tiistai 8. lokakuuta 2019

Remmireagointi - meidän haaste pentukoulutuksessa

Kuten olen aiemmin kirjoittanutkin, Velho on monessa mielessä ollut hirveän helppo snautserinpentu. Se ei juurikaan ole purrut - ei edes nyt, vaikka hampaista on suussa ehkä puolet ja ikeniä varmasti kutittaa -, se ei imuroi suuhunsa maasta kaikkea mahdollista, se on oppinut nopeasti melko lailla sisäsiistiksi, yksinolo sujuu hyvin, eikä se erityisemmin jännitä uusia paikkoja ja tilanteita, vaan suhtautuu asioihin reippaasti.

Mutta sitten se yksi juttu: lenkeillä muihin koiriin, ja toisinaan ihmisiinkin, reagointi. Kierrosten nostaminen muiden koirien läheisyydessä, varsinkin remmissä ollessa. Ja varsinkin pimeällä.

Heti ensimmäisenä päivänä muistan, kun tultiin talon takaovesta ulos pissalle ja pihalta sisälle oli tulossa toinen koira: Velho jännittyi hihnassa, veti, tuhahteli, olisiko jopa päässyt haukkumaan. Tämä ei jäänyt ainoaksi kerraksi tai ensimmäisen päivän jännityksen piikkiin laitettavaksi asiaksi, vaan kyseinen tyyli on siitä asti ollut Velhon go-to mitä tulee hihnassa toisten koirien ohittamiseen. Vetää, usein tuhahtelee, välillä haukkuu tai murisee. Toki se ei nykyään aina pääse tekemään sitä, kun pyrin tällaista käytöstä tietysti estämään. Mutta silti, sitä se tekisi jos en minä tekisi mitään.



Koska me asutaan pääkaupunkiseudulla (vaikka ei nyt missään Helsingin keskustassa ihan ollakaan), niin mulle on ollut jo ennen Velhon tuloa selviö, että haluan opettaa koiran kulkemaan nätisti hihnassa ja ohittamaan muut koirat välittämättä niistä sen kummemmin. Me kun ei olla missään ihan metsän keskellä, vaan täällä päin maata eläessä väkisinkin tulee päivittäin niitä tilanteita kun ohitetaan muita, ja usein läheltä. Paljon kivempaa ja stressittömämpää se on kaikille osapuolille silloin, kun se koira osaa ohittaa nätisti eikä koe aiheelliseksi tehdä asiasta numeroa.

Siksi mua turhauttaakin välillä tosi paljon, että me ollaan alusta asti harjoiteltu tätä, ja välillä tuntuu, että edistystä on tapahtunut niin olemattomasti. Joo, välillä on hyviä hetkiä ja hyviä lenkkejä, jolloin ohittaminen tuntuu sujuvan aika kivuttomasti - silloinkin toki namittamalla seuruussa - välillä sitten taas on niitä huonosti menneitä tilanteita, jolloin oikeasti mieleen iskee ahdistus ja epätoivo.

Mä en halua koirastani mitään remmirähjää! Se on mun mielestä yksi ärsyttävimmistä ja huonoimmista käytöksistä mitä koirilla on. Joka kerta kun ohitus menee huonosti, hävettää. Yllättävän monella rotua tuntemattomilla tuntuu olevan sellainen käsitys, että snautserit on jotenkin aggreja ja rähjääviä. Ei Velho ole aggressiivinen - se lopettaa kaikki tuhinat, haukut ja murinat kun pääsee tapaamaan toista, ja leikkii kaikkien kanssa iloisesti ja innoissaan - mutta kyllähän se siltä kuulostaa jos se haukkuu ja murisee toiselle ohitettaessa. Ja mä en halua, että mun koira vahvistaa kenenkään vääristynyttä negatiivista käsitystä tästä rodusta. Se harmittaa erityisen paljon.

Mikä mua erityisesti turhauttaa tässä, on se, että en oikein tiedä mistä tämä käytös kumpuaa. Se on ollut sitä ihan ensimmäisestä ohitustilanteesta lähtien. Ei ole kyse siitä, että itse olisin tehnyt jotain väärin, ja asian voisi vain korjata ja syyttää itseään koko hommasta. Siskoni sanoo näihin pohdintoihin jotain, että "se nyt vaan on sellanen", vähän niin kuin, että se on sen luonteessa ja taipumuksissa, tms. Se ei mua paljoa lohduta, kun haluaisin ymmärtää minkä takia Velho kokee tarvetta reagoida niin voimakkaasti toisiin koiriin hihnassa ja nostaa kierroksiaan. Se voisi olla epävarmuutta ja jännitystä toisia koiria kohtaan, että siksi se kokisi tarvetta jotenkin puolustautua tai uhitella. Tai sitten se voi olla ihan vaan turhautumista, kun haluaisin päästä tutustumaan toiseen koiraan, mutta ei pääse kun on hihnassa. Tai sitten jotain ihan muuta. Mä en osaa lukea Velhoa tarpeeksi hyvin, että tietäisin, ja siksi mua turhauttaa. Kun ei tiedä syytä, niin asian treenaaminen on vähän hakuammuntaa.

Sekin on kumma, kun Velhon hermorakenne tuntuu muuten olevan niin hyvä. Ei se kummemmin stressaile erilaisia tilanteita. Kun mentiin muutama päivä sen kotiutumisen jälkeen ekaa kertaa kauppakeskukseen, se vaan makoili siellä tyytyväisenä hälinää katsellen. Ja makoili siis selällään, mikä kuitenkin viittaa siihen, että sillä on rento ja turvallinen olo. Se kertoo aika paljon Velhon suhtautumisesta. En siis tiedä tosiaan, olisiko koirien ohitustilanteissa kyse jostain epävarmuudesta vai mistä, sellainen kun kuitenkin tuntuisi olevan ristiriidassa Velhon yleiseen tapaan suhtautua asioihin. En mä tiedä.

Silti ei auta muu kuin kärsivällinen harjoittelu. Tällä hetkellä me ei lähtökohtaisesti moikata toisia hihnassa, ellei ole ihan poikkeustilanne. Jätä- ja seuraa -käskyillä ja namittamisella suoritetaan ohitukset. Tiedän, että jos itse kiristyn ja stressaannun, huomaa koira sen ja ajattelee, että tässä on nyt jotain syytä stressata. Yritän siis olla mahdollisimman rento. Yritän myös ottaa Velhon seuruuseen mahdollisimman aikaisin toisen koiran nähtyäni, mutta aina se ei ole mahdollista, ja aina Velho ei vaan pysy tarpeeksi pitkään siinä seuruussa (tai sitten pelkään, ettei se pysy ja yritän venyttää seuraamisen aloittamista), varsinkin jos on myös huomannut sen vastaantulevan koiran. Nuoralla taitelua, siis.

Mä vaan toivoisin, että Velhosta ei kasvaisi remmirähjää aikuista. Pahimmassa tapauksessa kaikki lenkkeilyt on stressaavia, enkä halua mennä sen kanssa mihinkään näyttelyihin tai kisoihin, jos se on mulle (ja myös Velholle) liian stressaavaa Velhon reagoinnin takia. En ehkä ihan usko, että se tähän menisi, mutta joskus mielessä vilahtaa huonosti menneiden tilanteiden jälkeen pelko. Toivon ihan hirveästi, että pikkuhiljaa meidän harjoittelu alkaa tuottaa tulosta, ja samalla Velho kypsyisi kasvaessaan koiraksi, jolle vierailla koirilla ei ole ihan niin suurta väliä. Sormet ristissä.

Ihan hirveän rakas pikku nappisilmä se kuitenkin on. 💛

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Näyttelykesä ja Velhosta valio

Kesä on mennyt ohi jo aikaa sitten, mutta ajattelin vähän kirjata ylös kokemuksia ja tuloksia näyttelyistä, joissa käytiin sen aikana ja alk...