Näyttelykesä ja Velhosta valio

Kesä on mennyt ohi jo aikaa sitten, mutta ajattelin vähän kirjata ylös kokemuksia ja tuloksia näyttelyistä, joissa käytiin sen aikana ja alkusyksystä.

Itä-Suomen näyttelyt

Aloitettiin Velhon kanssa meidän näyttelykausi heinäkuun loppupuolella Outokummun ryhmänäyttelystä. Kesällä kun viettää osan ajasta mökillä Pohjois-Karjalassa, niin on mukava käydä Itä-Suomen näyttelyissä, kun niissä pääsee näkemään usein vähän eri koiria kuin täällä etelässä. Outokumpuun oli ilmoitettu neljä p&s snautseria, kaksi urosta ja kaksi narttua. Velho meni nyt ekaa kertaa avoimeen luokkaan. Tuomarina oli Loredana Salina Sveitsistä. Velho esiintyi nätisti ja sai ERI:n ja SA:n. Mulle kävi kehässä jotain, mitä ei ole koskaan ennen käynyt (eikä sen jälkeenkään), nimittäin jostain syystä tuomari puhui aika hiljaa enkä kuullut hänen ohjeitaan kovin hyvin tai kiinnittänyt häneen tarpeeksi huomiota, ja hän joutui ilmeisesti monta kertaa mua ohjeistamaan (näin sain kehän laidalta kuulla :D), että milloin juosta, milloin seistä ja mihin mennä. Jotenkin olin itse ihan sekaisin siellä kehässä koko ajan.

Osittain tästä johtuen meillä kävi sitten PU-kehässäkin jotain, mitä myöskään ei ole koskaan aiemmin tai sittemmin käynyt -- oltiin toisen uroksen kanssa aloittelemassa, ja menin seisottamaan Velhoa väärään paikkaan. Taaskaan en jotenkin kuullut enkä huomannut mitä tuomari sanoi ja viittilöi, ja lopulta sitten huomasin, että tuomari halusi koirat kehän toiselle sivulle. Toinen uros oli jo mun huomaamatta siirtynyt sinne, joten lähdin kiirellä juoksemaan Velhon kanssa paikalle, ja tässä kohtaa tuo Vekkuli onnistuikin jotenkin pääsemään hihnastaan irti ja juoksi suoraan toisen uroksen iholle! Tottakai heti irtipäästessään karjuin Velholle paikkaa, mutta tyyppi vähät välitti siitä ja juoksi heti toisen luo kun tajusi olevansa vapaana. Eipä siinä nyt mitään kovin peace and love -kohtaamista voi olettaakaan, kun yksi irtokoira tulee toisen hihnassa olevan takaa yllättäen päälle. Ei Velho sinällään tappelemaan sinne mennyt, mutta suoraan siihen kiinni kuitenkin ja molemmat siinä sitten vähän ärisivät ja mulla kesti loputtoman pitkältä tuntuvan ajan -- joka todennäköisesti oli muutamia sekunteja -- saada siitä ote ja otettua takaisin kiinni. Ihan naama punaisena ja nolona siinä sitten pyytelin anteeksi, kyllä hävetti. Täytyy kyllä sanoa, että yllättävän hyvin toisella uroksella kuitenkin piti pinna, tuossa tilanteessa helposti saisi isommatkin rähinät aikaiseksi. Onneksi tuomari vastasti anteeksipyyntöihini, että ei haittaa (toisen koiran omistajakin sitten kehän jälkeen vielä pahoitellessani totesi, että näitä nyt sattuu joskus). Joka tapauksessa Velho laitettiin sitten kakkoseksi ja sai vara-sertin, sertin mennessä tuolle toiselle urokselle. En tiedä vaikuttiko tuo välikohtaus sijoitukseen vai ei, mutta ainakin tuomari laittoi toisen uroksen, Ramses Saltus Ze Zahrabsken, lopulta rotunsa parhaaksi, joten kyllä hän ainakin siitä kovasti tykkäsi. Voi siis hyvin olla, että välikohtaus ei vaikuttanut tuloksiin mitenkään. VSP oli lopulta Veerun Gretchen, todella upeakarvainen narttu.

Uusi näyttelyhihna ostettiin sitten samantien paikanpäältä. 😃

Velhon arvostelu oli seuraavanlainen: "2-year-old salt and pepper male. Good size. Nice head with good dark eye. Correct earset. Correct scissor bite. Very good coat condition. Correct front and rear. Very nice forechest. A little narrow behind. Nice temperament. Well presented." AVO-ERI1 SA PU2 VARA-SERT

Seuraavaksi lähdettiin jo alle viikon päästä Mikkelin KV-näyttelyyn. Tänne olikin ilmoitettu jo vähän enemmän p&s snautsereitä, 9 kappaletta. Tuomarina oli kotimainen snautserispesialisti Irina Poletaeva. Velho esiintyi avoimessa luokassa toisen uroksen kanssa ja sai ERI:n ja voitti luokkansa SA:lla. Tässä vaihessa jäljellä olivat enää urokset, jotka olivat jo valioita, joten saatiin jo juhlia sertiä. PU-kehässä oltiin sitten valioluokan Raappavuoren Könsikkään ja veteraaniluokan Delonnix Cormickin kanssa, ja mun suureksi onneksi Velho sijoittui kakkoseksi jälkimmäisen jälkeen ja näin ollen sai sertin lisäksi myös ensimmäisen cacibinsa! ROP olikin lopulta Delonnix Cormick ja VSP Veerun Gretchen, joka myös valioitui. Tästä lähtien lähdettiin sitten etsimään sitä viimeistä valioittavaa sertiä.

Velhon arvostelu tässä näyttelyssä oli seuraavanlainen: "Erinomainen tyyppi. Urosmainen. Neliömäinen. Kaunis pää. Oikea hampaisto. Erinomainen kaula ja ylälinja. Rintakehä oikeassa muodossa. Hyvin kulmautunut. Rodunomainen liike. Käpälät saisivat olla tiiviimmät. Upea karva ja väritys." AVO-ERI1 SA PU SERT CACIB

Kotinäyttely ja ryhmäkehäkokemusta

Seuraava näyttely meillä oli vuorossa taas jo seuraavana viikonloppuna. Tällä kertaa oli kyseessä meidän kotinäyttely, Espoon KR, jonne päästiin menemään ekaa kertaa ikinä. Ukko oli myös ilmoitettu mukaan harrastuksen vuoksi, ja Velholla oli eka mahdollisuus valioitua. Paikalla oli taas yhdeksän snautseria, kuusi urosta ja kolme narttua. Tuomarina oli kroatialinen snautserispesialisti Niksa Lemo ja hänen mukanaan luxembourgilainen harjoitusarvostelija Laurent Heinesche. Velho esiintyi taas avoimessa luokassa toisen uroksen Raappavuoren Liikkellepanon kanssa. Vekku sai ERIn, kuten Liikkeellepanokin, ja kilpailuarvostelussa Vekku sijoitettiin toiseksi. Molemmat saivat SA:t, mutta ei sertiä tulossa meille siis, kun sijoitus oli toinen. Oli muuten eka kerta ikinä kun Velho ei voittanut luokkaansa! En ehtinyt jäädä kauheasti asiaa miettimään, kun Ukon kanssa piti rynnätä jo valioluokkaan heti perään. Ukko esiintyi siellä Bonzen Ganeshan kanssa. Molemmat sai ERI:t ja SA:t, mutta Ukko sijoitettiin luokan ykköseksi. Tuomari ei tässä näyttelyssä säästellyt yhtään SA:ssa, nimittäin jokainen snautseri sai sen.

PU-kehässä oltiin sitten kaikkien kuuden uroksen voimin ja Anni joutui Ukon puikkoihin, minkä tekee vain pakon edessä. PU-kisa olikin aikamoista sirkushuvia. Yksi uros teki Velhot ja pääsi irti hihnastaan (ei onneksi mennyt muiden luo), toisella taas oli pörinäpäivä ja ääniefektejä kuului. Erilaisia jouksuvauhtejakin oli ja ohituksia joutui tekemään. Päästiin meidän poikien kanssa kuitenkin kunnialla loppuun, ja lopulta tuomari osoittikin Ukon ykköseksi! Velho jäi ilman PU-sijoitusta junnu-uros Papun eli meidän tiimin italiantuonnin Aulerco Abbraccio per Mihanin kanssa, ja tuomari antoi vara-sertin Papulle. Niinpä pikku-Velhon voi sanoa jääneen koko näyttelyn viimeiseksi 😃. Ei haittaa, sai se kuitenkin SA:n. Tuomari selkeästi tykkäsi suomalaisista snautsereista. Ukon kanssa mentiin ROP-kehään vastaan Raappavuoren Lumolikkaa, joka valioitui tässä näyttelyssä. Tuomari valitsi Ukkelin sitten rotunsa parhaaksi. Ukko onkin mielestäni nyt tämänikäisenä elämänsä kunnossa ja alkaa todella olla kehitykseltään "valmis", uroksilla kun saattaa siinä vähän kestää.

Velhon arvostelu: "Excellent type and size. Enough strong head and nice excellent neck. Correct in chest. Bit short in upperarm. Short in body. Well angulated behind. Correct hocks. Enough free in movement." AVO-ERI2 SA

Ukon arvostelu: "Excellent type and format. Outstanding coat. Nice head and expression. Well angulated. Moved nice." VAL-ERI1 SA PU1 ROP

Lähdettiin tässä vaiheessa kotiin ja tultiin sitten vielä iltapäivällä takaisin ryhmäkehiin. Sama tuomari Niksa Lemo otti kakkosryhmän ja otti myös BIS-veteraanikisan, jossa VET-ROP snautseri Delonnix Cormick sijoittui BISVET3-sijalle. Taisi tuomari ottaa tuossa jaktoon myös sekä kääpiösnautserin että suursnautserin. Kehän laidalta kuuluikin, että tuomari tykkää näistä snautsereista. Kakkosryhmä oli kyllä todella jättimäinen koiramäärältään ja koirien oli vaikeuksia mahtua kehään, vaikka se oli iso. Mutta niin vain tuomari poimi sieltä meidät Ukon kanssa jatkoon kuuden parhaan joukkoon. Olin aivan hemmetin ylpeä ja iloinen jo siinä vaiheessa. Kaikki muut jatkoon päässeet oli sellaisia rotuja ja yksilöitä, jotka on ihan "ammattisijoittujia" isoissa kehissä, ja sitten me siellä Ukkelin kanssa. Anni kuuli kehän laidalla, kuinka suursnautseri-ihmiset kehuivat, että onpa kivan näköinen snautseri, ei yhtään liian raskas. Ei me sitten lopulta sijoituttu, mutta tuomari kyllä nosti suursnautserin ykköseksi (ja tämä oli lopulta myös Best In Show), joten todella suomalaisista snautserirotuisista tykkäsi. Olipa hieno kokemus olla siellä ryhmässä jatkossa! Joillekin toisille tämä on ehkä arkipäivää, mutta mä aina menestyksen kohdatessa ihmettelen vain, että ai että meihinkö kiinnitettiin näin paljon huomiota noiden muiden keskeltä! Vaikka tiedänkin, että koira on hieno. Ei mikään menestys silti itsestäänselvää ole.

Etelä-Suomen näyttelyt

Eipä nämä mun näyttelysepustukset tähänkään vielä lopu, kun täytyy nyt käydä nämä kaikki läpi, jos ei muuten niin itselle muistiin 😃. Velhon kanssa lähdettiin siitä parin viikon päästä Helsingin ryhmänäyttelyyn, jonne oli ilmoitettu kuusi p&s snautseria. Tuomarina suomalainen snautserispesialisti Marianne Holm Larnemaa. Kyseinen erittäin tiukkana tunnettu tuomari antoi aikanaan Ukolle ensimmäisen sertinsä, joten mielenkiinnolla lähdin Velhoa hänelle näyttämään. Paikalla oli myös Ukon ihana poika Saku, Mihan Bendula, joka oli jo ehtinyt aloittaa näyttelyuransa upein tuloksin. Tämän lisäksi junnuissa myös italianmihalainen Papu, ja sitten kolme narttua eri kenneleistä.

Tämä näyttely oli siitä ikimuistoinen, etten koskaan ole ollut näin tyhjässä ja väljässä näyttelyssä enkä varmaan tule olemaankaan. Näyttely oli jo valmiiksi järjestetty todella väljästi koronaturvallisuus huomioiden ja koko alueelle päästettiin koiria vain vähän kerrallaan. Tämän lisäksi snautserit oli kehän viimeisenä, tuomari arvosteli hitaasti ja piti vielä tauon ennen meitä. Kaikki muut kehät oli purettu jo tässä vaiheessa ja meidän kehä varmaan lähemmäs tunnin myöhässä. Siellä sitten snautseriporukalla odoteltiin kehää ilman että näkyi suunnilleen ristin sielua missään ja ympärillä vain laakeeta aakeeta. Oli kyllä paljon mukavampi näin kuin yli-ahtaaksi ahdetussa näyttelyssä, mikä kyllä koettiin sitten syyskuussa Virossa...

Papu ja Saku saivat junnuissa ERI:t ja Saku laitettiin ykköseksi SA:lla. Vekun kanssa mentiin kehään ja esiinnyttiin ihan nätisti. Tuomari katsoi sen päätä tosi pitkään ja kyseli vielä uudestaan ikää. Veikkaan, että piti Vekun päätä vielä turhan pienenä ja "pentumaisena". Vekkuhan on vähän semmoinen "pikkupoika" olemukseltaan, ei mikään iso näyttävä uros. Tällä kertaa kehis näytti sitten meille ekaa kertaa sinistä lappua ja kertoi Velhon saaneen EH:n. Eipä siinä, joskus senkin on tultava. Nartut saivat myös kaikki EH:t, joten Saku oli lopulta ainoa SA:n saanut snautseri ja siten suoraan ROP. ROP-kuvassa Saku söi palkinto-pahvilaatikkoaan ja tuomari pyysi tägäämään hänet kuvaan somessa 😃. Hän ihastui kovin Sakuun ja sen luonteikkuuteen.

Velhon arvostelu: "2-vuotias, jonka toivoisin vieläkin urosmaisempi. Pitkä pää, linjat saisivat olla yhdenmukaisemmat ja silmät soikeammat. Hyvä kaula. Tasapainoiset kulmaukset. Kokoonsa sopiva luusto. Hyvin kiinnittynyt voimakkaasti kiertynyt häntä, jossa jäykistynyt pää. Liikkuu vaivatta, mutta ylälinja saisi olla laskevampi. Moitteeton karva, puhdas p&s. Hyvä maski." AVO-EH1

Saku sai ehkä upeimman arvostelun jonka olen koskaan nähnyt, joten kirjaan senkin tähän, toivottavasti Anua ja Kimmoa ei haittaa: "Ihanan tiivis ja jäntevä nuori mies. Vahva pää. Keskiruskeat silmät. Tyylikäs vahva kaula. Tasapainoisesti kulmautuneet sopivaluustoiset raajat. Erinomainen eturinta ja rintakehä. Hyvä häntä. Liikkuu voimakkain snautserille tyypillisin askelin kunnollisen ylälinjansa säilyttäen. Esimerkillinen karva raajoja myöten. Puhdas keskipippuri ja kunnollinen maski. Villi ja vapaa." JUN-ERI1 SA PU1 SERT ROP

Mä kyllä tykkään siitä, että tältä tuomarilta saa aina kunnolliset pitkät arvostelut koko rahan edestä.

Seuraava näyttely ja valioitumisyritys meillä oli sitten Riihimäen NORD-näyttelyssä elokuun lopussa. Tuomarina muutoksen vuoksi itävaltalainen Monika Blaha, joka oli mulle aivan tuntematon nimi. Tästä näyttelystä ei jäänyt paljon jälkipolville kerrottavaa. Ei mun mielestä oikein esiinnytty eduksemme tuolla ja oikeastaan tämä näyttely jäi harmittamaan enemmän kuin tuo edellinen EH:n näyttely. Tuntui jotenkin kokonaisuudessaan niin turhalta reissulta ja Vekku ei oikein jaksanut keskittyä kehässä. Tuomari oli jotenkin hajuton ja mauton ja tosi nopea arvostelemaan, ei kauheasti kopeloinut koiraa, eikä tuloksissa ollut meidän osalta mitään erityistä. Arvostelu oli tosi lyhyt enkä jotenkin kokenut saavani rahoilleni kokonaisuudesssaan vastinetta. Velho sai kyllä ERI:n muttei SA:ta. ROP oli Bonzen Ganesha ja VSP Mihan Savonmuanhilima. Velhon arvostelu oli seuraavanlainen: "Good size. Head a little bit short. Good withers. Good ribcage. Very nice coat. In the movement he is a little loose altogether." AVO-ERI2

Mä kyllä allekirjoitan tuon löysyyden liikkeessä, Vekulle kun on jäänyt numeroa liian suuri nahka ja sen lisäksi se saa muutenkin vielä vähän tiivistyä ja miehistyä. Sen sijaan tuo lyhyt pää -kommentti oli kyllä, ja on edelleen, mulle ihan ???

Viron näyttelyreissu

Seuraavana oli vuorossa syyskuun Tallinnan reissu ja meidän eka ulkomaan näyttelyreissu, mukana sekä Velho että Ukko. Kyseessä oli kolmen KV-näyttelyn viikonloppu: perjantaina oli "ihan tavallinen" KV-näyttely, lauantaina Tallinn Winner 2021 -näyttely ja sunnuntaina Viron Voittaja 2021 -näyttely. Joka päivälle oli ilmoitettu 10-11 snautseria, suurin osa suomalaisia tuttuja koiria. Kuten aiemmin mainitsin, näyttelyalue Luigessa oli kyllä ihan superahdas ja väylät kapeita, joka päivä paikalle saavuttua (ajankohdasta riippumatta) koko paikka oli ihan täynnä ja oli vaikea saada raijattua sekä häkit että koirat kunnialla sisään ja löytää niille vielä hyvät paikatkin. Sen sijaan tuolla jokaiselta näyttelyalueelle tulijalta kysyttiin koronapassi ja ilman rokotuksia ei kenelläkään ollut sinne asiaa. Se loi ahtaudessa sentään koronan osalta hieman turvallisuuden tunnetta. Samaa muuten kysyttiin ravintoloissakin. Virossa oli selvästi vähän eri tyyli tämän korona-asian kanssa kuin Suomessa oli ollut.

Perjantaina tuomarina oli tuomarimuutoksen takia George Schogol Georgiasta. Alunperin piti olla tanskalainen Carsten Birk, jota olisin kyllä itse toivonut, kun vien aina pohjoismaisille tuomareille mielelläni. Olipa tuo Schogol sitten aikamoinen setä, ja tuli todettua, että tuolle ei tarvii mennä uudelleen. Ei siinä nyt sinällään varsinaisesti vikaa ollut, mutta mulle totesi sen jälkeen, kun oli antanut Velholle EH:n, että "sun pitää kiinnittää huomiota siihen mitä se koira tekee kun se liikkuu. Tää ei oo mikään peli okei? Sä pilaat sen koiran liikkeessä. Se on se ongelma." Ja mähän olin siis jatkuvasti vilkuillut Velhoa liikkeessä ja hihnalla säädellyt ja hillinnyt sen liikkumista. Videolla ei mitenkään niin kummalliselta näyttänyt se liikkuminen, ei ehkä parasta Velhoa muttei nyt surkeetakaan. Mun mielestä tuomarin palaute oli kuitenkin aika töykeää ja henkilöön menevää, joten kuten sanottu, ei tarvii hänelle uudelleen mennä. Ukko sai sitten ERI:n ja sjoittui valioluokassa kolmanneksi ilman SA:ta. Ei ollut siis meidän koirien menestyspäivä tuo. Eipä ollut kyllä kovin monen muunkaan, yksikään narttu ei saanut SA:ta ja uroksista vain kaksi. ROP oli Ukon puoliveli Möllerhaus New Life With Mercy "Roki" ja PU2 Bonzen Elros, joka sai sertin ja valioitui Viroon.

Velhon arvostelu: "2 years, moderately strong head. Moderate front extension. Good tail. Coat is harsh enough. Slightly over reaching." AVO-EH1

Ukon arvostelu: "Slightly flat rib, good outline, moderate front angulation, good coat and tail. Parallel movement." VAL-ERI3

Lauantaina tuomarina piti olla eräs muistaakseni romanialainen tuomari, jonka nimeä en enää muista. Päivää aiemmin tuli kuitenkin tieto, että hän oli juuri menettänyt tuomarioikeutensa. Kaikkea sitä! En tiedä, mistä oikeudet lähtivät, mutta varmaan ihan syystä, joten hyvä ettei jouduttu hänelle menemään. Tuomariksi tuli sitten virolainen Helen Tonkson. Päivästä jäi lähinnä mieleen se, miten se oli tosi kuuma ja aurinkoinen ja kehässä ja sen laidalla sai hikoilla kunnolla. Velho oli taas ainoana avoimessa luokassa ja sai tänään sentään ERI:n, mutta SA:ta ei edelleenkään herunut. Liikkeestä mainitsi tämäkin tuomari, joten aloin miettiä, että sillä on nyt varmaan jotain jumia, joka pitää hoitaa. Ukko sijoittui puoliveljensä Rokin jälkeen valioluokan kakkoseksi ja sai tällä kertaa SA:n. Mentiin PU-kehään kolmen vai neljän muun uroksen kanssa, ja Ukko sijoittui hikisen juoksun jälkeen kolmanneksi. Ykkösenä taas Roki, kakkosena virolainen venäjäntuonti Ave Concorde Cognac. Ukolle ojennettiin sitten serti, ja näin siitä tuli uusi Viron muotovalio! Tämän näyttelyn jälkeen oltiin jo tyytyväisiä, että ainakin jotain reissulta tarttui mukaan, eikä ihan turhaan lähdetty. Narttujen paras ja VSP oli virolainen kroatiantuonti Nefertiti Saltus Ze Zahrabske ja se siis Rokin ohella sai Tallinn Winner 2021 -tittelin. Arvostelut virolaisilla tuomareilla oli viroksi ja käännöspalvelu sellainen, että tyyppi luetteli arvostelut englanniksi ääneen, joten ei me enää niistä mitään muisteta.

Sunnuntaina oli taas virolainen tuomari, Viive Maranik. Tämä tuomari olikin siitä erikoinen, että kaiveli todella syvälle suuhun hampaita ja purentaa katsoessaan. Koirat oli vähän ihmeissään, mutta ei meidän poikia sen kummemmin haitannut kuitenkaan. Velholle ERI, mutta ei vieläkään SA:ta. Tuomari mainitsi, että liike on hieman tikuttavaa ja saisi saada lisää ulottuvuutta, joten tuli aika selväksi, että liikkeessä oli nyt tänä viikonloppuna se ongelma mikä esti Velhon menestymisen. Velhon osalta siis turha reissu, mutta tulipahan arvokasta kokemusta! Ukon viikonloppu oli todella nousuvoittoinen, tällä kertaa tuli valioluokan voitto ERI:llä ja SA:lla. PU-kehässä sitten vielä myöskin voitto, joten Ukolle mukaan tarttui myös CACIB ja toinenkin titteli Viron Voittaja 2021! Tämän reissun jälkeen Ukosta tuli virallisesti siis FI MVA EE MVA V-19 EEV-21 Mihan Luikka.

Narttuja oli neljä kappaletta, joista puolet sai EVA:n kun arastelivat tuomarin syvälle suuhun tunkemista. Lopuille ei sitten herunut SA:ta, joten Ukko kävi yksin pokkaamassa ROP-ruusukkeensa. Ryhmäkehiin päätettiin olla jäämättä, oli sen verran väsyttävä viikonloppu takana ja haluttiin varmistaa, että ehditään laivaan. Käytiin sitä ennen juhlimassa Ukon titteleitä ja syömässä todella hyvässä venäläisessä ravintola Moonissa Kalamajassa, jota voidaan suositella! Pelmenit olivat erityisen maukkaita.

Loppukauden näyttelyt ja uusi muotovalio

Suomessa oli vielä pari näyttelyä jäljellä Velhon kanssa. Oltiin jo molemmat aika näyttelyähkyssä, mutta olin ilmoittanut sen vielä Hyvinkäälle ja Vantaalle viimeisen sertin toivossa. Hyvinkään näyttely oli heti seuraavana viikonloppuna Viron näyttelyistä enkä ollut saanut Velholle siinä välissä vielä aikaa osteopaatille, joten en odottanut mitään ihmeitä. Tuomari oli Jens Myrman Ruotsista ja hän olikin aika tiukka arvosteluissaan, jakoi H:takin ihan liberaalisti. Velho sai ERI:n, mutta SA jäi jälleen saamatta, tässä meillä oli siis näyttelyiden suhteen vähän kuiva kausi meneillään. Tällä kertaa liike oli liian löysää edestä tuomarin mielestä. Arvostelu: "2 år. Fina propotioner. Välformad huvud. Fint utryck. Fina öron. Bra hals, overlinje, kors, bakställ. Lite rak i sin överarm. Bra kropp. Bra strävhet i pälsen. Ganska bra p/s. Bra sidosteg, ännu lite lös i fronten. " AVO-ERI1

Vantaan ryhmänäyttelyyn mentiin lokakuun alussa osteopaattikäynnin jälkeen. Siellä oli paljastunut, että Velhon lonkankoukistajat oli olleet ihan kireinä, mikä voi kuulemma vaikuttaa paljonkin liikkeeseen. Näyttely oli pieni, snautsereita oli ilmoitettu vain neljä kappaletta, kaksi urosta ja kaksi narttua. Tuomarina oli Siret Lepasaar Virosta. Velho oli heti ensimmäisenä kehässä. Ehkä näyttelyähkystä johtuen se esiintyi ihan yli-innokkaasti eikä oikein olisi malttanut olla rauhassa. Tuomari antoi kuitenkin ERI:n ja SA:nkin perään, joten saatiin heti juhlia viimeistä sertiä ja muotovaliota, koska toinen uros, veteraani Delonnix Cormick oli valio. Vekku sijoitettiin PU-kehässä sitten edellämainitun jälkeen toiseksi ja niin serti ja muotovalioruusuke ojennettiin meille.

Velhon valioituminen ei kyllä ollut niin mahtipontinen kuin Ukon aikanaan messarissa rotunsa parhaana saavuttama valiotitteli. Tuolla oli tosiaan vain se neljä koiraa, serti selvisi jo ennen PU-kehää. Me oltiin Velhon kanssa lähdetty liikkelle kahdestaan eikä ollut ketään kenen kanssa juhlia tai kuka olisi ottanut kuvia kehästä. Koko kokemus oli todella nopeasti ohi, lähinnä tultiin paikalle, käytiin kehässä ja lähdettiin pois. Tuomarikin tuli PU-sijoitusten ja Velhon valioitumisen julistamisen jälkeen vielä katsomaan sitä kulmat kurtussa vähän sen näköisenä, että "olisiko sittenkään pitänyt antaa tuolla SA:ta" :D No eipä hän sitä peruuttanutkaan, joten valio mikä valio. Ja jos Velho ei olisi tuolla valioitnut, niin se olisi tapahtunut sitten messarissa, josta teen oman postauksensa myöhemmin.

Velhon valio-arvostelu: "Enough bones. Compact. Parallell head lines, strong jaws. Short neck, strong back. Moderately angulated. Moves with power. Correct coat structure and color. Full of temperament." AVO-ERI1 SA PU2 SERT MVA

Tästä olikin hyvä jäädä näyttelytauolle. Olin jo aiemmin päättänyt, että tulee mitä tulee, niin tuon Vantaan jälkeen pidetään kyllä taukoa. Eikä niitä näyttelyitä sen jälkeen oikein ollutkaan toisaalta. Teki hyvää meille molemmille olla miettimättä kehiä muutamaan kuukauteen ennen messaria.

Velho 2v ja erkkari

Pitihän mun kirjoittaa Velhon 2v -postaus jo paljon aiemmin, mutta oon taas löysäillyt tän blogin kanssa. Velholle tuli siis täyteen kaksi vuotta snautserimaista elämää toukokuun 27. päivä, ja asiaan kuului tietystikin maksalaatikkokakku nakkikynttilöillä, lelulahja ja synttärilaulu. Synttärinä en tällä kertaa ottanut mitään poseerauskuvia, mutta niitä saatiin sitten vähän myöhemmin kesäkuussa, kun Vekku sai Raililta trimmin.

On se mun mielestä kaunis poika!

Me käytiin Velhon kanssa heti 2v-synttärin jälkeen selkäkuvissa ja tulokset oli ilahduttavat. Selkä oli kauttaaltaan puhdas, LTV0, VA0, SP0 ja olat myös terve/terve. Velhosta tulikin ensimmäinen snautseri, joka sai virallisen olkatuloksen. Vekku on nyt tutkittu aika lailla niin perusteellisesti kuin voi ja kaikki tulokset on priimaa niitä pahuksen C-lonkkia lukuunottamatta. No, näillä me kuitenkin pärjätään hyvin!

Velhosta tulikin tässä kaikessa hiljaisuudessa sekä isoveli että enomies. Vippi-äiti synnytti toukokuussa kolme pikkusiskoa, jotka pääsin näkemään samalla kun Velho sai Raililta trimmin, kun Raili oli pentujen kanssa käymässä Mihalassa Porvoossa. Italiassa Aulerco-kennelissä asuva Alessa-sisko puolestaan synnytti jopa kymmenen pentua, kaikki hienosti neljässä tunnissa.

Meillä oli tarkoitus mennä Velhon kanssa erkkariin ja Oulun KV- ja NORD-näyttelyihin. Velholla kuitenkin todettiin juuri ennen erkkaria kennelyskä, joten siinä meni sitten nuo Oulunkin näyttelyt antibioottien doping-varoaikojen takia. Kennelyskä ei missään vaiheessa ollut paha, itse asiassa ei Velho yskinyt ollenkaan missään vaiheessa. Aivasteli ja pärski vain, ja nenä vuosi vähän. Mä epäilin sillä alunperin nenäpunkkia ja vein sen lääkäriin sen takia, mutta siellä paljastuikin sitten kennelyskä. Eipä Velho ollut edes tavannut mitään koiria puoleentoista viikkoon tossa vaiheessa, joten lääkärin mukaan tässä oli vain täytynyt käydä huono tuuri ja Velho oli nuuskinut maassa jotain kohtaa mihin sairas koira oli pärskäissyt. Antibiootit toimi Velholle tosi nopeasti ja oireet lähti parissa päivässä pois, mutta eipä meillä näyttelyihin ollut silti mitään asiaa. Täytyy sanoa, että mä olin tästä alussa tosi rikki ja pahoillani, kun olin odottanut näitä näyttelyitä ja Oulun kesäreissua (sisarusten tapaamista jne...) tosi paljon. Mutta eipä voi mitään. Nyt Velho on jo ilmoitettu pariin uuteen näyttelyyn, ja vielä meinasin ilmoittaa useampaan muuhunkin.

Erkkarissa käytiin kuitenkin, koska Ukkokin oli sinne ilmoitettu. Eipähän tarvinnut miettiä, että kuka esittää toisen koiran, jos molemmat sattuvat pääsemään paras uros -kisaan. Erkkaripäivä oli tosi kuuma ja aurinkoinen, kuten nyt kaikki muutkin päivät ovat tässä olleet. Tuomarina uroksilla oli (kahden tuomarimuutoksen jälkeen) suomalainen Marina Markio. Sekä koirilla, että ihmisillä oli kyllä tukalat oltavan kehässä. Koirat sai sentään olla kehän ulkopuolella varjossa, mutta meikämandoliini otti kehänlaidalla sen verran innokkaasti kuvia koirista, että jossain vaiheessa tuli jopa pieni epäily auringonpistoksesta ja piti mennä ostamaan Snautserikerhon lippis, kylmää juotavaa, ja mennä varjoon istumaan.

Ukko ei ole kauhean hyvin kuumaa kestävä koira, joten ei ollut sille ideaalein kehäpäivä. Se keksikin kehässä, että haluaisi käydä istumaan. Niinpä se pylly sitten yritti kohdata maata jatkuvasti kehässä seistessä. Tää oli kyllä sille uusi juttu, on muutenkin melko liikkuvainen ja sikäli haastava esitettävä (mutta rakastaa näyttelyitä ja esiintymistä!), mutta kyllä me pärjättiin. Meidän suureksi ja iloiseksi yllätykseksi Ukko voittikin sitten valioluokat urokset! Sinne jäi monta todella hienoa urosta taakse. Ukko sai samalla ISPU-SA:n, joita kerätään erkkareista ISPU-valiota varten (International Schnauzer-Pinscher Union) ja myös toisen FinnSieger -pisteen. FinnSieger -titteliin tarvitaan kolme pistettä, nämä tulee siis tietyiltä "FinnSieger -oikeudet" omaavilta erikoistuomareilta luokkavoitoista. Ukko on itse asiassa voittanut luokkansa SA:lla muistaakseni neljällä eri erikoistuomarilla (viidestä erikoistuomarista, joilla se on käynyt), mutta yksi tuli junioriluokasta mistä ei vielä FinnSieger-pisteitä saa, ja toinen erikoistuomarilta, jolla ei ole vielä FinnSieger-statusta.

Paras uros -kisassa meille kävikin sitten harvinaiset, eli tuomari sijoitti valioluokassa Ukon jälkeen kakkoseksi tullen Bonzen Elrosin ykköseksi, ja Ukko jäi sitten neljännelle sijalle veteraaniuroksen ja avoimen uroksen jälkeen. Tuomarin perustelu oli, että Bonzen Elros liikkui Ukkoa paremmin PU-kehässä. Hirmu hyvin Ukko pärjäsi joka tapauksessa joten eipä tuo nyt jäänyt harmittamaan. Tuomari mainitsi Ukon arvostelussa hiukan kinnerahtaasta takaliikkeestä, joten veikkaan että kyse oli siitä, koska tuomari liikutti neljä parasta koiraa vielä yksitellen edestakaisin ennen lopullisen järjestyksen valitsemista. Muutenhan Ukko liikkui PU-kehässä paremmin kuin aiemmin, siis sikäli että meni rauhallista tasaista ravia. Valioluokassa oli välillä innostustaan pyrkinyt laukalle ja toisaalta tietyssä kohtaa kehää oli sen mielestä joku kauhean kiinnostava haju maassa. PU-kehässä ei enää ollut näitä juttuja.

Bonzen Elros valittiin lopulta sitten koko näyttelyn Best In Show:ksi (onnea!) ja mua vähän nauratti siinä se, että "Ukko oli niin hyvä, että voitti jopa BIS-koiran" :D No vakavasti sanoen, oli varmasti ansaittu voitto Bonzen Elrosille ja se oli todella komea koira huippukarvalla! Ei siis mitään hampaankolossa.

Ukon arvostelu erkkarissa: "Erinomaista tyyppiä, hyvin urosmainen ilme, hyvä pää ja kaula, kauniit korvat ja häntä, eturinta voisi olla selvempi, riittävästi kulmautunut edestä ja takaa, ensiluokkainen turkki ja väri, liikkuu sivusta hyvin, takaa aavistuksen kinnerahdas. ISPU-SA."

Mä olen oikeastaan sanasta sanaan samaa mieltä tuomarin arvostelun kanssa. Ukon vahvuudet on mun mielestä karva ja väri, pää, hyvä liike (pitää myös ylälinjansa liikkeessä), luonnostaan kauniisti asettuneet korvat ja häntä, liioittelemattomat kulmaukset sekä hyvä sukupuolileima. Sen heikkoudet on pienehkö eturinta, hieman pitkä lanne ja vähäsen pysty/suora kyynärvarsi (joista tämä tuomari ei tosin maininnut) ja takaliikkeen kinnerahtaus. Ihana, komea poika se on kuitenkin kokonaisuudessaan.

Ukon luonnetestistä mun on pitänyt tehdä oma postauksensa ja se on tulossa jossain vaiheessa, kun saan aikaiseksi!

Velhon kuulumisia ei oikeastaan ole kummempia. Käytiin kesäkuun alussa hellepäivinä muutaman kerran Rajasaaressa koirapuistossa (ihana koiraparatiisi, kokonainen saari varattuna koirapuistolle) ja Velho viihtyi mainiosti. Vaikea on näillä helteillä keksiä, miten koiran kanssa ulkoilisi, joten Rajasaari ja sen ranta on ollut tosi hyvä vaihtoehto kotona ollessa. Nyt ollaan viihdytty mökillä, missä Vekku on päässyt leikkimään kaikkien aikojen lempileikkiään eli Hippo-vesilelun hakemista järvestä. Velho haluaisi leikkiä sitä mökillä koko ajan, jos saisi päättää. Sen mielestä ei ole mitään ihanampaa kuin hypätä laiturilta järveen Hipon perässä ja noutaa se takaisin rantaan. Oman elämänsä noutaja.

Ehdittiin muuten aloittaa kesäkuussa taas ohjatuissa rally-treeneissä käyminen uudestaan. Mökillä ollessa tulee vähän taukoa, mutta olipa taas virkistävää ja kivaa päästä treeneihin, ja Vekku tekee oikein pätevästi. Tosin häiriöherkkyyttä on sen verran, että vähän oon ruvennut arastelemaan kisoihin ilmoittautumista - vaikka viime vuoden lopulla ehdittiin jo saada paikkakin yksiin kisoihin (jotka meidän osalta sitten peruuntui muista syistä). On vähän ollut sellaisia fiiliksiä, että ollaanko me nyt valmiita vai eikö, ja mikä on tarpeeksi valmis. Toisaalta kun ollaan jo kauan sitten pystytytty treeneissä tekemään ratasuorituksia, jotka ohjaajan mukaan menisi läpi kisoissa, ja toisaalta taas sitten se häiriöherkkyys (ja sen osalta kumpi on pahempi, ulko- vai sisäkisat? Äh, en tiedä). Saa nyt nähdä sitten milloin me niihin kisoihin lopulta päästään.

Täytyy sanoa, että mä oon sellainen koiranomistaja, että mun mielestä kaikista antoisinta on koiran kanssa harrastaminen. Nautin aidosti rally- ja aksatreeneistä ja usein vaikka olisi nihkeä olo sinne lähtiessä, niin treenien jälkeen on tosi kiva fiilis - vaikka kaikki ei olisikaan mennyt putkeen. On vaan kivaa tehdä oman koiran kanssa, oppia uutta ja kokea sitä yhteyttä.

Velhon kuvat on ottanut Raili Kärkkäinen ja Ukon kuvat erkkarista Petra Tiittanen.

Kuulumisia ja tavoitteita

 Huh, kylläpä ehti mennä pitkä aika kirjoittelematta blogiin. Tuntuu aina, että mitä pidempi aika menee, sitä suurempi kynnys on alkaa kyhäämään postausta. Tässä tulee nyt kuitenkin vihdoin jotain.

Meille kuuluu ihan hyvää. Ollaan tänä keväänä tehty aika paljon sellaisia parin tunnin megalenkkejä, ihan koska ollaan nautittu lenkkeilystä keväisessä säässä niin kovasti. Toisaalta mä oon entistä paremmin huomannut myös, että palautuminen ja lepopäivät on myös tärkeitä. Velho kyllä jaksaisi lenkkeillä vaikka hamaan tappiin, mutta jossain kohtaa huomasin ihan pientä ontumista, joka meni pois kun otettiin vähän rauhallisemmin - rasituksesta johtuvat ontumiset on ilmeisesti aika yleistä. 

Harrastusrintamalla on ollut rauhallista. Agilityssa ollaan käyty tämän kevään ajan, kun ollaan jaettu treeniporukan vuorot minuuttiaikataululla niin, että ollaan paikalla Velhon kanssa yksin ja vain ohjaaja meidän lisäksi. Hallilla myös maskipakko. Rallyssa sen sijaan ei olla käyty, kun siellä on koko treeniryhmä kerrallaan paikalla. Ollaan vaan ilmoiteltu poissaoloista ja otettu korvaukseksi omatoimitreenikertoja - joita ei olla vielä käytetty paria lukuunottamatta. Olisi varmaan alettava jossain vaiheessa käymään 😃. 

Viime vuoden alussa kirjailin meille joitain tavoitteita loppuvuodeksi. Noh, koronan takia ne jäi isolta osalta toteutumatta, mutta käydään nyt vähän läpi. Terveyden osalta piti pysyä terveenä, mikä toteutuikin niitä perhanan struviittikiteitä lukuunottamatta. Luustokuvissa ja silmäpeilauksessa piti käydä ja käytiinkin  ja vähän ylimääräistäkin. Velholta kuvattiin siis lonkat C/C ja kyynärät 0/0, silmät peilattiin terveiksi ja tämän lisäksi myös polvet (0/0) ja sydän todettiin terveiksi. Otin Velholta myös geenitestin, jonka mukaan Velho on terve ei-kantaja kaikissa testatuissa sairauksissa (MyDogDNA:n paketti on todella kattava), mutta snautsereille tärkeimmin DCM:ssä eli dilatoivassa kardiomyopatiassa. Selkäkuvissa ei vielä käyty vaan päätin odottaa kahden vuoden ikään. Velho täyttää kaksi ihan just ja kuvausaikakin on jo varattu. Samalla kuvataan olat, kun Kennelliitto on alkanut tänä vuonna lausua niitäkin. Ei sillä, että mä epäilisin niissä olissa olevan mitään, mutta halusin vaan huvikseen kaiken mahdollisen. Jollei joku ehdi tässä välissä ensin, tulee Vekusta ensimmäinen snautseri, jolla on virallinen olkalausunto.

Velho ja kaverinsa Dallas koirapuistoilemassa

Niin, ja osteopatiassa käytiin kerran. Korona-aikana sitä välttelee kaikkea tämmöistä ylimääräistä, ja toisaalta eipä sieltä kummempia jumeja löytynytkään (käytiin ennen näyttelysumaa, jotta kroppa ja liike olisi mahdollisimman hyvässä kunnossa), eikä näin nuorella koiralla yleensä niitä kuulemma kauheasti ole.

Rally-tokossa oli tarkoitus hallita alokasluokka, osallistua epiksiin sekä kisoihin ja saavuttaa RTK1. Juu ei, kiitos koronan. Epiksiä tuntuu muutenkin olevan tosi vähän ja silloin kun niitä on, menee ne heti täyteen. Kisoja ei paljoa ehditty järjestää viime vuonna. Alokasluokka meillä on kyllä mun mielestä aika hyvin hallussa (no juuri nyt ei vaan olla pitkään aikaan päästy kunnolla treenaamaan) ja mähän ilmoitinkin meidät ihan vuoden lopussa muutamiin kisoihin, joihin oltiin varasijoilla ja yhteen saatiin sitten paikkakin, mutta sitten tuli se virtsakide-episodi ja antiobiootit, joiden doping-varoaika ei ehtinyt täyttyä. Joten se siitä. 

Agilityssa oli tavoitteena vain pitää hauskaa ja opetella perusjuttuja ja se tavoite nyt täyttyikin. Kontaktiesteet meillä vielä aika paljon vaiheessa, mutta muuten on edistytty ja on ollut kivaa, tykätään molemmat tosi paljon. Kyllä me ollaan möllivalmiita (hypäriradalle, koska ne kontaktit). 

Näyttelyt taas, nohhh. Tavoite oli kaksi sertiä Suomesta, yksi cacib ja Baltian junnuvalioarvot. Nämä tavoitteet oli tietenkin kirjattu ennen koronaa, joten aika paljon jäi saavuttamatta. Kesän lopussa ehdittiin kuitenkin käydä muutamissa näyttelyissä, joista saldona 1x sert ja 2x vara-sert. Sertitavoite siis ainakin täyttyi puoliksi, muut eivät sitten kyllä 😃. Cacibiin oli kyllä mahdollisuus, koska käytiin kahdessa KV-näyttelyssä, mutta eivät ne sattuneet Velhon kohdalle. Ei kyllä kaiken kaikkiaan silti voi sanoa, että olisin millään tavalla tyytymätön meidän näyttelymenestykseen. Neljä näyttelyä, joista kaikista ERI ja kolmesta SA. Kerran VSP, kerran serti, kaksi varaa. Ei huono lainkaan mun mielestä.

Mitäs sitten tänä kuluvana vuonna? No laitetaanpa jotain tavoitteita ylös, vaikka kohta hätyytellään jo vuoden puoltaväliä.

- Selkä- ja olkakuvat

- Suomen muotovalio

- Rally-kisojen korkkaaminen ja ehkä RTK1?

- Agissa kontaktiesteiden opetteleminen, kepeissä pään/katseen fokus alemmas, mahdollisesti möllikisoihin?

- Edistyminen edelleen toisten koirien ohituksissa lenkeillä

Ukolla on ollut tässä viime viikon aikana syytä juhlaan. Paitsi, että se täytti 4v, se myös kävi uusimassa silmäpeilinsä - eläinlääkärin mukaan "käytös 10+++ ja silmätkin täyttä priimaa" - ja viikko sitten se luonnetestattiin pistein 138+++. Ukkelin luonnetestistä ajattelin seuraavaksi tehdä ihan oman postauksen, kun olin sitä taas seuraamassa ja kuvaamassa. 

Voihan struviittikiteet ja teini-ikä!

 Viime postauksessa menin kehumaan, miten Velho on ollut tähän mennessä täysin terve eikä eläinlääkärillä ole tarvinnut käydä rokotuksia ja virallisia tarkkeja lukuunottamatta. Ei olisi pitänyt. Onnistuin manaamaan meidät. Ei mennyt kuin muutama päivä tuosta, ja Velho herätti yöllä pissalle kahdesti. Lääkärireissuhan siitä tuli, kun ei tuo nyt ole sille normaalia, vaikka se muuten aivan normaali oma itsensä olikin. 

Velholta otettiin virtsanäyte, jossa sillä todettiin alkavaa tulehdusta ja emäksinen pH-arvo sekä struviittikiteitä. Ei ollut varmaa, johtuiko tulehdus emäksisyydestä/kiteistä vai toisinpäin. Tulehdukseen saatiin antibioottikuuri, ja tämän kuurin jälkeen uusi pissanäyte. Valitettavasti alkava tulehdus oli johtunut kiteistä, eikä toisinpäin, joten tulehdus oli antibiooteilla poissa, mutta kiteitä oli pissassa edelleen - ja kohonnut pH-arvo. Jos oikein ymmärsin, tämä pH-arvon emäksisyys siis aiheuttaa noiden kiteiden muodostumisen. 

Velho määrättiin sitten syömään virtsakiteiden poistamiseen tarkoitettua veterinary urinary -erikoisnappulaa neljä viikkoa ja tämän jälkeen kontrolli. Vähän jännitin tuota nappulahommaa, koska pelkkä nappula saattaa usein tylsistyttää Velhoa (kaikki muu ruoka kyllä menee) ja tuon erikoisruokavalion aikana ei saanut höystää ruokaa millään muulla kuin korkeintaan ihan vähän - muuten ruokavalio ei olisi toiminut. Aluksi nappula maistuikin Velholle oikein hyvin, kun se oli uutta ja vähän erilaista, mutta pikkuhiljaa se kyllästyi siihen, ja loppuviikkoina sitä sai aina maanitella syömään ruokansa loppuun - aika stressaavaa. 

Seuraavassa kontrollissa vuodenvaihteen jälkeen pH-arvo olikin jo normaali, struviittikiteet poissa ja saatiin palata normaaliin ruokaan ja terveen kirjoihin. Huh! Paitsi ei sittenkään. Ei mennyt kuin viikko ja taas Velho herätti yhtenä yönä kerran pissalle. Ei auttanut kuin taas painua lääkärille näytteeseen. Ja hieman kohonnut pH ja kidemurskaahan - ei varsinaisia kiteitä, mutta sellaista höttöä - sieltä löytyi. Niinpä täytyi todeta, että Velholla ilmeisesti jostain syystä on nyt taipumus tällaiseen. Velho ei sopinut mihinkään niihin asioihin, mitä lääkäri luetteli mahdollisiksi kiteiden muodostumisen syiksi: se ei juo erityisen vähän, sen ruokavaliota ei oltu muutettu ennen kuin ongelmat alkoivat, eikä sen suvussa ole tiettävästi kellään esiintynyt tällaista (kysyin kasvattajalta - isän puolen venäläisestä suvusta ei toki voi oikein tietää). Niinpä syytä tälle ei nyt vaan tiedetä, mutta jostain syystä meillä on nyt tällainen tilanne. 

Meinasin alkaa itkua vääntämään, kun lääkäri suositteli siirtymistä pysyvästi tuolle erikoisnappulalle. Se oli ollut niin stressaavaa, kun annoin aina vähän yrjölänpuuroa höysteeksi ja sitten Velho aina kuitenkin meinasi jättää liian ison osan nappuloista syömättä ja stressasin aina sitä, että syöhän se nyt nappulaa tarpeeksi suhteessa puuroon että tämä toimii. Se koiran maanittelu syömään ei ollut yhtään kivaa. Ajatus siitä, että sen pitäisi syödä mahdollisesti loppuelämä tuolla tavalla tuntui ahdistavalta. Onneksi kuitenkin lääkäri antoi vaihtoehdoksi lisäravinnejauheen tai -tabletit, joita lisätään ruokaan. Me kokeillaan nyt niitä tabletteja ja syödään normaalia ruokaa. Jonkin ajan kuluttua mennään taas kontrolliin ja toivotaan, että ne toimii. 

Niin kauan kun se ei herättele yöllä pissalle, en huolestu erityisesti. Se on ollut Velhon ainoa oire koko ruljanssissa, muuten se on ollut aivan normaali iloinen oma itsensä ja pissaa aivan normaalisti. Sinällään tämä ei nyt siis kauheasti meidän elämään vaikuta tai vaivaa Velhoa, jos nämä tabletit nyt toimii pidemmän päälle. Laitan vaan pari tablettia kerran päivässä ruuan sekaan ja that's it. Ja kyseessä on tosiaan "vain" lisäravinne, eikä mikään varsinainen lääke. Mutta onhan se tosi tylsää, jos sillä nyt tosiaan on tällaiseen jotain luontaista taipumusta. Saa nähdä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. 

Kasvattaja Saimin kotiruokaohjeita (yrjölänpuuron lisäksi) on otettu myös käyttöön, Saimi nimittäin uskoo vahvasti kotiruuan ja tarkasti tiedettyjen ja nähtyjen raaka-aineiden voimaan, eikä pidä nappuloista. Muun muassa korkealaatuista jauhelihaa, kanaa (ei hormoneilla syötettyä broileria), kananmunaa, tummaa riisiä, hirssiä, tattaria, porkkanaa, purjoa, kaurahiutaleita jne. kuuluu Saimin reseptien raaka-aineisiin. Kaikki lohen tms. muun kalan jämät ihmisten jäljiltä on myös tosi hyviä. Ylipäänsä ihmisen ruuassa on paljon sellaista, mitä koira voi syödä. Mutta jos syöttää koiralle pelkkää kotiruokaa, niin pitää muistaa laittaa annoksiin mukaan aina päivittäin vitamiinijauhetta, ja ruokaan lisätään aina nimenomaan jodioitua suolaa, jotta koira saa jodia. Kirjoitan näitä nyt tähän vähän ylös ihan tällaisena public servicena, tarkempia reseptejä voin antaa kysymällä 😃. Ja Velhollehan nämä maistuu!

Meillä on nyt ollut yleisesti ottaen aika teineilevä vaihe menossa. Lumi on ihanaa, mutta se on selvästi tuonut paljon hajuja pintaan ja nenä maassa viipotetaan suurin osa lenkeistä. Välillä menee rasittavaksi vetämiseksi, ja muutenkin on raskaampaa lenkkeillä kun koiraan ei saa niin hyvin kontaktia, kun se on ihan omissa hajumaailmoissaan. Ohitukset tuntuu taas menneen huonompaan suuntaan, jossain vaiheessa syksyä oli toivoa paremmasta, mutta eheeei, mitä mä oikein kuvittelin, kun ajattelin että teini-ikä alkaisi olla ohi. Puolitoista vee snautseriuros, sehän on ihan pahimman teini-iän keskellä! Rauhallisesti kiihtymättä toisista koirista ohi meneminen on hänelle ollut viime aikoina tosi vaikeaa, vaikka ois nami ihan nenän edessä. Se Velhon kiihtyminen on jotain ihan hassua kyllä, sen huomaa aina siitä kauheesta hönkimisestä - joka ei siis johdu siitä, että se vetää ja panta painaa kaulaa, vaan se hönkii kyllä ihan hihna löysällä ollessaankin. Ne kierrokset vaan nousee sillä toisista koirista kovasti! Viime aikoina tuntuu, että sekin on yleistynyt, että se saattaa alkaa yrittää öristä jotain - aiemmin tämä oli tosi harvinaista ja "oireena" oli vain järjetön mutta äänetön kiihtyminen, hönkiminen, vetäminen ja täydellinen kykenemättömyys kiinnittää huomiota mihinkään muuhun kuin siihen toiseen koiraan. Nyt tosiaan tuntuu, että koittaa lähteä örisemään useammin kuin ennen. Ehkä se on sitä teini-ikää, toivottavasti.

Mä tiedän, että ihmiset tarkoittaa hyvää, mutta välillä tuntuu että mä pimahdan, jos joku vielä sanoo mulle jotain tyyliin "malttia, se on snautseri-uros, kyllä se siitä vielä joku päivä rauhoittuu" jne...mutta milloin!?! Me ollaan nyt puolitoista vuotta eletty yhdessä ja ensimmäisestä päivästä lähtien joka päivä harjoiteltu tätä samaa asiaa - että osattaisiin olla ihan rauhassa vaikka nähtäisiinkin toinen koira. Kuinka voi olla, että fiksu ja nopeaoppinen koira, joka oppii kaikenlaista muuta vaikka kuinka nopeasti, ei saa tätä asiaa menemään paksuun kalloonsa? Teenkö mä jotain väärin? Täytyykö sen oikeasti olla näin vaikeaa? Vaikka olisikin teini, ja snautseri, ja uros. Onko se jokin tavoiteltava itseisarvo, että snautserin pitää olla näin työläs ja hitaasti kypsyvä tällaisissa asioissa? Veisikö se jotain pois snautserin luonteesta ja perusolemuksesta, jos se olisi vähän helpompi? Nämä on ehkä sellaisia kysymyksia ja asioita, jotka ansaitsisivat ihan oman postauksensa, mutta tällaisia asioita mulla on mielenpäällä liikkunut tähän liittyen. 

Ja voi olla, että mä stressaan koko asiaa liikaa. Mä tiedän, että moni suhtautuu asiaan niin, että ottaa vaan sen koiran tiukasti vierelleen ohituksissa ja menee mahdollisimman nopeasti ohi. Mutta mä en mielelläni haluaisi tyytyä koko Velhon loppuelämää lenkkeilemään sillä tavalla. Meillä tulee kuitenkin paljon ohituksia päivässä ja mun mielestä on aika stressaavaa, jos se koira kiihtyy niissä ohituksissa aina. Mä haluaisin, että se mun koira oppisi ohittamaan toiset rauhassa ja nätisti. Mulle on sanottu, että mä vaadin Velholta liikaa. Mutta onko se oikeasti liikaa vaadittu, että koira ohittaisi nätisti? Ihan oikeasti?

No joo, on se silti aivan ihana rakkauspakkauskoira. Tuo on oikeastaan meidän ainoa haaste. Joten ei Velho ole vaikea tai ongelmainen tai jotenkin hirveäluonteinen tai mitään sellaista. Siinä on aivan hirveästi ihania ja hyviä ominaisuuksia. Mutta tuo yksi arjen haaste saa kyllä välillä epätoivon valtaan. 

Velhon luustokuvat

Käytiin Velhon kanssa viime keskiviikkona 11.11. Mevetissä Lotta Axelsonin kuvattavana. Velholta kuvattiin kyynärät ja lonkat - päätin kuvauttaa selän vasta sen jälkeen, kun Velho on täyttänyt 2 vuotta spondyloosilausunnon saamiseksi. Meillä oli ryhmätarkkiaika ja mukana oli myös Velhon "käppänäsisko" Pimpula eli Mihan Mini-Enne (Pimpula siskoineen syntyi päivää ennen Velhoa samalla kasvattajalla) sekä isänpuoleiset puoliveljet Aramis (Mihan U Kaksi) ja Elmo (Mihan Umo). Kaikilta kuvattiin lonkat ja kyynärät ja veljiltä peilattiin myös silmät, kun taas Velholta ja Pimpulalta silmät oli todettu puhtaiksi jo aiemmin. Myös veljillä silmät oli terveet. 

Silmäpeilin jälkeen jengi rauhoitettiin kuvia varten. Velho oli aivan intopiukkana, kunnes peppuun isketty rauhoituspiikki alkoi vaikuttaa. Se rakasti lääkäreitä ja hoitajia, jotka siellä hyöri. Hoitaja, joka tuli kuuntelemaan sen sydämen ja laittamaan rauhoituspiikin sai innokasta rakkautta ja sanoi vaan Velholle, että "pidä toi luonne!". Hän myös totesi toisille Velhon rauhoituttua "Velho oli kyllä niin rakastava pakkaus - se vaan tykkäsi ihan kaikesta". Tästä tuli hyvä mieli - perus Velhoa. 

Velho oli kuvissa vuorossa heti ekana. Kuvaushuoneeseen näki ovessa olevasta ikkunasta ja siinä odotellessani ja välillä vilkuillessani huomasin kuvien tulevan näytöille ja ehdin nähdä sen verran, ettei ne lonkat musta ihan priimalta näyttäneet (kyynäriä mä en oikein osaa katsoa). Muistan sen muljahduksen tunteen mahassani, ja käännyin pois etten katsoisi ja analysoisi sen enempää vaan odottaisin lääkärin arviota.

Kun partakaverit oli kuvattu, saatiin sitten nähdä kuvat ja lääkärin arvio niistä. Velhon lonkat oli hänen mukaansa aivan kelvot ja sievät, mutta hieman matalat, etenkin vasen lonkka (joka röntgenkuvassa on oikeanpuoleinen), ja siksi hän veikkasi, että ne tulisivat olemaan C/B. Kyynäristä hän sanoi heti varmana, että ovat 0/0 enkä tuota lähtenyt kyseenalaistamaan 😃. Mitään sinänsä hälyttävää tai nivelrikkoa ei lonkista löytynyt, mutta eivät vaan olleet ihan priimat. Olin tuosta C/B arviosta itse samaa mieltä. En tietenkään ole mikään eläinlääkäri tai millään muotoa muutenkaan ammattilainen, mutta sen verran on tullut erilaisia lonkkakuvia katseltua, että luotan, että osaan jonkin verran silmämääräisesti arvioida. Joka tapauksessa lonkat olivat kyllä mulle itselleni kovasti pettymys, ei sille mitään voi. Eihän ne Velhoa tule varmaan mitenkään haittaamaan, mutta itseäni tuo C haittaa. Vaikka vain kirjain onkin. 

Kennelliiton virallisia lausuntoja odoteltiin noin viikon sisään ja ne tulivatkin nopeasti perjantaina. Velhon lonkat ja kyynärät lausui Anu Lappalainen ja tulokset olivat kyynärät 0/0 ja lonkat C/C. Siihen on tyytyminen. Voisin tietysti viedä lonkat PKU:n paneeliin, mutten koe sitä sen arvoiseksi. En mitenkään usko, että ne tulisivat sieltä parempana kuin C/B (eikä niiden omasta mielestänikään kuuluisikaan), ja tuo C siellä olisi joka tapauksessa. Esim. jalostuksellisessa mielessä sillä ei juuri ole väliä, ovatko lonkat C/C vai C/B, kun ne laskettaisiin C:ksi kuitenkin kun menevät aina huonomman mukaan. Joten C/C:ksi jääköön. 

Velhon C/C -lonkat. Hienoisen mataluuden lisäksi vasemman lonkan (kuvassa oikella) yläreuna hieman irvistää.

Vasen kyynärä 0

Oikea kyynärä 0

Tietysti olen tosi iloinen, että kyynärät olivat puhtaat ja mieluummin otan C-lonkkaisen koiran kuin priimalonkkaisen jolla on rikkinäiset kyynärät. Kun koira on etupainoinen, niin niistä kyynäristä olisi todennäköisesti paljon enemmän riesaa. Mutta valehtelisin, jos sanoisin että C-lonkat on mulle ihan ok. Joo, tiedän ettei C-lonkat lähes koskaan tässä rodussa vaivaa koiraa (ja Velho on vieläpä onneksi suhteellisen pienikokoinen ja kevyt uros), mutta mua harmittaa se, että rodussa ylipäätään on niin paljon C-lonkkaa ja että terveet lonkat eivät ole snautserille itsestäänselvyys. Tottakaihan sen pitäisi olla, vaikka C-lonkat ei todennäköisesti vaivaisikaan. 

Jos nyt jalostusta hieman kosketaan, niin se (jalostus) on hirveän vaikeaa. Pelkkää lonkkaa ei voi mitenkään jalostaa ja kompromisseja on aina tehtävä. Tärkeintä on, että koira on käytännön elämässä terve eikä oireile. Mutta toisaalta ainakin omasta mielestäni lonkkatilanteeseenkin on kiinnitettävä huomiota, koska helposti se on sellainen ns. slippery slope. Jos C-lonkkaa ei pidetä lainkaan ongelmallisena ja se lisääntyy niin kohta helposti lisääntyy myös se astetta huonompi eli D, ja siitä sitten taas astetta huonompi E... ja mitä huonommat lonkat niin tietysti sitä todennäköisemmin koira siitä kärsii. Hyvään olisi pyrittävä, muttei snautserissa ainakaan voi jalostaa pelkkää A-lonkkaa (A-lonkkaisia ei ole tarpeeksi), eikä edes pelkkää A- tai B-lonkkaa, kun silloinkin kyllä geenipooli supistuisi liikaa. Hirveän vaikeaahan se on, ja jatkuvaa tasapainottelua ja kompromissien tekoa. Kasvattajille nostan hattua. 

Mutta hitsi, kyllä mua silti harmittaa ja mietityttää, että meillä on populaatiossa enemmän C- kuin A-lonkkaisia. 

Velhon kanssa me jatketaan elämää ja harrastamista entiseen malliin, mutta mä oon sellainen huolehtija ja huolestuja, että heti huomaan olevani jotenkin varovaisempi, ettei se vahingossa esim. Ukon kanssa riehuessaan (ja Ukon jalkoihin jäädessään) jotenkin telo niitä lonkkiaan. Jos olisivat A- tai B-lonkat niin voisin jotenkin olla huolettomampi. Mutta ehkä tälläisetkin huolet tästä arjesta pikkuhiljaa karisee, kun huomaan että elämä jatkuu samaan tapaan ja Velholla on asiat ihan hyvin. Sivumennen sanoen täytyy kyllä olla onnellinen, että Ukolla on B/A -lonkat, kun se on kaikessa menemisessä ja tekemisessään vielä paljon Velhoa rajumpi.

Tässä kohtaa ennen kuin jatkan, haluan korostaa, että Velho on tietysti ensisijaisesti mun lemmikki ja paras karvainen ystävä, eikä jalostuseläimeksi hankittu "esine". Mutta mä olen haaveillut, että ehkä joskus voisin saada itselleni Velhon jälkeläisen. Ei se tietenkään todellakaan mikään itsestäänselvyys ole aiemminkaan ollut, kun siihen liittyy niin monta muuttujaa, mutta nämä lonkat kyllä mutkistaa asiaa entisestään. Velhossa on mun makuun paljon sellaisia ominaisuuksia joita haluisin mielelläni viedä eteenpäin, ja olen sitä mieltä, että sillä olisi rodulle paljon annettavaa. Mitä ominaisuuksia nämä sitten on? No mä tykkään siitä, että se on aina ollut aika helppo, kiltti ja kuuliainen koira. Mutkaton. Ei se tietenkään täydellinen ole - meidän ohitushaasteista esim. olenkin täällä tuskaillut välillä. Ja liukkaista alustoista se ei oikein tykkää. Mutta eihän kukaan täydellinen olekaan. Mä tykkään myös Velhossa erityisesti siitä, miten työteliäs ja ihmisorientoitunut se on. Se tykkää tehdä mun kanssa juttuja ja oppii nopeasti ja helposti. Urokseksi erityisesti mun mielestä kyllä aika sellainen "miellyttämisenhaluinen" ja helposti koulutettavissa. Hyvät harrastusominaisuudet. Tämä yleinen helppous ja kiltteys ja hyvät harrastuskoiran ominaisuudet on niitä, joita itse haluaisin tulevilta koiriltanikin ja mielelläni soisin snautsereissa olevan. (Toki mukana saa ja pitää olla hyvä annos snautserimaista luonteikkuutta ja omapäisyyttä, niin Velhossakin on). Näiden luonnejuttujen lisäksi tykkään sitten kyllä myös hirveästi sen ulkomuodosta ja tyypistä, joten senkin puolesta sillä olisi mun mielestä rodulle annettavaa. Todettakoon, että se on myös ollut ainakin tähän mennessä (ja toivottavasti myös tulevaisuudessa) täysin terve eikä eläinlääkärillä ole tarvinnut käydä kuin rokotuksilla ja noissa virallisissa tarkeissa. Sillä ei ole koskaan ollut edes mitään pientä tulehdusta missään. Maha on aina kestänyt hyvin kaiken ruoan jne. 

Mutta C-lonkkaisilla uroksilla on kuitenkin jalostusmarkkinoilla käsittääkseni yleensä aika vähän kysyntää. Enkä mä sitä itsekään ihan mihin vaan yhdistelmään antaisikaan. Kun Velhon lonkat eivät ole niin hyvät, niin nartulla niiden pitäisi olla, ja lonkkaindeksin pitäisi olla korkea. Plus sitten kaikki muutkin kriteerit luonteen, terveyden ja ulkomuodon osalta. Mutta siis ylipäätään, että kukaan sitä edes jalostukseen kysyisi on varmaan aika kortilla. Velhohan on aiemmin saanut ulkomailta jo kaksi kyselyä alustavasti tulevaisuutta varten (näistä en kerro nyt tämän enempää, kun eivät ole mitään julkisia juttuja). Mutta saa nyt nähdä. Monissa maissa C-lonkat on ihan kirous, kun lonkka-arviot on löyhempiä kuin Suomessa eikä C-lonkkaisia käytetä juuri kun melkein kaikki koirat ovat A- tai B-lonkkaisia. Eipä se tarkoita, että ne tulokset olisivat Suomessa samoja, mutta jokaisessa maassa omansa, ja se kyllä tietysti vähän vaikeuttaa kansainvälistä yhteistyötä, kun luustoarviot vähän vaihtelee maittain. Suomen arviot on tunnettuja tiukkuudestaan. 

C-lonkat siis harmittaa mua kovasti myös mahdollista tulevaa jalostusta ajatellen. Turhapa sitä on peitellä tai jättää sanomatta. Mä tykkään avoimuudesta kaikessa tekemisessä ja tässäkin olen avoin. Niin Velhon kaikkien tulosten jakamisessa kuin siinäkin mikä mua harmittaa ja mikä ilahduttaa. 

Ennen luustokuvia unelmoin tietysti aina ajatuksesta, että Velhon lonkat olisi täysin priimat A/A, mutta että ne olisivat vähintään B/B. Sitähän voisi odottaa, kun vanhempien ja isovanhempien tulokset ovat A:ta ja B:tä. Ajattelin aina, että C-lonkat olisi tosi huonoa tuuria ja pelkäsin, että niin ehkä voisi käydä. Nyt kävi juuri se huono tuuri siinä kohtaa. Mutta kuten Perusasento -podcastissa oivasti todettiin, on pelattava niillä korteilla, jotka on jaettu. 

Helsinki KV, Lahti RN, Sastamala RN, harrastuksia ja muita kuulumisia!

 Nyt tulee varmaan hirveä pläjäys, kun haluan kirjoittaa kaiken tänne muistiin, ja tässä ollaan ehditty tehdä yhtä sun toista edellisen postauksen jälkeen. 

Syyskuussa käytiin Velhon kanssa kolmena peräkkäisenä viikonloppuna näyttelyissä. Ensimmäisenä oli vuorossa Helsingin KV-näyttely 12.9. Täällä oli myös Ukko mukana. Mä olin ollut kaksi päivää aiemmin leikkauksessa, kun mun sormesta poistettiin enkondrooma (hyvälaatuinen kasvain) ja tuona näyttelypäivänä sattui satamaan, joten paikan päällä tuli oltua varsinaisessa varustuksessa. Käsi paketissa ja muovipussin sisässä (johon olin leikannut etusormen ja peukalon kohdalle reiät namittamista varten), sadetakki ja kumpparit päällä ja panacodeilla lääkittynä. 

Velho oli taas ilmoitettu nuorten luokkaan, koska kyseessä oli KV-näyttely, ja se oli taaskin nuorten luokassa ainoana. Tuomarina oli Leni Finne. Tuomari kysyi heti siinä koiraa esittäessäni, että mitä sun kädelle on sattunut ja kun kerroin olleeni juuri leikkauksessa ja nyt panacodeissani, niin hän vaan tokaisi jotain, että hyvänen aika, ja silti tulit näyttelyyn! Mumisin siihen vaan jotain, että kun kerran olin koiran ilmoittanut... Velho oli taas hyvin tuttavallinen ja innokas tuomaria kohtaan ja halusi hyppiä häntä päin, mutta tämäkään tuomari ei onneksi pannut pahakseen. Kopeloi Velhon läpi, juoksutti, saneli arvostelua ja kun kävi vinkulelun kanssa katsomassa Velhon ilmeen, niin huudahti ääneen "Oho! Onpa sillä vielä pentumainen ilme!" Tällöin arvelin mielessäni, että taitaa jäädä meiltä tänään SA saamatta. Näin kävikin, Velho sai ERI:n ja voitti luokkansa, mutta SA:ta ei tällä kertaa tullut. 

Mulla ei ollut mikään maailman paras olo, varmaan leikkauspotilaana olosta johtuen, joten Anni lähti ekaa kertaa ikinä viemään Ukkoa yksilöarvosteluun. Kertoi tuomarille olevansa ekakertalainen ja tämä suhtautui ymmärtäväisesti. Ukko oli aika hyrränä, se on muutenkin helposti vähän levoton esiintyjä kun on niin innoissaan, mutta homma saatiin kunnialla hoidettua ja Ukollekin ERI. Ukko sijoittui valioluokassa kakkoseksi hienon puoliveljensä Rokin (Möllerhaus New Life With Mercy) jälkeen, mutta jäi Ukollakin SA tällä kertaa saamatta. Loppujen lopuksi taisi koko näyttelyssä vain kaksi urosta ja kaksi narttua saada SA:t. Hilu (Mihan Savonmuanhilima) oli taas kolmantena mihalaisena mukana narttujen veteraaniluokassa ja oli ROP-vet ja PN2. ROP oli lopulta Bonzen Ganesha "Severi" ja VSP emänsä Bonzen Cecilia "Martta", hienoja koiria kumpikin. 

Velhon arvostelu: "Oikeat mittasuhteet, riittävä luusto, hieman erisuuntaiset pään linjat, hyvät tummat silmät, vielä hieman pentumainen ilme. Hyvät korvat, kaula, ylälinja. Sopiva eturinta, oikeanmallinen rintakehä, niukahkot etukulmat, ok takana. Erinomainen karvanlaatu, oikea askelpituus." NUO-ERI1

Ukon arvostelut: "Riittävät mittasuhteet, riittävä luusto, hieman erisuuntaiset pään linjat, hyvät tummat silmät, hyvät korvat, kaula, ylälinja. Sopiva eturinta, oikeanmallinen rintakehä, hieman pitkä lanneosa, saisi olla hieman voimakkaammin kulmautunut. Oikea karvanlaatu, riittävä askelpituus, hieman niukka maski." VAL-ERI2

Siitä viikon päästä 19.9. lähdettiin sitten Velhon kanssa kahdestaan Lahden ryhmänäyttelyyn. Käsi vielä paketissa, mutta olo jo parempi. Sain onneksi iskältä kyydin, kun en voinut vielä ajaa itse, mutta näyttelyssä oltiin sitten kahdestaan. Tuohon näyttelyyn oli ilmoitettu vain kuusi p&s snautseria ja Velhon olin nyt laittanut junnuluokkaan. Tällä kertaa sillä oli junnuissa kilpailijanakin toinen uros. 

Tuomari tässä näyttelyssä oli Maarit Hassinen. Hän jutteli Velholle ystävällisesti kun Velho meni taas täydellä höyryllä tervehtimään. Vähän oli Velholla ravaamisen kanssa vaikeuksia, kun kentän laidalla oli sen verran paljon muita ihmisiä ja koiria jotka kiinnosti, mutta kyllä mä sieltä liikkeetkin lopulta sain esille. Velho sai ERI:n ja voitti lopulta luokkansa ja sai SA:n. Koska muissa luokissa ei ollut uroksia, oli Vekku sitten samantien myös PU1 ja sai ensimmäisen sertinsä, jihuu! ROP-kehässä oli sitten vastassa veteraaninarttu Merdico Meteli, joka pesi Velhon ja näin Velho oli lopulta VSP. Olin oikein tyytyväinen, koska tässä näyttelyssä järjestettiin myös ryhmäkisat ja useammastakin syystä (vallitseva koronatilanne, pitkähkö matka kotiin, ja se, että mulla oli iskä siellä kyydittäjänä odottelemassa) ei mua olisi kauheasti huvittanut jäädä loppupäiväksi odottelemaan ryhmiä. VSP oli siis meille ihannetulos! Tässä näyttelyssä myös valioitui PN2 ollut Raappavuoren Kimurantti, onnea!

Velhon arvostelu: "Erinomainen tyyppi. Tiivisrunkoinen uros. Hyvät mittasuhteet. Erinomaiset pään linjat. Miellyttävä ilme, joskin alas kiinnittyneet korvat. Kaunis kaula, ylälinja. Hyvin kulmautunut ja sujuva liike kun malttaa. Karkea turkki. Tasainen pippuri/suola väri. Mukava luonne." JUN-ERI1 SA PU1 SERT VSP

Siitä viikon päästä 26.9. lähdettiin Velhon kanssa vielä Sastamalan ryhmänäyttelyyn, tällä kertaa sain jo itse ajaa kun käsi oli vapautunut, joten tehtiin ihan vain kahdestaan roadtrippi. Tuomarina oli taas Maarit Hassinen. Tämä mua oli vähän harmittanut, kun aikataulut julkaistiin. Alun perin tässä näyttelyssä tuomarina piti olla snautserispesialisti Marianne Holm, jonka estyminen kuitenkin ilmoitettiin varhain, ja tilalle tuli Harto Stockmari. Hänelle luulin Velhoa vieväni, kunnes ihan yllättäen tuomari sitten oli taas vaihtunut. Laitoin tästä vähän hämmentynyttä palautetta näyttelynjärjestäjälle, kun heidän nettisivuillaan tuomarilistassa kuitenkin luki loppuun saakka Stockmari, ja Hassinen oli juuri viikkoa ennen arvostellut saman rodun... en saanut kuitenkaan koskaan vastausta. Eipä yllätä. 

Lähdettiinpä kuitenkin, jos ei muuten niin ihan vaan harrastuksen vuoksi. Paikalle taisi olla ilmoittautunut kymmenisen snautseria. Velhon lisäksi junnuluokassa oli toinenkin uros. Vekku malttoi jo esiintyä ihan suht kivasti toisenkin kanssa samaan aikaan. Yksilöarvostelussa tuli taas ERI, ja Velho voitti luokkansa ja sai SA:n - ei yllättänyt, kun kerran sama tuomari oli viikkoa aiemminkin palkinnut Velhon korkealle. PU-kehässä Velho tällä kertaa kuitenkin hävisi toiselle SA:n saaneelle urokselle, nuorten luokan Raappavuoren Latausvirralle. Latausvirta sai ensimmäisen sertinsä ja Velholle siis vara-serti. Eipä haittaa, kun ei toisesta sertistä olisi ollut nyt mitään hyötyäkään kun valioitumiseen tarvittavien sertien pitää kaikkien olla eri tuomareilta. Tuomari totesi mulle PU-kehässä koirat sijoitettuaan, että muistaa palkinneensa Velhon viime viikolla, mutta tällä kertaa meni nyt näin päin, mutta molemmat komeita koiria. Raappavuoren Latausvirta oli myös lopulta ROP, VSP oli Brozen's Aint It Funny. Nämä kolme taisivatkin olla sitten ainoat SA:n saaneet tuossa näyttelyssä. 

Velhon arvostelu: "Tanakkarunkoinen, neliömäinen uros, jolla hyvät pään linjat. Vahva kuono. Hieman kaulanahkaa. Hyvä kaula ja ylälinja. Tasapainoiset kulmaukset. Yhdensuuntaiset liikkeet. Erinomainen karkea turkki, tasainen pippuri & suola väri." JUN-ERI1 SA PU2 VARA-SERT

Voisi sanoa, että ihan hyvin piti tällä tuomarilla siis linja. 😊

Siinä olikin sitten tämän vuoden näyttelyt, seuraavan kerran mennään kehään todennäköisesti vasta aikaisintaan ensi keväänä. Talvella keskitytään sitten muihin harrastuksiin, ja ollaanhan me jo nytkin tietysti muutakin tehty kun vain näytelty! Agilitykausi alkoi syyskuun alussa ja samoin rally-tokon jatkuva treeniryhmä, tosin siihen liityttiin mukaan vasta syyskuun puolessa välissä ton mun käden takia. Vitsi, että oon innoissani siitä, miten hyvä meininki meillä on Velhon kanssa ollut molempien lajien treeneissä! Tuntuu, että ollaan ehkä päästy enimmän teini-iän ohi (en sano pahimman, koska ei se oo ollut oikeasti mitenkään erityisen paha), koska edistystä tapahtuu taas huimaa vauhtia. Rallyssa Velho malttaa taas hallissakin keskittyä meidän omaan tekemiseen ihan uudella tavalla toisten koirien läsnäolosta huolimatta. Viimeksi alkukeväästä ennen koronahomman puhkeamista se oli ajoittain aika hankalaa, mutta nyt tilanne on sen suhteen oikein hyvä. Kotona ollaan myös itseksemme treenattu naksuttimen kanssa perusjuttuja kuten eteenmenoa ja sivulle tuloa sekä vasemmalta että oikealta, tavoitteena häivyttää käsiavut. Tosi hyvin edistyy! Se on myös hiffannut askeleen oikealle ihan uudella tavalla. Tämän viikon ohjatuissa treeneissä tehtiin kokonainen avoimen luokan rata niin, että palkkasin vasta lopussa, ja ohjaaja sanoi että olisi kisoissa mennyt helposti läpi. Se oli aika rohkaisevaa! Puhuin hänen kanssaan siitä, miten haluaisin seuraamisen ja kontaktin vielä tiiviimmäksi ja miten ollaan sitä kesän aikana imuttamalla treenattukin, joten ensi kerralla saan siihen lisää treenivinkkejä. 

Agilityssä vaihdettiin hallia isompaan ja hienompaan ja meidän treenivuoro siirtyi kevään aamuyhdeksän sijaan yhteentoista, mistä tämä aamu-uninen kiittää. Kyllä meitä on varmaan auttanut se, että loppukesästä enemmän kotona ollessani tehtiin Velhon kanssa meidän vanhempien takapihalle hankkimillani muutamalla esteellä höntsäilytreenejä. Velho oli kokeillut keppejä alkuvuodesta ihan vain pari kertaa hitaasti, ja nyt se alkoi takapihatreeneissä ottamaan niitä ihan uudella tavalla haltuun! Takaakierrot myös sujuu ihan kivasti. Sillä on kyllä tosi upeesti draivia ja vauhtia tekemiseen ja siitä tulee vielä nopea koira. Mun pitää vaan itse vähän malttaa eikä ahnehtia kaikkea. Kovasti haluaisin itse nyt saada sen irtoamista esteille paremmaksi, niin että voin ohjata sitä vähän kauempaa kuin nyt. Tämän lisäksi pitäis saada kepit kuntoon ja ottaa kontaktiesteet haltuun. Ei meiltä treenauskohteet lopu! Mutta hirveän hienosti Velho edistyy ja tekee niin innokkaasti. Välillä se väläyttelee tosi upeeta menoa, kuten putkelta vauhdikas ja sujuva in-in ja suoraan puomille. Tuntuu, että jotain asiaa kun treenataan, niin seuraavaan kertaan mennessä se on jotenkin sisäistänyt sen ja osaa jo hienosti. 

Viime päivinä meillä on mennyt lenkeillä muiden koirien ohituksetkin jotenkin hirveän hienosti. Tai siis, tuntuu, että Velho edistyy siinäkin ihan konkreettisesti. Onhan tässä jo hemmetti hakattukin päätä seinään tämän asian kanssa aika kauan. Tosin en nyt vielä uskalla juhlia, tämähän voi olla joku tämmöinen vaikka viikon mittainen vaihe ja kohta mennään taas normaaliin. Enkä mä sano, että se ohittaa tuosta noin vaan ilman mitään apuja, ja jotkut tilanteet on tietty hankalampia kuin toiset, mutta tuntuu että vihdoin oon saanut vähän edistystä siinä sen rauhallisen mielentilan työstämisessä. 

Aiemminhan on ollut aina se tilanne, että tuntuu että mitään edistystä ei ole tullut. Tarkoitan sillä sitä, että olen toki pystynyt tekemään ns. ennalta ehkäisevää työtä, eli uskon että jos en olisi koskaan tehnyt mitään Velhon ohituksille, niin se olisi todennäköisesti tässä vaiheessa remmirähjä. Mutta koska ollaan työstetty tuota sen kiihtymistaipumusta alusta lähtien, niin se ei ole mennyt siihen, vaan Velho todella harvoin pitää ääntä tai alkaa riekkumaan ohituksissa. Se vaan kiihtyy ja vetää ja hönkii. Koin kuitenkin, että en ollut saanut aikaan varsinaista edistystä, koska en vaan ollut päässyt kiinni tuohon sen perusimpulssiin kiihtyä aina toisen koiran nähdessään. Vaikka saisinkin pidettyä sen kiihtymisen jotenkin kurissa, niin se kiihtyminen on kuitenkin siellä. Ja se on ollut tosi turhauttavaa, kun on tuntunut että ei ole osannut tehdä sille mitään. Nyt viime päivinä kuitenkin on oikeasti tuntunut, että se on alkanut hiffaamaan sen, että kannattaa rauhoittua, tai jos toisen koiran nähdessään tekee mieli kiihtyä, niin oikeastaan se kannattaa heti kääntää huomioksi muhun koska sillä saa namia ja kehua. Saa nyt nähdä miten tämä jatkuu pidemmän päälle, jään mielenkiinnolla seuraamaan. 

Yksi ihana koirauutinen viime ajoilta on ollut se, että Ukko sai pennut syys-lokakuun vaihteessa! Ukko astui elokuun alussa ihanan Likan (Nettl Greit Prime Rose Mihan's). Pääsin itsekin ekaa kertaa seuraamaan tuota prosessia, ja astutukset sujui hienosti ja luonnollisesti molemmilta ensikertalaisilta. Likka synnytti 30.9. kahdeksan pentua, neljä pikku-Ukkoa ja neljä pikku-Likkaa, Mihan B-pentue, joka on myös samalla Mihan keskaripentue numero 100, juhlapentue siis! Sekä pennut että emä voivat oikein hyvin ja pennut ovat kaikki tarmokkaita ja terveitä. Mielenkiinnolla seurataan, mitä niistä kasvaa. Meidän perhepiiriin ei ole tulossa näistä nyt yhtäkään. Varmaan muutaman viikon päästä matkustetaan Annin, isä-Ukon ja Velhon kanssa Kempeleeseen pentuja katsomaan. 😍

Loppuun vielä parit seisontakuvat, jotka otin niihin aikoihin kun Velho täytti 15 kuukautta. En saanut mitään kauhean täydellisiä kuvia. Näistäkin toisessa takajalat on liian kauas venytetty ja toisessa pää on huono. No, elämä on.

Riihimäki KV ja Velhon ensimmäiset viralliset terveystulokset

Velho korkkasi virallisen näyttelyuransa viikonloppuna Riihimäen KV-näyttelyssä. Tällaiselle aamu-uniselle ihmiselle riemukkaasti snautserit oli tottakai laitettu kehään heti yhdeksältä aamulla, joten herätys oli aikainen ja olo ei mikään maailman paras (mä en koskaan voi aikaisin aamulla kovin hyvin, varsinkaan jos jännitän jotain). Ukko oli ilmoitettu myös mukaan, ensimmäistä kertaa valioluokkaan. Velho oli tullut juuri sopivasti paria päivää aiemmin 15 kuukauden ikään, mikä tarkoitti että sen voisi ilmoittaa nuorten luokkaan, jolloin se voisi kisata myös cacibista. Niinpä olin sen nuorten luokkaan ilmoittanut, koska vaikka se onkin aika junnu vielä, niin en kokenut, että siinä olisi mitään menetettävää kun kyse oli KV-näyttelystä. Olin edellisenä iltana ekan kerran näyttelykuoren avatessani ollut aivan ällikällä lyöty, kun siinä ilmoitettiin Velhon olevan ensimmäinen koira kehässä. Mitä, eikö Severi tulekaan? Olin ollut aivan varma, että Velhon "puoli-eno" Severi eli Bonzen Ganesha on paikalla, minkä takia olin laskenut meidän mahdollisuudet sertiin aika pieniksi, kun Severi on niin menestynyt ja Velhoa kahdeksan kuukautta vanhempana tässä vaiheessa toki paljon valmiimpi paketti. Mutta sitten tajusin, että voihan se olla avoimessa. Ja näinhän se olikin, aamukuudelta herätessäni tarkistin heti ensimmäisenä juuri julkaistun näyttelyluettelon sovelluksesta, ja Velho oli ainoa uros nuorissa, Severi ainoa avoimessa ja valioluokassa sitten Ukon lisäksi viisi muuta urosta. Junnuissa ja veteraaneissa ei yhtään, kaikki selvästi cacib-jahdissa. 

Aamu oli ikävästi tosi sumusateinen, mutta onneksi näyttelypaikalla oli enää korkeintaan pientä tihkua. Koska Vekku oli yksin nuorten luokassa, niin saatiin mennä kehään ihan keskenämme ja Velho käyttäytyi varsin ok. Varsinkin, kun ottaa huomioon, että se oli näyttelypaikalle tullessa aivan intomielenä ja veti kuin höyryjuna, ja kesti hetken, että se malttoi rauhoittua omaan häkkiinsä ja lopettaa piippaamisen. Uusi paikka, paljon muita koiria ja niin hurjan mielenkiintoisia hajuja! Kehässä oli kuitenkin sitten aivan mallikkaasti, tai miten nyt nuorelta ekakertalaiselta voi odottaa. Tuomarina oli Kimmo Mustonen, jonka Velho olisi halunnut vallan pussailla läpi. Onneksi tuomaria ei vaikuttanut haittaavan toisen innokkuus. Velho malttoi seistä ja ravata kivasti, ja lopulta kehis ilmoitti sen saaneen ERI:n ja SA:n. Jihuu, olin jo siihen tosi tyytyväinen!

Ukon kanssa menin sitten melkein heti perään kehään, kun valioluokka alkoi. Ukolla meinasi alussa ryhmässä ravatessa mennä ihan yllättäen maan nuuskimiseksi ja laukkaamiseksi. Kun tuli yksilöarvostelun vuoro, se esiintyi kuitenkin taas ihan hienosti ja keskittyi hommaan. Ukko-rakas niin rakastaa näyttelyitä, sen häntä heiluu ihan koko ajan. Se ei vaan tiedä mitään parempaa kuin huomion keskipisteenä oleminen ja esiintyminen (usein ollaan puhuttu, että Ukko on maailman ekstrovertein otus - ihan oikeasti onkin). Ukko sai yksilöarvostelussa myös ERI:n. Kilpailuluokassa Ukko nostettiin sitten luokkakakkoseksi, mitä arvostin todella, sillä luokassa oli kova kilpailu laadukkaiden koirien kesken. Ukko ja muut sijoittuneet sai SA:n, joten jouduttiin siihen tilanteeseen, mihin oltiin jo Annin kanssa varmuuden vuoksi etukäteen valmistauduttu - että molemmat pojat saavat SA:n ja Anni joutuu kehään paras uros -kisaan. Annihan kokeili esittämistä joskus Ukon ihka ensimmäisessä pentunäyttelyssä, ja totesi ettei tykännyt hommasta. Eikä ole sen koommin esittänyt. Nyt jouduttiin sitten tulipalokiireellä kehän laidalla vaihtamaan koirat ja kiinnittämään oikeat numerolaput, ja juostiin viimeisenä PU-kehään. Anni oli pihalla ja kysyi multa siinä juostessa, että mihin mä meen. Totesin, niin kuin olin aiemminkin hänelle kertonut, että tohon Delonnix Cormickin (valioluokan voittajan) taakse. Anni ei kuitenkaan ole lainkaan yhtä hyvin perillä näistä jutuista, eikä osaa tunnistaa koiria kovin hyvin, joten kysyi vaan uudestaan että siis mihin? Johon meikäläinen siinä paikalle juostessa sitten vaan karjaisi, että no TOHON ja osoitin selvää tyhjää koloa, joka siihen oli Ukolle jätetty 😃. Voisi sanoa, että loppuajan Anni pärjäsi sitten Ukon kanssa yksin oikein hyvin, koska Ukko sijoittui lopulta PU-kehässä toiseksi! Ykkönen oli mainittu Delonnix Cormick, joka sai cacibin. Se on kuitenkin jo kansainvälinen valio, joten Ukon kakkosena saama vara-cacib muuttuu varsinaiseksi cacibiksi! Koska Ukko sai messarissa ensimmäisen cacibinsa, niin tämä tarkoittaa sitä, ettei Ukolla ole Suomesta enää kansainväliseen valionarvoon mitään saavutettavaa, vaan loppuja kahta cacibia lähdetään sitten jossain vaiheessa metsästämään ulkomailta, kunhan uskaltaa ja saa matkustaa. Aika epeli se Ukko kyllä, sai heti ensimmäisillä yrittämillään molemmat kotimaan cacibinsa. PU3 oli sitten aiemmin mainittu Severi, joka sai sertin niin kuin olin alunperin uumoillutkin ja PU4 valioluokasta Raappavuoren Könsikäs, joka on Ukon kanssa samaa ikäluokkaa. Nuo kaksi kisasivat jo junnuina samoissa näyttelyissä voittaen vuorotellen toisensa. Tällä kertaa oli nyt Ukon vuoro. 

Vekku jäi PU-sijoitusten ulkopuolelle yhdessä toisen uroksen kanssa, mutta sai ns. epävirallisen viidennen sijan, sillä tuomari halusi antaa sille vara-sertin. Käy meille, Vekku toi heti ensimmäisestä näyttelystään siis ruusukkeen kotiin! PU-kehässä Velhon esiintyminen oli paljon huonompaa kuin yksilöarvostelussa, kun se otti varsinkin siinä ravatessa kovasti häiriötä toisista koirista ja olisi halunnut kääntyä taakse niitä kohti koko ajan. Oppirahoja kaiketi. Toivottavasti se pikkuhiljaa oppii olemaan rauhallisempi kun ollaan kehässä yhdessä muiden kanssa. Hän on vaan niin intomieli. 

Varat tuli siis meidän pojille ja oltiin molemmat oikein hyvillä mielin. Kuvasin vielä nartut, joista ykköseksi ylsi ei-niin-yllättäen todella menestynyt narttu Bonzen Cecilia. ROP-kehässä oli siis ihan klassinen pari, Delonnix Cormick ja Bonzen Cecilia, joista ensimmäinen vei tällä kertaa voiton. Narttujen sertin vei Bonzen Galatea, yksi niistä nartuista joihin olen itse oikein silmäni iskenyt ja ihastunut, että on todella kaunis 😊. Narttujen puolella mukana oli vielä kolmas Mihan koira, Hilu eli Mihan Savonmuanhilima, joka esiintyi ainoana veteraaniluokassa ja veti tyylikkäästi SA:n ja ROP-veteraaniruusukkeen kotiin. 

Velhon arvostelu:

"Tyypiltään ja mittasuhteilta oikea nuori uros. Hyvä purenta. Hyvät pään linjat. Tyypillinen ilme, hyvät silmät ja korvat. Erinomainen ylälinja. Hieman niukasti kulmautunut edestä. Runko saa vielä täyttyä. Erinomainen karvanlaatu, kirkas väritys. Yhdensuuntaiset kevyet liikkeet. Miellyttävä käytös." NUO-ERI1 SA VARA-SERT

Ukon arvostelu:

"Tasapainoisesti rakentunut, laadukas valiouros. Oikealinjainen pää. Hyvät silmät ja korvat. Tyypillinen ilme. Erittäin hyvä ylälinja. Hieman niukasti kulmautunut edestä. Sopiva vahvuus. Erinomainen karvanlaatu ja kunto, kirkas väri. Sujuvat yhdensuuntaiset liikkeet. Miellyttävä käytös." VAL-ERI2 SA PU2 VARA-CACIB --> CACIB

Meitä vähän nauratti tuo, että molemmille pojille tuli tuo tismalleen sama "niukasti kulmautunut edestä". Oikeasti Velho on kyllä edestä meidän mielestä tosi hyvin kulmautunut ja paremmin kuin Ukko, joka ehkä onkin vähän niukasti kulmautunut. Mutta mä varmaan seisotin sen jotenkin epäedullisesti siinä sitten. Eikä tuo nyt mitenkään isosti jäänyt häiritsemään, vähän vaan naureskeltiin sitä. Mä olen sinällään ihan tyytyväinen tuomarin antamaan tuomioon. 

Käytiin tuossa pari viikkoa sitten Velhon kanssa Lempäälässä järjestetyssä snapirotujen joukkotarkissa, jossa ohjelmassa oli silmäpeilausta sekä polvi- ja sydäntutkimusta. Nuo polvet ja sydän ei ehkä ole aivan niin olennaiset snautserille kuin nyt esimerkiksi silmät, mutta koska mä olen laajojen terveystutkimusten puolestapuhuja ja tuolla joukkotarkissa ne sai halvemmalla hinnalla, niin otin koko paketin. Lääkärinä oli spesialisti Lotta Axelson, joka aikanaan on myös kuvannut Ukon lonkat ja kyynärät ja peilannut silmät. Hänelle Mevetiin vien todennäköisesti Velhon myöhemmin syksyllä sitten myös luustokuviin. Mitään yllätyksiä meille ei onneksi tässä tarkissa tullut ja kaikki oli puhdasta:

Silmät: ei todettu perinnöllisiä silmäsairauksia

Polvet: 0/0

Sydän: terve, ei sivuääniä

Silmät eivät näköjään ole vieläkään tulleet näkyville koiranettiin, mutta toisaalta Velhon Vippi-emäkin oli käynyt silmätarkissa (jossa myös sen silmät todettiin puhtaiksi) heinäkuussa ja tulivat vasta muutama päivä sitten sinne näkyviin. Vippi kävi muuten myös luonnetestissä viikonloppuna mainioin tuloksin 110p, laukausvarma. Kaikki muut osiot olivat plussalla paitsi taisteluhalu, joka painui juuri miinuksen puolelle. Noh, tällä saattaa olla jotain tekemistä isossa laumassa asumisen kanssa. Tai sitten ei, enpä mä osaa sitä tarkasti sanoa. Veikkaisin, että poikansa saisi tuosta kyseisestä osiosta varmaan paremman, koska Velho taistelee kivasti. Ei tosin sekään niin kovasti kuin Ukko, jonka taisteluhalu on kyllä todella hyvä. Mulla on jo vähän veikkausta, että mitä Velholle saattaa tulla tuloksiksi kun joskus tulevaisuudessa vien sen luonnetestiin. Veikkaisin, että sillä menee kovuus-osiossa miinuksen puolelle eli että olisi "pehmeä", koska on se pehmeämpi kuin mitä suurempi osa snautsereista joita yhtään tunnen. En sinällään pidä sitä itsessään negatiivisena tai positiivisena, vaan näen siinä sekä hyvät että huonot puolet. Vekku on helpommin ohjattavissa ja koulutettavissa ja on aika kuuliainen snautseriuros, mutta toisaalta se paineistuu herkemmin ja saattaa jännittää joitain uusia tai muuten vähän jänskiä tilanteita/asioita. En kuitenkaan ole koskaan nähnyt livenä yhtäkään luonnetestiä, joten voi hyvin olla, että siinä vaiheessa kun siellä ollaan niin kaikki mun ennustukset menee sitten romukoppaan ja koko tilanne aukeaa ihan eri tavalla kuin pelkästään kuvailujen ja videoiden katsomisen perusteella. 

Velholla on mun mielestä joka tapauksessa tosi kivat harrastussnautserin ominaisuudet, se on innokas ja työhaluinen, tykkää tehdä mun kanssa asioita, nopeasti oppiva ja aika miellyttämishaluinen - toki miellyttämishalusta puhun nyt snautseritasolla, en millään bordercollietasolla 😃. Ja harrastusominaisuuksista puhunkin, koska meillä on alkamassa nyt aika mukavan tiivis harrastussyksy. Agilitytreenit alkavat taas snautseriryhmässä tällä viikolla, ja ilmoitin meidät myös ekaa kertaa jatkuvaan rally-tokon treeniryhmään meidän luottokoirakoulu Taitoa Tassuihin (:iin? miten tuon voi taivuttaa?). Nyt vaan sormet ristissä, ettei koronatilanne tästä radikaalisti pahene, että uskaltaa harrastaa. 

Kuvituksena ottamani ROP/VSP-kuva näyttelystä ja pari kuvaa pojista viimeisenä kunnon kesäiltana mökillä.