mirrissä ja paino oli nyt 15,3 kg. Sopusuhtainen ja hyvä, mutta taitaa olla kaikkia veljiään hieman pienempi tällä hetkellä. Saimi (kasvattaja) ennusti, että Velhosta tulee noin 48-senttinen aikuinen, mikä olisi mun mielestä varsin passeli (rotumääritelmä 45-50 cm), joten toivotaan, että veikkaus osuu oikeaan.

6 kk seisotuskuvia:




Viikonloppuna pohjoisesta tänne pääkaupunkiseudulle saapuivat käymään kasvattimammat Raili ja Riikka (lasken nyt Riikankin tähän vaikkei se virallisesti kasvattaja olekaan) mukanaan myös mihalaisia omistava Petra. He osallistuivat sunnuntaina rotujärjestön näyttelytrimmikurssille. Raili pyysi, että toisin Velhon pikaisesti näytille sinne, kun hän ei tosiaan ole päässyt näkemään sitä luovutuksen jälkeen. Niinpä kurvasin Vekun ja hoidossani olleen Ukon kanssa sinne ja kolmikko tuli ulos poikia tapaamaan, mukana neljäntenä myöskin mihalaisia omistava Pia. Velho tarkastettiin heti hampaista häntään, ja tämän jälkeen niin omaksi kuin muidenkin yllätykseksi se vähän ujosteli heitä. Se kai jotenkin kuormittui siitä, että (heidän omien sanojensa mukaan) "akkalauma" tuli päälle ja rupesi samantien kaivelemaan suuta auki, vaikka se antoikin nätisti hampaat ym. katsoa. Tästä tyylilleni uskollisena huolestuin tietysti, että joko mä nyt sitten ehdin pilata pentuni, kun tajusin vieraiden ihmisten tapaamiseen ja kopelointiin sosiaalistamisen jääneen viimeisen parin kuukauden ajan lähelle nollaa. Ei se Velho nyt mitenkään paniikkiin mennyt tai mitään sellaista onneksi, vähän vaan ujosteli niin, että sitä joutui houkuttelemaan lähelle. Silti, ei se ole Velhon tyylistä ollenkaan, kun se on yleensä suhtautunut kaikkeen niin reippaasti.


Jotenkin oon vaan viime aikoina keskittynyt niin vahvasti kodin ulkopuolella siihen hihnassa ohittamiseen sekä häiriöisessä tilassa rauhassa olemiseen, että tuo asia oli täysin jäänyt paitsioon, ja ihan huomaamattani! Tästä note to self, ja kaikille muillekin, että kannattaa aina säännöllisin väliajoin katsoa sitä isoa kuvaa ja muistutella itseään kaikesta siitä mihin on tärkeää pentu totuttaa ja opettaa. Nyt sitten Railin ohjeen mukaan yritän saada Velhoa tarkoituksella vietyä tilanteisiin, joissa se pääsee tapaamaan vieraita ihmisiä ja joutuu kopeloitavaksi. Heti seuraavana päivänä Mustissa ja Mirrissä ollessani pyysin myyjää katsomaan Velhon hampaat ja kopeloimaan läpi, mikä meni ihan hyvin.

Täytyy kyllä sanoa, että yllättävän vähän arjessa oikeasti tulee eteen tilanteita, joissa pääsisi sosiaalistamaan pentua vieraisiin! Olen itse sen verran introvertti ja kotihiiri, että mun luona harvemmin käy vieraita, viimeksi on tainnut käydä ihan pikkupentuaikana. Ulkona ja kaupungilla kukaan ei enää oikein lähesty meitä ja pyydä päästä moikkaamaan Velhoa - tämä johtuu varmaan osittain siitä, että se on kasvanut yli siitä "parhaimmasta" pentusöpöydestä, ja osittain siitä Velhon ohittamisen vaikeudesta, kun se saattaa yrittää singahtaa kohti (joku saattaa pitää tätä aggressiivisena?) ja koska sen takia sitten treenaan sitä käskemällä sen jättää (omistajan "jätä" -käskyn hokeminen ei varmaan ole se suurin kutsu tulla moikkaamaan). Olen yrittänyt nyt viime päivinä tietoisesti vähentää tuota jätä -käskyn käyttöä, vaikka se ehkä saattaa tehdäkin hallaa ohittamisen oppimiselle. Ventovieraita ihmisiä en taas itse kehtaa kysyä moikkaamaan Velhoa, kun ei kaikki tykkää koirista. Paras tilanne on varmaan tuo eläinkaupassa käyminen, ja sitten täytyy vaan alkaa ottaa Velhoa myös enemmän mukaan, kun näen kavereita. Ja katsoa, josko tässä lähiaikoina olisi jotain sopivia mätsäreitä mihin mennä.

Tällä viikolla päästiin rally-tokossa tekemään ekaa kertaa pientä rataa, ja se oli tosi hauskaa! Velho oli muutenkin hyvällä fiiliksellä liikenteessä; vaikka maan hajut edelleen kovasti kiinnosteleekin, sai se ohjaajaltakin kehuja kuinka hyvällä motivaatiolla oli mukana koko treenin ajan. Jatketaan siis vaan treenaamisen treenamista tuolla kurssilla, ja samalla tulee sitä itse lajiakin sitten mukaan 😃


Täytyy muuten hieman oikaista ja avata ajatuksiani liittyen taannoiseen postaukseeni Snautserikerhon jalostusviikonlopusta. Kommenttini liittyen Vuoden Näyttelysnautserikisan uusittuihin sääntöihin, joihin ei enää oteta mukaan ulkomaisia näyttelyitä muutamia arvonäyttelyitä lukuun ottamatta, sai ilmeisesti aikaan jonkun verran keskustelua ja ihmetystä joissain piireissä. Olin sitä mieltä, että tämä uusi sääntö on ihan hyvä, koska "tietyistä ulkomaisista näyttelyistä (ja etenkin tietyistä maista) voi käsittääkseni saada voittoja ja hienoja tuloksia aika "helpolla", sellaisellekin koiralle joka ei niin Suomessa menestyisi." Haluan oikaista mikäli joku on ymmärtänyt asian väärin, että en missään nimessä ole ulkomailla näyttelyissä käyntiä vastaan. Mulla on Velhonkin kanssa suunnitelmissa mennä aikanaan ulkomaille näyttelyihin. Mulla ei kuitenkaan ole vielä mitään henkilökohtaista kokemusta ulkomaisista näyttelyistä, vaan tämä käsitykseni niistä perustuu puhtaasti siihen, mitä olen parin viime vuoden aikana lukenut somessa koiranäyttelypiireissä, ja jonkun verran varmaan livenäkin kuullut ihmisiltä - siksi käytinkin tuossa termiä "käsittääkseni". Selventääkseni vielä, Velhon kasvattajat eivät ole opettaneet minulle tällaista, enkä halua että kenellekään jää tästä blogista mitään negatiivisia fiiliksiä meidän kasvattajia kohtaan, vaikka sitten minua kohtaan olisikin.

On aivan totta, että ulkomailla näyttelyissä pyörii osittain samat tuomarit, joten ainakaan sen perusteella eroa ei pitäisi olla. Samalla myös olen ollut (ja olen edelleen) siinä käsityksessä, että jokaisessa maassa käytetään kuitenkin eniten niitä oman maan ja oman alueen tuomareita, tuleehan se halvemmaksikin. Suomessa ainakin on tällainen sääntö näyttelyjärjestäjille. Euroopastakin löytyy paljon maita, joissa rotukoira- ja kennelharrastus on vielä suhteellisen nuori ja melko pientä ainakin verrattuna Suomeen, joten ihan jo kilpailun vähäisyys on kaiketi se, miksi osalla maista on sellainen maine, että sieltä saa "helpommalla". Toinen on sitten se, että ilmeisesti monissa maissa tuomarikoulutus on paljon vähäisempi ja hasardimpi kuin täällä Pohjoismaissa ja tuomarioikeudet helpompi saada, ja näin tuomarien asiantuntemuskin roduista voi vaihdella. Sitten muistan vielä joskus lukeneeni siitäkin, että monissa kulttuureissa tuomarin on vaikeampi antaa koiralle laatuarvosanaksi huonompaa kuin erinomaista ihan kohteliaisuussyistä, ja siksi myös useimmat saavat SA:t. En sitten tiedä kuinka hyvin tuo pitäisi paikkaansa. Olen kuitenkin siinä käsityksessä, että pohjoismaista tuomarikoulutusta arvostetaan maailmalla korkealle ja pohjoismaisia tuomareita pidetään tiukkoina - siksi mainitsin koirista, jotka eivät välttämättä niinkään pärjäisi Suomessa, mutta saattavat sitten joistain muista maista saada parempia tuloksia.

Ei mulla silti ole sinänsä mitään tätä vastaan - näyttelythän on harrastus ja harrastaminen on aina kivempaa jos saa hyviä tuloksia, joten miksi ei sitten lähtisi vaikka ulkomailta niitä hakemaan, jos sieltä tuntuu saavan paremmin. Ja tarkoitus ei ollut missään nimessä yleistää "helpompia voittoja" kaikkiin ulkomaihin, kaikkiin näyttelyihin siellä ja kaikkiin tuomareihin. Ylipäätään tuo koko alkuperäinen kommenttini oli tarkoitettu vain sellaiseksi pieneksi off hand -sivuhuomautukseksi, enkä odottanut tai tarkoittanut aiheuttaa sillä mitään sen kummempaa keskustelua. En myöskään tahdo loukata ketään, jonka koira on menestynyt ulkomailla. Eihän se tarkoita, etteikö koira olisi hyvä. Päinvastoin, voisi kuvitella sen tarkoittavan päinvastaista, ja hyvin todennäköisesti tarkoittaakin 😃. Aikomus on Velhonkin kanssa lähteä reissaamaan, ja musta on kiva kun ihmiset jaksavat olla aktiivisia ja käydä kisaamassa ulkomaillakin. Koin vain ihan hyväksi, että rotujärjestön vuoden näyttelysnautserikisassa otetaan mukaan vain suomalaiset näyttelyt, sillä onhan kyseessä pelkästään Suomen rotujärjestö, ja koska oman käsitykseni mukaan silloin saadaan ehkä ne oikeat huiput sieltä paremmin esille. En toisaalta kyllä keksi myöskään viime vuosien menestyjistä kisassa yhtään esimerkkiä joka ei olisi oikeasti huippu ja menestynyt myös Suomessa, joten sikäli asia on kyllä ihan se ja sama. Ei kai tämä uusi sääntö kuitenkaan keltään ole oikeasti poiskaan? Tai jos on ja oma koira ei menesty Suomessa, niin ehkä se ei sitten ansaitse myöskään sijoittua Suomen rotujärjestön kisassa.

Sellaisia ajatuksia tällä kertaa. Ihanaa joulunodotusaikaa kaikille, me Velhon kanssa ainakin aiotaan nauttia siitä, ja yrittää tavata mahdollisimman monia vieraita samalla!


Ps. Olen vihdoin saanut kirjoiteltua itsestäni jotain "omistaja" -osioon, ja myös "koira" -osioon on päivitetty Velhon kasvukuvia.

keskiviikko 20. marraskuuta 2019

Velho 5,5 kk ja asiaa rally-tokosta, agilitysta ja jalostustoimikunnasta







No siinäpä vierähti viikko jos toinen jos kolmaskin, että blogi jäi täysin huomiotta. Täällä kuitenkin ollaan. Velho on nyt oikeastaan jo viikon päästä puolivuotias, mutta otin viiden ja puolen kuukauden kunniaksi taas tuossa puolisentoista viikkoa sitten kasvukuvat, joten sillä perusteella nyt otsikkokin 😃.

Mulla ei ole tällä hetkellä mitään hajua Vekun korkeudesta ja painosta, mutta eiköhän se ole kasvanut tuon viimeisen jälkeen. Pitäisi mitata taas. En itse kyllä nyt huomaa mitään silminnähtävää kasvua, mutten silti epäile etteikö kasvua olisi kuitenkin tapahtunut. Tässäpä näitä 5,5 kk seisontakuvia:


En saanut tälläkään kertaa mitään ihan superhyviä kuvia. Tuntuu, että Velho poseerasi paremmin siinä noin kolmen kuukauden iässä kuin nyt! Näissä kuvissa takakulmaukset näyttää jotenkin suorilta, vaikkei ne sitä oikeasti ole. Olin juuri tehnyt tehnyt kotitrimmiä sille (nypintäkumit, sakset, ajelukone, the whole shabang) ja voi olla että vaan trimmasin nuo jalat jotenkin huonosti? Ja toisaalta ne on myös vähän huonosti asettuneet joka kuvassa. Mutta ei mahda mitään, ensi kerralla yritys parempaan. Onneksi Velho pääsee taas ensi viikon alussa Mihalaan trimmiin, saadaan ihan kunnollinen tip top karva sille sopivasti puolivuotispäivää varten!

Me aloitettiin viime viikolla rally-tokon alkeiskurssi. Nyt on siis kahdella tunnilla käyty. Molemmilla kerroilla meillä oli eniten petrattavaa paikan päälle tulossa ja paikalta poistumisessa. Velho tulee niin kauhealla innolla ja hökellyksellä, vetää, hönkii ja menee nenä maassa eikä lainkaan ota kontaktia vaikka kuinka yrittää. Tietysti se paikka, ne hajut ja etenkin ne muut koirat saa sen kierrokset nousemaan. Ekalla tunnilla Velho malttoi kuitenkin treenatessa keskittyä yllättävänkin hyvin, ja teki kuin pro. Me ollaankin itseksemme treenailtu melkein kaikkia alokasluokan liikkeitä jo, joten siellä ei sinänsä ole sisällöllisesti kauheasti uutta. Toisella kerralla tällä viikolla oli enemmän haasteita maan hajujen kanssa, nenä meinasi vaan mennä maahan ja oli vaikeampi saada se kontaktiin - ja pysymään kontaktissa. Jossain määrin siellä näytti olevan maassa muiden namien jämiä, joten sikäli ymmärrettävää, varsinkin kun muutenkin on kyseessä pentu joka on innostunut ja hieman kierroksilla. Mutta kyllä meillä tulee olemaan tällä kurssilla eniten harjoittelemista nimenomaan siinä itse treenaamisessa, kontaktissa ja treenipaikalla olossa. Tällä toisella kerralla ohjaaja huomautti tunnin lopulla, että huomaa että mitä pidemmälle tunti etenee niin sitä paremmin Velho malttaa keskittyä. Näinhän se on, pentuintoa vaan löytyy hyvistä treeninameista ja treeniä edeltävästä lenkistä huolimatta, ja varsinkin kun Velho on kuitenkin osoittautunut suhteellisen häiriö- ja reaktioherkäksi kaveriksi.

Sain tänään varmistuksen, että me saatiin ensi kevätkaudeksi paikka snautserien agility-ryhmään! Vuoden alussa aletaan siis harrastamaan myös sitä. Se on kivaa, ja musta on mukavaa päästä treenaamaan snautseriporukkaan, koska siellä ainakin ymmärretään rodun mielenlaatua 😆. Saa nähdä, miten Velhon keskittyminen ja oman vuoron rauhassa odottaminen siellä sitten. Treenit on sunnuntaisin kello yhdeksältä aamulla, joten saa myös nähdä miten meikäläinen jaksaa siellä kipitellä. Mä olen nimittäin ihan tosi aamu-uninen ihminen, ja myöskin hitaasti aamuisin käynnistyvä. Sen takia täytyykin vähän katella, että miten toi aikaisin aamulla treenaaminen sopii mulle, ja jos se on ihan liian takkuista niin täytyy varmaan sitten harkita kevään jälkeen jonkun muun ryhmän etsimistä. Tällä nyt kuitenkin lähdetään liikkeelle, kivaa!


Sellainen juttu myös kävi, että mut valittiin tässä viikonloppuna Suomen Snautserikerhon jalostustoimikunnan jäseneksi (ja myös kokoussihteeriksi). Ihan supermielenkiintoista päästä näkemään rodun jalostukseen liittyvää työtä ihan aitiopaikalta, ja myös päästä mukaan oppimaan ja vaikuttamaan. Muut jäsenet ovatkin sitten kasvattajia tai pitkän linjan harrastajia/rotujärjestötoimijoita, joten olen siellä edustamassa sitä noviisipuolta 😁. Tämä tarkoittaa sitä, että erilaisiin Kennelliiton koulutuksiin yms. on myös mentävä tulevaisuudessa, joten sellaisistakin tulee varmaan sitten juttua blogiin ajan myötä. 

Huvittavaa kyllä, en olisi ikinä uskonut nuorempana itseäni järjestöaktiivi-ihmiseksi. Mutta yliopisto muutti sen, ja nyt kun olen sen puolen järjestötoiminnasta päässyt, niin näköjään en malta olla tunkematta itseäni jo seuraavaan 😂. Ehdottomasti olen kuitenkin ihan aidosti kiinnostunut ja innostunut tästä jalostustoimikuntajutusta, joten eteenpäin vaan!

Viikon päästä oma pikku Vekkuli täyttää sitten jo puoli vuotta, iik miten aika kuluukin nopeasti!


maanantai 28. lokakuuta 2019

Velho 5 kk ja Houkutusten Highway

Velho täytti eilen kokonaiset viisi kuukautta! Kylläpä aika menee nopeasti. Velhon paino oli eilen 13,4 kg Mustin ja Mirrin vaa'alla ja säkäkorkeus tänään kotimittauksella 44,5 cm. Rotumääritelmän alarajaa aletaan siis lähestyä! Senttejä ja kiloja saa kyllä tulla vielä useita lisää ja varmasti tuleekin.

Käytiin eilen Velhon ja Ukon kanssa Tapiolan Mustin ja Mirrin järjestämässä Houkutusten Highway -kisassa. Ideana oli siis tulla omistajan luo mahdollisimman nopeasti ja samalla matkan varrella oli houkutukseksi nameja ja leluja. Kisa oli tosi suosittu, paikalla oli paljon koiria ja yleisössä etenkin lapsia. Ukko meni meidän pojista ensin ja tyylilleen uskollisena pysähtyi ruokailemaan antaumuksella usealta lautaselta ennen kuin lopulta meni Annin luo 😂 Tarjosi kyllä viihdettä ja nauruja yleisölle oikein kunnolla! Velhon vuoro oli heti Ukon jälkeen ja sepä pinkaisi heti kutsusta mun luo! Ei se kyllä sinällään yllättänyt, koska meillä oli pentukurssilla samantyyppisiä houkutus/luoksetulo -harjoituksia ja ne sujui aina tosi hyvin. Lopulta palkintojenjaossa Velho julistettiin kisan kolmanneksi. Saatiin siitä diplomi ja ilmainen pehmolelu Mustin ja Mirrin liikkeestä, ja osallistujapalkintona molemmille pojille pienet purutikut ja Mustin ja Mirrin alennuskuponki. Mutta olipas hauska kisa, ja ylipäätään hyvää sosiaalistumista ja häiriötreeniä Velholle taas hengailla kauppakeskuksen tungoksessa.

Tehtiin kyllä viime viikolla vain muutamaa päivää aiemmin Velhon kanssa ihan muuten vaan samantyyppinen kauppakeskustreenireissu. Mentiin bussilla Isoon Omenaan, ja siellä sitten ihan vaan istuttiin vilkkaan käytävän varrelle. Velho käänteli päätään usein ohikulkevia kohti, mutta käänsi sitten aina nopeasti takaisin muhun päin, ja siitä hyvästä sitten aina naksautin naksutinta ja annoin namia. Tosi rauhallisesti se pääasiassa osasi olla siinä, ei sinkoillut kummempia. Olisin toivonut, että ohi olisi mennyt muita koiria, mutta nyt ei yhtään koiraa sattunut tuolle reissulle. Istumisen jälkeen käveltiin vielä ympäri kauppakeskusta, istuttiin vielä vähän lisää ja lähdettiin takaisin kotiin. Hyvä sosiaalistumis- ja häiriötreeni.

Velholla on nyt viime kuukauden aikana lähtenyt hampaita ihan urakalla, mutta vasta eilen 5-kuukautispäivän kunniaksi lähti ensimmäinen kulmuri. Olisin toivonut, että se olisi ollut alakulmuri, koska ne ovat olleet Velholla hieman kapeasti asettuneet (pikkuisen osuvat yläikeniin) ja kaivanneet venyttelyä. Parempi olisi, jos lähtisivät ennen kuin varsinaiset kulmurit puhkeaa, ettei sitten tule riskiä että ne menee väärään asentoon, tai tule tylsiä hampaanpoisto-operaatioita. No, tämä ensimmäiseksi lähtenyt oli nyt kuitenkin oikea yläkulmuri. Toivotaan kuitenkin, että loput kulmurit seuraavat pian perässä, nyt kun ns. ketsuppipurkki on auennut.

Ilmoitin muuten Velhon joku aika sitten rally-tokon alkeiskurssille, joka alkaa ensi kuussa! Oon nyt jo innoissani, tosin vähän myös jännitän Velhon keskittymiskykyä häiriössä. Alkeiskurssin jälkeen haluaisin jatkaa joko jatkokurssilla tai jatkuvassa ryhmässä, riippuen mitä meille suositellaan. Villeimmissä unelmissani me päästään korkkaamaan kisat hyväksytyillä tuloksilla jo ennen yhden vuoden ikää/sitä mahdollisesti pahinta murrosikää. Saa nähdä onnistuuko lainkaan 😂

Olen vähäsen trimmaillut, siistinyt, nyppinyt Velhoa tässä vähän väliä, mutta jotenkin näissä kuvissa se kyllä musta näyttää vähän "turaiselta", ei ihan tip top skarpilta. Täytynee varata aika kasvattajalle trimmiin kohtapuoliin, että saa skarpisti trimmatun pojan ja itse taas lisää oppia.

Eilen tosiaan piti tietysti ottaa viiden kuukauden kunniaksi näitä kuvia. Harmi vain, että taivaalta satoi jalkarätin kokoisia räntäkimpaleita, joten se kyllä näkyy kuvissa 😃 Tuo toinen seisontakuva on musta yksi parhaista, mitä Velhosta on otettu, mutta tietenkin juuri siinä se pitää häntää alhaalla! Sillä on vähän taipumusta laskea häntäänsä kun se keskittyy seisomiseen, joten sitä saa aina vähän väliä innostaa, että häntä nousee taas ylös. Sitten siinä vaiheessa, kun se on saanut hyvän asennon, on häntä tietysti taas ehtinyt laskea, tai laskee juuri ennen kuin kuvan saa napattua. Voi olla, että joudun Velhon kanssa aikanaan näyttelykehissä häntähommiin. Ukon hännästä ei koskaan ole tarvinnut murehtia tai mitenkään käsin pitää sitä oikeassa asennossa, koska se pitää sen aina ylhäällä ihan itsestään.





maanantai 21. lokakuuta 2019

Suomen Snautserikerhon jalostusviikonloppu

Vietinpä viikonlopun Jämsässä Snautserikerhon jalostuspäivillä. Taisin olla ainoa paikallaolija, joka ei ollut joko kasvattaja tai SSnK:n edustaja (tai molempia). Edustus oli tänä vuonna kyllä vähäistä, ja sitä siellä paljon harmiteltiin. Kasvattajia taisi olla kaiken kaikkiaan paikalla vain kuudesta eri kennelistä. Meitä "mihalaisia" oli kyllä runsaasti ja siitä voi olla ylpeä: kasvattajat Saimi ja Raili, Pia joka on kasvattanut Moine-nartulleen (Mihan Onnen Kantamoinen) pari pentuetta Mihan nimiin sekä Anu joka on niin ikään kasvattanut kaksi pentuetta Mihan nimiin Diiva-nartulleen (Mihan Namupala).

Itse päätin lähteä paikanpäälle ihan vain puhtaasta kiinnostuksesta rotua ja sen jalostusta kohtaan. Velhon päätin jättää vanhempien hoivaan, koska se olisi vain tylsistynyt Jämsässä kun päivät olivat pitkiä ja me ihmiset istuttiin kokoustamassa. Velho pääsikin viettämään ihanan mökkiviikonlopun Ukon kanssa rallatellen. Tämä oli eka kerta, kun me oltiin toisistamme yötä erossa, ja nämä kaksi yötä (ja päivää) menivät oikein hyvin, Velho ei ollut kuulemma yhtään osoittanut ikävöivänsä. Kun vanhemmat sen eilen illalla toivat mulle, se kyllä onnistui jotenkin kömpimään suoraan takakontista koiraverkon sivussa olevasta raosta keskipenkille mun luo 🙈 taisi kuitenkin ilahtua mamman näkemisestä. 


Takaisin jalostusviikonloppuun: lauantaina ohjelmassa oli Heidi Kaatialan luento MH-luonnekuvauksesta ja ihanneprofiilin luomisesta. Myöhästyin tästä, ja tulin kesken kaiken paikalle, mutta ehdin kuitenkin kuulla osan asiasta, ja se oli mielenkiintoista. Musta oli muutenkin kiva juttu, että tuolla keskityttiin niin paljon luonneasioihin, luonne kun on niin ensiarvoisen tärkeä asia jalostuksessa. Tämän jälkeen teimme ryhmissä Heidin avustuksella snautserille ihanneprofiilia. MH-kuvaukseen ei tosiaan meidän rodulla sitä vielä ole (ja luonnetestin ihanneprofiiliakin kuulemma pitäisi päivittää). Lopussa keskusteltiin vielä kaikki yhdessä ja saatiin aikaan se lopullinen ihanneprofiilin ehdotus, joka menee sitten käsiteltäväksi. Oli tosi mielenkiintoista päästä mukaan tähän!

Tuossa MH-asiassa eniten keskustelua ja eri näkemyksiä herättivät lähinnä snautserin avoimuus/suhtautuminen vieraan tervehtimiseen, sekä saalisvietti. Snautserihan on perinteisesti vahtikoirana ollu jonkin verran varautunut tai pidättyväinen vieraita kohtaan. Aiemmin tämä luki rotumääritelmässäkin, mutta nykyään siitä ei rotumääritelmän luonneosiossa sanota sanaakaan. Osa porukasta halusi pitää snautserin perinteisenä ja oli sitä mieltä, että snautseri saa olla pidättyväinen eikä sen tarvitse vastata kontaktiin; riittää että koira hyväksyy vieraan kontaktin. Osa taas halusi, että ihannesnautseri ottaa itse kontaktia tai vastaa siihen ystävällisesti. Itse lukeuduin jälkimmäisiin. Snautserin alkuperäinen käyttötarkoitus ja luonne on toki hyvä pitää mielessä, mutta samalla on hyvä muistaa, että yhteiskunta ja snautserin rooli perheessä on muuttunut ihan hirveästi sitten 1800-luvun. Nykyään suurin osa snautsereista ei todellakaan ole maatiloilla vahti- rotta- ja yleistyökoirina, vaan taajamissa perheenjäseninä ja harrastuskoirina. Ihmiset asuvat nykyään yhä tiheämmin ja koiria on yhä enemmän, siksi mielestäni nykyajan koiralle avoimuus vieraita kohtaan on vain hyvä ja elämää helpottava asia, sillä vieraita kohdataan ja niitä näkyy jatkuvasti. Snautserin jalostuksessakin pitäisi omasta mielestäni pitää mielessä rodun sopeutuvuus nykyajan elämänmenoon, jotta ihmiset edelleen haluavat hankkia rodun edustajia. Ei sillä, että nykyajan snautserit olisivat erityisen pidättyväisiä; osa on jonkin verran, mutta iso osa on hyvinkin avoimia. Mielestäni tämä on kuitenkin hyvä suunta. Omasta mielestäni ihannesnautseri suhtautuu vieraisiin positiivisen avoimesti, tervehtii niitä ystävällisesti ja sen jälkeen suhtautuu melko välinpitämättömästi (eli ei härrää ympärillä jatkuvasti hakemassa huomiota/häiritsemässä a la noutajat) (ei mitään noutajia vastaan, pidän niistä oikein paljon). Pieni pidättyväisyys on toki myös hyväksyttävää rodulle, muttei ole mielestäni varsinaisesti ihanteellista. 

Saalisvietti herätti myös hyvinkin eriäviä näkemyksiä (MH-kuvauksessa sitä testataan vieheellä). Snautserin alkuperäisiin tehtäviin tosiaan kuului rottien ja muiden pienten tuholaiseläinten eliminointi pihapiiristä ja talleilta, joten saalisvietti on luonnollisesti ollut siihen tehtävään tärkeä ominaisuus. Jalostuspäivillä osa porukasta halusi pitää ihannesnautserilla saalisvietin, sillä se on koiralle moottori joka saa tekemään asioita ja harrastuskoiralle tärkeä ominaisuus. Osa taas halusi, ettei ihannesnautseri lähtisi saaliin perään, koska halutaan helpottaa esimerkiksi koiran irtipitämistä luonnossa niin, ettei se lähtisi vaikkapa jäniksen perään. Lukeuduin itse tuohon ensimmäiseen joukkoon. Ymmärrän kyllä hyvin tuonkin pointin, jonka mukaan saalisviettiä ei niin tarvitsisi olla, mutta omasta mielestäni on tärkeää säilyttää snautserin ominaisuudet monipuolisena harrastuskoirana, jolla riittää moottoria tekemiseen. Näin asiaa jalostuspäivilläkin perusteltiin. Riistavietti on sitten asia erikseen, ja sitä ei kukaan tainnut erityisemmin haluta. 

Mukavaa oli, että kaikista asioista keskusteltiin hyvässä hengessä, useassakin asiassa eri puolet vaihtoivat tai sopeuttivat näkemyksiään kuultuaan toisen puolen perustelun, ja kaikista asioista päästiin hyvin kompromisseihin ja yhteisymmärrykseen. Suurimmasta osasta asioita kaikki olivat hyvin samoilla linjoilla. 

Lauantaina illalla sitten illallistettiin, saunottiin ja seurusteltiin vapaasti. Sain kuulla paljon erilaisia mielenkiintoisia tarinoita ja juttuja historian ja nykyajan snautsereista ja snautserijalostuksesta, kun paikalla oli kasvattajia, jotka ovat kasvattaneet rotua vuosikymmeniä. Juuri tällainen vapaa juttelu rodun asioista rotua hyvin tuntevien ja aktiivisesti harrastavien ihmisten kesken on minusta mielenkiintoisinta! Imin tietoa itseeni sienen lailla ja kysyin paljon kysymyksiä 😂 

Sunnuntaina aloitettiin snautserien terveyskyselyn purkamisella. Itsekin vastasin tähän jokunen aika sitten, vaikka Velho on vasta pentu. Mutta viimeistä vastauspäivää hypetettiin Facebookissa ja päätin olla tunnollinen ja vastata siitä huolimatta, ettei pennun terveydestä kertominen ehkä antanutkaan kyselylle niin paljon (varsinkin kun mitään terveysongelmia ei ole ilmennyt). Terveyskyselystä ei oikeastaan ilmennyt mitään kovin erikoista. Ehkä eräässä avoimessa kysymyksessä oli yllättävän paljon vastauksia liittyen allergioihin tai muuten ruokavalion rukkaamiseen, joten se oli ehkä ainoa, joka yllätti itseäni yhtään. Keisarinleikkaukset ovat myös lisääntyneet, mutta se ei ollut uutta tietoa, vaikka huolta rodun piirissä herättääkin. Se kuitenkin tuotiin esille, että osittain tämä voi johtua siitä, että eläinlääkärit leikkaavat yhä herkemmin, ja kasvattajat taas vievät yhä herkemmin leikattavaksi, jos esimerkiksi kesken synnytyksen lisää pentuja ei muutamaan tuntiin kuulu. Samoin esimerkiksi viikonloppua vasten saatetaan viedä leikattavaksi riskien minimoimiseksi. 

Luustokuvattujen ja silmäpeilattujen koirien määrässä pippuri&suola snautserit ylittivät tavoitteet, mikä oli hienoa! Luonnetestattujen tai MH-kuvattujen koirien määrässä taas molemmat värit jäivät tavoitteesta, joten siinä on parannettavaa. Itse meinasin viedä Velhon aikanaan molempiin, ja toivon että yhä useammat muutkin omistajat kiinnostuvat näistä jutuista!

Terveyskyselyssä oli kohta, jossa kyseltiin onko koiraa luustokuvattu ja jos ei, niin miksi ei. Tähän jälkimmäiseen avoimeen kysymykseen oli tullut vastauksia, joista suurin osa oli lajia "koiraa ei käytetä jalostukseen ja se ei oireile", mutta myös yksi huvittava "olisiko pitänyt?" 🙈 siinä ei ole kasvattaja selkeästi ihan kauheasti informoinut/kannustanut terveystarkkeihin. Yksi vastaus herätti minussa lievää ärsytystä, sillä siinä tuohon ei käytetä jalostukseen -mantraan oli lisätty, ettei häntä kiinnosta maksaa tarkkeja ihan vain rodun ja sukulinjan tutkimisen vuoksi. En kyllä kasvattajana itse myisi koiraa ihmiselle, joka avoimesti (vaikkakin tässä kyselyssä anonyymisti; mulla ei ole mitään hajua kuka tämä henkilö on) ilmoittaa, että häntä kiinnostaa vain se oma koira eikä koko rotu sen vertaa, että viitsisi tutkituttaa koiransa vaikka kasvattaja pyytää. Toki joku voi elää niin kädestä suuhun, ettei ole varaa maksaa muuta kuin se koiran ruoka, mutta olen satavarma, että suurin osa koiranomistajista ei. Terveystarkkien hinta on kuitenkin aivan pisara valtameressä, jos miettii koiraan koko sen elinajan meneviä kustannuksia. Ja sitten ihan vain se, että vaikka koira ei oireilisi, niin ei sitä luuston tilaa voi silti tietää tutkimatta. Jos vaikka lonkat onkin huonot, niin se on hyvä tietää mahdollisimman aikaisin, jotta vanhemmiten (vanhemmiten siis, jos on onnekas) tulevaa nivelrikkoa voi alkaa ennaltaehkäisemään erilaisin keinoin ja näin todennäköisesti pidentää koiran elämää ja elämänlaatua. Mutta en nyt paasaa tästä aiheesta enempää 😃

Kaiken kaikkiaan terveyskyselyn perusteella kyseessä on edelleen hyvinkin perusterve ja pääasiassa ongelmaton rotu, mikä on todella kiva juttu ja tärkeää. 

Terveyskyselyn purkamisen jälkeen jatkettiin pentuelomakkeiden läpikäymisellä ja kerhon pentuvälityksen kriteereistä ja niiden muutoksista keskustelemalla. Siellä tuli paljon hyviä pointteja ja mielenkiintoista keskustelua, jota en nyt ehkä tässä jaksa avata sen enempää. Muutoksia on kuitenkin kaiketi näihinkin asioihin jonkun verran tulossa. Pevisakin mainittiin, mutta siitä ei syntynyt sen kummempaa keskustelua tällä kertaa. Ilmeisesti aiemmin tästä on keskusteltu enemmän, ja silloin konsensus on lopulta ollut se, että snautseri ei tarvitse Pevisaa, kun kerhon pentuvälityskriteerit toimivat niin hyvin jalostuksen ohjaamisessa eikä sen takia tarvita lisää "turhaa byrokratiaa". Itse olisin kyllä Pevisan kannalla ainakin lonkkien ja silmien osalta. Pentuvälityskriteerit ehkä toimivat pääosin hyvin, mutta kyllä sitä on tälläkin vuosituhannella ollut pentueita, joissa on käytetty D-lonkkaista koiraa toisena vanhempana...ei sillä ehkä kerhon pentulistalle pääse, mutta rekisteröidä voi sellaisenkin pentueen ihan normaalisti. Jos olisi Pevisa, ei voisi. Kaiken lisäksi Kennelliitto suosittelee kaikille roduille Pevisaa, ja suurimmalla osalla roduista se on. 

Viimeiseksi oli sitten SSnK:n syyskokous, jossa valittiin myös uusia hallituksen jäseniä erovuoroisten tilalle (ei, en liittynyt hallitukseen; sen suurimmat tehtävät liittyvät lähinnä tapahtumien järjestämiseen, mikä ei kiinnosta mua ihan niin paljoa). Jouduin kyllä vastahakoisesti kokouksen pöytäkirjantarkastajaksi, mutta se on kaiketi ihan kohtuullinen homma, vaikken siihen koskaan yliopistojärjestö-aikanani suostunutkaan. Kokouksessa hyväksyttiin tämän lisäksi pari uutta sääntöä kerholle (joista toisella pyritään saamaan kasvattajia osallistumaan aktiivisemmin jalostusviikonloppuun). Tämän lisäksi keskusteltiin Vuoden Snautseri -kisan päivitetyistä säännöistä. Tähän kisaan tuli muun muassa uutena kategoriana Vuoden Muun lajin Harrastaja-Snautseri (muut kategoriat ovat Vuoden Näyttelysnautseri, Näyttelysnautseri-Veteraani, Agilitysnautseri, Toko-Snautseri, Rally-toko -Snautseri, Käyttösnautseri ja Pelastussnautseri). Näihin muihin lajeihin kuuluvat esimerkiksi nosework, koiratanssi ja mejä. Sitten myös näyttelysnautserikisan sääntöjä rukattiin muun muassa niin, että ulkomaisista näyttelyistä ei voi enää saada pisteitä, poikkeuksina MV-, EV- ja POHJV -näyttelyt. Tämä on mun mielestä hyvä, koska tietyistä ulkomaisista näyttelyistä (ja etenkin tietyistä maista) voi käsittääkseni saada voittoja ja hienoja tuloksia aika "helpolla", sellaisellekin koiralle joka ei niin Suomessa menestyisi. 

Sellainen jalostusviikonloppu! Kaiken kaikkiaan mulla oli kivaa ja sain kuulla paljon mielenkiintoista keskustelua ja myös osallistua itse siihen. Tulen kyllä menemään uudelleenkin, en nyt ehkä välttämättä ihan joka vuosi (tai saa nähdä), mutta ainakin silloin tällöin. Toivottavasti muutkin snautseriharrastajat, ja etenkin ne kasvattajat, innostuisivat tulemaan paikan päälle tulevaisuudessa!

Loppukevennys: mua luonnehdittiin tuolla muun muassa sanoilla "kävelevä koiranetti" 😂 Guilty as charged and proud of it!




tiistai 15. lokakuuta 2019

Velho 4,5 kk ja match show

Velho täytti eilen tasan 20 viikkoa, ja on nyt noin neljän ja puolen kuukauden ikäinen. Mun mielestä se ei viime viikkoina ole kasvanut ihan niin hurjasti kuin tuossa kolmen ja neljän kuukauden välillä, mutta toisaalta sen ruokahalu on kyllä ihan hurja. Koko ajan olisi nälkä ja se ahmii kaiken ruokansa ihan hirveää vauhtia. Eilen otettiin taas uusia kuvia Velhosta, mä kun olen päättänyt haluta tässä kasvuvaiheessa seisontakuvat parin viikon välein.





On se ihan hirmu komea mun mielestä! Rakenne näyttää mahtavalta, hyvä kulmaukset ja neliömäinen
kokonaisuus. Karva on tosi karkea ja hieno, tosin tällä hetkellä selän päälle on pesiytynyt sellainen mustempi alue, vaikka yritän nyppiä sitä tasaisemman väriseksi. No, se on kuitenkin ihan normaalia, ja riippuu aina vähän karvan "vaiheesta". Pää ja ilme on Velholla mun mielestä ihan superihanat myös, vaikka näissä kuvissa pää onkin vähän liian ylhäälle suuntautunut. Tällä hetkellä pää ei kyllä ole ihan skarpimmassa mahdollisessa trimmissä, kun en ole hetkeen ajellut poskia ja korvia tai siistinyt saksilla silmäkulmia yms. En kyllä mikään pro noissa jutuissa vielä olekaan, kasvattajalla saa niin paljon parempaa jälkeä.

Sain erinäisten kanavien kautta viime postaukseen liittyen useita viestejä, kiitos kaikille niitä lähettäneille ideoista, neuvoista ja tuesta! Asiaa vielä valottaakseni, meidän tilanne ei tosiaan ole mitenkään katastrofaalinen vielä ainakaan; esimerkiksi eilen oli hyvä päivä, jolloin Velho oli aika hyvin kuulolla ja silloinkin jos ohittaminen ei ihan sujunut, oli kyse vaan vetämisestä toista kohti. Suurimmalla osalla ohituskerroista se ei hauku tai murise, kunhan vaan vetää ja hönkii vetäessään, eli siis nostaa niitä kierroksia kyllä. Silti tuommoisenkin käytöksen haluaisin karsia pois. Ja sitten silloin pahoitan kyllä mieleni, kun tilanne menee överiksi ja se alkaa äännellä kunnolla. No, harjoituksia jatketaan!

Pari viikkoa sitten kirjoittelin tänne, että on sanomattakin selvää, ettei ihan ensi viikolla olla menossa mihinkään mätsäriin. Jouduinpa syömään heti sanani! 😂 Käytiin nimittäin nyt sunnuntaina Lohjalla järjestetyssä mätsärissä (eli match show:ssa, epävirallisessa leikkimielisessä näyttelyssä). Tarkoitus oli ennen kaikkea treenailla Ukkoa messaria varten, mutta otin Velhonkin mukaan sosiaalistumaan. Ajattelin, että ilmoitan sen ehkä kehään, jos siltä tuntuu. No, paikalle päästyämme päätin saman tien ilmoittaa myös Velhon, kun kerran sinne asti oltiin tultu. Syteen tai saveen.

Paikalle tuli myös Velhon käppänä "sisko" Pimpula (Mihan Mini-Enne) omistajansa Pian kanssa. Pimpula sisaruksineen syntyi päivää ennen Velhoa, kasvattajalla oli siis samaan aikaan sekä käppänä- että keskaripentue ja pennut kasvoivat yhdessä. Velho ja Pimpula oli ilmoitettu pentuluokkaan peräkkäisillä numeroilla, joten sattuivat sitten samaan pariin. Pimpula sai punaisen (eli sen "voittavan") nauhan, ja Velho sinisen. Se ei kyllä yhtään ihmetyttänyt mua. Molemmat on kauniita ja lupaavia pentuja, mutta meidän esiintyminen Velhon kanssa meni kyllä aivan plörinäksi 😂 Näyttelyravia oli muutenkin harjoiteltu erittäin minimaalisesti, mutta tällä kertaa maassa oli jotain aivan ihania hajuja (oisiko ollut muiden koirien namien hajut), joten Velho kulki koko ajan nenä maassa, eikä ihan vielä tajunnut esiintymisen ideaa. Välillä sain sen nakilla hetkeksi nostamaan päänsä, ja silloinkin jouduttiin sitten menemään nakki nenän edessä, mikä ei ole kovin kaunista katseltavaa. Ei tämä kyllä mua mitenkään haitannut, koska en yhtään mitään tästä mätsäristä odottanutkaan, ja kyseessä on kuitenkin vain mätsäri. Hyvää harjoittelua näyttelypaikalla ja kehässä olemiseen. Sinisten pentujen ryhmäkehässä meillä meni sitten jo vähän paremmin, siinä toisessa kehässä kun ei selvästi ollut ihan niin houkuttelevia hajuja. Sijoitusta ei kuitenkaan tällä kertaa tullut. Ei se mitään! Pimpula ei myöskään saanut sijoitusta punaisten ryhmäkehästä tällä kertaa. Hyvää harjoitusta kuitenkin molemmille!

Ukon kanssa mentiin kehään ennen pentuja, isoissa aikuisissa. Vastassa oli kaunis jo veteraani-ikäinen sileäkarvainen collie. Ukolla meinasi mennä aluksi vähän laukalle, kun oli niin innoissaan (se rakastaa näyttelyitä, piippasi ja veti kehään jo heti kun näki ensimmäisten parien sinne menevän). Juoksutila oli aika pieni, ja saatiin vetää vain yksi kierros, joten kokemuksen ja paremman liikkumisen perusteella punainen nauha meni collielle ja sininen Ukolle.

Oli kyllä aikamoista pyöritystä mulle, sain ihan kieli vyön alla juosta siellä viemässä milloin mitäkin snautseria kehään! Nimittäin juuri Velhon kanssa parikehässä ollessamme alkoikin jo Ukon ryhmäkehä. Siellä oli sitten meitä kuulutettu, huomattu, että olen pennun kanssa toisessa kehässä, ja koko tuo ryhmäkehä seisoi ja kaikki katsoi mun ja Velhon räpeltämistä 😂 Heti kun oltiin Velhon kanssa "ravattu" mut huudettiin Ukon kanssa viereiseen kehään ja Pia sai jäädä vastaanottamaan sekä Velhon että Pimpulan nauhaa. Nopeasti Velho kevythäkkiin, näyttelyhihnan vaihto Velholta Ukolle ja Ukon kanssa ryhmäkehään anteeksipyyntöjen kera. Mutta meilläpäs kävi Ukon kanssa hyvin! Meidät otettiin heti erään samojedin kanssa jatkoon, ja muita pyöriteltiin siinä jonkun aikaa, kunnes neljä parasta oli selvillä. Sitten meitä neljää vielä juoksutettiin ja seisotettiin, kunnes Ukko julistettiin sinisten isojen aikuisten voittajaksi. Ukon päivä siis jatkui vielä Best In Show -kehässä. Tässä välissä oli vielä pentujen ryhmäkehät, ja sitten Ukon kanssa takaisin BIS -kisaan. Lopulta Ukko valittiin koko mätsärin BIS2:ksi! Voitto meni nätille pitkäkarvaiselle collielle, jolla oli tosi nuori lapsihandleri. Oltiin tosi iloisia sen lapsen puolesta! Ukko sai ihan hirveän kasan palkintoja mukaan, kun pokaalit, ruusukkeet ja isot palkintokassit tuli sekä sinisten voitosta, että BIS2:sta. Tärkeintä oli kuitenkin, että Ukko nautti päivästään täysin rinnoin ja pääsi ilokseen monta kertaa kehään 😊

Huonolaatuinen kuva meistä BIS2 -sijalla
Olen kyllä positiivisesti yllättynyt, kuinka hyvin Velho käyttäytyi mätsäripaikalla. Osasi loppujen lopuksi aika hyvin rauhoittua häkkiinsä alun levottomuuden jälkeen, eikä haukkunut muille koirille tai muutenkaan vetänyt mitään hulluja kierroksia. Välillä vähän vetäisi joitain lähellä olevia koiria kohti tai päästi joitain pieni ääniä, muttei sen kummempaa. Toisaalta, niinhän se usein on, että kun ollaan paikalla missä on enemmän hälinää, ihmisiä ja koiria, niin ihan jokaiseen ei vaan riitä resurssit reagoida. Saisi olla muuten reagoimassa ihan koko ajan. Tämä on kyllä todettu aiemminkin kaupunkireissuilla ja yhtenä viikonloppuna, kun käytiin markkinoilla.

Mukavaa lokakuuta, me nautitaan vielä jäljellä olevasta ruskasta!




tiistai 8. lokakuuta 2019

Remmireagointi - meidän haaste pentukoulutuksessa

Kuten olen aiemmin kirjoittanutkin, Velho on monessa mielessä ollut hirveän helppo snautserinpentu. Se ei juurikaan ole purrut - ei edes nyt, vaikka hampaista on suussa ehkä puolet ja ikeniä varmasti kutittaa -, se ei imuroi suuhunsa maasta kaikkea mahdollista, se on oppinut nopeasti melko lailla sisäsiistiksi, yksinolo sujuu hyvin, eikä se erityisemmin jännitä uusia paikkoja ja tilanteita, vaan suhtautuu asioihin reippaasti.

Mutta sitten se yksi juttu: lenkeillä muihin koiriin, ja toisinaan ihmisiinkin, reagointi. Kierrosten nostaminen muiden koirien läheisyydessä, varsinkin remmissä ollessa. Ja varsinkin pimeällä.

Heti ensimmäisenä päivänä muistan, kun tultiin talon takaovesta ulos pissalle ja pihalta sisälle oli tulossa toinen koira: Velho jännittyi hihnassa, veti, tuhahteli, olisiko jopa päässyt haukkumaan. Tämä ei jäänyt ainoaksi kerraksi tai ensimmäisen päivän jännityksen piikkiin laitettavaksi asiaksi, vaan kyseinen tyyli on siitä asti ollut Velhon go-to mitä tulee hihnassa toisten koirien ohittamiseen. Vetää, usein tuhahtelee, välillä haukkuu tai murisee. Toki se ei nykyään aina pääse tekemään sitä, kun pyrin tällaista käytöstä tietysti estämään. Mutta silti, sitä se tekisi jos en minä tekisi mitään.



Koska me asutaan pääkaupunkiseudulla (vaikka ei nyt missään Helsingin keskustassa ihan ollakaan), niin mulle on ollut jo ennen Velhon tuloa selviö, että haluan opettaa koiran kulkemaan nätisti hihnassa ja ohittamaan muut koirat välittämättä niistä sen kummemmin. Me kun ei olla missään ihan metsän keskellä, vaan täällä päin maata eläessä väkisinkin tulee päivittäin niitä tilanteita kun ohitetaan muita, ja usein läheltä. Paljon kivempaa ja stressittömämpää se on kaikille osapuolille silloin, kun se koira osaa ohittaa nätisti eikä koe aiheelliseksi tehdä asiasta numeroa.

Siksi mua turhauttaakin välillä tosi paljon, että me ollaan alusta asti harjoiteltu tätä, ja välillä tuntuu, että edistystä on tapahtunut niin olemattomasti. Joo, välillä on hyviä hetkiä ja hyviä lenkkejä, jolloin ohittaminen tuntuu sujuvan aika kivuttomasti - silloinkin toki namittamalla seuruussa - välillä sitten taas on niitä huonosti menneitä tilanteita, jolloin oikeasti mieleen iskee ahdistus ja epätoivo.

Mä en halua koirastani mitään remmirähjää! Se on mun mielestä yksi ärsyttävimmistä ja huonoimmista käytöksistä mitä koirilla on. Joka kerta kun ohitus menee huonosti, hävettää. Yllättävän monella rotua tuntemattomilla tuntuu olevan sellainen käsitys, että snautserit on jotenkin aggreja ja rähjääviä. Ei Velho ole aggressiivinen - se lopettaa kaikki tuhinat, haukut ja murinat kun pääsee tapaamaan toista, ja leikkii kaikkien kanssa iloisesti ja innoissaan - mutta kyllähän se siltä kuulostaa jos se haukkuu ja murisee toiselle ohitettaessa. Ja mä en halua, että mun koira vahvistaa kenenkään vääristynyttä negatiivista käsitystä tästä rodusta. Se harmittaa erityisen paljon.

Mikä mua erityisesti turhauttaa tässä, on se, että en oikein tiedä mistä tämä käytös kumpuaa. Se on ollut sitä ihan ensimmäisestä ohitustilanteesta lähtien. Ei ole kyse siitä, että itse olisin tehnyt jotain väärin, ja asian voisi vain korjata ja syyttää itseään koko hommasta. Siskoni sanoo näihin pohdintoihin jotain, että "se nyt vaan on sellanen", vähän niin kuin, että se on sen luonteessa ja taipumuksissa, tms. Se ei mua paljoa lohduta, kun haluaisin ymmärtää minkä takia Velho kokee tarvetta reagoida niin voimakkaasti toisiin koiriin hihnassa ja nostaa kierroksiaan. Se voisi olla epävarmuutta ja jännitystä toisia koiria kohtaan, että siksi se kokisi tarvetta jotenkin puolustautua tai uhitella. Tai sitten se voi olla ihan vaan turhautumista, kun haluaisin päästä tutustumaan toiseen koiraan, mutta ei pääse kun on hihnassa. Tai sitten jotain ihan muuta. Mä en osaa lukea Velhoa tarpeeksi hyvin, että tietäisin, ja siksi mua turhauttaa. Kun ei tiedä syytä, niin asian treenaaminen on vähän hakuammuntaa.

Sekin on kumma, kun Velhon hermorakenne tuntuu muuten olevan niin hyvä. Ei se kummemmin stressaile erilaisia tilanteita. Kun mentiin muutama päivä sen kotiutumisen jälkeen ekaa kertaa kauppakeskukseen, se vaan makoili siellä tyytyväisenä hälinää katsellen. Ja makoili siis selällään, mikä kuitenkin viittaa siihen, että sillä on rento ja turvallinen olo. Se kertoo aika paljon Velhon suhtautumisesta. En siis tiedä tosiaan, olisiko koirien ohitustilanteissa kyse jostain epävarmuudesta vai mistä, sellainen kun kuitenkin tuntuisi olevan ristiriidassa Velhon yleiseen tapaan suhtautua asioihin. En mä tiedä.

Silti ei auta muu kuin kärsivällinen harjoittelu. Tällä hetkellä me ei lähtökohtaisesti moikata toisia hihnassa, ellei ole ihan poikkeustilanne. Jätä- ja seuraa -käskyillä ja namittamisella suoritetaan ohitukset. Tiedän, että jos itse kiristyn ja stressaannun, huomaa koira sen ja ajattelee, että tässä on nyt jotain syytä stressata. Yritän siis olla mahdollisimman rento. Yritän myös ottaa Velhon seuruuseen mahdollisimman aikaisin toisen koiran nähtyäni, mutta aina se ei ole mahdollista, ja aina Velho ei vaan pysy tarpeeksi pitkään siinä seuruussa (tai sitten pelkään, ettei se pysy ja yritän venyttää seuraamisen aloittamista), varsinkin jos on myös huomannut sen vastaantulevan koiran. Nuoralla taitelua, siis.

Mä vaan toivoisin, että Velhosta ei kasvaisi remmirähjää aikuista. Pahimmassa tapauksessa kaikki lenkkeilyt on stressaavia, enkä halua mennä sen kanssa mihinkään näyttelyihin tai kisoihin, jos se on mulle (ja myös Velholle) liian stressaavaa Velhon reagoinnin takia. En ehkä ihan usko, että se tähän menisi, mutta joskus mielessä vilahtaa huonosti menneiden tilanteiden jälkeen pelko. Toivon ihan hirveästi, että pikkuhiljaa meidän harjoittelu alkaa tuottaa tulosta, ja samalla Velho kypsyisi kasvaessaan koiraksi, jolle vierailla koirilla ei ole ihan niin suurta väliä. Sormet ristissä.

Ihan hirveän rakas pikku nappisilmä se kuitenkin on. 💛

Velho 2v ja erkkari

Pitihän mun kirjoittaa Velhon 2v -postaus jo paljon aiemmin, mutta oon taas löysäillyt tän blogin kanssa. Velholle tuli siis täyteen kaksi v...