maanantai 30. joulukuuta 2019

Velho 7 kk




Velho täytti viime viikolla jo 7 kuukautta! Fyysinen kasvu on kyllä jo selkeästi hidastumaan päin, henkinen tulee perässä 😂. Velholla on viime aikoina ollut nähtävillä vähän mörköikää. Hassut asiat, kuten keskellä lammikkoa olevat kivenmurikat ovat yhtäkkiä sen mielestä kauhean epäilyttäviä ja niille pitää varmuuden vuoksi haukkua ja murista. Ei tää mörköily onneksi ole kuitenkaan ainakaan vielä ihan kauhean pahaa ollut, mitä nyt välillä saan ihmetellä, että mitä se nyt tostakin sai kiksejä.

Viime päivinä oon kyllä taas miettinyt, että on mulla vaan niin makee pentu! Sillä tuntuu olevan melko hyvä luontainen on-off -nappi, sillä riittää saalisviettiä ja taistelutahtoa (harrastuksia ajatellen), se on hyvä leikkimään ja sen kanssa leikkiminen on myös mukavaa eikä mene yli. Se on reipas ja utelias tyyppi, nopea oppimaan ja hyvä ottamaan kontaktia, ja kauhean iloinen pieni pomppukone - tai pyörremyrsky, kuten oon viime aikoina sitä kutsunut. Oma pikku Vekkuli 💛. Ainoa juttu, joka aiheuttaa mulle harmaita hiuksia on se toisten ohittaminen lenkillä. Vetäminen ja hönkiminen on vaan sille se juttu kun näkee toisen koiran, ja välillä myös ihmisen. Huoh. Itselläni on myös kyllä paljon petrattavaa kärsivällisyydessä. Mulla palaa pinna ihan liian helposti kaikkeen perseilyyn, ja alan yrittää korjata tilannetta ihan epäterveillä tavoilla kuten hihnasta nykimällä tai ääntä korottamalla, jos en saa parin yrityksen jälkeen kontaktia muuten. Juuri tässä viikonloppuna yhden tilanteen jälkeen tuli kauheat omantunnontuskat ja pelko, että pilaanko mä itse tän koiran, kun aloin tiuskia kovaäänisesti ja vihaisen kuuloisena jätä -käskyä sen jälkeen kun Velho ei parin ystävällisen käskyn jälkeen totellut tai ottanut mitään kontaktia. Sitten se varmaan mun hermostumisesta koki, että nyt on joku syy hermostua ja alkoi vähän haukahdella/murista ohitettavalle sen perus vetämisen ja hönkimisen lisäksi. No ihan typerästi käyttäydyin itse. Ne tilanteet vaan tulee niin nopeasti ja mun on niissä vaikea jotenkin rauhoittua ja hillitä itseäni. Tästä siis uudenvuoden lupaus, että koitan olla jatkossa paremmin pää kylmänä. Voi vitsi kun en halua pilata tätä omalla kärsimättömyydelläni ja lyhyellä pinnallani!

Meillä on harrastusrintamalla tulossa taas aktiviteettia heti tammikuussa. Meillä kävi rallyn alkeiskurssin kanssa vähän hassusti, ettei päästy viimeiselle tunnille sisään, kun työntekijöillä oli käynyt joku lapsus ja ulko-ovi oli kiinni, eikä kukaan kuullut meidän koputteluita (tai ennemminkin oven hakkaamista 10 minuuttia...😬). Niinpä me saatiin tästä korvaukseksi kaksi korvaavaa kertaa ensi kuussa olevalle alkeiskurssille. Niistä kirjoittelen myöhemmin sitten lisää! 😊 Tänään tehtiin Velhon kanssa ihan muuten vaan kaikki alokasluokan liikkeet läpi (spiraalia ja pujottelua lukuunottamatta, mutta nehän on oikeastaan vain seuraamista), ja kyllä meillä on ne aika hienosti hallussa. Velho on niin pätevä pikkukaveri! Palan halusta päästä tekemään ratoja ja pikkuhiljaa pidentämään myös sitä palkkausväliä. Kyllä Velho pystyy jo nyt ainakin muutaman liikkeen verran putkeen keskittyä tekemään ilman palkkaa, mutta näitä nyt vaan lopulta pitää vielä vahvistaa ja pidentää, jos kisaamaan meinaa joskus mennä. (Kehupalkkaa toki saa koko ajan, mutta puhun nyt siitä namipalkasta - lelupalkan taas saa aina vasta pidemmän suorituksen jälkeen). Kun ollaan käyty nämä korvaavat kerrat, niin sitten haluaisin jatkaa jo pian jollekin jatkokurssille tai ihan jatkuvaan ryhmään. Täytyy alkaa katsella niiden tarjontaa. Rallyn lisäksi meillä on nyt ensi kuussa tiedossa myös agilitya - itse asiassa maaliskuun loppuun saakka. Näistä treeneistä en nyt tule sen kummemmin postaamaan ryhmän yhteisten yksityisyyssääntöjen vuoksi. Saa nähdä tämän kevätkauden kokeilun jälkeen, että mitä tehdään tuon agin kanssa - jatketaanko, ja jos jatketaan niin tuossa samassa ryhmässä vai jossain muussa. Viikonloppuna klo 9 alkavat treenit vähän kirpaisee tällaista super-aamu-unista ihmistä - olisin tuohon aikaan mieluiten vielä vällyjen välissä - ja tokihan musta olisi myös kiva kirjoitella treeneistä tänne blogin puolelle. Joka tapauksessa oon innoissani tämänkin harrastuksen aloituksesta ainakin kokeilutasolla, koska se vaikuttaa kyllä tosi hauskalta.

Näyttelypuolella on tulossa myös aktiviteettia ensi kuussa. Velho on ilmoitettu Lahden ryhmänäyttelyyn pentuluokkaan ja nyt jo ihan hirvittää, että mitä siitä oikein tulee 😅. Me ollaan oikeasti treenattu ihan luokattoman vähän! Mätsäreitä tässä lähistöllä ei oikein tunnu nyt olevan, joten oon yrittänyt bongailla somesta näyttelytreenejä mihin mennä. Kun ajattelee, että mä otin itelleni näyttelykoiraa, niin ollaan kyllä ihan huonosti tehty sen suuntaisia juttuja. Viimeisen parin kuukauden aikana ollaan treenattu kotona ehkä muutamia hassuja kertoja. Mätsäreissä ollaan käyty tasan yhdessä, silloin lokakuussa, jolloin esiintymispuoli meni aika lailla penkin alle kun Velho oli vielä niin pieni ja kokematon. Näyttelytreeneissä ei olla käyty yksissäkään, eikä pentunäyttelyissä vielä. Kääk! Kohtahan se on jo junnuiässä, ja mulla oli suunnitelmissa viedä sitä mm. Baltiaan katsomaan jos irtoaisi jotain junnuvaliotitteliä. Jestas, meidän pitää ryhdistäytyä tässä asiassa. Velhon karva on juuri nyt myös valitettavasti aika huonossa kunnossa. Se on päässyt liian pitkäksi, kun se ei oikein aiemmin vielä irronnut niin hyvin. Nyt irtoaisi, muttei sitä nyt tuon Lahden näyttelyn takia voi alaskaan vetää. Pohjavillaa sille on myös kertynyt ihan uskomattomia määriä, viimeisen parin viikon aikana projektina on ollut harjata sitä irti Twin Kingin pohjavillaharjalla aina muutaman päivän välein, ja aina sitä on vaan lähtenyt paljon. Tuo Twin King on ollut mulla lainassa Annilta. Itselläni on Andiksen pohjavillaharja, joka toimii ilmeisesti toisille tosi hyvin. Toimiihan se meillekin siinä pohjavillatarkoituksessa, ottaa sitä tosi hyvin, mutta samalla se myös katkoo Velhon karkeita karvoja. Muutama viikko sitten vedin sen sillä Andiksella kokonaan läpi perusteellisesti, ja sen jälkeen poitsu on ollut vähän turhan vaalea yleisväriltään, kun se harja katkoi siltä niitä pippuripäitä karvoista. Liian pitkä ja kypsä karva, kauheasti pohjavillaa, ja vaalea yleisilme kun pippuripäitä on katkottu - siinäpä loistava resepti snautserin kehämenestykselle 😂. Tähän kun lisää vielä kokemattoman, pentuikäisen koiran, niin avot.

Hyvää uutta vuotta kaikille ja toivottavasti itse kunkin koirat osaisivat suhtautua paukkuihin neutraalin välinpitämättömästi!


tiistai 24. joulukuuta 2019

Hyvää joulua!

Näiden Velhosta ja Ukosta otettujen joulukuvien myötä haluan toivottaa kaikille blogin lukijoille ihanaa ja onnellista joulua ja uutta vuotta! 😊💝







tiistai 10. joulukuuta 2019

Huh mikä Messari!

Olipas aikamoinen viikonloppu! Ukko oli tosiaan ilmoitettu koiramessujen voittaja-näyttelyihin pidemmän näyttelytauon jälkeen, ja vaikka se periaatteessa jahtasi sitä viimeistä valioittavaa sertiä, niin ei me odotettu että se sitä tuolta saisi kun kilpailu on niin kovaa. Joten lähdettiin vaan tsekkailemaan meininkiä ja pitämään hauskaa Ukon kanssa, kun se tykkää kehäilystä. Velhoa en ilmoittanut viikonlopun pentunäyttelyihin siltä varalta, että pentujen ja aikuisten kehät menisivät päällekkäin ja siitä tulisi säätöä (plus halusin itse päästä esittämään molemmat koirat, mikäli molemmat olisi ilmoitettu - mä siis esitän Ukon näyttelyissä, koska Anni totesi aikoinaan sen ensimmäisessä pentunäyttelyssä, ettei viihdy itse kehässä). Ja onhan messari aika hektinen paikka ensikertalaiselle pennulle. Niinpä me vietettiin viikonloppu vanhempien luona ja Velho jäi meidän äidin kanssa kotiin molempina päiviä kun me muut herättiin törkeän aikaisin ja pakattiin kimpsut ja kampsut ja lähdettiin viemään Ukkelia näytelmiin.

Molempina päivinä tuomareina olivat rodun erikoistuomarit, jotka myös vastaanottavat rodun uusien ulkomuototuomareiden arvostelukokeet: lauantaina Anneli Alfthan, joka on kouluttanut snautserituomareita ymmärtääkseni vuosikymmeniä ja sunnuntaina Päivi Takkinen, joka on myös kasvattajatuomari. Molempina päivinä meidän kehä alkoi myös aikaisin, lauantaina klo 10 ja sunnuntaina klo 9.45. Onneksi sentään ei tarvinnut tulla yhtään sen kauempaa kun Espoosta, herääminen kello kuudelta tähän pimeään aikaan vuodesta viikonlopun molempina päivinä sattui muhun ihan tarpeeksi 😃.

Lähdettiin viikonloppuun tosiaan ilman kummempia odotuksia, muuta kuin ehkä se, että olisi kiva saada ERI, ja että EH-putkeen meneminen olisi kyllä vähän pettymys. Ja vaikka tiedetään, että Ukko on laadukas koira niin tuolta ei meidän mielestä kannattanut lähteä liikoja odottelemaan, onhan kyseessä vuoden isoimmat/tärkeimmät näyttelyt (ehkä erkkaria lukuunottamatta) ja tittelinäyttelyihin tulee aina paljon koiria, ja paljon laadukkaita sellaisia. Ja kun tuomareita ja mielipiteitä on niin monia, niin mitä turhaan lähteä tuommoiseen kauhean suurin odotuksin.

Lauantaina Helsinki Winneriin oli ilmoitettu 41 pippuri&suola snautseria, ja urosten avoimessa luokassa oli Ukon lisäksi kaksi muuta. Ukko esiintyi ihan hirveän kivasti ja mulla oli hauskaa juosta sen kanssa. Yksilöarvostelusta tuli ERI, joten voitiin olla tyytyväisiä. Sitten Ukko vielä voitti luokkansa ja sai SA:n, joten siinä viimeistään kaikki tavoitteet oli kyllä täytetty ja paras uros -kehään voitiin lähteä rennosti kattelemaan. Lopulta Ukko sijoitettiin uskomattomasti PU-kehässä kolmanneksi juniorin ja nuorten luokan uroksen jälkeen, jättäen siis esimerkiksi kaikki valiot taakseen 😦. Sertiä tai varaa ei siis kuitenkaan tullut, ne menivät edellä oleville. Kaiken kukkuraksi neljänneksi PU-kisassa hienosti sijoittui Mihan kennelin Puolan tuonti -junnu Ropi (Robinson Mihan Z Rozkoszowskiej Chaty)! Oltiin ihan hirveän iloisia, yllättyneitä ja tyytyväisiä ja ajateltiin, että seuraavana päivänä jos vaikka tuleekin se EH tai jotain, niin ei edes ole pettymys.

Ukon arvostelu:
"Erinomaista rotutyyppiä edustava maskuliininen uros, jolla erinomainen pää. Kauniisti asettuneet korvat. Kaunis kaula. Selän tulee olla suorempi ja tiiviimpi, aavistuksen notkolla ajoittain sään takaa. Hyvä tilava runko. Hieman suora aavistuksen sisäänkääntynyt olkavarsi. Kaunis leveä reisi ja hyvä kinnerkulmaus. Hyvät liikkeet, joihin toivoisin hieman enemmän voimaa. Erinomainen karvapeite."
AVO-ERI1 SA PU3

Ukko





Nartuissa meillä riitti vielä jännitettävää, kun valioluokassa kisasivat Ukon sisko Narri (Mihan Lunaria) ja täti Takku (Mihan Isotakiainen) sekä Velhon ihana emä Vippi (Mihan Mittumaari). Kaikille kolmelle ERI:t, ansaitusti. Narri ja Takku jäivät sitten kuitenkin ilman luokkasijoitusta, kun taas Vippi veti pisimmän korren ja voitti koko luokan, joka oli muuten tosi iso - taisi olla 13 koiraa. Vipille tietysti myös SA. PN -kehässä Vippi vaan jatkoi voittokulkuaan voittaen senkin, ja sama lopulta ROP-kehässä, eli Vippi siis voitti koko rodun ja sai näin Helsinki Winner 2019 -tittelin. Ja aivan ansaitusti mun mielestä! Mun ei tarvitse edes pitää mitään Mihan-laseja silmillä sanoakseni, että Vippi oli päivän kaunein 💛.

Vippi




Me lähdettiin tämän jälkeen kotiin lepäämään, mutta piti kotisohvalta tietysti katsoa suorasta lähetyksestä Vipin ja Riikan menoa isossa kehässä. Ja voi vitsi! Kun tuomari otti Vipin jatkoon seitsemän parhaan joukkoon, me kyllä kiljuttiin ja tuuletettiin sen verran, että Ukko ja Velhokin pomppasivat pystyyn ja tulivat paikalle hääräämään 😂 Ei nimittäin kyllä pippuri&suola snautserit kauhean usein pääse ryhmässä jatkoon, varsinkaan messarissa. Siellä se Vippi sitten iloisena tepsutteli parrasvaloissa kaiken kansan edessä yksilöarvioinnissa ja Riikka esitti sen niin uskomattoman nätisti ja rauhallisesti. Meidän harmiksi Vippi ei kuitenkaan sitten sijoittunut ryhmässä, mutta ihan mahtavaa menestystä joka tapauksessa!

Sunnuntaina taas aikainen herätys ja kohti messukeskusta. Kisaan oli ilmoitettu 39 p&s snautseria. Tähän jos mihin päivään lähdettiin todellakin ilman odotuksia. Tietysti mua silti jännitti ennen kehää, kuten aina - mä oon ihan todella suuri jännittäjä. Ja tottakai sekin vähän jännitti, että mitähän päivän kasvattajatuomari mahtaa Ukosta tuumata. Tällä kertaa vain toinen Ukon edellisen päivän avoimen luokan kilpakumppaneista oli mukana, eli kaksi koiraa vain tuossa luokassa. Mentiin Ukon kanssa kehään ja huomasin kyllä, että se oli ehkä vähän levottomampi kuin edellisenä päivänä - varmaan vähän turnausväsymystä. Tuomari jutteli ihanasti Ukolle sitä tutkiessaan, ja totesi sille heti alkuun jotain, että "sä ootkin oikein äijä" 😃 ja onhan Ukko hieno maskuliininen rotunsa edustaja. Kuulin sen verran arvostelun sanelua, että arvasin että ERI tulee, vaikka kuulemma samaan aikaan kehän laidalla Anni oli ollut sitä mieltä että nyt ei mee hyvin kun Ukko hänen mielestään seisoi koko ajan huonossa asennossa 😄. Olin kuitenkin oikeassa, ERI napsahti taas ja jälleen voitiin olla tosi iloisia ja tyytyväisiä. Ukko voitti taas sitten myös luokan, toisen koiran saatua EH:n, ja taas sille annettiin myös SA! Jälleen tässä kohtaa oltiin sitä mieltä, että tavoitteet viikonlopulle ovat enemmän kuin täytetyt.

Ukko


Tässä kohtaa tarina sitten muuttuukin todella uskomattomaksi!

PU-kehään mentiin viiden muun uroksen kanssa, SA:t oli olleet siis melko tiukassa. Kaksi junnua, Ukko, kaksi valioa ja yksi veteraani. Laskettiin, että serti menee joko jommallekummalle junnuista (Ropi ja venäläinen uros) tai Ukolle, valioitumismahdollisuudet alkoivat olla siis jo melko hyvät. Sitten tajuttiin, että venäläiselle urokselle serti ei tule menemään, koska se jäi junnuluokassa Ropille kakkoseksi ja näin Ropi olisi joka tapauksessa sen edellä. Eli serti oli tulossa meidän tiimiin joka tapauksessa.

Meitä seisotettiin ja juoksutettiin, ja sitten venäläinen uros ja veteraani käteltiin pois ja neljä parasta jäi, oltiin siis PU-sijoilla! Tämän jälkeen Ropi siirrettiin meidän edestä neljänneksi ja tuomari pyysi kaikkia taas juoksemaan kierroksen. Tajusin hyvin, että me ollaan nyt tällä hetkellä ykkösenä, mutta ajattelin että kyllä se varmaan vielä muuttaa järjestystä tämän kierroksen jälkeen. Mutta mitä vielä, kierroksen juostuamme tuomari osoitti meidät ykköseksi! Jälkikäteen katsoin PU-kehästä videota ja huomasin tuulettaneeni saman tien, ja Ukko myös innostui ja ykköspallilla seistessämme vain hyppeli mua vasten iloisena 💛 Muistan myös tuosta tilanteesta sen kuinka kuuliin meidän jengin hurraukset kehän laidalta heti kun meidät osoitettiin ykköseksi. Ikimuistoinen hetki! Ukko siis sai siltä seisomalta heti kaksi titteliä, Suomen muotovalio ja Voittaja 2019, ja nyt meillä on siis virallisesti FI MVA V-19 Mihan Luikka. Ihan uskomatonta, paras uros messarissa, sert ja cacib, ja vielä valioituminen tollaisessa kisassa! Saatiin todella niin paljon enemmän kuin mitä oltiin lähdetty hakemaan.

Ukko


Ukon päivä siis jatkui vielä ROP-kehässä, mutta ensin piti jännittää läpi nartut. Takku, Narri ja Vippi olivat taas valioissa, ja veteraaneissa oli Ukon ihana mummi ja Velhon isomummi Risu (Mihan Värisuora) näyttelyssä jonka piti olla sen viimeinen - paitsi että se sai kutsun vuoden alussa pidettävään Champion of Champions ja Veteran of Veterans -kisaan, joten eipä ollutkaan. Takku, Narri ja Vippi kaikki saivat jälleen tosi isossa valioluokassa ERI:t, ja tällä kertaa Narri sijoittui luokan kakkoseksi ja Vippi neljänneksi, molemmat SA:lla. Risu sijoittui veteraaniluokassa kakkoseksi myös SA:lla, vaikka omasta mielestäni tämä meni kyllä väärin ja olisin itse ehdottomasti laittanut Risun ykköseksi. Noh, olen ehkä puolueellinen sanomaan, ja toisaalta oli voittava narttukin todella hieno. PN-kisassa sitten Narri sijoitettiin upeasti kakkoseksi vara-cacibilla! Tuomari taisi tykätä näistä sisaruksista.

Tämän jälkeen sitten mentiin takaisin ROP-kehään kisaamaan parasta narttua, Ukon ikätoveri Safia (Ferdinan Wannabe Safir), vastaan. Ukko oli jo aika väsynyt pitkästä näyttelyviikonlopusta, eikä oikein jaksanut esiintyä kauheasti enää - myöhemmin kävi myös ilmi, että sillä oli ollut ROP-kehän aikana kova pissahätä, mikä myös vähän selitti levotonta ja kärsimätöntä käytöstä. Oikeastaan toivoin kyllä tässä vaiheessa sitä VSP:tä, koska sekä minä että koira oltiin jo niin väsyneitä ja mua hirvitti ajatus messarin isoon kehään menemisestä. Enpä saanut toivomaani (😂), koska jälleen kerran tuomari tykkäsin Ukkelista niin paljon, että ojensi ROP-ruusukkeen meille! Ikään kuin ei oltaisi jo tarpeeksi saatu aiemmin, niin nyt sitten vielä kirsikkana kakun päällä Ukko oli rotunsa paras. Siis rotunsa paras maailman toiseksi suurimmassa koiranäyttelyssä Cruftsin jälkeen! Edelleen hoen, että ihan uskomatonta, eikä ollenkaan kyllä lähdetty odottamaan tuota. Oltiin iloisia, häkeltyneitä, yllättyneitä ja onnellisia. Tuomari myös totesi siinä onnitellessaan, että "aivan älyttömän hieno koira", mikä lämmitti kyllä mieltä.

Ukko


Ja samalla olin ihan kauhuissani ryhmäkilpailuun menemisestä 😄. Ehdittiin jo sopia että Riikka vie Ukon, mutta sitten Raili tajusikin, että hehän ehtivät vielä ajaa samana päivänä kotiin Kempeleeseen, joten esittäminen jäi kuitenkin lopulla mun vastuulle. Päätettiin kuitenkin lopulta, että pakkohan sinne on mennä, kun messarin isoon kehään pääseminen on niin once in a lifetime -juttu.

Ukon arvostelu:
"Erinomainen koko ja tyyppi. Todella kaunislinjainen joskin aavistuksen pitkä uros. Kauniisti laskeutuva ylälinja. Pää saisi olla kallolinjaltaan jalompi ja tasaisempi. Tasapainoisesti kulmautunut sekä edestä ja takaa. Ideaali rungonmalli. Pitkä rintakehä. Yhdensuuntaiset etu- ja takaliikkeet. Ylälinja pysyy myös sivuliikkeessä laskevana. Erinomainen turkki, väri ja miellyttävä käytös."
AVO-ERI1 SA PU1 SERT CACIB ROP --> FI MVA & V-19

Ukko


Tietysti kakkosryhmän kisa oli aivan vihoviimeisenä, joten siinä sitten kulutettiin tunteja odotellessa esiarvostelukehää ja lopulta varsinaista kisaa. Isoissa kehissähän siis koirat oikeasti arvostellaan ennen varsinaista kisaa backstagella esiarvostelussa, jossa tuomari ehtii perehtyä jokaiseen ryhmän koiraan tarkemmin. Itse kilpailu on sitten enemmän sitä showta, tuomari on siinä vaiheessa jo todennäköisesti päättänyt jatkoon otettavat koirat. Kakkosryhmän tuomari oli harvasanainen kroatialainen herra, Boris Spoljaric. Hän katsoi koirat läpi ja juoksutti yksitellen esiarvostelussa. Ukko jaksoi väsymyksestään huolimatta vielä tsempata hienosti, vaikka aiemmin ROP-kehässä oli ollut jo vähän vaikeaa. Ryhmän lopulta voittanut bokseri oli esiarvostelussa meidän takana, se vaikutti aika hauskalta ja vilkkaalta luonteelta ja sillä oli mukava ystävällisesti jutteleva handleri. Onnea heille.

Lopulta sitten tuli meidän vuoro mennä isoon kehään, kun päivä oli kestänyt jo noin kaksitoista tuntia! Tajusin, että ei musta olisi kyllä sellaisen koiran handleriksi joka ihan jatkuvasti menestyy noissa karkeloissa ja käy melkein jokaisessa näyttelyssä kisaten vuoden näyttelykoiran tittelistä. En vaan jaksaisi tuommoisia noin pitkiä näyttelypäiviä jatkuvasti, eikä se totuuden nimissä ole musta niin kauhean reilua koirallekaan. Ukko kyllä rakastaa näyttelyitä ja esiintymistä, ja se on aina hyvin virittynyt kehässä - häntä heiluu ja se on ihan eri tavalla ryhdikäs kuin vaikka jos siitä yrittää ottaa seisontakuvia kotona. Mutta siinä virittyneisyydellä on myös se puoli, että se väsähtää siitä, eikä häkissäkään näyttelypaikalla saa samanlaista rauhallista lepoa aikaiseksi kuin omassa kodissa pedissään.

Joka tapauksessa, isoon kehään meidät kuulutettiin heti pinserinartun perässä. Pinserin taloudessa toisella nartulla oli kuulemma juoksut, ja pari koiraa sitä edellä oli koira jolla oli juuri juoksut meneillään. Ukko oli siis aika hurmiossa näistä, ja isoon kehään juokseminen oli siksi vähän vähemmän tyylikästä - Ukko veti ja meinasi laittaa laukaksi koko ajan 😄. Ei todellakaan odotettu jatkoon pääsyä koska tuomari ei kyllä ollut esiarvostelussa edes kahdesti vilkaissut meihin, eikä me sitä jatkoon pääsyä toivottukaan (mua olisi jännittänyt aivan liikaa jäädä sinne kaiken kansan ja tuhansien livelähetyksen katsojien eteen yksilöarvosteluun). Niinpä olin aivan tyytyväinen kun tuomari vaan käveli meidän ohi (ja otti meidän vierestä kääpiösnautserin jatkoon), ja näin me saatiin lähteä muun porukan mukana pois ja näyttelypäivä oli vihdoin pulkassa. Mutta olipahan päivä! Ihan uskomaton ja odottamaton voitto Ukolta, ja tottakai messarin isossa kehässä oleminen oli myös ikimuistoinen kokemus.

Ei voi muuta sanoa kyllä kuin, että huh mikä ikimuistoinen viikonloppu! Kyllähän siinä vähän meinasi itkukin tulla, kun Ukko sunnuntaina voitti urokset. Niin, ja saihan se myös saman tien kaksi FinnSieger -pistettä, kun voitti erikoistuomarien alla luokkansa SA:lla kaksi kertaa. On se vaan niin 💛


Postauksen kuvat Ukosta ovat Petra Tiittasen ottamia, kuvat Vipistä ja Ukon ruusukkeista ovat minun. Kaikki kuvat kehistä ovat lauantailta.

keskiviikko 4. joulukuuta 2019

Kuulumisia ja sekalaista pohdintaa harrastamisesta, koulutuksesta ja elämästä



Nämä viime aikojen kuulaat, lumiset pakkaspäivät ovat olleet aivan ihania, paitsi yleisesti, myös koiran kanssa ulkoiluun. Mutta tänään mentiin sitten takaisin tähän Etelä-Suomen alkutalven tyypilliseen öhnömöhnö-säähän. Höh. No, koiran kanssa on ulkoiltava silti!

Mä olin positiivisesti yllättynyt Velhon menosta tämän viikon rally-toko -treeneissä. Tultiin paikan päälle vähän myöhässä, Velho tietysti omaan tyyliinsä kauheasti hökeltäen ja joka suuntaan vetäen, ja arvelin jo etukäteen että nyt kun myöhästytään, niin Velhon on varmasti vaikeampi hallita virettään ja rauhoittua treenaamaan. Mutta eipäs ollutkaan! Tein siinä heti alkuun pientä saalis/taisteluleikkiä Velhon kanssa sen lelupalkalla (kasvattajalta pentupaketissa mukaan saatu köysi/solmulelu, josta se tykkää kovasti), ja sen jälkeen kun tuli meidän vuoro mennä tekemään harjoiteltavaa liikettä, keskittyi Velho heti oikein hyvin siihen tekemiseen. Toki se alkutunnin aikana omaa vuoroaan odottaessaan oli vähän ylivirittyneempi ja herkemmin muihin reagoivampi, mutta sekin siitä sitten rauhoittui kyllä. Pari viikkoa aiemmin - sillä kerralla kun Velhon nenä meinasi mennä maahan koko ajan ja keskittyminen oli vaikeampaa - kurssin ohjaaja oli antanut meille neuvon, että kannattaa tulla hyvissä ajoin (eipä onnistunut tällä kertaa) ja leikkiä Velhon kanssa aluksi lelulla, jotta se tajuaa keskittyä muhun ja että tänne tultiin tekemään yhdessä. On se tuntunut toimivan nyt näillä viime kerroilla, ja varmaan Velho muutenkin ymmärtää aina paremmin, että tuonne mennään treenaamaan yhdessä rally-tokoa. Mutta olin kyllä nyt tällä viimeisellä kerralla silti tosi positiivisesti yllättynyt sen keskittymisestä ja vireenhallinnasta, koska se myöhästyminen ja kesken kaiken paikan päälle pamahtaminen ei luvannut hyvää. Ehkä me aletaan molemmat pikkuhiljaa tajuamaan toisiamme paremmin. Ja nyt kun sanon tän, niin ensi kerralla meno on varmaan sitten ihan kauheeta 😃.

Velhon paikan päälle tuleminen ja paikalta poistuminen on kyllä edelleen ihan hirveetä katsottavaa, kun en vaan tunnu saavan siihen kontaktia ja hallintaa mitenkään. Se vaan vetää kierrokset ja hönkii, läähättää ja vetää joka suuntaan, ja toisten koirien ohittaminen ja kohtaaminen eteisessä nätisti tuntuu olevan aivan mahdotonta. Arvatkaa vaan, että otan tuonne aina mahdollisimman helpot kengät mukaan - kesäkaudella birkenstockit ja nyt talvella kumpparit - koska ne pitää pystyä saamaan jalasta pois ja jalkaan mahdollisimman nopeasti ja helposti samalla kun toinen vetää kierrokset vierestä menevälle koirakolle. Voi meitä, no ehkä joku päivä tääkin alkaa onnistua paremmin. 

Tehtiin eilen Velhon kanssa kaikki rallyn alokasluokan liikkeet läpi kotona (okei, ehkä juosten seuruu ei ihan toiminut sisätiloissa), ja kyllä ne suurimmaksi osaksi on aika lailla hallussa! Suoraan liikkeestä maahanmeno on se, joka ehkä eniten tuottaa vielä haasteita ja kaipaa paljon hiomista. Mutta kyllä tää mun fiksu pieni Vekkuli osaa ihan hirveästi. Pikkuhiljaa olisi kiva pidentää palkkausväliä, niin ehkä joku kaunis päivä joskus uskaltaisi mennä kisoihinkin. Se ei siis vielä ole mitenkään ajankohtaista (eikä Velholla nyt vielä edes riitä ikä). 

Seuruusta olen kyllä tässä viime aikoina tajunnut ärsyttävän jutun! Olen nimittäin nyt aivan huomaamatta pidemmän aikaa tehnyt seuruuta Velhon kanssa pelkästään namia käyttäen, eli siis joko niin, että nami on kädessä tai että namikäsi on taskussa. Viime päivinä oon koittanut laittaa sen seuraamaan ilman namia, ja kas kummaa, se yrittää seurata vain heiluvaa kättä. Jos näytän, ettei kädessä ole mitään, menetän kontaktin eikä sitä enää kiinnosta. Perhana! Velho osasi ihan oikean kontaktiseuruun aiemmin, mutta täysin huomaamatta, ajattelematta ja tiedostamatta oon mennyt tekemään todellisen virheen, ja ehdollistanut sille namin seuraamisen mun seuraamisen sijasta. Nyt sitten oon yrittänyt sitä muutaman kerran saada seuraamaan niin, että pidän sitä mun namikättä (ilman namia) otsallani, jotta se tajuaisi, että se kontakti pitää ottaa minuun ja minun kasvoihin. Pieni pätkäkin jos onnistuu, niin kehut ja namit naamaan. Mutta kyllä tämän jutun korjaamisessa tulee varmaan vielä riittämään työsarkaa. Ottaa päähän kunnolla, että oon ollut itse niin tyhmä tämän asian kanssa. Vinkkejä asian treenaamiseen ja korjaamiseen otetaan vastaan. 

Näkee kyllä, että snautseri ei ole niin kiinnostunut pelkästä kehusta palkkana - kyllä sen palkan pitää olla jotain ihan aineellista, jotta saadaan kunnon motivaatio aikaan. Kyllä ne kehutkin on sen mielestä kivoja, mutta ne itsessään ei riitä vielä ihan kauhean korkeaan motivaatioon. Sellaista se on, snautserin olen ottanut ja sen kanssa haluan harrastaa 😊. Ja mitä kovempi työ jonkun onnistumisen takana on, sitä palkitsevampaa se on. Välillä sitä vertaa itseään muihin ja siihen miten nopeasti muut ovat edistyneet ja saaneet tuloksia missäkin. Esimerkiksi Pehkon elämää -blogin Kelmi suoritti yksivuotispäivänään BH -kokeen, ja nyt alle puolitoistavuotiaana sillä on jo kasassa rallysta puhtaalla suoralla RTK3 -koulutustunnus ja pääsylippu (korkeimpaan) mestariluokkaan sekä tokosta TK1. Toisaalta Kelmi on collie ja on omistajalleen toinen harrastuskoira. Velho on snautseri ja mun eka harrastuskoira ja koira ylipäätään. Turha sitä on oikeasti verrata ja kuvitellakaan, että me pystyttäisiin esimerkiksi tuommoiseen suoritustahtiin. Kivointa on muutenkin sen onnistumisen tunne, koiran ilo ja yhdessä puuhaaminen, eikä ne erilaiset kirjainyhdistelmät nimen edessä. Kyllä mä kuitenkin valehtelisin, jos sanoisin että harrastan ihan vaan siitä yhdessä tekemisen ilosta. Mulla pitää olla jotain konkreettista tavoitetta, että motivoidun, vähän niin kuin Velholla pitää olla konkreettista palkkaa 😃. Jossain kaukana tulevaisuudessa on haave rally-tokovaliosta, mutta asia kerrallaan nyt kuitenkin. Saa nähdä mihin meidän rahkeet riittää. 


Asiasta toiseen, viime postauksen jälkeen Velholle on muuten saatu taas lisää kokemuksia vieraista ihmisistä ja niiden tapaamisesta. Viime viikonloppuna meidän vanhemmat olivat kutsuneet kotiinsa lähisukua glögeille, ja paikan päälle tulikin ihan kunnolla porukkaa. Myös viisi kappaletta 1-7v lapsia, serkkujeni jälkikasvua. Velholla on aika vähän kokemusta lapsista, lähinnä ne rajoittuvat pikkupentuajan lapsisilittelijöihin täällä meidän asuinalueella. Kovasti se on kuitenkin aina ollut lapsista kiinnostunut, ja lenkillä vetää niiden luo kovasti. Vekku oli kuitenkin viikonloppuna tosi kivasti serkkujeni lasten kanssa. Myös muut sukulaiset sitä silittelivät ja rapsuttelivat kunnolla ja Velho suhtautui ystävällisesti ja avoimesti, ei mitään merkkejä mistään ujostelusta. 

Pari päivää sitten otin Velhon mukaan myös mun ja kavereideni kirjakerhoiltamaan. Siellä oli paikanpäällä paitsi koko joukko uusia ihmisiä, myös kaverini havannankoira Tove. Tove ei ihan hirveästi arvostanut Velhon riehakkaan rajua lähestymistapaa, joten siinä oli sitten katsomista, että saadaan pidettyä Velho pois Tovea kiusaamasta. Rauhoittumisessa kesti Velholla tämän takia aika kauan, kun se ei ole koskaan aiemmin ollut tällä tavalla samassa pienessä tilassa toisen koiran kanssa saamatta leikkiä sen kanssa. Niinpä se sinnikkäästi yritti päästä sohvan uumenissa ihmisten ja tyynyjen välissä chillaavaan Toven luo. Kyllä se sitten lopulta malttoi rauhoittua makaamaankin. Ihmisten kohtaaminen sujui taas iloisissa tunnelmissa, ja pusuja Velho jakeli kaikille yllin kyllin. Hyvää treeniä taas, monessakin suhteessa. 

Mukavaa joulukuun jatkoa kaikille tätä lukeville! 😊


Velho 2v ja erkkari

Pitihän mun kirjoittaa Velhon 2v -postaus jo paljon aiemmin, mutta oon taas löysäillyt tän blogin kanssa. Velholle tuli siis täyteen kaksi v...