Näyttelykesä ja Velhosta valio

Kesä on mennyt ohi jo aikaa sitten, mutta ajattelin vähän kirjata ylös kokemuksia ja tuloksia näyttelyistä, joissa käytiin sen aikana ja alkusyksystä.

Itä-Suomen näyttelyt

Aloitettiin Velhon kanssa meidän näyttelykausi heinäkuun loppupuolella Outokummun ryhmänäyttelystä. Kesällä kun viettää osan ajasta mökillä Pohjois-Karjalassa, niin on mukava käydä Itä-Suomen näyttelyissä, kun niissä pääsee näkemään usein vähän eri koiria kuin täällä etelässä. Outokumpuun oli ilmoitettu neljä p&s snautseria, kaksi urosta ja kaksi narttua. Velho meni nyt ekaa kertaa avoimeen luokkaan. Tuomarina oli Loredana Salina Sveitsistä. Velho esiintyi nätisti ja sai ERI:n ja SA:n. Mulle kävi kehässä jotain, mitä ei ole koskaan ennen käynyt (eikä sen jälkeenkään), nimittäin jostain syystä tuomari puhui aika hiljaa enkä kuullut hänen ohjeitaan kovin hyvin tai kiinnittänyt häneen tarpeeksi huomiota, ja hän joutui ilmeisesti monta kertaa mua ohjeistamaan (näin sain kehän laidalta kuulla :D), että milloin juosta, milloin seistä ja mihin mennä. Jotenkin olin itse ihan sekaisin siellä kehässä koko ajan.

Osittain tästä johtuen meillä kävi sitten PU-kehässäkin jotain, mitä myöskään ei ole koskaan aiemmin tai sittemmin käynyt -- oltiin toisen uroksen kanssa aloittelemassa, ja menin seisottamaan Velhoa väärään paikkaan. Taaskaan en jotenkin kuullut enkä huomannut mitä tuomari sanoi ja viittilöi, ja lopulta sitten huomasin, että tuomari halusi koirat kehän toiselle sivulle. Toinen uros oli jo mun huomaamatta siirtynyt sinne, joten lähdin kiirellä juoksemaan Velhon kanssa paikalle, ja tässä kohtaa tuo Vekkuli onnistuikin jotenkin pääsemään hihnastaan irti ja juoksi suoraan toisen uroksen iholle! Tottakai heti irtipäästessään karjuin Velholle paikkaa, mutta tyyppi vähät välitti siitä ja juoksi heti toisen luo kun tajusi olevansa vapaana. Eipä siinä nyt mitään kovin peace and love -kohtaamista voi olettaakaan, kun yksi irtokoira tulee toisen hihnassa olevan takaa yllättäen päälle. Ei Velho sinällään tappelemaan sinne mennyt, mutta suoraan siihen kiinni kuitenkin ja molemmat siinä sitten vähän ärisivät ja mulla kesti loputtoman pitkältä tuntuvan ajan -- joka todennäköisesti oli muutamia sekunteja -- saada siitä ote ja otettua takaisin kiinni. Ihan naama punaisena ja nolona siinä sitten pyytelin anteeksi, kyllä hävetti. Täytyy kyllä sanoa, että yllättävän hyvin toisella uroksella kuitenkin piti pinna, tuossa tilanteessa helposti saisi isommatkin rähinät aikaiseksi. Onneksi tuomari vastasti anteeksipyyntöihini, että ei haittaa (toisen koiran omistajakin sitten kehän jälkeen vielä pahoitellessani totesi, että näitä nyt sattuu joskus). Joka tapauksessa Velho laitettiin sitten kakkoseksi ja sai vara-sertin, sertin mennessä tuolle toiselle urokselle. En tiedä vaikuttiko tuo välikohtaus sijoitukseen vai ei, mutta ainakin tuomari laittoi toisen uroksen, Ramses Saltus Ze Zahrabsken, lopulta rotunsa parhaaksi, joten kyllä hän ainakin siitä kovasti tykkäsi. Voi siis hyvin olla, että välikohtaus ei vaikuttanut tuloksiin mitenkään. VSP oli lopulta Veerun Gretchen, todella upeakarvainen narttu.

Uusi näyttelyhihna ostettiin sitten samantien paikanpäältä. 😃

Velhon arvostelu oli seuraavanlainen: "2-year-old salt and pepper male. Good size. Nice head with good dark eye. Correct earset. Correct scissor bite. Very good coat condition. Correct front and rear. Very nice forechest. A little narrow behind. Nice temperament. Well presented." AVO-ERI1 SA PU2 VARA-SERT

Seuraavaksi lähdettiin jo alle viikon päästä Mikkelin KV-näyttelyyn. Tänne olikin ilmoitettu jo vähän enemmän p&s snautsereitä, 9 kappaletta. Tuomarina oli kotimainen snautserispesialisti Irina Poletaeva. Velho esiintyi avoimessa luokassa toisen uroksen kanssa ja sai ERI:n ja voitti luokkansa SA:lla. Tässä vaihessa jäljellä olivat enää urokset, jotka olivat jo valioita, joten saatiin jo juhlia sertiä. PU-kehässä oltiin sitten valioluokan Raappavuoren Könsikkään ja veteraaniluokan Delonnix Cormickin kanssa, ja mun suureksi onneksi Velho sijoittui kakkoseksi jälkimmäisen jälkeen ja näin ollen sai sertin lisäksi myös ensimmäisen cacibinsa! ROP olikin lopulta Delonnix Cormick ja VSP Veerun Gretchen, joka myös valioitui. Tästä lähtien lähdettiin sitten etsimään sitä viimeistä valioittavaa sertiä.

Velhon arvostelu tässä näyttelyssä oli seuraavanlainen: "Erinomainen tyyppi. Urosmainen. Neliömäinen. Kaunis pää. Oikea hampaisto. Erinomainen kaula ja ylälinja. Rintakehä oikeassa muodossa. Hyvin kulmautunut. Rodunomainen liike. Käpälät saisivat olla tiiviimmät. Upea karva ja väritys." AVO-ERI1 SA PU SERT CACIB

Kotinäyttely ja ryhmäkehäkokemusta

Seuraava näyttely meillä oli vuorossa taas jo seuraavana viikonloppuna. Tällä kertaa oli kyseessä meidän kotinäyttely, Espoon KR, jonne päästiin menemään ekaa kertaa ikinä. Ukko oli myös ilmoitettu mukaan harrastuksen vuoksi, ja Velholla oli eka mahdollisuus valioitua. Paikalla oli taas yhdeksän snautseria, kuusi urosta ja kolme narttua. Tuomarina oli kroatialinen snautserispesialisti Niksa Lemo ja hänen mukanaan luxembourgilainen harjoitusarvostelija Laurent Heinesche. Velho esiintyi taas avoimessa luokassa toisen uroksen Raappavuoren Liikkellepanon kanssa. Vekku sai ERIn, kuten Liikkeellepanokin, ja kilpailuarvostelussa Vekku sijoitettiin toiseksi. Molemmat saivat SA:t, mutta ei sertiä tulossa meille siis, kun sijoitus oli toinen. Oli muuten eka kerta ikinä kun Velho ei voittanut luokkaansa! En ehtinyt jäädä kauheasti asiaa miettimään, kun Ukon kanssa piti rynnätä jo valioluokkaan heti perään. Ukko esiintyi siellä Bonzen Ganeshan kanssa. Molemmat sai ERI:t ja SA:t, mutta Ukko sijoitettiin luokan ykköseksi. Tuomari ei tässä näyttelyssä säästellyt yhtään SA:ssa, nimittäin jokainen snautseri sai sen.

PU-kehässä oltiin sitten kaikkien kuuden uroksen voimin ja Anni joutui Ukon puikkoihin, minkä tekee vain pakon edessä. PU-kisa olikin aikamoista sirkushuvia. Yksi uros teki Velhot ja pääsi irti hihnastaan (ei onneksi mennyt muiden luo), toisella taas oli pörinäpäivä ja ääniefektejä kuului. Erilaisia jouksuvauhtejakin oli ja ohituksia joutui tekemään. Päästiin meidän poikien kanssa kuitenkin kunnialla loppuun, ja lopulta tuomari osoittikin Ukon ykköseksi! Velho jäi ilman PU-sijoitusta junnu-uros Papun eli meidän tiimin italiantuonnin Aulerco Abbraccio per Mihanin kanssa, ja tuomari antoi vara-sertin Papulle. Niinpä pikku-Velhon voi sanoa jääneen koko näyttelyn viimeiseksi 😃. Ei haittaa, sai se kuitenkin SA:n. Tuomari selkeästi tykkäsi suomalaisista snautsereista. Ukon kanssa mentiin ROP-kehään vastaan Raappavuoren Lumolikkaa, joka valioitui tässä näyttelyssä. Tuomari valitsi Ukkelin sitten rotunsa parhaaksi. Ukko onkin mielestäni nyt tämänikäisenä elämänsä kunnossa ja alkaa todella olla kehitykseltään "valmis", uroksilla kun saattaa siinä vähän kestää.

Velhon arvostelu: "Excellent type and size. Enough strong head and nice excellent neck. Correct in chest. Bit short in upperarm. Short in body. Well angulated behind. Correct hocks. Enough free in movement." AVO-ERI2 SA

Ukon arvostelu: "Excellent type and format. Outstanding coat. Nice head and expression. Well angulated. Moved nice." VAL-ERI1 SA PU1 ROP

Lähdettiin tässä vaiheessa kotiin ja tultiin sitten vielä iltapäivällä takaisin ryhmäkehiin. Sama tuomari Niksa Lemo otti kakkosryhmän ja otti myös BIS-veteraanikisan, jossa VET-ROP snautseri Delonnix Cormick sijoittui BISVET3-sijalle. Taisi tuomari ottaa tuossa jaktoon myös sekä kääpiösnautserin että suursnautserin. Kehän laidalta kuuluikin, että tuomari tykkää näistä snautsereista. Kakkosryhmä oli kyllä todella jättimäinen koiramäärältään ja koirien oli vaikeuksia mahtua kehään, vaikka se oli iso. Mutta niin vain tuomari poimi sieltä meidät Ukon kanssa jatkoon kuuden parhaan joukkoon. Olin aivan hemmetin ylpeä ja iloinen jo siinä vaiheessa. Kaikki muut jatkoon päässeet oli sellaisia rotuja ja yksilöitä, jotka on ihan "ammattisijoittujia" isoissa kehissä, ja sitten me siellä Ukkelin kanssa. Anni kuuli kehän laidalla, kuinka suursnautseri-ihmiset kehuivat, että onpa kivan näköinen snautseri, ei yhtään liian raskas. Ei me sitten lopulta sijoituttu, mutta tuomari kyllä nosti suursnautserin ykköseksi (ja tämä oli lopulta myös Best In Show), joten todella suomalaisista snautserirotuisista tykkäsi. Olipa hieno kokemus olla siellä ryhmässä jatkossa! Joillekin toisille tämä on ehkä arkipäivää, mutta mä aina menestyksen kohdatessa ihmettelen vain, että ai että meihinkö kiinnitettiin näin paljon huomiota noiden muiden keskeltä! Vaikka tiedänkin, että koira on hieno. Ei mikään menestys silti itsestäänselvää ole.

Etelä-Suomen näyttelyt

Eipä nämä mun näyttelysepustukset tähänkään vielä lopu, kun täytyy nyt käydä nämä kaikki läpi, jos ei muuten niin itselle muistiin 😃. Velhon kanssa lähdettiin siitä parin viikon päästä Helsingin ryhmänäyttelyyn, jonne oli ilmoitettu kuusi p&s snautseria. Tuomarina suomalainen snautserispesialisti Marianne Holm Larnemaa. Kyseinen erittäin tiukkana tunnettu tuomari antoi aikanaan Ukolle ensimmäisen sertinsä, joten mielenkiinnolla lähdin Velhoa hänelle näyttämään. Paikalla oli myös Ukon ihana poika Saku, Mihan Bendula, joka oli jo ehtinyt aloittaa näyttelyuransa upein tuloksin. Tämän lisäksi junnuissa myös italianmihalainen Papu, ja sitten kolme narttua eri kenneleistä.

Tämä näyttely oli siitä ikimuistoinen, etten koskaan ole ollut näin tyhjässä ja väljässä näyttelyssä enkä varmaan tule olemaankaan. Näyttely oli jo valmiiksi järjestetty todella väljästi koronaturvallisuus huomioiden ja koko alueelle päästettiin koiria vain vähän kerrallaan. Tämän lisäksi snautserit oli kehän viimeisenä, tuomari arvosteli hitaasti ja piti vielä tauon ennen meitä. Kaikki muut kehät oli purettu jo tässä vaiheessa ja meidän kehä varmaan lähemmäs tunnin myöhässä. Siellä sitten snautseriporukalla odoteltiin kehää ilman että näkyi suunnilleen ristin sielua missään ja ympärillä vain laakeeta aakeeta. Oli kyllä paljon mukavampi näin kuin yli-ahtaaksi ahdetussa näyttelyssä, mikä kyllä koettiin sitten syyskuussa Virossa...

Papu ja Saku saivat junnuissa ERI:t ja Saku laitettiin ykköseksi SA:lla. Vekun kanssa mentiin kehään ja esiinnyttiin ihan nätisti. Tuomari katsoi sen päätä tosi pitkään ja kyseli vielä uudestaan ikää. Veikkaan, että piti Vekun päätä vielä turhan pienenä ja "pentumaisena". Vekkuhan on vähän semmoinen "pikkupoika" olemukseltaan, ei mikään iso näyttävä uros. Tällä kertaa kehis näytti sitten meille ekaa kertaa sinistä lappua ja kertoi Velhon saaneen EH:n. Eipä siinä, joskus senkin on tultava. Nartut saivat myös kaikki EH:t, joten Saku oli lopulta ainoa SA:n saanut snautseri ja siten suoraan ROP. ROP-kuvassa Saku söi palkinto-pahvilaatikkoaan ja tuomari pyysi tägäämään hänet kuvaan somessa 😃. Hän ihastui kovin Sakuun ja sen luonteikkuuteen.

Velhon arvostelu: "2-vuotias, jonka toivoisin vieläkin urosmaisempi. Pitkä pää, linjat saisivat olla yhdenmukaisemmat ja silmät soikeammat. Hyvä kaula. Tasapainoiset kulmaukset. Kokoonsa sopiva luusto. Hyvin kiinnittynyt voimakkaasti kiertynyt häntä, jossa jäykistynyt pää. Liikkuu vaivatta, mutta ylälinja saisi olla laskevampi. Moitteeton karva, puhdas p&s. Hyvä maski." AVO-EH1

Saku sai ehkä upeimman arvostelun jonka olen koskaan nähnyt, joten kirjaan senkin tähän, toivottavasti Anua ja Kimmoa ei haittaa: "Ihanan tiivis ja jäntevä nuori mies. Vahva pää. Keskiruskeat silmät. Tyylikäs vahva kaula. Tasapainoisesti kulmautuneet sopivaluustoiset raajat. Erinomainen eturinta ja rintakehä. Hyvä häntä. Liikkuu voimakkain snautserille tyypillisin askelin kunnollisen ylälinjansa säilyttäen. Esimerkillinen karva raajoja myöten. Puhdas keskipippuri ja kunnollinen maski. Villi ja vapaa." JUN-ERI1 SA PU1 SERT ROP

Mä kyllä tykkään siitä, että tältä tuomarilta saa aina kunnolliset pitkät arvostelut koko rahan edestä.

Seuraava näyttely ja valioitumisyritys meillä oli sitten Riihimäen NORD-näyttelyssä elokuun lopussa. Tuomarina muutoksen vuoksi itävaltalainen Monika Blaha, joka oli mulle aivan tuntematon nimi. Tästä näyttelystä ei jäänyt paljon jälkipolville kerrottavaa. Ei mun mielestä oikein esiinnytty eduksemme tuolla ja oikeastaan tämä näyttely jäi harmittamaan enemmän kuin tuo edellinen EH:n näyttely. Tuntui jotenkin kokonaisuudessaan niin turhalta reissulta ja Vekku ei oikein jaksanut keskittyä kehässä. Tuomari oli jotenkin hajuton ja mauton ja tosi nopea arvostelemaan, ei kauheasti kopeloinut koiraa, eikä tuloksissa ollut meidän osalta mitään erityistä. Arvostelu oli tosi lyhyt enkä jotenkin kokenut saavani rahoilleni kokonaisuudesssaan vastinetta. Velho sai kyllä ERI:n muttei SA:ta. ROP oli Bonzen Ganesha ja VSP Mihan Savonmuanhilima. Velhon arvostelu oli seuraavanlainen: "Good size. Head a little bit short. Good withers. Good ribcage. Very nice coat. In the movement he is a little loose altogether." AVO-ERI2

Mä kyllä allekirjoitan tuon löysyyden liikkeessä, Vekulle kun on jäänyt numeroa liian suuri nahka ja sen lisäksi se saa muutenkin vielä vähän tiivistyä ja miehistyä. Sen sijaan tuo lyhyt pää -kommentti oli kyllä, ja on edelleen, mulle ihan ???

Viron näyttelyreissu

Seuraavana oli vuorossa syyskuun Tallinnan reissu ja meidän eka ulkomaan näyttelyreissu, mukana sekä Velho että Ukko. Kyseessä oli kolmen KV-näyttelyn viikonloppu: perjantaina oli "ihan tavallinen" KV-näyttely, lauantaina Tallinn Winner 2021 -näyttely ja sunnuntaina Viron Voittaja 2021 -näyttely. Joka päivälle oli ilmoitettu 10-11 snautseria, suurin osa suomalaisia tuttuja koiria. Kuten aiemmin mainitsin, näyttelyalue Luigessa oli kyllä ihan superahdas ja väylät kapeita, joka päivä paikalle saavuttua (ajankohdasta riippumatta) koko paikka oli ihan täynnä ja oli vaikea saada raijattua sekä häkit että koirat kunnialla sisään ja löytää niille vielä hyvät paikatkin. Sen sijaan tuolla jokaiselta näyttelyalueelle tulijalta kysyttiin koronapassi ja ilman rokotuksia ei kenelläkään ollut sinne asiaa. Se loi ahtaudessa sentään koronan osalta hieman turvallisuuden tunnetta. Samaa muuten kysyttiin ravintoloissakin. Virossa oli selvästi vähän eri tyyli tämän korona-asian kanssa kuin Suomessa oli ollut.

Perjantaina tuomarina oli tuomarimuutoksen takia George Schogol Georgiasta. Alunperin piti olla tanskalainen Carsten Birk, jota olisin kyllä itse toivonut, kun vien aina pohjoismaisille tuomareille mielelläni. Olipa tuo Schogol sitten aikamoinen setä, ja tuli todettua, että tuolle ei tarvii mennä uudelleen. Ei siinä nyt sinällään varsinaisesti vikaa ollut, mutta mulle totesi sen jälkeen, kun oli antanut Velholle EH:n, että "sun pitää kiinnittää huomiota siihen mitä se koira tekee kun se liikkuu. Tää ei oo mikään peli okei? Sä pilaat sen koiran liikkeessä. Se on se ongelma." Ja mähän olin siis jatkuvasti vilkuillut Velhoa liikkeessä ja hihnalla säädellyt ja hillinnyt sen liikkumista. Videolla ei mitenkään niin kummalliselta näyttänyt se liikkuminen, ei ehkä parasta Velhoa muttei nyt surkeetakaan. Mun mielestä tuomarin palaute oli kuitenkin aika töykeää ja henkilöön menevää, joten kuten sanottu, ei tarvii hänelle uudelleen mennä. Ukko sai sitten ERI:n ja sjoittui valioluokassa kolmanneksi ilman SA:ta. Ei ollut siis meidän koirien menestyspäivä tuo. Eipä ollut kyllä kovin monen muunkaan, yksikään narttu ei saanut SA:ta ja uroksista vain kaksi. ROP oli Ukon puoliveli Möllerhaus New Life With Mercy "Roki" ja PU2 Bonzen Elros, joka sai sertin ja valioitui Viroon.

Velhon arvostelu: "2 years, moderately strong head. Moderate front extension. Good tail. Coat is harsh enough. Slightly over reaching." AVO-EH1

Ukon arvostelu: "Slightly flat rib, good outline, moderate front angulation, good coat and tail. Parallel movement." VAL-ERI3

Lauantaina tuomarina piti olla eräs muistaakseni romanialainen tuomari, jonka nimeä en enää muista. Päivää aiemmin tuli kuitenkin tieto, että hän oli juuri menettänyt tuomarioikeutensa. Kaikkea sitä! En tiedä, mistä oikeudet lähtivät, mutta varmaan ihan syystä, joten hyvä ettei jouduttu hänelle menemään. Tuomariksi tuli sitten virolainen Helen Tonkson. Päivästä jäi lähinnä mieleen se, miten se oli tosi kuuma ja aurinkoinen ja kehässä ja sen laidalla sai hikoilla kunnolla. Velho oli taas ainoana avoimessa luokassa ja sai tänään sentään ERI:n, mutta SA:ta ei edelleenkään herunut. Liikkeestä mainitsi tämäkin tuomari, joten aloin miettiä, että sillä on nyt varmaan jotain jumia, joka pitää hoitaa. Ukko sijoittui puoliveljensä Rokin jälkeen valioluokan kakkoseksi ja sai tällä kertaa SA:n. Mentiin PU-kehään kolmen vai neljän muun uroksen kanssa, ja Ukko sijoittui hikisen juoksun jälkeen kolmanneksi. Ykkösenä taas Roki, kakkosena virolainen venäjäntuonti Ave Concorde Cognac. Ukolle ojennettiin sitten serti, ja näin siitä tuli uusi Viron muotovalio! Tämän näyttelyn jälkeen oltiin jo tyytyväisiä, että ainakin jotain reissulta tarttui mukaan, eikä ihan turhaan lähdetty. Narttujen paras ja VSP oli virolainen kroatiantuonti Nefertiti Saltus Ze Zahrabske ja se siis Rokin ohella sai Tallinn Winner 2021 -tittelin. Arvostelut virolaisilla tuomareilla oli viroksi ja käännöspalvelu sellainen, että tyyppi luetteli arvostelut englanniksi ääneen, joten ei me enää niistä mitään muisteta.

Sunnuntaina oli taas virolainen tuomari, Viive Maranik. Tämä tuomari olikin siitä erikoinen, että kaiveli todella syvälle suuhun hampaita ja purentaa katsoessaan. Koirat oli vähän ihmeissään, mutta ei meidän poikia sen kummemmin haitannut kuitenkaan. Velholle ERI, mutta ei vieläkään SA:ta. Tuomari mainitsi, että liike on hieman tikuttavaa ja saisi saada lisää ulottuvuutta, joten tuli aika selväksi, että liikkeessä oli nyt tänä viikonloppuna se ongelma mikä esti Velhon menestymisen. Velhon osalta siis turha reissu, mutta tulipahan arvokasta kokemusta! Ukon viikonloppu oli todella nousuvoittoinen, tällä kertaa tuli valioluokan voitto ERI:llä ja SA:lla. PU-kehässä sitten vielä myöskin voitto, joten Ukolle mukaan tarttui myös CACIB ja toinenkin titteli Viron Voittaja 2021! Tämän reissun jälkeen Ukosta tuli virallisesti siis FI MVA EE MVA V-19 EEV-21 Mihan Luikka.

Narttuja oli neljä kappaletta, joista puolet sai EVA:n kun arastelivat tuomarin syvälle suuhun tunkemista. Lopuille ei sitten herunut SA:ta, joten Ukko kävi yksin pokkaamassa ROP-ruusukkeensa. Ryhmäkehiin päätettiin olla jäämättä, oli sen verran väsyttävä viikonloppu takana ja haluttiin varmistaa, että ehditään laivaan. Käytiin sitä ennen juhlimassa Ukon titteleitä ja syömässä todella hyvässä venäläisessä ravintola Moonissa Kalamajassa, jota voidaan suositella! Pelmenit olivat erityisen maukkaita.

Loppukauden näyttelyt ja uusi muotovalio

Suomessa oli vielä pari näyttelyä jäljellä Velhon kanssa. Oltiin jo molemmat aika näyttelyähkyssä, mutta olin ilmoittanut sen vielä Hyvinkäälle ja Vantaalle viimeisen sertin toivossa. Hyvinkään näyttely oli heti seuraavana viikonloppuna Viron näyttelyistä enkä ollut saanut Velholle siinä välissä vielä aikaa osteopaatille, joten en odottanut mitään ihmeitä. Tuomari oli Jens Myrman Ruotsista ja hän olikin aika tiukka arvosteluissaan, jakoi H:takin ihan liberaalisti. Velho sai ERI:n, mutta SA jäi jälleen saamatta, tässä meillä oli siis näyttelyiden suhteen vähän kuiva kausi meneillään. Tällä kertaa liike oli liian löysää edestä tuomarin mielestä. Arvostelu: "2 år. Fina propotioner. Välformad huvud. Fint utryck. Fina öron. Bra hals, overlinje, kors, bakställ. Lite rak i sin överarm. Bra kropp. Bra strävhet i pälsen. Ganska bra p/s. Bra sidosteg, ännu lite lös i fronten. " AVO-ERI1

Vantaan ryhmänäyttelyyn mentiin lokakuun alussa osteopaattikäynnin jälkeen. Siellä oli paljastunut, että Velhon lonkankoukistajat oli olleet ihan kireinä, mikä voi kuulemma vaikuttaa paljonkin liikkeeseen. Näyttely oli pieni, snautsereita oli ilmoitettu vain neljä kappaletta, kaksi urosta ja kaksi narttua. Tuomarina oli Siret Lepasaar Virosta. Velho oli heti ensimmäisenä kehässä. Ehkä näyttelyähkystä johtuen se esiintyi ihan yli-innokkaasti eikä oikein olisi malttanut olla rauhassa. Tuomari antoi kuitenkin ERI:n ja SA:nkin perään, joten saatiin heti juhlia viimeistä sertiä ja muotovaliota, koska toinen uros, veteraani Delonnix Cormick oli valio. Vekku sijoitettiin PU-kehässä sitten edellämainitun jälkeen toiseksi ja niin serti ja muotovalioruusuke ojennettiin meille.

Velhon valioituminen ei kyllä ollut niin mahtipontinen kuin Ukon aikanaan messarissa rotunsa parhaana saavuttama valiotitteli. Tuolla oli tosiaan vain se neljä koiraa, serti selvisi jo ennen PU-kehää. Me oltiin Velhon kanssa lähdetty liikkelle kahdestaan eikä ollut ketään kenen kanssa juhlia tai kuka olisi ottanut kuvia kehästä. Koko kokemus oli todella nopeasti ohi, lähinnä tultiin paikalle, käytiin kehässä ja lähdettiin pois. Tuomarikin tuli PU-sijoitusten ja Velhon valioitumisen julistamisen jälkeen vielä katsomaan sitä kulmat kurtussa vähän sen näköisenä, että "olisiko sittenkään pitänyt antaa tuolla SA:ta" :D No eipä hän sitä peruuttanutkaan, joten valio mikä valio. Ja jos Velho ei olisi tuolla valioitnut, niin se olisi tapahtunut sitten messarissa, josta teen oman postauksensa myöhemmin.

Velhon valio-arvostelu: "Enough bones. Compact. Parallell head lines, strong jaws. Short neck, strong back. Moderately angulated. Moves with power. Correct coat structure and color. Full of temperament." AVO-ERI1 SA PU2 SERT MVA

Tästä olikin hyvä jäädä näyttelytauolle. Olin jo aiemmin päättänyt, että tulee mitä tulee, niin tuon Vantaan jälkeen pidetään kyllä taukoa. Eikä niitä näyttelyitä sen jälkeen oikein ollutkaan toisaalta. Teki hyvää meille molemmille olla miettimättä kehiä muutamaan kuukauteen ennen messaria.

Velho 2v ja erkkari

Pitihän mun kirjoittaa Velhon 2v -postaus jo paljon aiemmin, mutta oon taas löysäillyt tän blogin kanssa. Velholle tuli siis täyteen kaksi vuotta snautserimaista elämää toukokuun 27. päivä, ja asiaan kuului tietystikin maksalaatikkokakku nakkikynttilöillä, lelulahja ja synttärilaulu. Synttärinä en tällä kertaa ottanut mitään poseerauskuvia, mutta niitä saatiin sitten vähän myöhemmin kesäkuussa, kun Vekku sai Raililta trimmin.

On se mun mielestä kaunis poika!

Me käytiin Velhon kanssa heti 2v-synttärin jälkeen selkäkuvissa ja tulokset oli ilahduttavat. Selkä oli kauttaaltaan puhdas, LTV0, VA0, SP0 ja olat myös terve/terve. Velhosta tulikin ensimmäinen snautseri, joka sai virallisen olkatuloksen. Vekku on nyt tutkittu aika lailla niin perusteellisesti kuin voi ja kaikki tulokset on priimaa niitä pahuksen C-lonkkia lukuunottamatta. No, näillä me kuitenkin pärjätään hyvin!

Velhosta tulikin tässä kaikessa hiljaisuudessa sekä isoveli että enomies. Vippi-äiti synnytti toukokuussa kolme pikkusiskoa, jotka pääsin näkemään samalla kun Velho sai Raililta trimmin, kun Raili oli pentujen kanssa käymässä Mihalassa Porvoossa. Italiassa Aulerco-kennelissä asuva Alessa-sisko puolestaan synnytti jopa kymmenen pentua, kaikki hienosti neljässä tunnissa.

Meillä oli tarkoitus mennä Velhon kanssa erkkariin ja Oulun KV- ja NORD-näyttelyihin. Velholla kuitenkin todettiin juuri ennen erkkaria kennelyskä, joten siinä meni sitten nuo Oulunkin näyttelyt antibioottien doping-varoaikojen takia. Kennelyskä ei missään vaiheessa ollut paha, itse asiassa ei Velho yskinyt ollenkaan missään vaiheessa. Aivasteli ja pärski vain, ja nenä vuosi vähän. Mä epäilin sillä alunperin nenäpunkkia ja vein sen lääkäriin sen takia, mutta siellä paljastuikin sitten kennelyskä. Eipä Velho ollut edes tavannut mitään koiria puoleentoista viikkoon tossa vaiheessa, joten lääkärin mukaan tässä oli vain täytynyt käydä huono tuuri ja Velho oli nuuskinut maassa jotain kohtaa mihin sairas koira oli pärskäissyt. Antibiootit toimi Velholle tosi nopeasti ja oireet lähti parissa päivässä pois, mutta eipä meillä näyttelyihin ollut silti mitään asiaa. Täytyy sanoa, että mä olin tästä alussa tosi rikki ja pahoillani, kun olin odottanut näitä näyttelyitä ja Oulun kesäreissua (sisarusten tapaamista jne...) tosi paljon. Mutta eipä voi mitään. Nyt Velho on jo ilmoitettu pariin uuteen näyttelyyn, ja vielä meinasin ilmoittaa useampaan muuhunkin.

Erkkarissa käytiin kuitenkin, koska Ukkokin oli sinne ilmoitettu. Eipähän tarvinnut miettiä, että kuka esittää toisen koiran, jos molemmat sattuvat pääsemään paras uros -kisaan. Erkkaripäivä oli tosi kuuma ja aurinkoinen, kuten nyt kaikki muutkin päivät ovat tässä olleet. Tuomarina uroksilla oli (kahden tuomarimuutoksen jälkeen) suomalainen Marina Markio. Sekä koirilla, että ihmisillä oli kyllä tukalat oltavan kehässä. Koirat sai sentään olla kehän ulkopuolella varjossa, mutta meikämandoliini otti kehänlaidalla sen verran innokkaasti kuvia koirista, että jossain vaiheessa tuli jopa pieni epäily auringonpistoksesta ja piti mennä ostamaan Snautserikerhon lippis, kylmää juotavaa, ja mennä varjoon istumaan.

Ukko ei ole kauhean hyvin kuumaa kestävä koira, joten ei ollut sille ideaalein kehäpäivä. Se keksikin kehässä, että haluaisi käydä istumaan. Niinpä se pylly sitten yritti kohdata maata jatkuvasti kehässä seistessä. Tää oli kyllä sille uusi juttu, on muutenkin melko liikkuvainen ja sikäli haastava esitettävä (mutta rakastaa näyttelyitä ja esiintymistä!), mutta kyllä me pärjättiin. Meidän suureksi ja iloiseksi yllätykseksi Ukko voittikin sitten valioluokat urokset! Sinne jäi monta todella hienoa urosta taakse. Ukko sai samalla ISPU-SA:n, joita kerätään erkkareista ISPU-valiota varten (International Schnauzer-Pinscher Union) ja myös toisen FinnSieger -pisteen. FinnSieger -titteliin tarvitaan kolme pistettä, nämä tulee siis tietyiltä "FinnSieger -oikeudet" omaavilta erikoistuomareilta luokkavoitoista. Ukko on itse asiassa voittanut luokkansa SA:lla muistaakseni neljällä eri erikoistuomarilla (viidestä erikoistuomarista, joilla se on käynyt), mutta yksi tuli junioriluokasta mistä ei vielä FinnSieger-pisteitä saa, ja toinen erikoistuomarilta, jolla ei ole vielä FinnSieger-statusta.

Paras uros -kisassa meille kävikin sitten harvinaiset, eli tuomari sijoitti valioluokassa Ukon jälkeen kakkoseksi tullen Bonzen Elrosin ykköseksi, ja Ukko jäi sitten neljännelle sijalle veteraaniuroksen ja avoimen uroksen jälkeen. Tuomarin perustelu oli, että Bonzen Elros liikkui Ukkoa paremmin PU-kehässä. Hirmu hyvin Ukko pärjäsi joka tapauksessa joten eipä tuo nyt jäänyt harmittamaan. Tuomari mainitsi Ukon arvostelussa hiukan kinnerahtaasta takaliikkeestä, joten veikkaan että kyse oli siitä, koska tuomari liikutti neljä parasta koiraa vielä yksitellen edestakaisin ennen lopullisen järjestyksen valitsemista. Muutenhan Ukko liikkui PU-kehässä paremmin kuin aiemmin, siis sikäli että meni rauhallista tasaista ravia. Valioluokassa oli välillä innostustaan pyrkinyt laukalle ja toisaalta tietyssä kohtaa kehää oli sen mielestä joku kauhean kiinnostava haju maassa. PU-kehässä ei enää ollut näitä juttuja.

Bonzen Elros valittiin lopulta sitten koko näyttelyn Best In Show:ksi (onnea!) ja mua vähän nauratti siinä se, että "Ukko oli niin hyvä, että voitti jopa BIS-koiran" :D No vakavasti sanoen, oli varmasti ansaittu voitto Bonzen Elrosille ja se oli todella komea koira huippukarvalla! Ei siis mitään hampaankolossa.

Ukon arvostelu erkkarissa: "Erinomaista tyyppiä, hyvin urosmainen ilme, hyvä pää ja kaula, kauniit korvat ja häntä, eturinta voisi olla selvempi, riittävästi kulmautunut edestä ja takaa, ensiluokkainen turkki ja väri, liikkuu sivusta hyvin, takaa aavistuksen kinnerahdas. ISPU-SA."

Mä olen oikeastaan sanasta sanaan samaa mieltä tuomarin arvostelun kanssa. Ukon vahvuudet on mun mielestä karva ja väri, pää, hyvä liike (pitää myös ylälinjansa liikkeessä), luonnostaan kauniisti asettuneet korvat ja häntä, liioittelemattomat kulmaukset sekä hyvä sukupuolileima. Sen heikkoudet on pienehkö eturinta, hieman pitkä lanne ja vähäsen pysty/suora kyynärvarsi (joista tämä tuomari ei tosin maininnut) ja takaliikkeen kinnerahtaus. Ihana, komea poika se on kuitenkin kokonaisuudessaan.

Ukon luonnetestistä mun on pitänyt tehdä oma postauksensa ja se on tulossa jossain vaiheessa, kun saan aikaiseksi!

Velhon kuulumisia ei oikeastaan ole kummempia. Käytiin kesäkuun alussa hellepäivinä muutaman kerran Rajasaaressa koirapuistossa (ihana koiraparatiisi, kokonainen saari varattuna koirapuistolle) ja Velho viihtyi mainiosti. Vaikea on näillä helteillä keksiä, miten koiran kanssa ulkoilisi, joten Rajasaari ja sen ranta on ollut tosi hyvä vaihtoehto kotona ollessa. Nyt ollaan viihdytty mökillä, missä Vekku on päässyt leikkimään kaikkien aikojen lempileikkiään eli Hippo-vesilelun hakemista järvestä. Velho haluaisi leikkiä sitä mökillä koko ajan, jos saisi päättää. Sen mielestä ei ole mitään ihanampaa kuin hypätä laiturilta järveen Hipon perässä ja noutaa se takaisin rantaan. Oman elämänsä noutaja.

Ehdittiin muuten aloittaa kesäkuussa taas ohjatuissa rally-treeneissä käyminen uudestaan. Mökillä ollessa tulee vähän taukoa, mutta olipa taas virkistävää ja kivaa päästä treeneihin, ja Vekku tekee oikein pätevästi. Tosin häiriöherkkyyttä on sen verran, että vähän oon ruvennut arastelemaan kisoihin ilmoittautumista - vaikka viime vuoden lopulla ehdittiin jo saada paikkakin yksiin kisoihin (jotka meidän osalta sitten peruuntui muista syistä). On vähän ollut sellaisia fiiliksiä, että ollaanko me nyt valmiita vai eikö, ja mikä on tarpeeksi valmis. Toisaalta kun ollaan jo kauan sitten pystytytty treeneissä tekemään ratasuorituksia, jotka ohjaajan mukaan menisi läpi kisoissa, ja toisaalta taas sitten se häiriöherkkyys (ja sen osalta kumpi on pahempi, ulko- vai sisäkisat? Äh, en tiedä). Saa nyt nähdä sitten milloin me niihin kisoihin lopulta päästään.

Täytyy sanoa, että mä oon sellainen koiranomistaja, että mun mielestä kaikista antoisinta on koiran kanssa harrastaminen. Nautin aidosti rally- ja aksatreeneistä ja usein vaikka olisi nihkeä olo sinne lähtiessä, niin treenien jälkeen on tosi kiva fiilis - vaikka kaikki ei olisikaan mennyt putkeen. On vaan kivaa tehdä oman koiran kanssa, oppia uutta ja kokea sitä yhteyttä.

Velhon kuvat on ottanut Raili Kärkkäinen ja Ukon kuvat erkkarista Petra Tiittanen.

Kuulumisia ja tavoitteita

 Huh, kylläpä ehti mennä pitkä aika kirjoittelematta blogiin. Tuntuu aina, että mitä pidempi aika menee, sitä suurempi kynnys on alkaa kyhäämään postausta. Tässä tulee nyt kuitenkin vihdoin jotain.

Meille kuuluu ihan hyvää. Ollaan tänä keväänä tehty aika paljon sellaisia parin tunnin megalenkkejä, ihan koska ollaan nautittu lenkkeilystä keväisessä säässä niin kovasti. Toisaalta mä oon entistä paremmin huomannut myös, että palautuminen ja lepopäivät on myös tärkeitä. Velho kyllä jaksaisi lenkkeillä vaikka hamaan tappiin, mutta jossain kohtaa huomasin ihan pientä ontumista, joka meni pois kun otettiin vähän rauhallisemmin - rasituksesta johtuvat ontumiset on ilmeisesti aika yleistä. 

Harrastusrintamalla on ollut rauhallista. Agilityssa ollaan käyty tämän kevään ajan, kun ollaan jaettu treeniporukan vuorot minuuttiaikataululla niin, että ollaan paikalla Velhon kanssa yksin ja vain ohjaaja meidän lisäksi. Hallilla myös maskipakko. Rallyssa sen sijaan ei olla käyty, kun siellä on koko treeniryhmä kerrallaan paikalla. Ollaan vaan ilmoiteltu poissaoloista ja otettu korvaukseksi omatoimitreenikertoja - joita ei olla vielä käytetty paria lukuunottamatta. Olisi varmaan alettava jossain vaiheessa käymään 😃. 

Viime vuoden alussa kirjailin meille joitain tavoitteita loppuvuodeksi. Noh, koronan takia ne jäi isolta osalta toteutumatta, mutta käydään nyt vähän läpi. Terveyden osalta piti pysyä terveenä, mikä toteutuikin niitä perhanan struviittikiteitä lukuunottamatta. Luustokuvissa ja silmäpeilauksessa piti käydä ja käytiinkin  ja vähän ylimääräistäkin. Velholta kuvattiin siis lonkat C/C ja kyynärät 0/0, silmät peilattiin terveiksi ja tämän lisäksi myös polvet (0/0) ja sydän todettiin terveiksi. Otin Velholta myös geenitestin, jonka mukaan Velho on terve ei-kantaja kaikissa testatuissa sairauksissa (MyDogDNA:n paketti on todella kattava), mutta snautsereille tärkeimmin DCM:ssä eli dilatoivassa kardiomyopatiassa. Selkäkuvissa ei vielä käyty vaan päätin odottaa kahden vuoden ikään. Velho täyttää kaksi ihan just ja kuvausaikakin on jo varattu. Samalla kuvataan olat, kun Kennelliitto on alkanut tänä vuonna lausua niitäkin. Ei sillä, että mä epäilisin niissä olissa olevan mitään, mutta halusin vaan huvikseen kaiken mahdollisen. Jollei joku ehdi tässä välissä ensin, tulee Vekusta ensimmäinen snautseri, jolla on virallinen olkalausunto.

Velho ja kaverinsa Dallas koirapuistoilemassa

Niin, ja osteopatiassa käytiin kerran. Korona-aikana sitä välttelee kaikkea tämmöistä ylimääräistä, ja toisaalta eipä sieltä kummempia jumeja löytynytkään (käytiin ennen näyttelysumaa, jotta kroppa ja liike olisi mahdollisimman hyvässä kunnossa), eikä näin nuorella koiralla yleensä niitä kuulemma kauheasti ole.

Rally-tokossa oli tarkoitus hallita alokasluokka, osallistua epiksiin sekä kisoihin ja saavuttaa RTK1. Juu ei, kiitos koronan. Epiksiä tuntuu muutenkin olevan tosi vähän ja silloin kun niitä on, menee ne heti täyteen. Kisoja ei paljoa ehditty järjestää viime vuonna. Alokasluokka meillä on kyllä mun mielestä aika hyvin hallussa (no juuri nyt ei vaan olla pitkään aikaan päästy kunnolla treenaamaan) ja mähän ilmoitinkin meidät ihan vuoden lopussa muutamiin kisoihin, joihin oltiin varasijoilla ja yhteen saatiin sitten paikkakin, mutta sitten tuli se virtsakide-episodi ja antiobiootit, joiden doping-varoaika ei ehtinyt täyttyä. Joten se siitä. 

Agilityssa oli tavoitteena vain pitää hauskaa ja opetella perusjuttuja ja se tavoite nyt täyttyikin. Kontaktiesteet meillä vielä aika paljon vaiheessa, mutta muuten on edistytty ja on ollut kivaa, tykätään molemmat tosi paljon. Kyllä me ollaan möllivalmiita (hypäriradalle, koska ne kontaktit). 

Näyttelyt taas, nohhh. Tavoite oli kaksi sertiä Suomesta, yksi cacib ja Baltian junnuvalioarvot. Nämä tavoitteet oli tietenkin kirjattu ennen koronaa, joten aika paljon jäi saavuttamatta. Kesän lopussa ehdittiin kuitenkin käydä muutamissa näyttelyissä, joista saldona 1x sert ja 2x vara-sert. Sertitavoite siis ainakin täyttyi puoliksi, muut eivät sitten kyllä 😃. Cacibiin oli kyllä mahdollisuus, koska käytiin kahdessa KV-näyttelyssä, mutta eivät ne sattuneet Velhon kohdalle. Ei kyllä kaiken kaikkiaan silti voi sanoa, että olisin millään tavalla tyytymätön meidän näyttelymenestykseen. Neljä näyttelyä, joista kaikista ERI ja kolmesta SA. Kerran VSP, kerran serti, kaksi varaa. Ei huono lainkaan mun mielestä.

Mitäs sitten tänä kuluvana vuonna? No laitetaanpa jotain tavoitteita ylös, vaikka kohta hätyytellään jo vuoden puoltaväliä.

- Selkä- ja olkakuvat

- Suomen muotovalio

- Rally-kisojen korkkaaminen ja ehkä RTK1?

- Agissa kontaktiesteiden opetteleminen, kepeissä pään/katseen fokus alemmas, mahdollisesti möllikisoihin?

- Edistyminen edelleen toisten koirien ohituksissa lenkeillä

Ukolla on ollut tässä viime viikon aikana syytä juhlaan. Paitsi, että se täytti 4v, se myös kävi uusimassa silmäpeilinsä - eläinlääkärin mukaan "käytös 10+++ ja silmätkin täyttä priimaa" - ja viikko sitten se luonnetestattiin pistein 138+++. Ukkelin luonnetestistä ajattelin seuraavaksi tehdä ihan oman postauksen, kun olin sitä taas seuraamassa ja kuvaamassa. 

Voihan struviittikiteet ja teini-ikä!

 Viime postauksessa menin kehumaan, miten Velho on ollut tähän mennessä täysin terve eikä eläinlääkärillä ole tarvinnut käydä rokotuksia ja virallisia tarkkeja lukuunottamatta. Ei olisi pitänyt. Onnistuin manaamaan meidät. Ei mennyt kuin muutama päivä tuosta, ja Velho herätti yöllä pissalle kahdesti. Lääkärireissuhan siitä tuli, kun ei tuo nyt ole sille normaalia, vaikka se muuten aivan normaali oma itsensä olikin. 

Velholta otettiin virtsanäyte, jossa sillä todettiin alkavaa tulehdusta ja emäksinen pH-arvo sekä struviittikiteitä. Ei ollut varmaa, johtuiko tulehdus emäksisyydestä/kiteistä vai toisinpäin. Tulehdukseen saatiin antibioottikuuri, ja tämän kuurin jälkeen uusi pissanäyte. Valitettavasti alkava tulehdus oli johtunut kiteistä, eikä toisinpäin, joten tulehdus oli antibiooteilla poissa, mutta kiteitä oli pissassa edelleen - ja kohonnut pH-arvo. Jos oikein ymmärsin, tämä pH-arvon emäksisyys siis aiheuttaa noiden kiteiden muodostumisen. 

Velho määrättiin sitten syömään virtsakiteiden poistamiseen tarkoitettua veterinary urinary -erikoisnappulaa neljä viikkoa ja tämän jälkeen kontrolli. Vähän jännitin tuota nappulahommaa, koska pelkkä nappula saattaa usein tylsistyttää Velhoa (kaikki muu ruoka kyllä menee) ja tuon erikoisruokavalion aikana ei saanut höystää ruokaa millään muulla kuin korkeintaan ihan vähän - muuten ruokavalio ei olisi toiminut. Aluksi nappula maistuikin Velholle oikein hyvin, kun se oli uutta ja vähän erilaista, mutta pikkuhiljaa se kyllästyi siihen, ja loppuviikkoina sitä sai aina maanitella syömään ruokansa loppuun - aika stressaavaa. 

Seuraavassa kontrollissa vuodenvaihteen jälkeen pH-arvo olikin jo normaali, struviittikiteet poissa ja saatiin palata normaaliin ruokaan ja terveen kirjoihin. Huh! Paitsi ei sittenkään. Ei mennyt kuin viikko ja taas Velho herätti yhtenä yönä kerran pissalle. Ei auttanut kuin taas painua lääkärille näytteeseen. Ja hieman kohonnut pH ja kidemurskaahan - ei varsinaisia kiteitä, mutta sellaista höttöä - sieltä löytyi. Niinpä täytyi todeta, että Velholla ilmeisesti jostain syystä on nyt taipumus tällaiseen. Velho ei sopinut mihinkään niihin asioihin, mitä lääkäri luetteli mahdollisiksi kiteiden muodostumisen syiksi: se ei juo erityisen vähän, sen ruokavaliota ei oltu muutettu ennen kuin ongelmat alkoivat, eikä sen suvussa ole tiettävästi kellään esiintynyt tällaista (kysyin kasvattajalta - isän puolen venäläisestä suvusta ei toki voi oikein tietää). Niinpä syytä tälle ei nyt vaan tiedetä, mutta jostain syystä meillä on nyt tällainen tilanne. 

Meinasin alkaa itkua vääntämään, kun lääkäri suositteli siirtymistä pysyvästi tuolle erikoisnappulalle. Se oli ollut niin stressaavaa, kun annoin aina vähän yrjölänpuuroa höysteeksi ja sitten Velho aina kuitenkin meinasi jättää liian ison osan nappuloista syömättä ja stressasin aina sitä, että syöhän se nyt nappulaa tarpeeksi suhteessa puuroon että tämä toimii. Se koiran maanittelu syömään ei ollut yhtään kivaa. Ajatus siitä, että sen pitäisi syödä mahdollisesti loppuelämä tuolla tavalla tuntui ahdistavalta. Onneksi kuitenkin lääkäri antoi vaihtoehdoksi lisäravinnejauheen tai -tabletit, joita lisätään ruokaan. Me kokeillaan nyt niitä tabletteja ja syödään normaalia ruokaa. Jonkin ajan kuluttua mennään taas kontrolliin ja toivotaan, että ne toimii. 

Niin kauan kun se ei herättele yöllä pissalle, en huolestu erityisesti. Se on ollut Velhon ainoa oire koko ruljanssissa, muuten se on ollut aivan normaali iloinen oma itsensä ja pissaa aivan normaalisti. Sinällään tämä ei nyt siis kauheasti meidän elämään vaikuta tai vaivaa Velhoa, jos nämä tabletit nyt toimii pidemmän päälle. Laitan vaan pari tablettia kerran päivässä ruuan sekaan ja that's it. Ja kyseessä on tosiaan "vain" lisäravinne, eikä mikään varsinainen lääke. Mutta onhan se tosi tylsää, jos sillä nyt tosiaan on tällaiseen jotain luontaista taipumusta. Saa nähdä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. 

Kasvattaja Saimin kotiruokaohjeita (yrjölänpuuron lisäksi) on otettu myös käyttöön, Saimi nimittäin uskoo vahvasti kotiruuan ja tarkasti tiedettyjen ja nähtyjen raaka-aineiden voimaan, eikä pidä nappuloista. Muun muassa korkealaatuista jauhelihaa, kanaa (ei hormoneilla syötettyä broileria), kananmunaa, tummaa riisiä, hirssiä, tattaria, porkkanaa, purjoa, kaurahiutaleita jne. kuuluu Saimin reseptien raaka-aineisiin. Kaikki lohen tms. muun kalan jämät ihmisten jäljiltä on myös tosi hyviä. Ylipäänsä ihmisen ruuassa on paljon sellaista, mitä koira voi syödä. Mutta jos syöttää koiralle pelkkää kotiruokaa, niin pitää muistaa laittaa annoksiin mukaan aina päivittäin vitamiinijauhetta, ja ruokaan lisätään aina nimenomaan jodioitua suolaa, jotta koira saa jodia. Kirjoitan näitä nyt tähän vähän ylös ihan tällaisena public servicena, tarkempia reseptejä voin antaa kysymällä 😃. Ja Velhollehan nämä maistuu!

Meillä on nyt ollut yleisesti ottaen aika teineilevä vaihe menossa. Lumi on ihanaa, mutta se on selvästi tuonut paljon hajuja pintaan ja nenä maassa viipotetaan suurin osa lenkeistä. Välillä menee rasittavaksi vetämiseksi, ja muutenkin on raskaampaa lenkkeillä kun koiraan ei saa niin hyvin kontaktia, kun se on ihan omissa hajumaailmoissaan. Ohitukset tuntuu taas menneen huonompaan suuntaan, jossain vaiheessa syksyä oli toivoa paremmasta, mutta eheeei, mitä mä oikein kuvittelin, kun ajattelin että teini-ikä alkaisi olla ohi. Puolitoista vee snautseriuros, sehän on ihan pahimman teini-iän keskellä! Rauhallisesti kiihtymättä toisista koirista ohi meneminen on hänelle ollut viime aikoina tosi vaikeaa, vaikka ois nami ihan nenän edessä. Se Velhon kiihtyminen on jotain ihan hassua kyllä, sen huomaa aina siitä kauheesta hönkimisestä - joka ei siis johdu siitä, että se vetää ja panta painaa kaulaa, vaan se hönkii kyllä ihan hihna löysällä ollessaankin. Ne kierrokset vaan nousee sillä toisista koirista kovasti! Viime aikoina tuntuu, että sekin on yleistynyt, että se saattaa alkaa yrittää öristä jotain - aiemmin tämä oli tosi harvinaista ja "oireena" oli vain järjetön mutta äänetön kiihtyminen, hönkiminen, vetäminen ja täydellinen kykenemättömyys kiinnittää huomiota mihinkään muuhun kuin siihen toiseen koiraan. Nyt tosiaan tuntuu, että koittaa lähteä örisemään useammin kuin ennen. Ehkä se on sitä teini-ikää, toivottavasti.

Mä tiedän, että ihmiset tarkoittaa hyvää, mutta välillä tuntuu että mä pimahdan, jos joku vielä sanoo mulle jotain tyyliin "malttia, se on snautseri-uros, kyllä se siitä vielä joku päivä rauhoittuu" jne...mutta milloin!?! Me ollaan nyt puolitoista vuotta eletty yhdessä ja ensimmäisestä päivästä lähtien joka päivä harjoiteltu tätä samaa asiaa - että osattaisiin olla ihan rauhassa vaikka nähtäisiinkin toinen koira. Kuinka voi olla, että fiksu ja nopeaoppinen koira, joka oppii kaikenlaista muuta vaikka kuinka nopeasti, ei saa tätä asiaa menemään paksuun kalloonsa? Teenkö mä jotain väärin? Täytyykö sen oikeasti olla näin vaikeaa? Vaikka olisikin teini, ja snautseri, ja uros. Onko se jokin tavoiteltava itseisarvo, että snautserin pitää olla näin työläs ja hitaasti kypsyvä tällaisissa asioissa? Veisikö se jotain pois snautserin luonteesta ja perusolemuksesta, jos se olisi vähän helpompi? Nämä on ehkä sellaisia kysymyksia ja asioita, jotka ansaitsisivat ihan oman postauksensa, mutta tällaisia asioita mulla on mielenpäällä liikkunut tähän liittyen. 

Ja voi olla, että mä stressaan koko asiaa liikaa. Mä tiedän, että moni suhtautuu asiaan niin, että ottaa vaan sen koiran tiukasti vierelleen ohituksissa ja menee mahdollisimman nopeasti ohi. Mutta mä en mielelläni haluaisi tyytyä koko Velhon loppuelämää lenkkeilemään sillä tavalla. Meillä tulee kuitenkin paljon ohituksia päivässä ja mun mielestä on aika stressaavaa, jos se koira kiihtyy niissä ohituksissa aina. Mä haluaisin, että se mun koira oppisi ohittamaan toiset rauhassa ja nätisti. Mulle on sanottu, että mä vaadin Velholta liikaa. Mutta onko se oikeasti liikaa vaadittu, että koira ohittaisi nätisti? Ihan oikeasti?

No joo, on se silti aivan ihana rakkauspakkauskoira. Tuo on oikeastaan meidän ainoa haaste. Joten ei Velho ole vaikea tai ongelmainen tai jotenkin hirveäluonteinen tai mitään sellaista. Siinä on aivan hirveästi ihania ja hyviä ominaisuuksia. Mutta tuo yksi arjen haaste saa kyllä välillä epätoivon valtaan.