tiistai 14. huhtikuuta 2020

Koronakevät = teinikevät (Velho 10kk)

Tuntuu, että koko elämä on tauolla, mutta ehkä niin on hyväkin koska Velho on kyllä osoittanut sen verran teineilyn merkkejä. Älkää ymmärtäkö väärin, ei se nyt mikään teinihirviö ole ollut, mutta esimerkiksi harrastusten kannalta oikeastaan ihan jees, että nyt taukoillaan. Rallytreenehin en ole edes kaivannut, agilitykentälle tosin kyllä.

Velho on selvästi alkanut kiihtymään nopeammin, kovemmin ja vähemmästä. Se on ehkä selkein teini-ikäjuttu. Ohitukset menee vähän niin ja näin ja helposti kierrokset alkaa nousta jo kaukaa tai vaikka ison maantien toiselta puolelta näkyvälle koiralle. Muutkin pienet asiat kiihdyttää Velhoa herkemmin. Kierrosten laskeminen on myös vähän hankalampaa.

Keskittyminen tuntuu myös olevan lyhytjänteisempää. Ei jaksa tehdä esimerkiksi niin pitkiä liike/temppupätkiä ilman, että kiihtyy tai turhautuu. Hajutkin välillä vie ihan kesken kaiken ja sitten saa huhuilla ja heilutellä kättä naaman vieressä, että hei täällä ollaan ja nyt oltiin tekemässä jotain yhdessä.

Näiden takia oonkin tullut siihen tulokseen, että ehkä parempi, ettei nyt yritetä varsinaisesti edistyä missään, vaan tehdään enemmän helppoja tuttuja juttuja ja vahvistellaan niitä. Pienissä pätkissä mukavia asioita. Ei me kyllä sinällään ihan kauheasti olla nyt mitään treenailtukaan, mitä nyt välillä ollaan iltalenkillä pysähdytty tyhjälle koulun kentälle tekemään rallya. Se on kyllä ollut kivaa joka kerta kun sellainen mahdollisuus on tullut, koska Velho pysyy tyhjällä kentällä ihan mukavasti vapaana (kunhan itse pidän silmät auki ohikulkijoiden varalta) ja joku maasta löytyvä keppi kelpaa aina enemmän kuin hyvin palkaksi. Kepistä tosin kiihtyy välillä liikaa, joten ihan sellaista rauhoittumis/vire-treeniäkin on tullut sen osalta. Joka tapauksessa pienetkin yhteiset onnistumiset ja keppileikit on kivaa ja palkitsevaa meille molemmille.

Muuten me ollaan oikeasti lahnailtu tosi paljon. Lenkkeilyä joo, mutta totta puhuen aika paljon oon ollut siihenkin kypsynyt, kun välillä on tuntunut että koko elämä on pelkkää koiralenkkeilyä. Eikä se aina ole niin herkkua, jos Velho vetää tai sitä saa jatkuvasti olla nykimässä pois jostain kielletystä, tai se yrittää vääntää jotain painileikkiä Ukon kanssa kesken hihnalenkkeilyn. Mä oon jäänyt vanhemmilleni koronakarantenoimaan siskoni mukana (vaikka itse oon sen verran introvertti kotihiiri, että varmasti pärjäisin aika pitkään ihan yksinkin omassa kodissa ennen kuin seinät alkaisivat kaatumaan päälle), ja ollaan pääasiassa lenkkeilty siis yhdessä Ukon ja siskoni kanssa. Oon kyllä nyt huomannut, että se lenkkeilee nätimmin ja kiihtyy vähemmästä, jos mennään ihan vaan kahdestaan. Ohituksetkin menee paremmin. Ehkä pitää lisätä sitä siis, tulee itsellenikin vähemmän stressiä.

Kotitrimmailua on tullut aika paljon tehtyä viime aikoina. Tekemällä oppii aina paremmaksi ja paremmaksi trimmaajaksi. Aina sitä vaan kuitenkin löytyy omasta jäljestä parannettavaa ja koen itseni vielä hyvin kömpelöksi trimmaajaksi, vaikka snautserin trimmin pääasiat osaankin teoriassa.

Vekku ei kerta kaikkiaan tykkää kyllä yhtään trimmipöydällä olosta, ja kateellisena katson videoita snautsereista jotka vaan makoilee rauhassa nauttien kun niitä nypitään. Ei meidän Velho. En mä oikein tiedä mitä olisin voinut tehdä toisinkaan, alusta pitäen sitä on näihin hommiin totutettu, mutta ei se ole siitä oppinut yhtään nauttimaan. Jos sen haluaa esim. kyljelleen pöydälle niin siihen tarvitaan kaksi ihmistä, toinen joka pitää kiinni ja toinen joka nyppii. Itse en pysty tekemään molempia samaan aikaan. Sille tuli jossain vaiheessa ehkä loppusyksyllä joku ihme jännitys trimmipöydällä oloa kohtaan, enkä keksi sille mitään muuta selitystä kuin sen, että se kerran meinasi pudota pöydältä kotona kun liikuskeli siinä (toinen takajalka astui laidan yli, olisiko toinenkin melkein mennyt). Otin sen tietenkin samalla sekunnilla kiinni, mutta säikähdin kyllä itsekin ja annoin sen kuulua, ja sitten vähän toruinkin sitä siitä pöydällä liikuskelusta - se oli varmasti virhe, tein sen siinä oman säikähdyksen jälkeisessä tunnetilassa harkitsematta. Sen jälkeen se jännitti kovasti pöydällä oloa (voi tosin olla mörköikäjuttujakin), ja sitä joutui siihen pikkuhiljaa totuttamaan. No, jännitys saatiin pois, ainakin pääpiirteittäin, mutta vastenmielisyyttä trimmipöydällä ja trimmattavana oloa kohtaan ei. Tosin ei se siitä tuntunut kyllä tykkäävän ennen tuota pikku episodiakaan. Kaikista mukavinta sille on istua siinä pöydällä mutta välillä trimmaaminen vaatii myös seisomista tai kyljellään oloa, jota se varsinkin inhoaa.

No, jos ei muuta niin ainakin koira on saatu pidettyä pääpiirteittäin siistinä. Ja pohjavillaa lähtee edelleen ihan törkeät määrät joka kerta. Jos kaksi asiaa saisin muuttaa Velhon ulkoisista ominaisuuksista, niin ne olisivat kyllä hännänpään kiehkura ja pohjavillan määrä. Kovin montaa muuta asiaa en sitten muuttaisikaan.

Jos nyt tälle tielle mennään, niin jos jotain muuttaisin Velhon henkisistä ominaisuuksista, niin se saisi olla vähän tilannekovempi ja ehkä vähän läheisyydenkaipuisempi/sylikoirampi.

En mä siis kovinkaan paljoa tosta poitsusta muuttaisi. On se loppupeleissä vaan niin ihana ja rakas, mun oma Vekkuli 💛


Velhon 10kk seisontakuvat:




Velho 2v ja erkkari

Pitihän mun kirjoittaa Velhon 2v -postaus jo paljon aiemmin, mutta oon taas löysäillyt tän blogin kanssa. Velholle tuli siis täyteen kaksi v...