perjantai 16. lokakuuta 2020

Helsinki KV, Lahti RN, Sastamala RN, harrastuksia ja muita kuulumisia!

 Nyt tulee varmaan hirveä pläjäys, kun haluan kirjoittaa kaiken tänne muistiin, ja tässä ollaan ehditty tehdä yhtä sun toista edellisen postauksen jälkeen. 

Syyskuussa käytiin Velhon kanssa kolmena peräkkäisenä viikonloppuna näyttelyissä. Ensimmäisenä oli vuorossa Helsingin KV-näyttely 12.9. Täällä oli myös Ukko mukana. Mä olin ollut kaksi päivää aiemmin leikkauksessa, kun mun sormesta poistettiin enkondrooma (hyvälaatuinen kasvain) ja tuona näyttelypäivänä sattui satamaan, joten paikan päällä tuli oltua varsinaisessa varustuksessa. Käsi paketissa ja muovipussin sisässä (johon olin leikannut etusormen ja peukalon kohdalle reiät namittamista varten), sadetakki ja kumpparit päällä ja panacodeilla lääkittynä. 

Velho oli taas ilmoitettu nuorten luokkaan, koska kyseessä oli KV-näyttely, ja se oli taaskin nuorten luokassa ainoana. Tuomarina oli Leni Finne. Tuomari kysyi heti siinä koiraa esittäessäni, että mitä sun kädelle on sattunut ja kun kerroin olleeni juuri leikkauksessa ja nyt panacodeissani, niin hän vaan tokaisi jotain, että hyvänen aika, ja silti tulit näyttelyyn! Mumisin siihen vaan jotain, että kun kerran olin koiran ilmoittanut... Velho oli taas hyvin tuttavallinen ja innokas tuomaria kohtaan ja halusi hyppiä häntä päin, mutta tämäkään tuomari ei onneksi pannut pahakseen. Kopeloi Velhon läpi, juoksutti, saneli arvostelua ja kun kävi vinkulelun kanssa katsomassa Velhon ilmeen, niin huudahti ääneen "Oho! Onpa sillä vielä pentumainen ilme!" Tällöin arvelin mielessäni, että taitaa jäädä meiltä tänään SA saamatta. Näin kävikin, Velho sai ERI:n ja voitti luokkansa, mutta SA:ta ei tällä kertaa tullut. 

Mulla ei ollut mikään maailman paras olo, varmaan leikkauspotilaana olosta johtuen, joten Anni lähti ekaa kertaa ikinä viemään Ukkoa yksilöarvosteluun. Kertoi tuomarille olevansa ekakertalainen ja tämä suhtautui ymmärtäväisesti. Ukko oli aika hyrränä, se on muutenkin helposti vähän levoton esiintyjä kun on niin innoissaan, mutta homma saatiin kunnialla hoidettua ja Ukollekin ERI. Ukko sijoittui valioluokassa kakkoseksi hienon puoliveljensä Rokin (Möllerhaus New Life With Mercy) jälkeen, mutta jäi Ukollakin SA tällä kertaa saamatta. Loppujen lopuksi taisi koko näyttelyssä vain kaksi urosta ja kaksi narttua saada SA:t. Hilu (Mihan Savonmuanhilima) oli taas kolmantena mihalaisena mukana narttujen veteraaniluokassa ja oli ROP-vet ja PN2. ROP oli lopulta Bonzen Ganesha "Severi" ja VSP emänsä Bonzen Cecilia "Martta", hienoja koiria kumpikin. 

Velhon arvostelu: "Oikeat mittasuhteet, riittävä luusto, hieman erisuuntaiset pään linjat, hyvät tummat silmät, vielä hieman pentumainen ilme. Hyvät korvat, kaula, ylälinja. Sopiva eturinta, oikeanmallinen rintakehä, niukahkot etukulmat, ok takana. Erinomainen karvanlaatu, oikea askelpituus." NUO-ERI1

Ukon arvostelut: "Riittävät mittasuhteet, riittävä luusto, hieman erisuuntaiset pään linjat, hyvät tummat silmät, hyvät korvat, kaula, ylälinja. Sopiva eturinta, oikeanmallinen rintakehä, hieman pitkä lanneosa, saisi olla hieman voimakkaammin kulmautunut. Oikea karvanlaatu, riittävä askelpituus, hieman niukka maski." VAL-ERI2



Siitä viikon päästä 19.9. lähdettiin sitten Velhon kanssa kahdestaan Lahden ryhmänäyttelyyn. Käsi vielä paketissa, mutta olo jo parempi. Sain onneksi iskältä kyydin, kun en voinut vielä ajaa itse, mutta näyttelyssä oltiin sitten kahdestaan. Tuohon näyttelyyn oli ilmoitettu vain kuusi p&s snautseria ja Velhon olin nyt laittanut junnuluokkaan. Tällä kertaa sillä oli junnuissa kilpailijanakin toinen uros. 

Tuomari tässä näyttelyssä oli Maarit Hassinen. Hän jutteli Velholle ystävällisesti kun Velho meni taas täydellä höyryllä tervehtimään. Vähän oli Velholla ravaamisen kanssa vaikeuksia, kun kentän laidalla oli sen verran paljon muita ihmisiä ja koiria jotka kiinnosti, mutta kyllä mä sieltä liikkeetkin lopulta sain esille. Velho sai ERI:n ja voitti lopulta luokkansa ja sai SA:n. Koska muissa luokissa ei ollut uroksia, oli Vekku sitten samantien myös PU1 ja sai ensimmäisen sertinsä, jihuu! ROP-kehässä oli sitten vastassa veteraaninarttu Merdico Meteli, joka pesi Velhon ja näin Velho oli lopulta VSP. Olin oikein tyytyväinen, koska tässä näyttelyssä järjestettiin myös ryhmäkisat ja useammastakin syystä (vallitseva koronatilanne, pitkähkö matka kotiin, ja se, että mulla oli iskä siellä kyydittäjänä odottelemassa) ei mua olisi kauheasti huvittanut jäädä loppupäiväksi odottelemaan ryhmiä. VSP oli siis meille ihannetulos! Tässä näyttelyssä myös valioitui PN2 ollut Raappavuoren Kimurantti, onnea!

Velhon arvostelu: "Erinomainen tyyppi. Tiivisrunkoinen uros. Hyvät mittasuhteet. Erinomaiset pään linjat. Miellyttävä ilme, joskin alas kiinnittyneet korvat. Kaunis kaula, ylälinja. Hyvin kulmautunut ja sujuva liike kun malttaa. Karkea turkki. Tasainen pippuri/suola väri. Mukava luonne." JUN-ERI1 SA PU1 SERT VSP

Siitä viikon päästä 26.9. lähdettiin Velhon kanssa vielä Sastamalan ryhmänäyttelyyn, tällä kertaa sain jo itse ajaa kun käsi oli vapautunut, joten tehtiin ihan vain kahdestaan roadtrippi. Tuomarina oli taas Maarit Hassinen. Tämä mua oli vähän harmittanut, kun aikataulut julkaistiin. Alun perin tässä näyttelyssä tuomarina piti olla snautserispesialisti Marianne Holm, jonka estyminen kuitenkin ilmoitettiin varhain, ja tilalle tuli Harto Stockmari. Hänelle luulin Velhoa vieväni, kunnes ihan yllättäen tuomari sitten oli taas vaihtunut. Laitoin tästä vähän hämmentynyttä palautetta näyttelynjärjestäjälle, kun heidän nettisivuillaan tuomarilistassa kuitenkin luki loppuun saakka Stockmari, ja Hassinen oli juuri viikkoa ennen arvostellut saman rodun... en saanut kuitenkaan koskaan vastausta. Eipä yllätä. 

Lähdettiinpä kuitenkin, jos ei muuten niin ihan vaan harrastuksen vuoksi. Paikalle taisi olla ilmoittautunut kymmenisen snautseria. Velhon lisäksi junnuluokassa oli toinenkin uros. Vekku malttoi jo esiintyä ihan suht kivasti toisenkin kanssa samaan aikaan. Yksilöarvostelussa tuli taas ERI, ja Velho voitti luokkansa ja sai SA:n - ei yllättänyt, kun kerran sama tuomari oli viikkoa aiemminkin palkinnut Velhon korkealle. PU-kehässä Velho tällä kertaa kuitenkin hävisi toiselle SA:n saaneelle urokselle, nuorten luokan Raappavuoren Latausvirralle. Latausvirta sai ensimmäisen sertinsä ja Velholle siis vara-serti. Eipä haittaa, kun ei toisesta sertistä olisi ollut nyt mitään hyötyäkään kun valioitumiseen tarvittavien sertien pitää kaikkien olla eri tuomareilta. Tuomari totesi mulle PU-kehässä koirat sijoitettuaan, että muistaa palkinneensa Velhon viime viikolla, mutta tällä kertaa meni nyt näin päin, mutta molemmat komeita koiria. Raappavuoren Latausvirta oli myös lopulta ROP, VSP oli Brozen's Aint It Funny. Nämä kolme taisivatkin olla sitten ainoat SA:n saaneet tuossa näyttelyssä. 

Velhon arvostelu: "Tanakkarunkoinen, neliömäinen uros, jolla hyvät pään linjat. Vahva kuono. Hieman kaulanahkaa. Hyvä kaula ja ylälinja. Tasapainoiset kulmaukset. Yhdensuuntaiset liikkeet. Erinomainen karkea turkki, tasainen pippuri & suola väri." JUN-ERI1 SA PU2 VARA-SERT

Voisi sanoa, että ihan hyvin piti tällä tuomarilla siis linja. 😊





Siinä olikin sitten tämän vuoden näyttelyt, seuraavan kerran mennään kehään todennäköisesti vasta aikaisintaan ensi keväänä. Talvella keskitytään sitten muihin harrastuksiin, ja ollaanhan me jo nytkin tietysti muutakin tehty kun vain näytelty! Agilitykausi alkoi syyskuun alussa ja samoin rally-tokon jatkuva treeniryhmä, tosin siihen liityttiin mukaan vasta syyskuun puolessa välissä ton mun käden takia. Vitsi, että oon innoissani siitä, miten hyvä meininki meillä on Velhon kanssa ollut molempien lajien treeneissä! Tuntuu, että ollaan ehkä päästy enimmän teini-iän ohi (en sano pahimman, koska ei se oo ollut oikeasti mitenkään erityisen paha), koska edistystä tapahtuu taas huimaa vauhtia. Rallyssa Velho malttaa taas hallissakin keskittyä meidän omaan tekemiseen ihan uudella tavalla toisten koirien läsnäolosta huolimatta. Viimeksi alkukeväästä ennen koronahomman puhkeamista se oli ajoittain aika hankalaa, mutta nyt tilanne on sen suhteen oikein hyvä. Kotona ollaan myös itseksemme treenattu naksuttimen kanssa perusjuttuja kuten eteenmenoa ja sivulle tuloa sekä vasemmalta että oikealta, tavoitteena häivyttää käsiavut. Tosi hyvin edistyy! Se on myös hiffannut askeleen oikealle ihan uudella tavalla. Tämän viikon ohjatuissa treeneissä tehtiin kokonainen avoimen luokan rata niin, että palkkasin vasta lopussa, ja ohjaaja sanoi että olisi kisoissa mennyt helposti läpi. Se oli aika rohkaisevaa! Puhuin hänen kanssaan siitä, miten haluaisin seuraamisen ja kontaktin vielä tiiviimmäksi ja miten ollaan sitä kesän aikana imuttamalla treenattukin, joten ensi kerralla saan siihen lisää treenivinkkejä. 

Agilityssä vaihdettiin hallia isompaan ja hienompaan ja meidän treenivuoro siirtyi kevään aamuyhdeksän sijaan yhteentoista, mistä tämä aamu-uninen kiittää. Kyllä meitä on varmaan auttanut se, että loppukesästä enemmän kotona ollessani tehtiin Velhon kanssa meidän vanhempien takapihalle hankkimillani muutamalla esteellä höntsäilytreenejä. Velho oli kokeillut keppejä alkuvuodesta ihan vain pari kertaa hitaasti, ja nyt se alkoi takapihatreeneissä ottamaan niitä ihan uudella tavalla haltuun! Takaakierrot myös sujuu ihan kivasti. Sillä on kyllä tosi upeesti draivia ja vauhtia tekemiseen ja siitä tulee vielä nopea koira. Mun pitää vaan itse vähän malttaa eikä ahnehtia kaikkea. Kovasti haluaisin itse nyt saada sen irtoamista esteille paremmaksi, niin että voin ohjata sitä vähän kauempaa kuin nyt. Tämän lisäksi pitäis saada kepit kuntoon ja ottaa kontaktiesteet haltuun. Ei meiltä treenauskohteet lopu! Mutta hirveän hienosti Velho edistyy ja tekee niin innokkaasti. Välillä se väläyttelee tosi upeeta menoa, kuten putkelta vauhdikas ja sujuva in-in ja suoraan puomille. Tuntuu, että jotain asiaa kun treenataan, niin seuraavaan kertaan mennessä se on jotenkin sisäistänyt sen ja osaa jo hienosti. 

Viime päivinä meillä on mennyt lenkeillä muiden koirien ohituksetkin jotenkin hirveän hienosti. Tai siis, tuntuu, että Velho edistyy siinäkin ihan konkreettisesti. Onhan tässä jo hemmetti hakattukin päätä seinään tämän asian kanssa aika kauan. Tosin en nyt vielä uskalla juhlia, tämähän voi olla joku tämmöinen vaikka viikon mittainen vaihe ja kohta mennään taas normaaliin. Enkä mä sano, että se ohittaa tuosta noin vaan ilman mitään apuja, ja jotkut tilanteet on tietty hankalampia kuin toiset, mutta tuntuu että vihdoin oon saanut vähän edistystä siinä sen rauhallisen mielentilan työstämisessä. 

Aiemminhan on ollut aina se tilanne, että tuntuu että mitään edistystä ei ole tullut. Tarkoitan sillä sitä, että olen toki pystynyt tekemään ns. ennalta ehkäisevää työtä, eli uskon että jos en olisi koskaan tehnyt mitään Velhon ohituksille, niin se olisi todennäköisesti tässä vaiheessa remmirähjä. Mutta koska ollaan työstetty tuota sen kiihtymistaipumusta alusta lähtien, niin se ei ole mennyt siihen, vaan Velho todella harvoin pitää ääntä tai alkaa riekkumaan ohituksissa. Se vaan kiihtyy ja vetää ja hönkii. Koin kuitenkin, että en ollut saanut aikaan varsinaista edistystä, koska en vaan ollut päässyt kiinni tuohon sen perusimpulssiin kiihtyä aina toisen koiran nähdessään. Vaikka saisinkin pidettyä sen kiihtymisen jotenkin kurissa, niin se kiihtyminen on kuitenkin siellä. Ja se on ollut tosi turhauttavaa, kun on tuntunut että ei ole osannut tehdä sille mitään. Nyt viime päivinä kuitenkin on oikeasti tuntunut, että se on alkanut hiffaamaan sen, että kannattaa rauhoittua, tai jos toisen koiran nähdessään tekee mieli kiihtyä, niin oikeastaan se kannattaa heti kääntää huomioksi muhun koska sillä saa namia ja kehua. Saa nyt nähdä miten tämä jatkuu pidemmän päälle, jään mielenkiinnolla seuraamaan. 

Yksi ihana koirauutinen viime ajoilta on ollut se, että Ukko sai pennut syys-lokakuun vaihteessa! Ukko astui elokuun alussa ihanan Likan (Nettl Greit Prime Rose Mihan's). Pääsin itsekin ekaa kertaa seuraamaan tuota prosessia, ja astutukset sujui hienosti ja luonnollisesti molemmilta ensikertalaisilta. Likka synnytti 30.9. kahdeksan pentua, neljä pikku-Ukkoa ja neljä pikku-Likkaa, Mihan B-pentue, joka on myös samalla Mihan keskaripentue numero 100, juhlapentue siis! Sekä pennut että emä voivat oikein hyvin ja pennut ovat kaikki tarmokkaita ja terveitä. Mielenkiinnolla seurataan, mitä niistä kasvaa. Meidän perhepiiriin ei ole tulossa näistä nyt yhtäkään. Varmaan muutaman viikon päästä matkustetaan Annin, isä-Ukon ja Velhon kanssa Kempeleeseen pentuja katsomaan. 😍

Loppuun vielä parit seisontakuvat, jotka otin niihin aikoihin kun Velho täytti 15 kuukautta. En saanut mitään kauhean täydellisiä kuvia. Näistäkin toisessa takajalat on liian kauas venytetty ja toisessa pää on huono. No, elämä on.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Velho 2v ja erkkari

Pitihän mun kirjoittaa Velhon 2v -postaus jo paljon aiemmin, mutta oon taas löysäillyt tän blogin kanssa. Velholle tuli siis täyteen kaksi v...