Viime postauksessa menin kehumaan, miten Velho on ollut tähän mennessä täysin terve eikä eläinlääkärillä ole tarvinnut käydä rokotuksia ja virallisia tarkkeja lukuunottamatta. Ei olisi pitänyt. Onnistuin manaamaan meidät. Ei mennyt kuin muutama päivä tuosta, ja Velho herätti yöllä pissalle kahdesti. Lääkärireissuhan siitä tuli, kun ei tuo nyt ole sille normaalia, vaikka se muuten aivan normaali oma itsensä olikin.
Velholta otettiin virtsanäyte, jossa sillä todettiin alkavaa tulehdusta ja emäksinen pH-arvo sekä struviittikiteitä. Ei ollut varmaa, johtuiko tulehdus emäksisyydestä/kiteistä vai toisinpäin. Tulehdukseen saatiin antibioottikuuri, ja tämän kuurin jälkeen uusi pissanäyte. Valitettavasti alkava tulehdus oli johtunut kiteistä, eikä toisinpäin, joten tulehdus oli antibiooteilla poissa, mutta kiteitä oli pissassa edelleen - ja kohonnut pH-arvo. Jos oikein ymmärsin, tämä pH-arvon emäksisyys siis aiheuttaa noiden kiteiden muodostumisen.
Velho määrättiin sitten syömään virtsakiteiden poistamiseen tarkoitettua veterinary urinary -erikoisnappulaa neljä viikkoa ja tämän jälkeen kontrolli. Vähän jännitin tuota nappulahommaa, koska pelkkä nappula saattaa usein tylsistyttää Velhoa (kaikki muu ruoka kyllä menee) ja tuon erikoisruokavalion aikana ei saanut höystää ruokaa millään muulla kuin korkeintaan ihan vähän - muuten ruokavalio ei olisi toiminut. Aluksi nappula maistuikin Velholle oikein hyvin, kun se oli uutta ja vähän erilaista, mutta pikkuhiljaa se kyllästyi siihen, ja loppuviikkoina sitä sai aina maanitella syömään ruokansa loppuun - aika stressaavaa.
Seuraavassa kontrollissa vuodenvaihteen jälkeen pH-arvo olikin jo normaali, struviittikiteet poissa ja saatiin palata normaaliin ruokaan ja terveen kirjoihin. Huh! Paitsi ei sittenkään. Ei mennyt kuin viikko ja taas Velho herätti yhtenä yönä kerran pissalle. Ei auttanut kuin taas painua lääkärille näytteeseen. Ja hieman kohonnut pH ja kidemurskaahan - ei varsinaisia kiteitä, mutta sellaista höttöä - sieltä löytyi. Niinpä täytyi todeta, että Velholla ilmeisesti jostain syystä on nyt taipumus tällaiseen. Velho ei sopinut mihinkään niihin asioihin, mitä lääkäri luetteli mahdollisiksi kiteiden muodostumisen syiksi: se ei juo erityisen vähän, sen ruokavaliota ei oltu muutettu ennen kuin ongelmat alkoivat, eikä sen suvussa ole tiettävästi kellään esiintynyt tällaista (kysyin kasvattajalta - isän puolen venäläisestä suvusta ei toki voi oikein tietää). Niinpä syytä tälle ei nyt vaan tiedetä, mutta jostain syystä meillä on nyt tällainen tilanne.
Meinasin alkaa itkua vääntämään, kun lääkäri suositteli siirtymistä pysyvästi tuolle erikoisnappulalle. Se oli ollut niin stressaavaa, kun annoin aina vähän yrjölänpuuroa höysteeksi ja sitten Velho aina kuitenkin meinasi jättää liian ison osan nappuloista syömättä ja stressasin aina sitä, että syöhän se nyt nappulaa tarpeeksi suhteessa puuroon että tämä toimii. Se koiran maanittelu syömään ei ollut yhtään kivaa. Ajatus siitä, että sen pitäisi syödä mahdollisesti loppuelämä tuolla tavalla tuntui ahdistavalta. Onneksi kuitenkin lääkäri antoi vaihtoehdoksi lisäravinnejauheen tai -tabletit, joita lisätään ruokaan. Me kokeillaan nyt niitä tabletteja ja syödään normaalia ruokaa. Jonkin ajan kuluttua mennään taas kontrolliin ja toivotaan, että ne toimii.
Niin kauan kun se ei herättele yöllä pissalle, en huolestu erityisesti. Se on ollut Velhon ainoa oire koko ruljanssissa, muuten se on ollut aivan normaali iloinen oma itsensä ja pissaa aivan normaalisti. Sinällään tämä ei nyt siis kauheasti meidän elämään vaikuta tai vaivaa Velhoa, jos nämä tabletit nyt toimii pidemmän päälle. Laitan vaan pari tablettia kerran päivässä ruuan sekaan ja that's it. Ja kyseessä on tosiaan "vain" lisäravinne, eikä mikään varsinainen lääke. Mutta onhan se tosi tylsää, jos sillä nyt tosiaan on tällaiseen jotain luontaista taipumusta. Saa nähdä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
Kasvattaja Saimin kotiruokaohjeita (yrjölänpuuron lisäksi) on otettu myös käyttöön, Saimi nimittäin uskoo vahvasti kotiruuan ja tarkasti tiedettyjen ja nähtyjen raaka-aineiden voimaan, eikä pidä nappuloista. Muun muassa korkealaatuista jauhelihaa, kanaa (ei hormoneilla syötettyä broileria), kananmunaa, tummaa riisiä, hirssiä, tattaria, porkkanaa, purjoa, kaurahiutaleita jne. kuuluu Saimin reseptien raaka-aineisiin. Kaikki lohen tms. muun kalan jämät ihmisten jäljiltä on myös tosi hyviä. Ylipäänsä ihmisen ruuassa on paljon sellaista, mitä koira voi syödä. Mutta jos syöttää koiralle pelkkää kotiruokaa, niin pitää muistaa laittaa annoksiin mukaan aina päivittäin vitamiinijauhetta, ja ruokaan lisätään aina nimenomaan jodioitua suolaa, jotta koira saa jodia. Kirjoitan näitä nyt tähän vähän ylös ihan tällaisena public servicena, tarkempia reseptejä voin antaa kysymällä 😃. Ja Velhollehan nämä maistuu!
Meillä on nyt ollut yleisesti ottaen aika teineilevä vaihe menossa. Lumi on ihanaa, mutta se on selvästi tuonut paljon hajuja pintaan ja nenä maassa viipotetaan suurin osa lenkeistä. Välillä menee rasittavaksi vetämiseksi, ja muutenkin on raskaampaa lenkkeillä kun koiraan ei saa niin hyvin kontaktia, kun se on ihan omissa hajumaailmoissaan. Ohitukset tuntuu taas menneen huonompaan suuntaan, jossain vaiheessa syksyä oli toivoa paremmasta, mutta eheeei, mitä mä oikein kuvittelin, kun ajattelin että teini-ikä alkaisi olla ohi. Puolitoista vee snautseriuros, sehän on ihan pahimman teini-iän keskellä! Rauhallisesti kiihtymättä toisista koirista ohi meneminen on hänelle ollut viime aikoina tosi vaikeaa, vaikka ois nami ihan nenän edessä. Se Velhon kiihtyminen on jotain ihan hassua kyllä, sen huomaa aina siitä kauheesta hönkimisestä - joka ei siis johdu siitä, että se vetää ja panta painaa kaulaa, vaan se hönkii kyllä ihan hihna löysällä ollessaankin. Ne kierrokset vaan nousee sillä toisista koirista kovasti! Viime aikoina tuntuu, että sekin on yleistynyt, että se saattaa alkaa yrittää öristä jotain - aiemmin tämä oli tosi harvinaista ja "oireena" oli vain järjetön mutta äänetön kiihtyminen, hönkiminen, vetäminen ja täydellinen kykenemättömyys kiinnittää huomiota mihinkään muuhun kuin siihen toiseen koiraan. Nyt tosiaan tuntuu, että koittaa lähteä örisemään useammin kuin ennen. Ehkä se on sitä teini-ikää, toivottavasti.
Mä tiedän, että ihmiset tarkoittaa hyvää, mutta välillä tuntuu että mä pimahdan, jos joku vielä sanoo mulle jotain tyyliin "malttia, se on snautseri-uros, kyllä se siitä vielä joku päivä rauhoittuu" jne...mutta milloin!?! Me ollaan nyt puolitoista vuotta eletty yhdessä ja ensimmäisestä päivästä lähtien joka päivä harjoiteltu tätä samaa asiaa - että osattaisiin olla ihan rauhassa vaikka nähtäisiinkin toinen koira. Kuinka voi olla, että fiksu ja nopeaoppinen koira, joka oppii kaikenlaista muuta vaikka kuinka nopeasti, ei saa tätä asiaa menemään paksuun kalloonsa? Teenkö mä jotain väärin? Täytyykö sen oikeasti olla näin vaikeaa? Vaikka olisikin teini, ja snautseri, ja uros. Onko se jokin tavoiteltava itseisarvo, että snautserin pitää olla näin työläs ja hitaasti kypsyvä tällaisissa asioissa? Veisikö se jotain pois snautserin luonteesta ja perusolemuksesta, jos se olisi vähän helpompi? Nämä on ehkä sellaisia kysymyksia ja asioita, jotka ansaitsisivat ihan oman postauksensa, mutta tällaisia asioita mulla on mielenpäällä liikkunut tähän liittyen.
Ja voi olla, että mä stressaan koko asiaa liikaa. Mä tiedän, että moni suhtautuu asiaan niin, että ottaa vaan sen koiran tiukasti vierelleen ohituksissa ja menee mahdollisimman nopeasti ohi. Mutta mä en mielelläni haluaisi tyytyä koko Velhon loppuelämää lenkkeilemään sillä tavalla. Meillä tulee kuitenkin paljon ohituksia päivässä ja mun mielestä on aika stressaavaa, jos se koira kiihtyy niissä ohituksissa aina. Mä haluaisin, että se mun koira oppisi ohittamaan toiset rauhassa ja nätisti. Mulle on sanottu, että mä vaadin Velholta liikaa. Mutta onko se oikeasti liikaa vaadittu, että koira ohittaisi nätisti? Ihan oikeasti?
No joo, on se silti aivan ihana rakkauspakkauskoira. Tuo on oikeastaan meidän ainoa haaste. Joten ei Velho ole vaikea tai ongelmainen tai jotenkin hirveäluonteinen tai mitään sellaista. Siinä on aivan hirveästi ihania ja hyviä ominaisuuksia. Mutta tuo yksi arjen haaste saa kyllä välillä epätoivon valtaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti