maanantai 12. heinäkuuta 2021

Velho 2v ja erkkari

Pitihän mun kirjoittaa Velhon 2v -postaus jo paljon aiemmin, mutta oon taas löysäillyt tän blogin kanssa. Velholle tuli siis täyteen kaksi vuotta snautserimaista elämää toukokuun 27. päivä, ja asiaan kuului tietystikin maksalaatikkokakku nakkikynttilöillä, lelulahja ja synttärilaulu. Synttärinä en tällä kertaa ottanut mitään poseerauskuvia, mutta niitä saatiin sitten vähän myöhemmin kesäkuussa, kun Vekku sai Raililta trimmin.
On se mun mielestä kaunis poika!

Me käytiin Velhon kanssa heti 2v-synttärin jälkeen selkäkuvissa ja tulokset oli ilahduttavat. Selkä oli kauttaaltaan puhdas, LTV0, VA0, SP0 ja olat myös terve/terve. Velhosta tulikin ensimmäinen snautseri, joka sai virallisen olkatuloksen. Vekku on nyt tutkittu aika lailla niin perusteellisesti kuin voi ja kaikki tulokset on priimaa niitä pahuksen C-lonkkia lukuunottamatta. No, näillä me kuitenkin pärjätään hyvin!

Velhosta tulikin tässä kaikessa hiljaisuudessa sekä isoveli että enomies. Vippi-äiti synnytti toukokuussa kolme pikkusiskoa, jotka pääsin näkemään samalla kun Velho sai Raililta trimmin, kun Raili oli pentujen kanssa käymässä Mihalassa Porvoossa. Italiassa Aulerco-kennelissä asuva Alessa-sisko puolestaan synnytti jopa kymmenen pentua, kaikki hienosti neljässä tunnissa.

Meillä oli tarkoitus mennä Velhon kanssa erkkariin ja Oulun KV- ja NORD-näyttelyihin. Velholla kuitenkin todettiin juuri ennen erkkaria kennelyskä, joten siinä meni sitten nuo Oulunkin näyttelyt antibioottien doping-varoaikojen takia. Kennelyskä ei missään vaiheessa ollut paha, itse asiassa ei Velho yskinyt ollenkaan missään vaiheessa. Aivasteli ja pärski vain, ja nenä vuosi vähän. Mä epäilin sillä alunperin nenäpunkkia ja vein sen lääkäriin sen takia, mutta siellä paljastuikin sitten kennelyskä. Eipä Velho ollut edes tavannut mitään koiria puoleentoista viikkoon tossa vaiheessa, joten lääkärin mukaan tässä oli vain täytynyt käydä huono tuuri ja Velho oli nuuskinut maassa jotain kohtaa mihin sairas koira oli pärskäissyt. Antibiootit toimi Velholle tosi nopeasti ja oireet lähti parissa päivässä pois, mutta eipä meillä näyttelyihin ollut silti mitään asiaa. Täytyy sanoa, että mä olin tästä alussa tosi rikki ja pahoillani, kun olin odottanut näitä näyttelyitä ja Oulun kesäreissua (sisarusten tapaamista jne...) tosi paljon. Mutta eipä voi mitään. Nyt Velho on jo ilmoitettu pariin uuteen näyttelyyn, ja vielä meinasin ilmoittaa useampaan muuhunkin.

Erkkarissa käytiin kuitenkin, koska Ukkokin oli sinne ilmoitettu. Eipähän tarvinnut miettiä, että kuka esittää toisen koiran, jos molemmat sattuvat pääsemään paras uros -kisaan. Erkkaripäivä oli tosi kuuma ja aurinkoinen, kuten nyt kaikki muutkin päivät ovat tässä olleet. Tuomarina uroksilla oli (kahden tuomarimuutoksen jälkeen) suomalainen Marina Markio. Sekä koirilla, että ihmisillä oli kyllä tukalat oltavan kehässä. Koirat sai sentään olla kehän ulkopuolella varjossa, mutta meikämandoliini otti kehänlaidalla sen verran innokkaasti kuvia koirista, että jossain vaiheessa tuli jopa pieni epäily auringonpistoksesta ja piti mennä ostamaan Snautserikerhon lippis, kylmää juotavaa, ja mennä varjoon istumaan.

Ukko ei ole kauhean hyvin kuumaa kestävä koira, joten ei ollut sille ideaalein kehäpäivä. Se keksikin kehässä, että haluaisi käydä istumaan. Niinpä se pylly sitten yritti kohdata maata jatkuvasti kehässä seistessä. Tää oli kyllä sille uusi juttu, on muutenkin melko liikkuvainen ja sikäli haastava esitettävä (mutta rakastaa näyttelyitä ja esiintymistä!), mutta kyllä me pärjättiin. Meidän suureksi ja iloiseksi yllätykseksi Ukko voittikin sitten valioluokat urokset! Sinne jäi monta todella hienoa urosta taakse. Ukko sai samalla ISPU-SA:n, joita kerätään erkkareista ISPU-valiota varten (International Schnauzer-Pinscher Union) ja myös toisen FinnSieger -pisteen. FinnSieger -titteliin tarvitaan kolme pistettä, nämä tulee siis tietyiltä "FinnSieger -oikeudet" omaavilta erikoistuomareilta luokkavoitoista. Ukko on itse asiassa voittanut luokkansa SA:lla muistaakseni neljällä eri erikoistuomarilla (viidestä erikoistuomarista, joilla se on käynyt), mutta yksi tuli junioriluokasta mistä ei vielä FinnSieger-pisteitä saa, ja toinen erikoistuomarilta, jolla ei ole vielä FinnSieger-statusta.

Paras uros -kisassa meille kävikin sitten harvinaiset, eli tuomari sijoitti valioluokassa Ukon jälkeen kakkoseksi tullen Bonzen Elrosin ykköseksi, ja Ukko jäi sitten neljännelle sijalle veteraaniuroksen ja avoimen uroksen jälkeen. Tuomarin perustelu oli, että Bonzen Elros liikkui Ukkoa paremmin PU-kehässä. Hirmu hyvin Ukko pärjäsi joka tapauksessa joten eipä tuo nyt jäänyt harmittamaan. Tuomari mainitsi Ukon arvostelussa hiukan kinnerahtaasta takaliikkeestä, joten veikkaan että kyse oli siitä, koska tuomari liikutti neljä parasta koiraa vielä yksitellen edestakaisin ennen lopullisen järjestyksen valitsemista. Muutenhan Ukko liikkui PU-kehässä paremmin kuin aiemmin, siis sikäli että meni rauhallista tasaista ravia. Valioluokassa oli välillä innostustaan pyrkinyt laukalle ja toisaalta tietyssä kohtaa kehää oli sen mielestä joku kauhean kiinnostava haju maassa. PU-kehässä ei enää ollut näitä juttuja.

Bonzen Elros valittiin lopulta sitten koko näyttelyn Best In Show:ksi (onnea!) ja mua vähän nauratti siinä se, että "Ukko oli niin hyvä, että voitti jopa BIS-koiran" :D No vakavasti sanoen, oli varmasti ansaittu voitto Bonzen Elrosille ja se oli todella komea koira huippukarvalla! Ei siis mitään hampaankolossa.

Ukon arvostelu erkkarissa: "Erinomaista tyyppiä, hyvin urosmainen ilme, hyvä pää ja kaula, kauniit korvat ja häntä, eturinta voisi olla selvempi, riittävästi kulmautunut edestä ja takaa, ensiluokkainen turkki ja väri, liikkuu sivusta hyvin, takaa aavistuksen kinnerahdas. ISPU-SA."

Mä olen oikeastaan sanasta sanaan samaa mieltä tuomarin arvostelun kanssa. Ukon vahvuudet on mun mielestä karva ja väri, pää, hyvä liike (pitää myös ylälinjansa liikkeessä), luonnostaan kauniisti asettuneet korvat ja häntä, liioittelemattomat kulmaukset sekä hyvä sukupuolileima. Sen heikkoudet on pienehkö eturinta, hieman pitkä lanne ja vähäsen pysty/suora kyynärvarsi (joista tämä tuomari ei tosin maininnut) ja takaliikkeen kinnerahtaus. Ihana, komea poika se on kuitenkin kokonaisuudessaan.
Ukon luonnetestistä mun on pitänyt tehdä oma postauksensa ja se on tulossa jossain vaiheessa, kun saan aikaiseksi!

Velhon kuulumisia ei oikeastaan ole kummempia. Käytiin kesäkuun alussa hellepäivinä muutaman kerran Rajasaaressa koirapuistossa (ihana koiraparatiisi, kokonainen saari varattuna koirapuistolle) ja Velho viihtyi mainiosti. Vaikea on näillä helteillä keksiä, miten koiran kanssa ulkoilisi, joten Rajasaari ja sen ranta on ollut tosi hyvä vaihtoehto kotona ollessa. Nyt ollaan viihdytty mökillä, missä Vekku on päässyt leikkimään kaikkien aikojen lempileikkiään eli Hippo-vesilelun hakemista järvestä. Velho haluaisi leikkiä sitä mökillä koko ajan, jos saisi päättää. Sen mielestä ei ole mitään ihanampaa kuin hypätä laiturilta järveen Hipon perässä ja noutaa se takaisin rantaan. Oman elämänsä noutaja.

Ehdittiin muuten aloittaa kesäkuussa taas ohjatuissa rally-treeneissä käyminen uudestaan. Mökillä ollessa tulee vähän taukoa, mutta olipa taas virkistävää ja kivaa päästä treeneihin, ja Vekku tekee oikein pätevästi. Tosin häiriöherkkyyttä on sen verran, että vähän oon ruvennut arastelemaan kisoihin ilmoittautumista - vaikka viime vuoden lopulla ehdittiin jo saada paikkakin yksiin kisoihin (jotka meidän osalta sitten peruuntui muista syistä). On vähän ollut sellaisia fiiliksiä, että ollaanko me nyt valmiita vai eikö, ja mikä on tarpeeksi valmis. Toisaalta kun ollaan jo kauan sitten pystytytty treeneissä tekemään ratasuorituksia, jotka ohjaajan mukaan menisi läpi kisoissa, ja toisaalta taas sitten se häiriöherkkyys (ja sen osalta kumpi on pahempi, ulko- vai sisäkisat? Äh, en tiedä). Saa nyt nähdä sitten milloin me niihin kisoihin lopulta päästään.

Täytyy sanoa, että mä oon sellainen koiranomistaja, että mun mielestä kaikista antoisinta on koiran kanssa harrastaminen. Nautin aidosti rally- ja aksatreeneistä ja usein vaikka olisi nihkeä olo sinne lähtiessä, niin treenien jälkeen on tosi kiva fiilis - vaikka kaikki ei olisikaan mennyt putkeen. On vaan kivaa tehdä oman koiran kanssa, oppia uutta ja kokea sitä yhteyttä.

Velhon kuvat on ottanut Raili Kärkkäinen ja Ukon kuvat erkkarista Petra Tiittanen.

tiistai 25. toukokuuta 2021

Kuulumisia ja tavoitteita

 Huh, kylläpä ehti mennä pitkä aika kirjoittelematta blogiin. Tuntuu aina, että mitä pidempi aika menee, sitä suurempi kynnys on alkaa kyhäämään postausta. Tässä tulee nyt kuitenkin vihdoin jotain.

Meille kuuluu ihan hyvää. Ollaan tänä keväänä tehty aika paljon sellaisia parin tunnin megalenkkejä, ihan koska ollaan nautittu lenkkeilystä keväisessä säässä niin kovasti. Toisaalta mä oon entistä paremmin huomannut myös, että palautuminen ja lepopäivät on myös tärkeitä. Velho kyllä jaksaisi lenkkeillä vaikka hamaan tappiin, mutta jossain kohtaa huomasin ihan pientä ontumista, joka meni pois kun otettiin vähän rauhallisemmin - rasituksesta johtuvat ontumiset on ilmeisesti aika yleistä. 


Harrastusrintamalla on ollut rauhallista. Agilityssa ollaan käyty tämän kevään ajan, kun ollaan jaettu treeniporukan vuorot minuuttiaikataululla niin, että ollaan paikalla Velhon kanssa yksin ja vain ohjaaja meidän lisäksi. Hallilla myös maskipakko. Rallyssa sen sijaan ei olla käyty, kun siellä on koko treeniryhmä kerrallaan paikalla. Ollaan vaan ilmoiteltu poissaoloista ja otettu korvaukseksi omatoimitreenikertoja - joita ei olla vielä käytetty paria lukuunottamatta. Olisi varmaan alettava jossain vaiheessa käymään 😃. 


Viime vuoden alussa kirjailin meille joitain tavoitteita loppuvuodeksi. Noh, koronan takia ne jäi isolta osalta toteutumatta, mutta käydään nyt vähän läpi. Terveyden osalta piti pysyä terveenä, mikä toteutuikin niitä perhanan struviittikiteitä lukuunottamatta. Luustokuvissa ja silmäpeilauksessa piti käydä ja käytiinkin  ja vähän ylimääräistäkin. Velholta kuvattiin siis lonkat C/C ja kyynärät 0/0, silmät peilattiin terveiksi ja tämän lisäksi myös polvet (0/0) ja sydän todettiin terveiksi. Otin Velholta myös geenitestin, jonka mukaan Velho on terve ei-kantaja kaikissa testatuissa sairauksissa (MyDogDNA:n paketti on todella kattava), mutta snautsereille tärkeimmin DCM:ssä eli dilatoivassa kardiomyopatiassa. Selkäkuvissa ei vielä käyty vaan päätin odottaa kahden vuoden ikään. Velho täyttää kaksi ihan just ja kuvausaikakin on jo varattu. Samalla kuvataan olat, kun Kennelliitto on alkanut tänä vuonna lausua niitäkin. Ei sillä, että mä epäilisin niissä olissa olevan mitään, mutta halusin vaan huvikseen kaiken mahdollisen. Jollei joku ehdi tässä välissä ensin, tulee Vekusta ensimmäinen snautseri, jolla on virallinen olkalausunto.

Velho ja kaverinsa Dallas koirapuistoilemassa
Niin, ja osteopatiassa käytiin kerran. Korona-aikana sitä välttelee kaikkea tämmöistä ylimääräistä, ja toisaalta eipä sieltä kummempia jumeja löytynytkään (käytiin ennen näyttelysumaa, jotta kroppa ja liike olisi mahdollisimman hyvässä kunnossa), eikä näin nuorella koiralla yleensä niitä kuulemma kauheasti ole.

Rally-tokossa oli tarkoitus hallita alokasluokka, osallistua epiksiin sekä kisoihin ja saavuttaa RTK1. Juu ei, kiitos koronan. Epiksiä tuntuu muutenkin olevan tosi vähän ja silloin kun niitä on, menee ne heti täyteen. Kisoja ei paljoa ehditty järjestää viime vuonna. Alokasluokka meillä on kyllä mun mielestä aika hyvin hallussa (no juuri nyt ei vaan olla pitkään aikaan päästy kunnolla treenaamaan) ja mähän ilmoitinkin meidät ihan vuoden lopussa muutamiin kisoihin, joihin oltiin varasijoilla ja yhteen saatiin sitten paikkakin, mutta sitten tuli se virtsakide-episodi ja antiobiootit, joiden doping-varoaika ei ehtinyt täyttyä. Joten se siitä. 

Agilityssa oli tavoitteena vain pitää hauskaa ja opetella perusjuttuja ja se tavoite nyt täyttyikin. Kontaktiesteet meillä vielä aika paljon vaiheessa, mutta muuten on edistytty ja on ollut kivaa, tykätään molemmat tosi paljon. Kyllä me ollaan möllivalmiita (hypäriradalle, koska ne kontaktit). 


Näyttelyt taas, nohhh. Tavoite oli kaksi sertiä Suomesta, yksi cacib ja Baltian junnuvalioarvot. Nämä tavoitteet oli tietenkin kirjattu ennen koronaa, joten aika paljon jäi saavuttamatta. Kesän lopussa ehdittiin kuitenkin käydä muutamissa näyttelyissä, joista saldona 1x sert ja 2x vara-sert. Sertitavoite siis ainakin täyttyi puoliksi, muut eivät sitten kyllä 😃. Cacibiin oli kyllä mahdollisuus, koska käytiin kahdessa KV-näyttelyssä, mutta eivät ne sattuneet Velhon kohdalle. Ei kyllä kaiken kaikkiaan silti voi sanoa, että olisin millään tavalla tyytymätön meidän näyttelymenestykseen. Neljä näyttelyä, joista kaikista ERI ja kolmesta SA. Kerran VSP, kerran serti, kaksi varaa. Ei huono lainkaan mun mielestä.





Mitäs sitten tänä kuluvana vuonna? No laitetaanpa jotain tavoitteita ylös, vaikka kohta hätyytellään jo vuoden puoltaväliä.

- Selkä- ja olkakuvat

- Suomen muotovalio

- Rally-kisojen korkkaaminen ja ehkä RTK1?

- Agissa kontaktiesteiden opetteleminen, kepeissä pään/katseen fokus alemmas, mahdollisesti möllikisoihin?

- Edistyminen edelleen toisten koirien ohituksissa lenkeillä













Ukolla on ollut tässä viime viikon aikana syytä juhlaan. Paitsi, että se täytti 4v, se myös kävi uusimassa silmäpeilinsä - eläinlääkärin mukaan "käytös 10+++ ja silmätkin täyttä priimaa" - ja viikko sitten se luonnetestattiin pistein 138+++. Ukkelin luonnetestistä ajattelin seuraavaksi tehdä ihan oman postauksen, kun olin sitä taas seuraamassa ja kuvaamassa. 







perjantai 29. tammikuuta 2021

Voihan struviittikiteet ja teini-ikä!

 Viime postauksessa menin kehumaan, miten Velho on ollut tähän mennessä täysin terve eikä eläinlääkärillä ole tarvinnut käydä rokotuksia ja virallisia tarkkeja lukuunottamatta. Ei olisi pitänyt. Onnistuin manaamaan meidät. Ei mennyt kuin muutama päivä tuosta, ja Velho herätti yöllä pissalle kahdesti. Lääkärireissuhan siitä tuli, kun ei tuo nyt ole sille normaalia, vaikka se muuten aivan normaali oma itsensä olikin. 



Velholta otettiin virtsanäyte, jossa sillä todettiin alkavaa tulehdusta ja emäksinen pH-arvo sekä struviittikiteitä. Ei ollut varmaa, johtuiko tulehdus emäksisyydestä/kiteistä vai toisinpäin. Tulehdukseen saatiin antibioottikuuri, ja tämän kuurin jälkeen uusi pissanäyte. Valitettavasti alkava tulehdus oli johtunut kiteistä, eikä toisinpäin, joten tulehdus oli antibiooteilla poissa, mutta kiteitä oli pissassa edelleen - ja kohonnut pH-arvo. Jos oikein ymmärsin, tämä pH-arvon emäksisyys siis aiheuttaa noiden kiteiden muodostumisen. 

Velho määrättiin sitten syömään virtsakiteiden poistamiseen tarkoitettua veterinary urinary -erikoisnappulaa neljä viikkoa ja tämän jälkeen kontrolli. Vähän jännitin tuota nappulahommaa, koska pelkkä nappula saattaa usein tylsistyttää Velhoa (kaikki muu ruoka kyllä menee) ja tuon erikoisruokavalion aikana ei saanut höystää ruokaa millään muulla kuin korkeintaan ihan vähän - muuten ruokavalio ei olisi toiminut. Aluksi nappula maistuikin Velholle oikein hyvin, kun se oli uutta ja vähän erilaista, mutta pikkuhiljaa se kyllästyi siihen, ja loppuviikkoina sitä sai aina maanitella syömään ruokansa loppuun - aika stressaavaa. 

Seuraavassa kontrollissa vuodenvaihteen jälkeen pH-arvo olikin jo normaali, struviittikiteet poissa ja saatiin palata normaaliin ruokaan ja terveen kirjoihin. Huh! Paitsi ei sittenkään. Ei mennyt kuin viikko ja taas Velho herätti yhtenä yönä kerran pissalle. Ei auttanut kuin taas painua lääkärille näytteeseen. Ja hieman kohonnut pH ja kidemurskaahan - ei varsinaisia kiteitä, mutta sellaista höttöä - sieltä löytyi. Niinpä täytyi todeta, että Velholla ilmeisesti jostain syystä on nyt taipumus tällaiseen. Velho ei sopinut mihinkään niihin asioihin, mitä lääkäri luetteli mahdollisiksi kiteiden muodostumisen syiksi: se ei juo erityisen vähän, sen ruokavaliota ei oltu muutettu ennen kuin ongelmat alkoivat, eikä sen suvussa ole tiettävästi kellään esiintynyt tällaista (kysyin kasvattajalta - isän puolen venäläisestä suvusta ei toki voi oikein tietää). Niinpä syytä tälle ei nyt vaan tiedetä, mutta jostain syystä meillä on nyt tällainen tilanne. 



Meinasin alkaa itkua vääntämään, kun lääkäri suositteli siirtymistä pysyvästi tuolle erikoisnappulalle. Se oli ollut niin stressaavaa, kun annoin aina vähän yrjölänpuuroa höysteeksi ja sitten Velho aina kuitenkin meinasi jättää liian ison osan nappuloista syömättä ja stressasin aina sitä, että syöhän se nyt nappulaa tarpeeksi suhteessa puuroon että tämä toimii. Se koiran maanittelu syömään ei ollut yhtään kivaa. Ajatus siitä, että sen pitäisi syödä mahdollisesti loppuelämä tuolla tavalla tuntui ahdistavalta. Onneksi kuitenkin lääkäri antoi vaihtoehdoksi lisäravinnejauheen tai -tabletit, joita lisätään ruokaan. Me kokeillaan nyt niitä tabletteja ja syödään normaalia ruokaa. Jonkin ajan kuluttua mennään taas kontrolliin ja toivotaan, että ne toimii. 

Niin kauan kun se ei herättele yöllä pissalle, en huolestu erityisesti. Se on ollut Velhon ainoa oire koko ruljanssissa, muuten se on ollut aivan normaali iloinen oma itsensä ja pissaa aivan normaalisti. Sinällään tämä ei nyt siis kauheasti meidän elämään vaikuta tai vaivaa Velhoa, jos nämä tabletit nyt toimii pidemmän päälle. Laitan vaan pari tablettia kerran päivässä ruuan sekaan ja that's it. Ja kyseessä on tosiaan "vain" lisäravinne, eikä mikään varsinainen lääke. Mutta onhan se tosi tylsää, jos sillä nyt tosiaan on tällaiseen jotain luontaista taipumusta. Saa nähdä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. 

Kasvattaja Saimin kotiruokaohjeita (yrjölänpuuron lisäksi) on otettu myös käyttöön, Saimi nimittäin uskoo vahvasti kotiruuan ja tarkasti tiedettyjen ja nähtyjen raaka-aineiden voimaan, eikä pidä nappuloista. Muun muassa korkealaatuista jauhelihaa, kanaa (ei hormoneilla syötettyä broileria), kananmunaa, tummaa riisiä, hirssiä, tattaria, porkkanaa, purjoa, kaurahiutaleita jne. kuuluu Saimin reseptien raaka-aineisiin. Kaikki lohen tms. muun kalan jämät ihmisten jäljiltä on myös tosi hyviä. Ylipäänsä ihmisen ruuassa on paljon sellaista, mitä koira voi syödä. Mutta jos syöttää koiralle pelkkää kotiruokaa, niin pitää muistaa laittaa annoksiin mukaan aina päivittäin vitamiinijauhetta, ja ruokaan lisätään aina nimenomaan jodioitua suolaa, jotta koira saa jodia. Kirjoitan näitä nyt tähän vähän ylös ihan tällaisena public servicena, tarkempia reseptejä voin antaa kysymällä 😃. Ja Velhollehan nämä maistuu!



Meillä on nyt ollut yleisesti ottaen aika teineilevä vaihe menossa. Lumi on ihanaa, mutta se on selvästi tuonut paljon hajuja pintaan ja nenä maassa viipotetaan suurin osa lenkeistä. Välillä menee rasittavaksi vetämiseksi, ja muutenkin on raskaampaa lenkkeillä kun koiraan ei saa niin hyvin kontaktia, kun se on ihan omissa hajumaailmoissaan. Ohitukset tuntuu taas menneen huonompaan suuntaan, jossain vaiheessa syksyä oli toivoa paremmasta, mutta eheeei, mitä mä oikein kuvittelin, kun ajattelin että teini-ikä alkaisi olla ohi. Puolitoista vee snautseriuros, sehän on ihan pahimman teini-iän keskellä! Rauhallisesti kiihtymättä toisista koirista ohi meneminen on hänelle ollut viime aikoina tosi vaikeaa, vaikka ois nami ihan nenän edessä. Se Velhon kiihtyminen on jotain ihan hassua kyllä, sen huomaa aina siitä kauheesta hönkimisestä - joka ei siis johdu siitä, että se vetää ja panta painaa kaulaa, vaan se hönkii kyllä ihan hihna löysällä ollessaankin. Ne kierrokset vaan nousee sillä toisista koirista kovasti! Viime aikoina tuntuu, että sekin on yleistynyt, että se saattaa alkaa yrittää öristä jotain - aiemmin tämä oli tosi harvinaista ja "oireena" oli vain järjetön mutta äänetön kiihtyminen, hönkiminen, vetäminen ja täydellinen kykenemättömyys kiinnittää huomiota mihinkään muuhun kuin siihen toiseen koiraan. Nyt tosiaan tuntuu, että koittaa lähteä örisemään useammin kuin ennen. Ehkä se on sitä teini-ikää, toivottavasti.

Mä tiedän, että ihmiset tarkoittaa hyvää, mutta välillä tuntuu että mä pimahdan, jos joku vielä sanoo mulle jotain tyyliin "malttia, se on snautseri-uros, kyllä se siitä vielä joku päivä rauhoittuu" jne...mutta milloin!?! Me ollaan nyt puolitoista vuotta eletty yhdessä ja ensimmäisestä päivästä lähtien joka päivä harjoiteltu tätä samaa asiaa - että osattaisiin olla ihan rauhassa vaikka nähtäisiinkin toinen koira. Kuinka voi olla, että fiksu ja nopeaoppinen koira, joka oppii kaikenlaista muuta vaikka kuinka nopeasti, ei saa tätä asiaa menemään paksuun kalloonsa? Teenkö mä jotain väärin? Täytyykö sen oikeasti olla näin vaikeaa? Vaikka olisikin teini, ja snautseri, ja uros. Onko se jokin tavoiteltava itseisarvo, että snautserin pitää olla näin työläs ja hitaasti kypsyvä tällaisissa asioissa? Veisikö se jotain pois snautserin luonteesta ja perusolemuksesta, jos se olisi vähän helpompi? Nämä on ehkä sellaisia kysymyksia ja asioita, jotka ansaitsisivat ihan oman postauksensa, mutta tällaisia asioita mulla on mielenpäällä liikkunut tähän liittyen. 

Ja voi olla, että mä stressaan koko asiaa liikaa. Mä tiedän, että moni suhtautuu asiaan niin, että ottaa vaan sen koiran tiukasti vierelleen ohituksissa ja menee mahdollisimman nopeasti ohi. Mutta mä en mielelläni haluaisi tyytyä koko Velhon loppuelämää lenkkeilemään sillä tavalla. Meillä tulee kuitenkin paljon ohituksia päivässä ja mun mielestä on aika stressaavaa, jos se koira kiihtyy niissä ohituksissa aina. Mä haluaisin, että se mun koira oppisi ohittamaan toiset rauhassa ja nätisti. Mulle on sanottu, että mä vaadin Velholta liikaa. Mutta onko se oikeasti liikaa vaadittu, että koira ohittaisi nätisti? Ihan oikeasti?

No joo, on se silti aivan ihana rakkauspakkauskoira. Tuo on oikeastaan meidän ainoa haaste. Joten ei Velho ole vaikea tai ongelmainen tai jotenkin hirveäluonteinen tai mitään sellaista. Siinä on aivan hirveästi ihania ja hyviä ominaisuuksia. Mutta tuo yksi arjen haaste saa kyllä välillä epätoivon valtaan. 



Velho 2v ja erkkari

Pitihän mun kirjoittaa Velhon 2v -postaus jo paljon aiemmin, mutta oon taas löysäillyt tän blogin kanssa. Velholle tuli siis täyteen kaksi v...